IRC-Galleria

Möö. Sain Sadan vuoden yksinäisyyden luettua. 400+ sivua sekalaisuutta. No, kai se oli jotenkin ansainnut maineensa postmodernin kirjallisuuden kärkiteosten joukossa, olihan se kieltämättä sekapäinen ja jäi lukukokemuksena hyvin mieleen. Uutena kirjana aloitin Anatomin. Lupaava kirja, takakansitekstinä lukee vain "Kuka keksi klitoriksen?". On voittanut jonkun palkinnon 1996 ja herätti helkkaristi kohua kun palkintösäätiön puheenjohtaja alunperin kieltäytyi jakamasta palkintoa koska piti kirjaa pornografisena. Helei, sensuuri ja kielletyt kirjat eivät siis olekaan viime vuosituhannelle jääneitä juttuja, kuten myös Tommi Kyyrä ääni- ja kuvatallennetuottajista antoi haastettelunsa sensurointipyynnöllä ymmärtää. Onneksi aikainen nörtti alkuperäisen haastattelun nappaa. ( http://mjr.iki.fi/mirrors/tietokone-akt )

Viikonloppu yliopistolla oli pelottava. En olisi ksokaan uskonut, että minun pitäisi pyöritellä sellaisia käsitteitä kuin biografismi, venäläinen formalismi ja strukturalismi. Tämä opin määrä sattuu päähän sen lisäksi, että muutenkin aivojeni verenkierto kärsii ylikäynnistä nyt kun savuttelut loppuivat. Älyllinen toiminta aiheuttaa päänsärkyä.

Kurkkukipu hellittää ja alan vähitellen tuntemaan itseni taas elävien kirjoihin palanneeksi. Olen tänään kuitenkin ihan kiistelytahdoton ja se kertoo, etten ole vielä ihan täysissä ruumiinvoimissa. Kävin taas Body Shopissa ihastelemassa joulumyyntiin tulleita tavaroita. Se kauppa on varmasti jonkinlaisen Shoppailu Jumalattaren lempilapsi, sillä yksinkertaisesti ihkutan kaikkea siellä ja aivan hillitön ostohimo iskee minuun aina kun astun puodin kynnyksen yli. No, onneksi siellä myytävät tuotteet ovat aika pitkälle käyttötavaraa ettei kauhea morkkis iske heräteostoksista.

Miehet ovat omituisia ja niitä on lähipiirissäni monta. En osaa päättää onko se viihdyttävää ja mukavaa vai hämmentävää ja ärsyttävää. No, happy go lucky I guess - optimistit elävät iloisemman elämän.

Kurkkuni on saatanallisen kipeä. En saanut nukuttua lainkaan ja eilisillasta asti imeskelemäni desinfiointitabletit eivät tunnu missään. Pitäisi kai mennä lääkäriin mutta se maksaa, ja en lainkaan tiedä olenko antibioottikuurin tarpeessa vai yksinkertaisesti saanut pienet lihakseni ärtymään baarittelusta. Pakko siis toistaiseksi raahautua kouluun ja toivoa, että terkkari pystyy tekemään asialle jotain.

En ymmärrä, miksi toinen toistaan omituisemmat hyypiöt onnistuvat aina istumaan joko samaan pöytään, tai ainakin viereiseen, kun menen baariin. Tuli taas tavattua sellainen Suomen Toivo että huhhuh. Arviolta 35-vuotias mieshenkilö jolla ei tuntunut mikään menevän hyvin, joka suuttui jos sitä yritti saada piristymään tai pääsemään ylös siitä itsesäälin suonsilmäkkeestä johon se oli vajonnut, joka alkoi yhtäkkiä huutaa että EN AIO NUSSIA KETÄÄN JOS EN SAA NEEKERINAISTA ja sitten syytti minua kaverini kanssa siitä, että loukkaamme suomalaismiehiä jotka maksavat veroja ja ovat synnyttäneet tähän maahan lapsia, ja tämä neekerinaisen pokaaminen oli sitten hänen vastalauseensa meidän suomalaismies-vihaamme. Tämä siis siinä vaiheessa iltaa kun olimme jo todenneet, että syvennytään kahdenkeskiseen keskusteluun kun miestä kerran ei voi miellyttää. Emme olleet puhuneet suomalaisista miehistä kuin ohimennen kun totesin, että maikkarin älypelien juontaja on aika hassu, muuten puhuimme musiikista ja heitimme yleistä läppää. Tätä miehelle ihmetellessäni sain takaisin kommentin KYLLÄ RIVIEN VÄLISTÄ PYSTYI LUKEMAAN MITÄ TE AJATTELETTE. No, tilastojen mukaan joka kolmannen suomalaisella on melenterveysongelmia, eipä tarvitse miettiä kuka tämä epäonninen meidän pöydässämme oli.

No möö en päässyt mukaan Tammen novelliantologiaan. Ei sit, en ois halunnutkaan. Julkaisen oman novellikokoelman ja tulen paljon kuuluisemmaksi ja rikkaammaksi ja arvostetummaksi sitä kautta kuin yhden novellin kirjoittajana jossain antologiassa.

Mitä? Can't blame a girl for dreaming.

Jotenkin huvitti se, että kohteliaassa ette onnistunut-kirjeessä oli mukana joku pirun alennuslipuke, jolla saa -30% Tammen kustantamasta kirjasta. Älä itke ruma lapsi - ota alennuslipuke!

Kyllä kai. zOMG. Kirjoitin melkein kauhua.


Kaivo


"Hei Anu menet sä käymään sisällä?" huusi Tintti kaverinsa perään kun tämä loikki rusakkomaisesti kivetyksellä kohti valaistua hirsimökkiä.
"No en vittu kun mulla on ihan kamala kusihätä, mä juoksen ulkohuussiin! Ettei tartte taas nyppiä koko iltaa havunneuloja perseestä niinku viimeks ku mä toimitin tarpeeni sinne kuusen juurelle..." huikkasi Anu ja jatkoi tahtia hidastamatta matkaansa kohti Hotelli Helpotusta. Tintti huusi Anua tuomaan lisää puita vesipadan kuumentamiseen ja hän huiskutti kättään käskyn kuulemisen merkiksi. Tintti palasi verannalta takaisin pesuhuoneeseen ja keskittyi kiertämään koivuntuohta risunipun ympärille. Sitten hän sytytti tämän halpasoihdun ja tunki koko komeuden padan tulipesään pienistä haloista tehdyn tiipiin alle. Odotellessaan tulen tarttumista klappeihin hän alkoi laskemaan pataan vettä. Hetken kuluttua ummehtunut haju täytti ilman ja Tintti huokaisi. Padan nuuhkaisu varmisti naisen mielessä äsken kehittyneen johtopäättelmän - vesi oli märännyttä. Hän laski letkun lattialle ja alkoi lappoa pataan valunutta nestettä kauhalla pois.
"No tässä on nyt niitä puita - hyi helvetti mikä täällä haisee, ihan kuin jossain olis kasa keitettyjä kananmunia." sanoi ulkohuussista palannut Anu ja tyrkytti ovensuusta Tintille korillista halkoja. Nainen varoi visusti astumasta märälle lattialle kangaskengissään ja huojui kynnyksellä harteillaan olevaa villatakkia puristaen.
"Joo se on toi vesi... on vissiin päässyt joku rotta tai muu vastaava hukkumaan kaivoon kun se tolle haisee, pitää laskea sitä vähän aikaa viemäriin että saadaan puhdasta. Täytyy käydä onkimassa se raato pois sieltä." totesi Tintti samalla kun asetti tuohikorin pesupenkille odottamaan. Hän vilkaisi uuninpesään ja totesi huojennuksekseen ettei tuli ollut vielä syttynyt - pataa kun ei voinut tyhjänä kuumentaa.
"Kyllä siinä sivistyksessä vaan on puolensa, kotona jos menee viemäriin jotain niin voi sentään kutsua ihan ammattimiehen pumppaamaan sen putkenmutkan puhtaaksi..." mietiskeli Anu puoliääneen.
"No voihan tännekin kutsua kaivomiehen--"
"Kaivomiehen?" virnuili Anu termille.
"--Mutta ei se tule varmaan ihan tähän hätään jos nyt soitetaan, vai tuleeko? Käy hakemassa sisältä taskulamppu ja kumpparit niin hoidetaan tää saman tien pois alta. Mä ainakin haluan saunaan vielä tän päivän puolella." täydensi Tintti ja nousi seisomaan.
"No ok, mut sä sitten olet se, joka sinne kapuaa, mä en halua onkia mitään vettä valuvaa hiirtä ylös haisevasta kaivosta."
"No kai mä nyt kiipeänkin kun tää on meidän mökkikin, tuut vaan pitää taskulamppua ettei mun tartte teipata sitä kiinni päähäni tai muuta nerokasta." tokaisi Tintti ärtyneenä. Tällaisinä hetkinä häntä otti suunnattomasti päähän Anun huippuunsa kehittynyt kaupunkilaisasenne - jos jotain piti tehdä itse, se oli ehdottomasti ällöttävää. Tintin oli tosin rehellisyyden nimissä myönnettävä, että ei hänkään kivikuiluun kapuamisesta märkiä unia nähnyt, sen verran inhottavaa puuhaahan se oli. Mutta Anun vähättelevä asenne käsin tiskaamista, makkaran mutustelemista, saunan lämmittämistä ja ties mitä muuta persumökkeilyyn kuuluvaa puuhaa kohtaan sai kaiken tuntumaan jotenkin arvottomalta. Tintti oli odottanut kesälomaansa (ja mökille pääsyä) monta kuukautta, ja jos hän olisi tiennyt, miten Anu Luontoemoon suhtautuu, hän olisi tullut yksin.
"Tässä on nää kumpparit sullekin... Missä se kaivo oikein on?" kysyi Anu hytisten kylmästä.
"Se on parisataa metriä tuohon suuntaan", sanoi Tintti ja osoitti metsänlaitaa kohti, ""ihan lähellä tuota järjettömän suurta mäntyä."
"No on se paikkaan kaivettu..." sanoi Anu ja napsautti taskulampun päälle. Sitten naiset suuntasivat kohti etäisyydessä häämöttävää betonirengasta. Päästyään sen reunalle he ottivat tukevan otteen sitä peittävästä puukannesta ja heivasivat sen yhteisvoimin maahan.
"Tuus ny antaa sitä valoa että mä näen mihin astun..." sanoi Tintti ja alkoi kapuamaan kaivoon siihen rakennushetkellä kiinnitettyjä tikkaita pitkin, kohti pimeyttä. Anu yritti pitää valoa paikoillaan mutta hänellä oli niin kylmä ja lamppu oli niin painava että valokeila tanssi kaivossa kuin viimeistä päivää koska Anu ei saanut pidettyä käsiään vakaana. Tintti huokaisi ja jatkoi kapuamista. Vesi oli aika matalalla kuivan alkukesän johdosta ja hän joutui kiipeämään syvälle ennen kuin haju kertoi hänen olevan lähellä pintaa.
"No niin nyt sitä valoa jos sopii... kiitos!" huusi Tintti ja kääntyi etsimään katseellaan selkä ylöspäin kelluvaa sammakkoa, hiirtä tai rottaa. Hetken kuluttua hänen katseensa tavoitti vihdoin jotakin ja ylhäällä odottavan Anun korviin kiiri tukahtunut huudahdus.
"No mikä siellä maksaa? Oliks se isokin karvakasa? Tuo se raato ylös että päästään jo takaisin sisään, mä jäädyn tänne!" huusi Anu steppauksensa keskeltä.
"Kuule ei se käy ihan niin helposti. Itseasiassa pitäisi varmaan soittaa poliisi." kuului Tintin vastaus kaivosta.
"Miten niin, kai sä nyt yhden rotan jaksat ylös tuoda! Kyllä munkin tekee mieli nähdä uniformuisia ukkoja, mutta nehän nauraa meidät pellolle jos me tän takia--"
"No kun tänne ei ole hukkunut rotta, vittu täällä kelluu naama alaspäin joku venakko!"
"Siis mikä, onks se joku koirarotu?" kysyi Anu hämmentyneenä. Oliko naapuri päättänyt päästää piskinsä pois päiviltä?
"Helvetin vajakki, siis nainen, ihmisnainen!"




Joo-o. Ei tuntunut ehkä kaikkein omimmilta tyylilajilta. Mutta sianpa taas välteltyä kokeisiin lukemista \o/

Höö, äiti soitti tunti sitten ja halusi tulla tänne. Ikäänkuin siis heti. Asuu tunnin ajomatkan päässä. Mikähän sillä oli? Yritän kovasti miettiä, mitä helkkaria olisin saattanut tehdä että siitä pitää ajaa tänne asti saarnaamaan...

http://artpad.art.com/?ipdnssr5z94

:DDD

Valion Vanilla-jugurtit on hyviä.

Olen ihan rahaton. Tilillä on parikymmentä senttiä ja lisää rahaa saan 16. päivä (hunajapiiras maksaa vuokran silloin). Voi horsma. Olen jo kerran, pari turvautunut säästötiliini. Tätä menoa tyhjennän sen kahdessa vuodessa. Se siitä pesämunasta/opiskelurahasta. No, onneksi tilanne on sentään tässä kuussa tällainen lähinnä siksi, että kaikkilla on synttärit ja joka hiton lehden lasku tulee lokakuun puolella. Ensi kuussa on sitten taas rahaa käytettävänä enemmän.

Opettaja tuli eilen sanomaan, että minun pitää saadakseni luovan kirjoittamisen jatkokurssin suoritettua kirjoittaa myös omaa proosaa (alunperin sovittiin kahden näin kirjoitat kirjan-opuksen pohjalta kirjoitettavasta artikkelista, joka piti lähettää lehteen). Ei niin etten olisi arvannut moista, tuli vain nolo fiilis kun en ole vähään aikaan saanut aikaiseksi mitään älykästä. Kyseli vielä miten kirja edistyy. Siinä sitä sitten pyöritteli sormiaan "siinähän se"-meiningillä ja yritti välttyä sanomasta, että edistys on 0% luokkaa. Jostain syystä aina, kun ihmiset tiedustelevat minulta, että miten kirjani edistyy, minua alkaa ahdistamaan. Toisaalta olen kovin onnellinen, että muista jaksaa kiinnostaa - onhan se eräänlainen merkki siitä, että he pitivät kirjasta - mutta toisaalta kun ei teksti luista, tulee aina sellainen olo, että toiset painostavat saamaan sen valmiiksi äkkiä. Tiedän, ettei se itse kirjoita itseään eikä kukaan muu voi kirjoittaa sitä kuin minä, mutta silti. Huolimatta Doubtfiren Aiotko kirjoittaa romaanin?-kirjan sisäistämisestä odottelen edelleen jumalaista inspiraatiota - vaikka Dianne on oikeassa siinä, että ammattikirjoittajan pitää osata kirjoittaa ilman suurta oivalluksen lampun loistetta, teksti ei silti ole yhtä hyvää, kun se on väkisin väännetty.

'nuff said. Nyt luen huomiseen kokeeseen.