IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari
Taas alkaa olla se aika, kun Pahan kätyri, Joulupukki, lähettää matkaan alamaisensa vakoilemaan ja urkkimaan meitä kaikkia Suomen kansalaisia. Puhun tietysti tontuista. Tontut eivät ole, kuten usein ajatellaan söpöjä hiippalakkisia pikkuveikkoja jotka ovat ystäviä metsän eläinten kanssa, vaan päinvastoin. Tontut ovat lyhyenläntiä miestä muistuttavia otuksia, jotka ovat alkoholisoituneet ja turvonneet kesän aikana luolissaan. Nyt nämä rumat, ryppyiset ja viinanhajuiset otukset ovat lähdössä liikkeelle tekemään pahojaan.

Tontut ovat tämän planeetan parhaita vakoojia, joita koulutetaan Korvatunturin tonttukeskuksessa. Rahoituksen tämä toiminta, kuten Joulupukki yleensäkin, saa valtion salaisesta budjetista. Tästä budjetista ei tiedä kukaan paitsi Joulupukki itse, koska hän on sen itse yön pimeinä tunteina käynyt tekemässä.

Näinä päivinä, kun usko kaikenlaisiin taikaolentoihin ja taruihin on menettänyt vahvasti jalansijaa, ovat myös tontut muuttuneet taruolennoiksi. Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Korvatunturilla ollaan vain tyytyväisiä, kun nykyään kukaan ei usko, että vakoojakansa nimeltään tontut olisivat olemassa.

Nyt siis nämä rujot oliot ovat keskuudessamme. Ne urkkivat meistä kaikista kaikki tiedot. Tiedon siitä, oletko ollut kiltisti, mitä ja milloin syöt, koska käyt vessassa ja käytkö siellä paskalla vai runkkaamassa, tonttu katsoo ikkunasta kun saat orgasmin sängyssä. Tonttu urkkii alkoholistivanhemmiltasi baarissa tietoja sinusta tarjoamalla kaljaa ja laulamalla näille palladeita karaokessa.

Jotta kaikelta tältä ummistettaisiin silmät, joulupukki valmistuttaa kiinalaisilla lapsilla krääsää, jota suolletaan suomalaisille "joululahjoina". Oikeasti nämä tavarat ovat vain Joulupukin hyvitystä ihmisille urkinnasta, josta emme edes tiedä.

- Joulupukin pikku apuri Oronen

PS. Tontut saattaisivat kuitenkin haluta vanhan perinteen mukaan hieman jouluherkkuja rappusille jouluaaton humalassa syötäväksi. Näistä tähteistä ne sitten syksylläkin saavat vielä hiukan krapulaansa. Kevään ja kesän tonttu elää viinalla.

PPS. Tontulle voi jättää portaalle myös pullon kossua. Vaikka sen oman joulupullonsa, jolloin ei tarvitse kännissä häätää perhettä hankeen ja sammua muna kädessä pornolehden eteen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.