IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

kalmah - using the wordMaanantai 18.09.2006 19:55

Koko edellisen yön tutkin ja pohdin erilaisia juttuja ja asioita aamuseitsemään asti. Noustuani puoli yhdeltätoista lähdin ulos pyöräilemään hetkeksi, keräämään ajatuksia. Ajatukset kasaan kerättyäni menin käymään Matinkylän ammattikoulussa. Löysin "toimistomiehen", joka opasti minut opon luokse. Hän ei kuitenkaan ollut paikalla, niinpä käväisin kuraattorilla. Kuraattori antoi opon puhelinnumeron. Opo kertoi pienen keskustelumme jälkeen, että minun kannattaisi soittaa Olli "Olli-Who?":lle, koska hän on Guru.

Tämän jälkeen olin hieman stressaantunut, eikä asiaa yhtään auttanut mummo, joka jaksoi ihmetellä kuinka saatoin ajaa pihan läpi pyörälläni. Sanoin, että olin niin ajatuksissani. Hän kuitenkin kyseenalaisti lukutaitoni ja kertoi, että siellä jossain on kyltti, jossa sanotaan että läpikulkua ei sovi tehdä. Vastasin apaattisesti: "Niin...". Asia kuitenkin meni toisesta korvasta ulos, kun on suurempia huolia. :)

Turhautuneena muistellen edellisyön mielensisäisiä manifestejani, päätin että en petä itseäin ja käyn nuorisopisteessä. Tämä oli oikea päätös, sillä vastoin odotuksiani en suinkaan saanut vain kasan paperia, vaan vietimme reippaasti päälle tunnin pituisen juttelutuokion mukavan nuoren naispuolisen ohjaajan kanssa.

Huomenna pitäisi soitella mm. (listaan muistiin itselleni):

*oppisopimus/omnia
*catering-juttu@lokakuu
*Olli "Olli-Who?"
*"paja"

Kaikenkaikkiaan kannatti käydä. Tuli kovin vastuuntuntoinen ja aikuinen olo tuon jälkeen, tykkään.

deep purple - soldier of fortuneMaanantai 18.09.2006 03:34

Olen ollut hyvin typerä. Miksi tajuan vasta tässä vaiheessa käydä opintoluotsi.fi:ssä ja perehdyttää itseni ammattikouluihin?

Minulle paljastui äsken se, mitä hieman olenkin jo ehtinyt epäillä hetken aikaa. Ammattikoulut ovat täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia linjoja. Artesaani -> Artenomi (amk) olisi kova.

VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU VOI VITTU

Itken kohta. Ne vitun hakuajat, jotka päättyivät ajat sitten, tekevät oloni tukalaksi.

Minä haluan tukea. Jumalauta.

jens lekman - me on the beachPerjantai 15.09.2006 13:31

Silloin harvoin, kun olen tähän aikaan hereillä ja tullut jostain, tykkään juoda cappuccinoa kuunnellen juuri tuota biisiä. On ihanaa tulla kotiin ennen kymmentä ja ajatella, että kaikki "hektisyys" alkaa vasta iltapäivällä. Tykkään aamupäivistä kovasti.

Olin äsken ajelulla. Puuh. Taskuperuutus on haastavaa. Lisäksi jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ei aina tule huomioitua. Saas nyt nähdä, tiistaina harjoitusinssi ja perjantaina varsinainen. Nyt ei kyllä välttämättä ole henk. koht. otollisin hetki ajaa, sillä en ole niin kamalasti ehtinyt nukkua, syytän keskittymisvaikeuksista vähäisiä yöunia.

Keksin tavan rikastua. Jos jokainen galleriaan rekisteröitynyt antaisi euron, mikä ei ole paljon hlöä kohti, saisin 300 000+ €. Sillä saisi vaikka asunnon ja autonkin. Ja jäisipä vielä bensaan ja vastikkeiden maksuun. :)

Sit huomasin kans, että oon 19. Tai niin sen vois pyöristää. Vanhuus tulee yksin (pun intended) :<

Olen väsynyt. Jatkan hedonististen hetkien viettämistä.

metallica - the unforgivenPerjantai 15.09.2006 05:27

Löysin hurjan laajasta cd-levy kokoelmastani Metallican s/t-levyn, jota jotkut tykkäävät kutsua nimellä The Black Album. Oijoi, hieno levy <3.

No joo, olen siis ollut kipeä. Tämä on varjostanut uudelleen aloittamaani harrastustoimintaa. Onneksi tänään yleiskondis on ollut enemmän paremman kuin huonomman puolella niinpä käväisin heilumassa päälle tunnin kaupassa Martin kanssa. Espoolaisittain kauppa tarkoittaa tietysti kauppakeskusta. Kenkäkaupasta löysin mageet teräväkärkiset nahkakengät, jotka kaavailin ostavani, kun hintakaan ei ole niin mahdoton 40€. 50% ale.

Sit käväistiin pyöräilemässä, kunnes törmättiin Mikkoon ihan vahingossa. Käytiin ajelemassa pari tuntia Pololla, miksei se vois olla VW Golf? Tai Seat Leon? Tai uusi Honda Civic?

Speaking of, aamulla on ajotunti klo 9. Unia, lukijat.

the radio dept - ewanKeskiviikko 13.09.2006 17:53

Olen kipeä, kurkkuun koskee. Inhottava tunne. Ensimmäinen kerta kahteen vuoteen kun vilustun. Tällä viikolla olen ollut ahkera, olin maanantaina ja eilen salilla. Tarkoitus oli mennä tänäänkin, mutta katsotaan nyt. En ole täysin luopunut ideasta, sillä en ole kuumeessa, eikä pieni kurkkukipu kai haittaa... vaikkei kipeänä kyllä saisi treenata.

Eilen oli muutenkin kivaa, olin nimittäin liukkaankelinradalla. "Driftaaminen" oli kivaa :<.

tribeca - her breasts were still smallMaanantai 11.09.2006 09:24

Ajattelin uudistaa hieman kirjoitustyyliä. Mikäli hyvältä näyttää, jatkuu tästä eteenpäinkin.

Viikonloppu meni suhteellisen tylsästi. Perjantaina en edes muista mitä tein, taisin itse asiassa istua himassa. Lauantaina olin varastolla auttamassa kamojen siirtelyssä, sitten saunassa ja lopuksi ulkona fiilistelemässä musiikkia kuunnellen hienossa kasari-perintöä olevassa nahkatakissa, joka kuului talvella ns. sali-geariin. Tänään, eli sunnuntaina (huolimatta siitä, että nyt on ma-aamu) heräsin läpällä puoli viidelta iltapäivällä, mikä olikin erittäin hyvä vitsi. Leikin hyvää strategistia Rome: Total Warin parissa ja tapatin Gaius Juliuksen heti ensimmäisessä taistelussa. Olen vähän ruosteessa...

Tekis mieli lainaa Rooman historiaa käsittelevää kirjallisuutta, kun telkkaristakin tulee sopivasti Rooma :o. Ehkäpä teen näin, kunhan vaan eksyis edes vahingossa kirjastoon.

Odotan huomisesta hyvää päivää, sillä lupasin itselleni tänään, et huomenna menen puolen vuoden tauon jälkeen taas salille. Löytyi sellainen kiva sali mukavan läheltä, eipä tarvitse talvella venata bussia -20 asteen pakkasessa päästäkseen Espoon kaupungin saleille. Huomenna tiedossa myös ajotunti, mitä odotankin innolla.

Lopuksi tarjoan kenkiintuijottelua a lá The Radio Dept @ http://www.youtube.com/watch?v=7iiV8N__5Tg ...

... josta tulikin mieleen, että kuka valitsee musiikit Sofia Coppolan leffoihin? Kenellä on shoegaze-sympatioita, kun Lost In Translationissa ja tulevassa Marie Antoinettessa (jonka ajattelin käydä ihan leffateatterissa katsomassa, vaikka saikin Cannesissa buuaukset) soi mm. New Order, The Radio Dept, The Jesus & Mary Chain, My Bloody Valentine..

Nuq ->

:)Perjantai 08.09.2006 04:51

aamu starttasi mukavien 4h unien jälkeen kello kuusi aamulla. seitsemältä olin jo bussipysäkillä odottamassa bussia. puoli kahdeksalta istuin jo auditoriossa. pari tuntia sai istua, että infotilaisuus päättyi. kiinnostuin hieman kuskin paikasta. mentiin syömään ja sitten sai taas istua. tässä kohtaa tuli nähtyä se kuuluisa intti on jees! -pätkä. sitten menin lääkärintarkastukseen, jossa viivyin 10s ja takaisin istumaan. saimme nauttia pelastakaa sotamies hytösestä. oli melko karu olo sen jälkeen kun oli istunu 4-5 tuntia melkein kokoajan paikoillaan, varsinkin kun olin nukkunut vain 4h. viihdoin siinä joskus kahdelta pääsin jonottamaan lautakuntaan. käytävällä nainen kertoi, että pöydältä löytyvät tarvittavat sivarilaput, mikäli joku on menossa. kuuntelin loppuun, nousin ja hain tarvittavat paperit. tuli vähän musta lammas-olo, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon.

lautakunnan edessä oli infotilaisuudestakin tutuksi tullut asiallinen majuri, joka ei vastoin odotuksiani ottanut siviilipalvelushakemustani henkilökohtaisena loukkauksena. jep, tervetuloa sivareiden joukkoon. jotenkin tykkään tuosta statuksesta, "sivari". bece-kortti vekaranjärveltäkin olisi ollut kyllä aika hauska juttu, mutta ehkä seuraavassa elämässä sitten.

-->> kotiin. joskus ennen seittemää käytiin martin, sallan ja tuoreen inssilisenssin haltijan, mikon kanssa vähän ajelemassa kirkkonummella. sitten mikko lähti ejj-treeneihinsä, tosin sovittiin että käydään vielä myöhemmin taas vähän kruisailemassa. no käytiinhän me ( intervallin aikana ehdin nukahtaa n. 40 minuutiksi :< ) mukana martti ja salla, joka tosin lähinnä käytiin nakkaamassa himaan. ajettiin otaniemen kautta munkkiniemeen jne. reissun päätteeksi käväistiin essolla safkaamassa.

aamulla pääsen itsekin ajamaan, tästä syystä menenkin nyt nuq :>

:)Torstai 07.09.2006 05:26

loppujen lopuksi nukahdin 7.30 ja heräsin 10.30, kun oli mentävä kouluun. myöhästyin tunnin ensimmäiseltä puoliskolta, joten en jaksanut edes koputtaa, vaan menin hoitamaan muita asioita. yllätyksekseni opiskelija-alennus-hakemus odotti minua pöydällä. luulin, että saan tapella reksin kanssa. todistuskin hoitui kätevästi, kun selitin kanslistille mihin se tulee.

sattui muuten hauska juttu kun olin hakemassa ed. mainittuja lappuja. odotin toisessa kerroksessa hissiä. tarkoitus oli mennä kolmanteen kerrokseen. hissi tuli viimein, mutta se ei ollut tyhjä. sisällä oli kaksi ihan söpöä mimmiä, jostain syystä kumpikin jäi kakkosessa pois hymyillen ja hihitellen. menin kolmoseen ja sieltähän ne tulivat portaita pitkin, edelleen kuulen hihitystä. no ää, olisivat tulleet juttelemaan. en taida ymmärtää ihmisten käyttäytymistä, vaikka oon itsekin tasan samanlainen, "mutta eihän muut voi tehdä niin?". mikä on se syy, ettei selvää vihjailua käsitä, vaikka tekee itsekin tasan samalla tavalla samassa tilanteessa. outoo. tarttee varmaan käydä kirjaston psykologia: behaviorismi -osastolla.

koulun jälkeen menin ajotunnille, tosin ennen sitä poikkesin ostamassa englantilaista lakritsia lidlistä. jostain syystä on tehnyt jo pidemmän aikaa kamalasti mieli. joka tapauksessa, ajotunti ei mennyt aivan putkeen kun sattui niin pirusti mokia. mm. auto sammui kaksi kertaa ylämäessä ja kerran risteyksessä. liikenneympyrässä käännyin ajatuksissani oikealle, ilman vilkkua ja tarkoitus oli kääntyä vasemmalle. outoa, edellinen kerta kun oli täysin ilman mokia toteutettu. onneksi sain kehuja kuitenkin tavasta, jolla saavun liikennevaloihin. kuulema juuri oikea tapa, eli ryömitetään sitä autoa vaihdellen kokoajan pienemmälle ja pienemmälle vaihteelle.

loppupäiväksi menin kotiin istuskelee, mutta yhdeksältä lähdin lenkille. lenkin päätteeksi törmäsin aapoon, vanhaan tuttuun jonka kanssa oltiin samoilla luokilla 7-9 ja luokiossa sen aikaa kun olin kaitaalla. kuulema on sittemmin vaihtanut kaksoislinjalle. aloin jälkeenpäin miettimään, miksi helvetissä en itse vaihtanut kaksoislinjalle? ajattelin käydä omniassa selvittämässä, että kuinka byrokraatteja ovat ts. onko mahdollista vaihtaa nyt, kun tuo lukuvuosi kuitenkin starttas hetki sitten vasta.

kutsuntoihin alle 5h :EEEEE.

:)Keskiviikko 06.09.2006 09:05

uni ei näemmä ole tulossa. noin tunnin ajan pyörin sängyssä kuunnellen radiota mainiolla samsungin sgh-x300 -puhelimellani kunnes en enää jaksanut.

en ollut eilen koulussa. puhtaasti siitä syystä, etten jaksanut. toissapäivänä oli huono olo. tänään on ihan pakko mennä kouluun, ei opiskelusta tule muuten paskaakaan. lisäksi täytyy kinua todistus kutsuntoja varten, ihan varmuuden vuoksi + pakko hakee opiskelija-alennus-lappu, joka toivottavasti viihdoin odottaa kanslian vastapäätä olevalla pöydällä.

kun filosofian kurssi näyttää olevan peruutettu, tänään on läpällä yksi tunti (1h 15min) yhteiskuntaoppia. biologian & historian kursseilla en ole edes vielä päässyt käymään kertaakaan, enkä pääse kahtena seuraavana kertana. eihän se olekaan ku 4/11 osa kummastakin kurssista käymättä. no aika hassuu. tarkennan, torstaina on kutsunnat ja tiistaina lähden kahdeksalta aamulla liukkaankelinradalle due autokoulu-opinnot<3.

tänäänkin on muuten ajotunti, koulusta suoraan ajamaan. muistaakseni tapiolaan ollaan menossa. odotan innolla. ensi viikon alussa on 5/6 ajotunneista käyty, eli voisin huomenna jo varmaan ruveta varaamaan inssiä. en malta odottaa.

nyt kun teoriatunneista alkaa olla aikaa, on alkanut vähän harmittamaan, kun en esim. napannut sen juttelunhaluisen tytön numeroa. olisi ollut kivaa nähdä muulloinkin.

tämä päivä menikin sitten siinä. katselin great teacher onizukaa, mutta 10 jakson kohdalla totesin ihmetellen, ettei nyt jostain syystä nappaa gto. outoa, ehkä school rumble on vain liiankin hauska.

no jospa koittaisi pian valua sänkyyn taas, yksin on vain kovin tylsääh nukkua.

:)Tiistai 05.09.2006 05:43

olin tänään hyvin ahkera poika. heräsin klo 11 kouluun, söin nuudeleita + maitorahkaa. tämän jälkeen totesin, että olo ei ole paras mahdollinen. menin nukkumaan puoli neljään asti.

iltapäivällä otin vähän selvää kutsunnoista, jotka ovat torstaina. kauheasti ei huvia tästä tapahtumasta irtoa, sillä herätys kuudelta ei tunnu inhimilliseltä. paikalla on oltava nimittäin 7.45 ja matkaakin toimipisteelle on puolen tunnin verran. haen huomenna koulusta, mikäli sinne asti pääsen, todistuksen varmuuden vuoksi kun lykkäystä tarttee hakea. en ole tosin varma, että tarvitseeko sitä siellä, kun sivariin sitä lykkäystä haen, eikä tämän pitäisi kiinnostaa kutsuntalautakunnan väkeä vaan sivarikeskusta. en pidä kutsuntakirjeen sävystä.

illalla kävin kaupassa martin kanssa. hengailun oheella kävin kaupassa tekemässä tarpeellisiä ruokaostoksia. kananmuna-tarkastuksen yhteydessä rikoin kananmunan. tarkotuksena oli siis tarkistaa, et onhan kaikki munat ehjät (no pun intended). onneks en itteäin sotkenu. sinne kananmuna-boxiin se keltuainen ja valkuainen jäi ehjien kananmunien kanssa :E ja otin uuden kanis-boxin.

iltaakin illemmalla käväistin vielä saman äijän kanssa pyöräilemässä tapiolassa. matkalla näin kolmen miehen poliisipartion. he tykkäsivät kovasti pysäyttää _kaikki_ vastaantulijat. jopa bussit. en tiie, mikä lie juhlapäivä tänään.

tapiolassa, hotelli tapiola gardenissa spottasin pariskunnan, jonka arvelin harrastavan pian seksiä, kun niin arveluttavasti käyttäytyivät. jostain syystä he tykkäsivät toteuttaa itseään ikkunan edessä, ilmeisesti siinä oli sänky. sessio kesti esileikit mukaanlukien ~4min. aika ripeää toimintaa, vai mitä. totesin martille: "mies oli paska nussija".

pikakelattuna seuraavat vaiheet meni näin. matinkylään -> kotiin -> koneelle -> suihkuun -> koneelle -> nukkumaan.

suihkuun olen menossa vähän niinku nyt. heippa :)