IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

KUUMOTTAA VITUSTI.Maanantai 12.12.2005 02:10

katselin aamusella ennen nukkumaanmenoa ohjelman, joka kertoi balkanin metsistä. luonto-ohjelmat ovat jees.

heräsin viideltä iltapäivällä, siitäkin huolimatta että kaverini emma yritti soitollaan kovasti herätellä minua n. klo 12 (ja myöhemmin eräs non-ig ystäväiseni, joka koitti myös herätellä siinä 13.30 paikkeilla, tosin en recallaa ko. puhelua).

back to serious business, i would say. heräsin ja menin pelaamaan yhden aok:tc-matsin, jonka oletin kestävän noin tunnin, mutta se venyikin kolmen ja puolen tunnin mittaiseksi asemasodaksi joka oli äärimmäisen tuskallista seurattavaa, sillä jossain välissä piti mennä uloskin. noh, tuli mentyä ulos siinä klo 21 maissa ja palasin juuri.

voi jumalauta. puhuimme taas jälleen koulusta ja opiskelusta, tosin tänään läpät oli suhteellisen harvassa. totesin jälleen kerran, että voi jumalauta mitä mä saavutan 3½ vuoden lukio-opinnoilla. saan hienon lakin jolla voinkin vetää chopteria. periaatteessa tätä rupesin miettimään jo itsenäisyyspäivän juhlassa, kun muutamille valmistuneille jaettiin lakit. 3½ vuotta ja palkaksi lakki. toinen on 19/20 vuotiaana media-assistentti, jolla on tulot, toinen taas ylioppilas, jolla ei ole tuloja ja edessä vielä saatanasti opiskelua, jotta saa yhtään mitään töitä yhtään mistään. pakkaa sekoittaa vielä kivasti asevelvollisuus, joka pidentää tätä paskaa vielä entisestään. onhan se saatanan jännittävää opiskella 1/3 osa elämästään, joku voi tykätä mutta minusta tuntuu, että haluaisin tehdä muuta, kuten travellaa. haluan tehdä sitä nuorena, en jumalauta 40v turistina joka käy kerran per 2v etelässä, espanjassa. voi jumalauta. aloin taas miettimään, että voisi kai mennä ensi kesään asti töihin, niin kertyisi sitä rahaakin jonkun verran kätevästi. tämä taas helpottaisi kummasti esimerkiksi autokouluun menemistä, joka tosin ilmeisesti kustannetaan mulle joka tapauksessa. valitettavasti paskaako tässä enää mitään ruveta hakemaan, sesonki on jo ohi.

tässä mm. mese-tuntemuksia, kun parin viikon tauon jälkeen taas vituttamaan se fakta, että koneen USB-porteissa on jotain häikkää.

neko sanoo:
VITTUJE NKEVÄÄVREÄTÄ"!RT"#

en jaksa nähdä vaivaa asian korjaamisen eteen. enemmänkin haluaisin korjata ongelman hommaamalla uuden koneen tämän, jo vanhentuneen tilalle, mutta jotain puuttuu, nimittäin pääoma.

tähän onkin hyvä päättää "angsti-bloggaus" as some might say.

:ESunnuntai 11.12.2005 09:53

pelasin civ iv kunnes paska päätti kaatua. nyt vähän niinku nukuttaiski, eli vois melkein mennä sänkyyn kattelee avaraa luontoa. =P

holy shit.Sunnuntai 11.12.2005 07:53

np: Ultravox - Dancing With Tears In My Eyes [1984] (S K Y . F M - Best of the 80s - hear your classic favorites and relive those retro 80s!)

:EEESunnuntai 11.12.2005 07:41

tänään siis heräsin perin mahtavaan aikaan, kun en millään maltannut eilen aamulla mennä nukkumaan. pienen vitutuksen jälkeen lähdin melko pian ulos ystäväiseni kanssa keskustelemaan kaikenlaisista hienoista asioista, kuten perunoista. totta kai puimme kaikenlaisia elämän, lähinnä itseaiheutettuja, "ongelmia", kuten ystäväiseni erakoituminen. joukkoon mahtui myös opiskelu-asioista keskusteleminen ja oma toteamukseni siitä, että koulu on jees. se ei pidä paikkaansa ihan aina, kuten nyt. nyt olen ahne. haluan rahaa, en jaksa opiskella, haluan matkustella, haluan materiaa. toisaalta, mitä jos olisi nuo kaikki. haluaisinko lisää vai olisinko tyytyväinen? voisin kuvitella, et mahdollisesti oisin ihan tyytyväinen. vai miksi en esimerkiksi halua sänkyä, jossa on mekaanisia toimintoja kuten mahdollisuus hierontaan tai vaikka vesisänkyä. riittää ihan tuo, suhteellisen leveä tosin, normisänky.

wnb-filosofia sikseen kuitenkin. ai niin, lanseerasin tänään virallisesti mela-termistön.

ehdin olla ystäväiseni kanssa sellaiset 3h ulkona, kunnes klo ~21.20 lähdin saunaan ja siellä oli mukavaa, kuten saunassa onkin yleensä =). saatanan petturikaverit eivät enää lähteneet illemmalla ulos, vaikka aikaisemmin illalla tiedustelivatkin että josko mentäis. n. klo 24 lähtien olenkin istunut iloisesti koneen ääressä, tai kenties vähemmän iloisesti koska jumalauta pitäisi herätäkin jossain välissä. vituttaa kun tuollainen hyvä rytmi, kun sellanen joskus harvoin iskee (= nuq @ ~23 -> herätys @ 07 ), ei pysy kuin max pari päivää. nytkin nukuttaisi mutta ei "jaksa" mennä nukkumaan. huomasin juuri, että puhun aivan liian paljon konditionaalissa, en tiie mikä lie tapa.

summary: ihan kiva päivä, mutta herääminen oli paskamaista.

ahihiiiLauantai 10.12.2005 18:41

ahihii, impactina eilisestä päivällä nukkumisesta, menin nukkuu tänään klo 09, sänkyyn menin tosin jo kahdeksalta mutta katoin luontohetkeä @ ykkönen, jossa esiteltiin brasilian sademetsiä ja sen asukkeja. siinä oli isoja hämähäkkejä, hyi. heräsin nyt, eli mahtavaan aikaan tosiaan, joka tämäkin on aivan liian vähän nukuttuja tunteja. paska fiilis.

nyt pitäisi ilmeisesti syödä ja lähteä ystäväiseni kanssa ulos, mikä on houkutteleva ajatus kieltämättä. toisaalta tämä myöhään herätys toimii myös jonkinasteisena nostalgiatrippinä hmm...

hly sht oh mghty lrdLauantai 10.12.2005 10:01

yöllä iski peelomode. vittujen kevät, kello on jo kahdeksan =D

wheeLauantai 10.12.2005 08:19

päivällä tuli nukuttua 15-21. mahtavaa, en päässyt esimerkiksi elintärkeään pyhään paikkaan, nimittäin kuntosalille. onneksi, onneksi se ei ole ongelma, sillä tänään olisi tarkotus mennä joskus tuossa aamupäivällä. paskamaisinta tässä tosin on se, että eilen heräsin tähän aikaan ja tänään puolestaan valvon tähän aikaan. olin tuossa 23 - 2.30 ulkona hra ithirionin kanssa ja jälleen kerran pohdimme kovasti erilaisten teorioiden parissa. pitäisi melkeinpä perustaa jokaperjantainen teeklubi, jonka toiminta ajoittuu juuri myöhäisyölle. jo kolmas perjantai putkeen kävimme nauramassa juovuoksissa oleville keski-ikäisille miehille sekä naisille tapiolan gardenissa. tänään emme tosin jaksaneet jäädä kovin pitkäksi aikaa katselemaan retard-danceja, mutta se ei suinkaan mitenkään häirinnyt taikka rajoittanut laatuviihteen syntymistä. mietin vain, kuinkahan monta ihmistä tässä on tullut herätettyä perjantaisten viihde-osuuksien toimesta.

oudot sanavalinnat? ei, se on madskillz.

päivän muihin asioihin. lcd:n hankinta siirtynee hieman lähemmäs joulua taikka jopa joulun jälkeisiin tunnelmiin sillä epäilen että hinnat tulee vielä laskemaan. jostain kumman syystä on pissed off-olo, vaikka mitään erityistä ei ole tapahtunut, vai oliskohan vikana sittenkin se, että nukuin koko päivän? =o

ai niin, unohdin että ulkona on rampa talvi ja ainainen pimeys. ja vitun kylmä.

rampa talvi? aivan. siis jumalauta. joko talvi ja lunta ( huom. ei loska ) ja pari miinusastetta tai sitten kokonaan pois. paskaa, kun kuiva asvaltti on jatkuvasti muistuttamassa paremmista keleistä. kun ottaa huomioon, että tätä samaa paskaa joutuu katselemaan seuraavat 4kk, vähintään, niin ei siinä auta edes hra ithirionin sydäntä repivän kyyninen suruhymnikaan.

suruhymnistä puheenollen sävelsimme antoisan yön aikana salonkimielisen kappaleen. se on iloinen veisu, mutta luulen että nostalgiatripin tähden, mikäli tapaamme huomenna, tulee soimaan ikivanha 'wail of the banshee', joka on lamentation-tyylisten kyynisten ballaadien kulmakivi. =o

joo, voisi mennä nukkumaan jauhaamasta paskaa. ei, en juo absinttia.

koulu - ajanvietettäkö?Perjantai 09.12.2005 16:42

tänään oli kaksi tuntia äidinkieltä. tämän kunniaksi hieno otsikko.

aamulla tosiaan heräsin siinä kuuden maissa jä lähdin sitten kouluun vähän yhdeksän jälkeen suhteellisen kiireettömänä. ulkona oli hieman kylmä, mutta ei niin kylmä kuin viime päivinä on yleisesti ollut. tämä viikko on myös siitä ollut merkillinen viikko, että joka päivä olenn suorastaan viihtynyt koulussa vaikka olisikin ollut 7h päivä, jollaisia ei tosin tässä jaksossa ole kuin 2 kpl. tämä perjantai onkin tälläinen mukava 3h päivä.

saavuin koululle ajoissa ja menin äidinkielen tunnille, aivan kuin pitikin. mutta perkele, vakiopaikkani olikin viety, mutta ah, kenen toimesta. sijoittauduin luokan perälle parempien paikkojen loistaessa poissaolollaan, tai oikeastaan jokin muu oli vienyt täysin huomioni. hehe. uskomatonta.

ei jumalauta. istuin takimmaisella pulpetilla ja ajankuluksi observoin. kuulostaa turhan neutraalilta noin, sillä minulla toki oli observointikohteeni. ei vittu, ei ole todellista. mutta kun. jumalauta.

...
...

kaksi vitun tuntiahan siinä meni kun tuijottelin lähinnä aina välillä yhtä kohdetta, eikä se ollut opettaja. huvituin itselleni jossain välissä kun ajattelin, että jos tämä tapahtuisi animessa, kierisin lattialla.

yhteiskuntaopin tunti kului vähän samoissa tunnelmissa, mutta vähemmän toki. ei karhutkaan jaksa kokoajan riehua :(

wheePerjantai 09.12.2005 10:03

koulun jälkeen menin helsinkiin, vaikka ensiksi kovasti mietin että jaksanko. onneksi menin, oli nimittäin todella mukavaa ja jos olisin jäänyt kotiin, olisin luultavasti mennyt nukkumaan.

kotiin palauttuani söin, n. klo 23 oli veto niin pois että sammuin koneelle. heräsin hetken päästä ja menin sängylle makaamaan, tarkoituksena mennä pesemään hampaat "ihan kohta".

-> herään 5.50, eikä väsytä yhtään. olenkin tässä aamun mittaan ehtinyt puuhailla kaikenlaista, mm. tehdä puuroa ja käydä suihkussa, mitä et harrasta kovinkaan usein aamuisin.

tänään/huomenna pitäisi hakea se telkkarinäyttö. ensin pitää tosin tehdä vähän provosointityötä.

harmittaa muuten vähän niin aikasin herääminen, kouluakin vasta kymmeneltä. kerrankin olis saanu nukkua, jospa vetäytyis tunniksi nukkumaan..

kouluTorstai 08.12.2005 18:03

koulu on viime päivinä jostain kumman syystä osoittautunut sittenkin ihan mukavaksi paikaksi, se tosin voi johtua ainakin osittain suhteellisen helposta jaksostani, jossa on 5 kurssia jotka ovat historia, yhteiskuntaoppi, englanti, äidinkieli ja matematiikka. ei siis mitään vaikeita aineita, mutta ah odottelen taas kun täytyy käydä kemian kurssia ja ruotsia, jota en tosin voi opiskella ollenkaan tänä lukuvuonna.

päivä alkoi jälleen puoli seitsemältä. heräsin hiestä märkänä. untuvapeitto + ikkuna kiinni = ei hyvä yhdistelmä. söin jne lähdin pysäkille n. 7.20. ulkona oli helvetin kylmä, paskamaista odotella bussia kylmässä ilmassa, varsinkin kun vaikka kuinka lämpimät hanskat laittaisi, kädet jäätyy.

aamulla ehdin kauhistella tätä päivää ( 8 - 15 ), mutta päivän mittaan huomasin, että ihan ok tämä sittenkin on. osittain mielipiteeseni vaikutti taas joka välituntiseksi toimeenpiteeksi muodostunut observointi. havaitsin tänään myös, että mitä paremmin keskittyy tunnin asiaan, sitä nopeammin tunnit menevät.

sikäli kun en ruokailua ole tällä viikolla koulussa juurikaan harrastanut, vaan hakenut "ateriani" lähikaupasta raejuuston muodossa, ajattelin tänään käydä vilkaista mitä ruokaa mahtoikaan olla. kuinka ollakaan tämä kovin viehättävä neiti seisoi ruokajonossa, joten minun oli totta kai jäätävä observoimaan ruokalistaa vähän pidemmäksikin aikaa. kun aikaa kului tarpeeksi, lähdin kaupalle sillä koululla ei ollut tänäänkään mitään mielenkiintoista ruokaa.

ai saatana. jännää.