IRC-Galleria

Näkyi jänniä näkyjä. Joku ratsasti marsulla pitkin tienpiennarta, jolla kasvoi horsmia. Ratsastaja oli viikatemies. Viikatemies saapui keskellä maantietä makaavan Simon luo, ja kysyi mihin tämä oli matkalla. "Emmä tiä, mä vissiin hukun kohta", vastasi hämmentynyt antisankarimme elämän ja kuoleman valtiaalle. Viikatemies naurahti, vaihtoi vanhan, puuvartisen, mutta terävältä ja kiiltäväteräiseltä näyttävän viikatteensa toiseen käteen ja virkkoi: "Olin jo matkalla tänne hakemaan sinua, koska vahvasti vaikutti, että olisit jo kypsää viljaa minun niitettäväkseni, mutta ne pirun veneharrastajat tulevat kuin halla ja pilaavat satoni." "Eli siis mä selviän?" "Aivan."

Viikatemies alkoi häilyä pois, mutta tilalle tuli jotain paljon kammottavampaa. Simo tunsi, kuinka hän ei itse hengittänyt, mutta hänen keuhkonsa täyttyivät. Joku puhalsi hänen keuhkoihinsa ilmaa. Nyt joku paineli hänen rintaansa. Hän alkoi kuulla ääniä ympäriltään, mutta ei jaksanut vielä avata silmiään. Eihän vielä ollut pakko lähteä töihin.

Taas joku puhalsi ilmaa Simon keuhkoihin. Nyt hän avasi silmänsä ja näki, että joku todella oli aivan lähellä hänen kasvojaan ja puhalsi ilmaa häneen. Kun tämä pelastuksen enkeli lopetti puhaltamisen huomattuaan Simon avanneen silmänsä, pelästyi Simo enemmän kuin nörtti kun netti katkeaa. Häntä elvyttänyt nainen ei ollut mikään varsinainen ruusunnuppu, vaan ennemminkin peruna, eikä edes sen kukka vaan se osa, joka oli maan alla. Tuo asfaltinruntelema hirviö oli siis pelastanut hänen henkensä. Tuo suohirviö hymyili hänelle ja haki myös ystävänsä katsomaan herännyttä ihmispoijua. Kuolema ei siis tullutkaan!

Simo kampesi itsensä istumaan ja katsoi ympärilleen. Taivas oli mustana pilvistä ja tuuli puhalsi aaltoja veneen kylkiä vasten. Välillä vesi tuli myös laitojen yli. Myös miehistö näytti pelokkaalta: vene uhkasi kaatua!