IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

:)Keskiviikko 06.09.2006 09:05

uni ei näemmä ole tulossa. noin tunnin ajan pyörin sängyssä kuunnellen radiota mainiolla samsungin sgh-x300 -puhelimellani kunnes en enää jaksanut.

en ollut eilen koulussa. puhtaasti siitä syystä, etten jaksanut. toissapäivänä oli huono olo. tänään on ihan pakko mennä kouluun, ei opiskelusta tule muuten paskaakaan. lisäksi täytyy kinua todistus kutsuntoja varten, ihan varmuuden vuoksi + pakko hakee opiskelija-alennus-lappu, joka toivottavasti viihdoin odottaa kanslian vastapäätä olevalla pöydällä.

kun filosofian kurssi näyttää olevan peruutettu, tänään on läpällä yksi tunti (1h 15min) yhteiskuntaoppia. biologian & historian kursseilla en ole edes vielä päässyt käymään kertaakaan, enkä pääse kahtena seuraavana kertana. eihän se olekaan ku 4/11 osa kummastakin kurssista käymättä. no aika hassuu. tarkennan, torstaina on kutsunnat ja tiistaina lähden kahdeksalta aamulla liukkaankelinradalle due autokoulu-opinnot<3.

tänäänkin on muuten ajotunti, koulusta suoraan ajamaan. muistaakseni tapiolaan ollaan menossa. odotan innolla. ensi viikon alussa on 5/6 ajotunneista käyty, eli voisin huomenna jo varmaan ruveta varaamaan inssiä. en malta odottaa.

nyt kun teoriatunneista alkaa olla aikaa, on alkanut vähän harmittamaan, kun en esim. napannut sen juttelunhaluisen tytön numeroa. olisi ollut kivaa nähdä muulloinkin.

tämä päivä menikin sitten siinä. katselin great teacher onizukaa, mutta 10 jakson kohdalla totesin ihmetellen, ettei nyt jostain syystä nappaa gto. outoa, ehkä school rumble on vain liiankin hauska.

no jospa koittaisi pian valua sänkyyn taas, yksin on vain kovin tylsääh nukkua.

:)Tiistai 05.09.2006 05:43

olin tänään hyvin ahkera poika. heräsin klo 11 kouluun, söin nuudeleita + maitorahkaa. tämän jälkeen totesin, että olo ei ole paras mahdollinen. menin nukkumaan puoli neljään asti.

iltapäivällä otin vähän selvää kutsunnoista, jotka ovat torstaina. kauheasti ei huvia tästä tapahtumasta irtoa, sillä herätys kuudelta ei tunnu inhimilliseltä. paikalla on oltava nimittäin 7.45 ja matkaakin toimipisteelle on puolen tunnin verran. haen huomenna koulusta, mikäli sinne asti pääsen, todistuksen varmuuden vuoksi kun lykkäystä tarttee hakea. en ole tosin varma, että tarvitseeko sitä siellä, kun sivariin sitä lykkäystä haen, eikä tämän pitäisi kiinnostaa kutsuntalautakunnan väkeä vaan sivarikeskusta. en pidä kutsuntakirjeen sävystä.

illalla kävin kaupassa martin kanssa. hengailun oheella kävin kaupassa tekemässä tarpeellisiä ruokaostoksia. kananmuna-tarkastuksen yhteydessä rikoin kananmunan. tarkotuksena oli siis tarkistaa, et onhan kaikki munat ehjät (no pun intended). onneks en itteäin sotkenu. sinne kananmuna-boxiin se keltuainen ja valkuainen jäi ehjien kananmunien kanssa :E ja otin uuden kanis-boxin.

iltaakin illemmalla käväistin vielä saman äijän kanssa pyöräilemässä tapiolassa. matkalla näin kolmen miehen poliisipartion. he tykkäsivät kovasti pysäyttää _kaikki_ vastaantulijat. jopa bussit. en tiie, mikä lie juhlapäivä tänään.

tapiolassa, hotelli tapiola gardenissa spottasin pariskunnan, jonka arvelin harrastavan pian seksiä, kun niin arveluttavasti käyttäytyivät. jostain syystä he tykkäsivät toteuttaa itseään ikkunan edessä, ilmeisesti siinä oli sänky. sessio kesti esileikit mukaanlukien ~4min. aika ripeää toimintaa, vai mitä. totesin martille: "mies oli paska nussija".

pikakelattuna seuraavat vaiheet meni näin. matinkylään -> kotiin -> koneelle -> suihkuun -> koneelle -> nukkumaan.

suihkuun olen menossa vähän niinku nyt. heippa :)

:)Sunnuntai 03.09.2006 09:20

tällä hetkellä olen melkoinen otaku. koko päivän on katseltu school rumblea, school rumblen tokan seasoninkin (jonka en soisi päättyvän) jälkeen on 5-6 sarjaa koneella venaamassa joiden lisäksi ajattelin toteuttaa great teacher onizuka rewatchin ..mutta en näe tätä negatiivisenä asiana, vaikka otaku onkin yleisesti ottaen varsin negatiivinen saa. epäilen, että huomenna tulen katsomaan lisää paljon animea.

niin, heräsin joskus ~15...

en voi olla mainitsematta sitä, että eilen oli melko siistiä. melko rikkaita humanisteja muuten, kun tilasivat paljon tuoppeja ja bisse näytti maksavan hieman alle 5€ / 0.4l tuoppi, joka esti ainakin minua ostamasta mitään.

mailasin tänään jens lekmanille, sain vastauksen minua askarruttaneeseen kysymykseen.

tekee mieli ostaa underwater sleeping societyn tuotannon, joka ilmeisesti kattaa yhden täyspitkän ja yhden ep:n.

anime on epis.

:)Lauantai 02.09.2006 06:18

armottoman upea päivä.

aamulla menin nukkumaan viiden maissa, mutta heräsin jo yhdeksältä sillä ajotunti sijoittui klo kymmenelle. hieno oli ajotuntikin, mitään suuria mokia ei ollut ja pääsin ajamaan jo länärillä & kehä II:lla.

aamupäivästä iltapäivän viimehetkille asti katselin school rumblea.

illalla lähdin helsinkiin nosturiin katsomaan hienoja suomalaisia indie-bändejä. alunperin tosin menin magenta skycoden takia, mutta voi veljet...

ensimmäisenä soitti kastor. biisejä en muista, mut muistan että olivat hienoja.

underwater sleeping society tuli seuraavaksi. vittu, tämä on suomen paras rokkibändi.

yllättäen seuraavaksi tullut magenta skycode oli pettymys. vetivät paremmin muutama viikko sitten tavastialla. keikka saatanan lyhyt ja soittivat lähinnä niitä tylsänpuoleisia biisejä miinus go outside again. odottamani luvher oh hater puuttui settilistalta ;<

iconcrash vaihteli paskan ja kuunneltavan välillä.

muita huomioita nosturista:

+ paikalla oli selkeästi paljon humanisteja ja tyylikkäät humanistitytöt on hot.
+ underwater sleeping society

- onko se savuke pakko sytyttää, pitää kädessä 20 min, heittää maahan ja sytyttää uusi?
- voisivat tehdä oikeasti ilmastointiremontin, ilma ei nimittäin kierrä yhtään. ei ole hassua istua 4h tupakkavakuumissa puhumattakaan siitä että on helvetin kuumaakin.

hauska reissu. spottasin prologuen vokalistinkin yleisön joukosta. iconcrashin jälkeen sain juosta hietaniemestä keskustaan, jotta ehtisin bussiin. tuli kiire, mutta ehdin.

hehe ..

he ..

hmm ..

:)Keskiviikko 30.08.2006 06:30

tänään oli se päivä. noustuani puoli yhdeltä söin ja harjoittelin intensiivisesti viimeisiä kertoja ennen teoriakoetta. yhtäkkiä kello olikin jo puoli kaksi, joten kiireessä puin ja lähdin polkemaan katsastustoimistolle. saavuin n. 13min etuajassa, joten venailin pihalla ja keräsin ajatukset kasaan muutaman minuutin ajan. ilmoittautumisen jälkeen minut passitettiin pimeään huoneeseen, jossa oli joukko tyhjiä koneita. menin koneelle nro. 1, kuten oltiin opastettu. aloitin kokeen ja 10 minuutin kuluttua tietokoneen ruudulla luki ...

... koe hyväksytty. astuin ulos pimeästä huoneesta ja viimeistään virkailijan onnittelujen jälkeen tunsin suunnatonta helpotusta. olin hyvin iloinen.

paluumatkalla meinasin, että poikkeaisin autokoululla heittämässä asiapaperit, mutta siirsin homman huomiselle. tulin siis kotiin, enkä mennyt enää ulos koko päivän aikana. se nimittäin meni flatout 2:n ja gunin parissa.

--

iltapäivällä iski taas karu totuus vastaan - huomenna kouluun. ajatus on seurannut minua alitajunnassani jo muutaman päivän. syystä tai toisesta olen ollut muutenkin passiivisen alakuloinen.

minusta tuntuu, että tämä merkintä on hyvä päättää johnny cashin kappaleella 'hurt'.

:)Tiistai 29.08.2006 06:25

äsken tappelin n. 1,5h äänikortin + kaiuttimien kanssa. ostin tänään uudet, hienot ( logitech ) z-4 -kaiuttimet. asentaminen ei ollut kuitenkaan helppoa, sillä mikä se asentaminen ilman säätöä olisi. ongelma muodostui vasemmasta kaiuttimesta, josta ei kuulunut ääntä. tiesin ettei vika ollut kaiuttimissa, koska stereoiden kanssa on ollut sama juttu. niinpä rupesin miettimään, missä voisi olla vika. hetken ajan kestäneen ahdistavan vitutuksen jälkeen päätin kokeilla, jos repisinkin vanhasta koneesta äänikortin. sitten tuli uusi ongelma, pci-paikat täynnä. ylimääräisen usb:n helvettiin takapaneelista. ennen äänikortin asentamista kuitenkin kävin föönäämässä koneen parvekkeella, kun oli niiiiin pölynen että teki paha katsoa, kun suht uusi rauta on niin paksun pölyn peitossa.

tämän jälkeen kaikki rupesi kuitenkin pelaamaan kun kytkin virrat yms. koneeseen. ihanaa, että 2.1-kaiuttimeni toimivat.

olen myös päättänyt muuttaa vähän järjestystä huoneessani. en tunne tätä tällä hetkellä huoneeksi, joka edustaisi minua. kyl kaikki tietää mitä meinaan. uusi pöytä pitäisi saada. mietin vain, että tulisiko sen olla suoraan ikkunan edessä vaiko niin, että ikkuna jää oikealle. oikealle jäädessä olisi enemmän säätövaraa mm. sängyn kanssa, mutta seinää ei huvittais katsoa. hmm..

niijoo, illalla katsoin shakaalin ::EEEE.

huomenna on muuten the big day, teoriakoe @ 14. en ole kyllä pahemmin harjoitellut, mutta luotan itseeni. en kai ole sentään turhaan teoriatunneilla käynyt.

:)Maanantai 28.08.2006 09:24

mukavaa olla valvomassa pitkästä aikaa.

heräsin puoli kolme. istuin himassa lähes koko päivän vailla mitään tekemistä. iltakasilta lähdin asioimaan kaupassa, niin kuin olin kaavaillut tekeväni jossain välissä päivän aikana. reissun perimmäinen tarkoitus oli hakea pikanuudeleita. mukaan tarttui nuudeleiden lisäksi mm. tehokkaaksi ja hyväksi havaitsemani adidaksen deodorantti.

sitten tulin kotiin. illan ja yön aikana olen mm. ehtinyt tsiigailla asuntojen hintoja ja haaveilla mazda mx 3/5/6:sta sekä audi cabriolet '92:sta.

tämä viikko ja syyskuun alku tulevat olemaan kiireisiä aikoja. tiistaina on teoriakoe, keskiviikkona alkaa koulu, perjantaina on ajotunti + klub da capo @ nosturi...

... vittu tuo cabriolet on nätti peli.

:)Perjantai 25.08.2006 14:52

tulin juuri ajamasta. oli kivaa, paitsi etten tykkää diesel-autoista kun ovat niin laiskoja. jäi erittäin hyvä maku tämän päivän ajotunnista, paitsi että auto sammui kaksi kertaa samoissa liikennevaloissa ja valo ehti vaihtua vihreästä punaiseksi. onneksi takana ei ollut ketään. ajoin kerran punaisiakin päin.

aamulla tuli vähän kiire, kun heräsin 8.45, mutta torkuin 9.15 asti ja ajamaan piti lähteä klo 10. keitin nuudelit ja väänsin cappuccinot, mutta huomasin että perkeleen perkele olen syönyt kaikki rahkat. jostain syystä en ottanut lompakkoa mukaan ajotunnille, olisi voinut ostaa sitä rahkaa samalla. noh käyn myöhemmin.

viime iltana olin taiteiden yössä. ihan siisti tapahtuma, ainut asia mitä ihmettelin oli ihmesten juominen viikolla. liekö työttömiä liikkeellä vai saako töistä vapaata taiteiden yötä varten? vähän sen jälkeen kun olin saapunut helsinkiin, kun hengasin lasipalatsilla, ohitseni meni toistakymmentä poliisiwolkkaria. väistämättä tuli mieleen amerikkalaiset poliisisarjat.

olen ollut vähän masentunut keskiviikosta eteenpäin. viime yönä mietin, että pääkaupunkiseudulla asuu n. miljoona ihmistä. voiko olla mahdollista, että tästä miljoonasta ei muka löytyisi tarpeitani vastaavaa tyttöä? kamoon, ei mulla nyt niin korkeat kriteerit voi olla. epäreilua, että kaikki jännät tytöt on aina varattuja :<. ihmisten pitäisi oikeasti pitää selässä vapaa/varattu-tarroja, helpottaisi. olen kuitenkin positiivinen ja ajattelen että miljoona on aika paljon.

seuraava ajo vasta viikon päästä...

:)Tiistai 22.08.2006 02:10

no niin, alkaa tuo lenkkeily taas sujumaan. tulin hetki sitten lenkkeilemästä. ette uskokaan kuinka voittaja-olo tuli juostessa reippaassa sateessa urheilukentällä. juoksin putkeen kuutisen kilometriä, rocky-fiiliksen iskiessä kesken lenkin ajattelin jo juoksevani 10km, joka muuten olisi tehnyt kaksikymmentäviisi kierrosta samaa tylsää 400 metrin rataa, mutta valot sammuivat enkä oikein viitsinyt juosta pimeässä. mutta on se 15 kierrostakin ihan hyvä saavutus juosta tylsää ympyrää, ilman musiikkia. ilman musiikkia! mikä kurinalaisuus! olen jälleen miesten liigassa, sinua oli ikävä. hehe, tämä on ilmeisesti tämä vanha tuttu, urheilusuorituksen jälkeinen hyvänolon tunne, jota olen kovasti kaivannut.

olin tänään ajamassa. tämä oli ensimmäinen ajotunti, jonka vietin kokonaan tiellä. ja neljäs tunti oli kyseessä. nyt sain varattua aika hyvin ajovuorojakin, valitettavasti tosin ensi viikolle vain yhden. teoriakoekin tuli varattua, ensin kaavailin sen tämän viikon perjantaille mutta siirsinkin ensi viikon tiistaihin, kun ajattelin että hyvä harjoitella vähän enemmän sillä 53 euroa ei tekisi mieli maksaa kahteen otteeseen (mikäli siis ei pääsisikään läpi perjantaina johtuen liian aikaisesta ajankohdasta).

aika kova autokuume, täytyy myöntää. muuta kummempaa ei päivään sitten kuulukaan =(

:)Perjantai 18.08.2006 01:06

rytmini on pysynyt hyvänä jo noin viikon ajan. tänä aikana olen mennyt nukkumaan klo 00.00 - 01.00. mikä hienointa, olen viihdoinkin saanut päätettyä talvella alkaneen off-seasonin liikunnasta. tällä hetkellä harrastan aamulenkkeilyä, jonka aloitin viime viikonloppuna, mutta tarkoitus olisi siirtyä taas salin puolelle kunhan peruskunto on vähän palannut, eli kenties syyskuussa.

teoriatunnit on kaikki nyt kasassa, pitäisi käydä tekemässä koe. huomenna ajattelin käydä koululla sekä varaamassa ajan kokeeseen että harjoittelemassa siihen.

mutta tämä päivä. heräsin, menin solariumiin. foreverin vastaanottotiskillä oli ilmeisesti joku harjoittelijatyttö, joka ei oikein tiennyt kuinka leimasysteemi toimii. hänen epävarmuutensa oli söpöä ja oli hänkin siinä hosuessaan. solariumin jälkeen menin suoraan lenkille viereiselle urheilukentälle. täytyy todeta, että lenkkeilly on pirun tylsää vaikka kuinka olisi musiikkia mukana. session jälkeen menin kotiin syömään ja suihkuun. ruokailun jälkeen lueskelin teoriakirjaa aina puoli viiteen asti. viideltä lähdin viimeiselle teoriatunnille. valitettavasti edellisessä merkinnässä mainitun tytön kanssa ei tänään käyty minkäänlaista keskustelua, sillä hänellä oli jokin tuttu jonka kanssa hän jutteli. en häirinnyt. tämä oli huono ratkaisu.

teoriatunnin päättymisen jälkeen jäin taas kauppaan pyörimään. tai oikeastaan, ennen kuin menin kauppaan, analysoin liikennetta radio novaa kuunnellessa. vaikka teoriatunnit onkin käyty, ajotunteja on vaan vieläkin helvetisti. tänään tuli muuten ensimmäisen 10 ajokerran lasku. kuitenkin, menin kauppaan ja hetken pyörimisen/tytöille hymyilyn jälkeen kävin ostamassa itselleni housut. jossain välissä ostan itselleni vielä ne cowboy-kengät talvea ajatellen...

maanantaina ajamaan. kohta nukkumaan. kauniit tytöt on kivoja.