Edellinen viikko oli maailman hienoin viikko. Maanantaista ja tiistaista en muista paljon mitään, mutta aikaväli ke-la oli maailman siisteintä. Olin siis töissä Tapiolan Stockmannin Herkun kassalla pakkaajana, tein neljän päivän ajan 10-tuntisia päiviä ja nautin työstäni siitäkin huolimatta, että se oli fyysisesti hyvin uuvuttavaa. Työkaverit oli ihania, tuntipalkka oli ihana, fiilis oli ihana. Lauantaina hommattiin erään työkaverin kanssa itsemme lähinnä Stockan vakkareille tarkotettuihin huppaloihin @ Studio 51. Toisaalta siellä oli ihan hubaa, mutta toisaalta vitutti paikan sedumaisuus. Plussaa avaruudesta. Iso miinus kalliille bisselle, jota tuli kiskottua siitäkin huolimatta, että tuoppi oli 5€. Tosin kutsuvieraana sain 3 ilmaista.
Malttamattomana odotan joulua, tänä jouluna taitaa viihdoinkin toteutua se, mistä olen jo pari vuotta haaveillut, nimittäin tulen tod. näk olemaan työllistetty joulukuussa. Mikäli tuo suunnitelma toteutuu, ja se toteutuu, niin ensi kesäksi saletisti heruu töitä. Hienoa, kiitän kovasti Ison Omenan Yesboxin virkailijaa, joka suositteli minulle, että hakisin Hulluille Päiville töihin.
Pähkäilen vieläkin auton suhteen. Tänään käytiin katsomassa erästä Civiciä, mutta asiantuntijan mukaan se ei ollut ihan sitä, mitä Hondien pitäisi olla. Sitten käväistiin Vantaan autokauppa-alueella, jonka nimeä en tiedä. Se Honda Civic -91, mistä mainitsin jossain aikaisemmassa merkinnässä, oli jo mennyt. Sniff, se oli pirteä peli. Ei hätää, löysin kuitenkin intensiivisen nettiauto.com-selailun jälkeen hienon Toyota Corolla HB:n, jolla on ajettu luvattoman vähän. Siinä on täydellinen huoltokirjakin, joten luulisin että kilometrilukemat pitää paikkansa. Täytyy soitella siitä huomenna. Ai niin, ajelin tänään Vantaalta Espooseen pakettiautolla ja poltin vahingossa vähän kumeja, kun en osaa ajaa diesel-autoilla.
Kävin tänään kans Bauhausissa, ja siel oli tyttö. :<<<<<