IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

:)Perjantai 31.08.2007 05:12

Paskaaaaa.

:)Torstai 12.04.2007 15:43

Vittu, äsken olin paskahalvauksen partaalla, kun piti soittaa potentiaaliselle työnantajalle. Ensinnäkin itsensä psyykkaamiseen meni varmaan joku 15min. Sitten puhelu osoittautui puolen minuutin pikapuheluksi, sovittiin vaan aika haastikseen. Suurentelin asiaa taas aivan tolkuttoman paljon.

Mutta positiivisenä puolena, sain sentään ehkä hommattua itselleni kesätöitä. Eikä siihenkään mennyt kuin 1h-1½h viime viikonloppuna, kun vitutuksessa päätin: "kai sitä töitä pitää ensin hakea, jotta voisi mitään saada". Niinpä copypasteilin lähestulkoon samaa sähköpostia 6-7:lle työnantajalle. :E

Ahh *helpotus*

np. slowdive - shine

Ps. Vittu, kiire kouluun. =)

:)Torstai 12.04.2007 09:12

Viikonlopun tuskainen työnhakuprosessi tuotti tulosta. Tänään, tai oikeastaan eilen, potentiaalinen työnantaja soitti. Harmi vain, että olin nukkumassa. Ei se mitään, ajattelin pirauttaa tänään kunhan joskus herään. Ja mielellään ennen 12, vähän pakko olis. Joka tapauksessa, toivottavasti pääsen lapioimaan ja laatoittamaan kesällä. Olen jo ehtinyt suunnitella kaikkea, kuten mahdollisen auton vaihdon, mikä on tietysti vähän hullua. =D

Kaiken muun hauskan oheella, tänään alkoi uusi jakso. Koulussa on kivaa edelleen. Matikka on kivaa, biologia on kivaa, historiakin on ihan kivaa. Mutta, jottei meno aivan liian kivaksi yltyisi, onneksi äidinkielen paskuus on tasapainottamassa asioita. En tiedä johtuuko se opettajasta, vaikka siitä sen epäilenkin johtuvan, mutta on aivan käsittämättömän tylsää kuunnella kahden tunnin monologia, johon sisältyy paljon irrelevantteja asioita. Tästä hyvänä esimerkkinä kuollettava paskanjauhanta jostain 70-luvun bestsellereista, joita kuulemma löytyy kaikilta iäkkäiltä ihmisiltä.

Koska olin laiska, pidin eilen lepopäivän. Kumma kyllä, en pode erityistä morkkista. Ehkä se tuli tarpeeseen. Tänään myöhemmin on pakko olla enemmän MIES :OOOOOOOO ja mennä salille kun olis aikaakin. Tavallaan vittumaista opiskella iltaisin, kun juuri silloin kun on se aika päivästä et jaksais tehdä jotain, niin pitää olla koulussa.

Shit fuck tits, tulikin mieleen et täytyis jaksaa nousta yhdeltätoista. Haastetta väkevällekin miehelle. Vitutusta tiedossa.

np. slowdive - golden

:)Keskiviikko 11.04.2007 06:18

Asiat on kuulkaas nähtävästi niin mallikkaasti, ettei ole tarvinnut vuodattaa mistään. Summataan nyt: auto + kiva opiskelupaikka + kevät + kiinnostus liikuntaan = tosi siistiä. Se mikä varjostaa hieman muuten niin loistavaa kevättä, on semi-paskana oleva polvi. Onneksi pääsen vihdoin reilun kuukauden odottelun jälkeen selvittämään asiaa lääkärillä.

Paskana olevasta polvesta huolimatta olen pyrkinyt aloittamaan taas "bodauksen" ja vähemmän viisaasti lenkkeilyn. Ja itse asiassa ihan hyvin päässyt vauhtiinkin jo, nimittäin lepopäivän pitäminen = morkkis. Tänään oli tarkoitus pitää, mutta ei pysty, ei vain pysty. Edellisellä viikolla koin muuten suorastaan kauhun hetkiä, kun huomasin etten jaksa kyykkää enää yli 100kg. MIHIN OVATKAAN VOIMANI KADONNEET. :'(

Yksi haittapuoli tässä urheilemisessa on. Ei nimittäin halua mielellään juoda. Sitä jotenkin kokee kaikki suoritukset turhiksi, jos menee dokaamaan viikonloppuna. Ehkä ihan hyvä niin, jääpä rahaa enemmän taskuun. Oon onnistunut jopa olemaan juomatta kaikkia jouluduunista saatuja rahoja. Niillä pitää nimittäin pärjätä vielä pitkään, kun ei kesätöitä ole tietenkään tiedossa. Puuh. =P

En jaksanutkaan vaihtaa opiskelupaikkaa, kuten aikaisemmin talvella suunnittelin. Tapiolan aikuislukio on osoittanut mukavaksi opiskelupaikaksi. Kyse olikin täysin asenteesta. Muutenkin suorastaan nautin opiskelusta. Liekö asialla se, että opiskelen pääasiassa iltaisin vai mikä, mutta tunneillakin jaksaa olla hereillä ja oikeasti kiinnostunut. Tällä hetkellä rytmi tosin on paskana, että joutuu heräämään välillä klo 17 alkaville tunneille herätyskellon kanssa.

Syy myöhään heräämiselle piilee dokkareissa ja aasialaisissa leffoissa. Joutuu öisin katselemaan, kun... noh, jostain syystä öisin kun se on niin kivaakin ja kaikkea. Ja sitten ongelmana on vaikkapa BBC:n 'Planet Earth', koska "no vielä yksi episodi" ja kello näyttää aamukuutta. :<<

Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että voi saatana katoin eilen mahtavan elokuvan. Nimittäin Singaporelaisen 'Be With Me'. Tajuttoman hieno kaikessa vähäeleisyydessään. Ja ei jumalauta se musiikki, se musiikki. Huhhuh, minkälaisia elokuvia voi tehdä ihan low budgetillakin. Wikipedian mukaan budjettikin oli vain ~ 200 000$. Yhdessä 'Dolls':n kanssa parhaimpia Aasia-leffoja.

Njoo..

np. new order - true faith

:)Sunnuntai 04.03.2007 07:20

semi-vituttaa. tänään nukuin koko päivän, koska edellisenä yönä olin kännäilemässä ja kotiin tultua kolmen maissa piti mennä vielä dataamaan loppuyöksi. lopputulos oli, että nukahdin 11 jälkeen. nukuin mukavat 12 tunnin yöunet ja heräsin ~23 maissa. erittäin vittumaista, en päässyt baariin. koska mitään parempaa tekemistä ei löytynyt ja dataaminen oli tylsää, menin tuhlaamaan bensaa. oli jännää puolentoista tunnin ajan.

anyway, vituttaa kun polvi on ollut paskana pari viikkoa. ilmeisesti lenkkeilyn jäljiltä. pitää ottaa tästä opiksi, että lämmittely on tärkeä juttu, kunhan tuo pian paranee. ja parempi olisi parantua sillei vauhdilla, koska tämä vituttaa ajoittain sietämättömän paljon. ei sillä, että se haittaisi jotenkin jokapäiväistä toimintaani, mutta kun en voi harrastaa oikein mitään siinä pelossa että tilanne pahenee. asia on itse asiassa osittain hoidossa, mutta rakastan lääkärijonoja. maanantaina pitää soittaa taas lääkärin perään. <3

puuh. tulis jo se kesä, niin vois olla huoleton. ei kai tässä auta muu kuin talviomena-siiderin korkkaaminen, joka on muuten hyvää huolimatta siitä, että on golden cap-tuote.

np. brainstorm - sunday morning

:'(Lauantai 03.03.2007 06:34

voi isä sentään..

oltiin ystin kanssa heavy cornerissa.

nyyh oli ihanaa olla kännissä, itken kohta. tai siis olen vieläkin aikas mutta. tavattiin yksi kirjailija, jonka kanssa juteltiinkin sitten kaikkea mielenkiintoista tunnin jos toisenkin. ja sitten poltin vaniljasikareita ja mentholtupakkaa ja join crowmooria ja mun toivebiisi eli killswitch engage - life to lifeless soitettiin ja lauloin ja itse asiassa aikas hyvinkin omasta mielestäni. sen lisäksi muistan että lauloin sentencediä, pitäis mennä karaokeen.

YHYYYYYYYYY. :'(

np. killswitch engage - the element of one

:)Keskiviikko 28.02.2007 07:36

hmmh.. jonkinlaista kroonista tylsyyttä aistittavissa. koulu on ihan kivaa ju, mitä nyt on morkkis kun missasin eilisen koulupäivän tuntemattomasta syystä -> jään aineissa jälkeen.

... mutta tosiaan, vitun tylsää. tahdon jotain tekemistä. antakaa. tahtois esim nuq, mut ei jaksa mennä ihan vielä (en ole siinä kunnossa että nukahtaisin heti) koska nukahtamisprosessi on.. vitun tylsä. ei ole sellaista asiaa, joka vaatisi jatkuvaa puimista taikka mistä olisin erityisen innostunut.

ongelmaan on onneksi olemassa ratkaisu. perjantai. voi kun se tulisi jo, en ole ikinä odottanut perjantaita näin. aivan pakko päästä kupittaa kolmen viikon tauon jälkeen. olen yrittänyt olla kovin säästeliäs + viikon olin kipeä. puuuuhh..

np. dj doboy - the vocal edition 13

:)Torstai 22.02.2007 09:00

vittu olen TERÄSTÄ. lukuisten eeppisten taistelujen jälkeen en voi muuta kuin julistaa itseni voittajaksi. NUJERSIN KUUMEEN ::::OOOOOoo.

tänään pärjäsin jo koko päivän ilman panadolia. oli jo aikakin, maksa ei tykkää ylenpalttisista määristä.. hienoa kuitenkin, nyt vielä nuha ja semisti ärtynyt kurkku pois niin ehdin käydä uffissa ennen kun tasarahapäivät päättyvät!

np. moonsorrow - jotunheim ! NIIIII !

:)Keskiviikko 21.02.2007 07:47

olen ollut maanantaista lähtien helvetin kipeä.

kuumetta aivan kokoajan 38-39 astetta. en tule toimeenn ilman panadolia 4-6 tunnin välein. selkälihakset aivan paskana, kurkkuun koskee. kokoajan saa pitää kylmällä vedellä kasteltua kangasta otsalla. en saa unta kuin max 3h. kun olen nukkunut tuon määrän, parasetamolin vaikutus lakkaa ja herään todella paskaan oloon. paskaa.

kävin eilen lääkärissä, mutten saanut antibiootteja. paskaa. en käsitä mistä tämäkin paskatauti on peräisin.

grr.. no jos jotain hyvää, niiin ei ole tullut datattua kahteen päivään. paitsi nyt oli tultava käymään koneella kun voin hyvin. mitähän sitä keksis, hmm..

np. dj sammy - sunlight

:)Lauantai 17.02.2007 11:12

puuh..

koulu = kiva
underwater sleeping societyn näkeminen semifinalissa pitkän tauon jälkeen 16.02.2007 = kiva
valvominen & unettomuus = paskaa

np. underwater sleeping society - planetarium

ps. vittu, että tuo kuulosti hyvältä pitkän tauon jälkeen livenä kuultuna.