IRC-Galleria

Nolfein

Nolfein

=))))))))))))))))))))))))

Blogi

- Vanhemmat »

Hmm..Keskiviikko 02.11.2005 01:30

Hmmm.. Tästä päivästä ei ole oikeastaan paljon kerrottavaa. Aamulla taas "lähdin kouluun", mutta meninkin käväisemään rannalla. Sitten menin kotiin, enkä poistunut enää päivän aikana kertaakaan kodista. Tein jonkunmuotoisen päätöksenkin, liittyen opiskeluun. Tarkoituksena on alustavasti olla töissä ensi kesään asti, ja syksyllä opiskelemaan. Saas nähdä, miten tuo sitten onnistuu käytännössä. Tuonkin päätöksen olisi voinut tehdä paljon aikaisemmin, olisi saanut jo 3kk:n edestä palkkaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuitenkin. Toivon hartaasti, että Citymarket tarjoaa vielä auliisti työpaikkaa minulle. Aiemminhan en sitä saanut, koska ensisijaisesti hain iltatöitä. Nyt olisi kokopäiväinenkin työ mahdollista, loistavaa. Toivottavasti en ole vielä myöhässä, ja Citymarket kaipaa työntekijää vihannesosastolleen.

Sepä oikeastaan sitten tästä päivästä, paljon muuta ne olekaan ehtinyt tehdä. Päivällä pelasin pleikkarilla GTA:SA ja sain päähän, että voisi pelata myös aikaisempia osia, näin niinku nostalgiatrippi-mielessä.

Tässäpä Jukka Poikaa kuunnellen pohdin samalla kovasti, mitä sanon huomenaamulla myymäläpäällikölle. Noh, onpahan nyt ainakin ensi askel parempaan päin..

X<Maanantai 31.10.2005 22:40

Unohdin mainita, että treenasin tänään aika kovaa salilla. Treenin päätteeksi oli vaikeuksia saada märkä paita pois päältä, kun kädet eivät suostuneet toimimaan. Perkele. Arr, äijää!

ahhh..Maanantai 31.10.2005 20:39

Ahh, jäipäs keikasta hyvä fiilis jälkikäteen.

Tämä päivä on sujunut todella hyvin, ei yhtäkään angstihetkeä havaittavissa. Se voi kenties johtua siitä, että löysin sisäisen pelimieheni tai siitä että olen vieläkin potemassa suhteellisen mukavaa musiikkillista orgasmia. Sigur Rós nappaa nyt eri tavalla.

Kouluun en mennyt tänäänkään, yllättäen sieltä tuli soitto, minulla vaan ei ole aavistustakaan mitä asiaa opolla oli, mutta samapa se kait. Olin tänään salilla, tuli hyvin äijämäinen fiilis kun saliväki koostui tänään lähinnä kynixistä, ei ollut ketään jota katsoa ihaillen. Vittu, että olikin mainio keikka. Ohhoh..

holyshit.Maanantai 31.10.2005 03:27

Joo, Sigur Rós oli ihan siisti livenä. Huomasinpa, että Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa tekevät tuplakeikan. Jee. Kohdeyleisökin hämmästytti, kun salissa näytti olevan 22VERNUTURUSTA-ihmisten lisäksi myös ~30v+ pariskuntia. Positiivinen yllätys oli se, että keikan jälkeen en yllättäen haissut tupakalle. Vau, I appreciate. Toinen positiivinen yllätys oli se, että poiketen esimerkiksi Mewin keikasta, soitto alkoi 'bout heti kun ovet aukesivat lämppärin voimin. Lämppäristä puheenollen, Aminan tytöt olivat sympaattisia, joskin välillä meinasi tulla sellainen are-they-gonna-bore-me-to-death-fiilis, mutta paikoitellen ihan mukavaa menoa. Voisi siis sanoa, että tuo oli mainio tapa kuluttaa sunnuntai-ilta.

Jee!Sunnuntai 30.10.2005 20:01

Jee, tunnin päästä lähdenki Sigur Rósin keikalle. Se tulee olemaan hyvä keikka. Oikeastaan muuta kerrottavaa tästä päivästä ei vielä olekaan, sillä olen vain istunut koneella ja/tai pelannut pleikkarilla. Ahihi kikakika wtf daa ^^;;, kamera on jossain, eli sitä ei tule otettua keikalle XvitunD. Pakko sitten ostaa joku paita. Katsotaan, katsotaan...

Lolehkjotai.Sunnuntai 30.10.2005 05:24

Lol, päivä meni siin, ehk eniten koskaan enne ikin jotei ihqint koskaa ennen mahdollisesti ehkä. Ok, päivällä vierailin taas Helsingissä.

Sitten kävin saunassa, siinä 20 maissa. Otimpa kovat löylyt ja olin tosi kova. Itse asiassa olen tosi kova.

Ja sit nyt emmä tiie, nyt väsyttää paljon mut ehk kuiteski eniten ikin muttei ehk ihkuint ikin kummiskaa mut sit kummiski ehk jotai enite ees koskaan enne ahihi kika ^^;; ehk niinku jotei lol wtf daa.

Hhe.Lauantai 29.10.2005 00:25

Hhee, loppupäivä oli onneksi sentään mukavaa ajanviettoa pääkaupungissa, joskin kylmä (ENNENAIKAINE! :EEEE) talvinen tuuli häiritsi vähän. Koulumenestys oli taas aika-ajoin mielessä, mutta nooh, ehkäpä se siitä. Kiva perjantai-ilta :>

Hhei.Perjantai 28.10.2005 15:27

Erikoislaatuinen "vapaapäivä" oli. Aamulla heräsin, tai oikeastaan minut herätettiin klo 6.45, tahdoin kovasti nukkumaan. Puoli kahdeksalta syötyäni lähdin bussipysäkille, hetken seistyäni ja mietittyäni päätin "Vitut." ja lähdin pois bussipysäkiltä. Kävelin rannalle ja siellä hetken aikaa sitten kuuntelin Kentiä ja Camelia katsellen nättiä taivasta.

Noin puoli kymmeneltä ystäväni soitti miulle ja täällä istun itse asiassa tälläkin hetkellä kirjoittamassa tätä :E

Aijuu, vanha matkakortti sitten yllättäen löytyikin housujen taskusta. Ihmeellistä. Ei se vaan siellä ollut kaksi päivää sitten, kortin katoamishetkellä, ei varmasti :<. Nyt minulla onkin kaksi matkakorttia, joista toinen on käyttökelvoton. Ihanaa. Rahaa hukkaan. Jee<3.
- Vanhemmat »