IRC-Galleria

Kaikki meistä on joskus ottanut vauvan askelia (eng. baby steps). Jos ei muulloin, niin vauvana kun on opetellut kävelemään. Vauvan askelilla tarkoitetaan asioissa pikku hiljaa etenemistä, jolloin saavutetut asiat on ainakin kunnolla tehty. Sanonta juontaa juurensa varmastikin siitä, että vauvan askel on lyhyt ja sillä edetään hyvin hitaasti. Miksi vauvan askel sitten on lyhyt? No siksi, kun vauvoilla on pienet jalat!

Aina uuden asian opetteluun tai uuden suhteen luomiseen tai melkein mihin vain pitäisi lähteä pikkuhiljaa, koska hätiköimällä tulee vain kusipäitä mukuloita. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kiireessä saattaa lirahtaa hiukan kusta joukkoon ja kusella on taipumus kertyä päähän. Esimerkiksi meikäläisen käsilläkävelyn opettelu tuskin olisi niinkin hyvällä mallilla, kuin se nyt on, ellen olisi ensin hiukan hakenut tasapainoa seinää vasten ja sitten vasta alkanut puskea yhä uudelleen ja uudelleen pystyyn. Aina välillä kaatuu, mutta aina pitää nousta ylös ja edetä pikku hiljaa kohti tasapainoa.

Toisinaan vauvoille käy tosin niinkin vittumaisesti, että ne kaatuvat perseelleen ja se ei ole kivaa. Vauvalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin nähdä se kauhea vaiva taas pystyyn nousemiseen, mutta aikuinen ihminen tajuaa, että joskus on aika ottaa härkää sarvista ja juoda koko pullo kossua kerralla. Siinäpä on vittu lapsellisin askelin sitten kännissä! Aimo harppauksella vaan ojan yli ja kertaheitolla taju veks ja viinan tainnuttamana kohti kauniita unia!

- Vauvan askelin ojassa kastuva alkoholiin menevä Oronen

PS. Älkää tulkitko minua niin, että kannustaisin viinanjuontiin, vaikka se kyllä kivaa onkin.
PPS. Eiköhän tästä vois mennä kävelemään taas käsillä...

Miehiä luokitellaan monesti persemiehiin ja tissimiehiin. Tämä luokittelu taas on mielestäni melko ahdasmielinen. Kuten esimerkiksi edellisestä City-lehdestä ilmeni, Wallu Valpio on esimerkiksi säärimies.

Miehen lokeroiminen naisissa eniten kiinnostavan osan perusteella on muutenkin paljon monimutkaisempi prosessi, kuin monesti luulisi. Mies ei välttämättä tiedä itsekään, mikä mies hän oikeastaan on. Mieheltä ei vältäämättä voi vain kysyä, että "tykkäätkö enemmän perseistä vai tisseistä". Tutkimus pitää tehdä monitahoisemmin. Pitää arvioida henkilön mieltymystä tarpeeksi suureen otantaan ominaisuuksiltaan eriäviin naisiin. Sitten jos pelkästään perse vaikuttaa ja seulasta pääsee kaikenkarvaiset hyväperseiset suohirviöt, kyseessä on varmasti persemies.

Tissimiehen elämä taasen on jokseenkin haastavampaa. Tissit ja naama kun ovat samalla puolella ihmistä, yleensä. Joten vaikka olisi kuinka hyvät munkit, saattaa naama pilata paljon.

Itsestäni en oikein osaa sanoa, olenko perse, tissi reisi vai jotain saatanan alahuulimiehiä. Jotkut naiset miellyttävät silmää enemmän kuin toiset, enkä ole huomannut mitään suoraa yhteyttä siihen, minkälaiset tissit ja perseet niillä on, kunhan ne on ollu hyvät. Mielestäni kasvoilla on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä rooli, kuin muilla ruumiinosilla. Niihin kuitenkin joutuu naista yllättävän paljon katsomaan, vaikka katseen yrittäisi pitää muutaman kymmenen senttiä alempana.

- Miehiä heidän naistensa kautta peilaileva Oronen

PS: Sisäinen kauneus on paskapuhetta. Vai kiihoittuuko yksikään mies sisäisesti kauniin naisen kuvasta?
PPS: Kokonaisuus ratkaisee. Eihän pannariakaan viitsi syödä, jos siinä on paskaa päällä.
PPPS: Toivottavasti en saa kotona selkääni näistä kirjoitteluistani.

Aamulla Simo heräsi siihen, kun vanha Joulupukki tuli kolistelemaan hänen huoneeseensa ja herättelemään. Ensimmäiseksi herättyään Simo huomasi parran kasvaneen ainakin rintaan asti ylettäväksi liuhuksi. Hänessä ei ollut jäljellä enää yhtään sitä vanhaa puliukkoa, joka joitakin päiviä aiemmin oli herännyt kylmissään jostain tamperelaisesta ojasta.

Syötyään Joulumuorin tekemää kaurapuuroa, oli uuden polven Joulupukin jo aika rientää kohti ensimmäistä etappiaan: Joulupukin kuuman linjan studiota. Siellä hänen tehtävänään oli ottaa vastaan lasten joulutervehdyksiä, välillä kuunnella heidän joululaulujaan ja näyttää lapsille piirrettyjä. Lopuksi hän vielä laulaa lurautti laulun, jossa vakuutteli, ettei joulupukki mene ikinä eläkkeelle.

Ohjelman jälkeen olikin aika tarttua toimeen ja lähteä kiertämään maata. Porot tuntuivat tietävän, mihin mennä seuraavaksi ja säkistä tuli aina oikeat lahjat. Jotenkin Simo myös tuntui tietävän joka paikassa, että se perheen Tellu harrastaa uintia ja Heikki rakentelee pienoismalleja. Hän jakoi jouluiloa pitkin Suomenniemeä, kunnes kohdalle sattui tuttu paikka. Se oli tuttu vuosien takaa: ovessa luki Vihma. Tässä asuu hänen entinen naisensa. Ihminen, jonka kanssa hän olisi voinut jakaa elämänsä, mutta jostain syystä kaikki meni pieleen. Lisäksi Simo tunsi Joulupukin vaistoillaan, että asunnossa oli myös automaatiotekniikan diplomi-insinööri Teemu Sinkko.

Simo koputti ovea. Teemu tuli avaamaan ja toivotti pukin peremmälle. Simon sisällä kiehui viha tuota miestä kohtaan. Hänen teki mielensä heivata koko paskaläjä rappusia alas ja pitää huoli, ettei yhtään luuta jäisi ehjäksi. Olohuoneessa kuusen vieressä istui Salla sohvalla katsomassa televisiosta jotain jouluelokuvaa. Salla ei ollut vanhentunut yhtään näinä viitenä pitkänä vuotena. Teemu näytti Joulupukille istumapaikan ja istui itse Sallan viereen. Simo mietti, mitä tekisi tai sanoisi seuraavaksi ja tuli lopputulokseen "Hyvää joulua, ollaankos täällä oltu kilttejä!". Sallan ilme muuttui siinä samassa ja hän kysyi: "Ollaanko me tavattu jossain? Sun ääni kuulostaa tutulta." Simo meinasi hätääntyä. Nyt jos hän kärähtäisi, olisi Sallan joulu pilalla. Hän mietti. "Joka vuosihan minä täällä käyn, joten ollaanhan tässä jo jonkinlaisia tuttuja.

Sitten Simo otti säkistään paketit yksi kerrallaan, jakoi ne Sallalle ja Teemulle, ja siinä samassa hän tajusi, että vaikka hän tekisi mitä, ei hän enää saisi takaisin sitä, mitä hänellä kerran Sallan kanssa oli. Ja hänet valtasi taas joulumieli ja hän levitti vielä rakastavaisten päälle aimo annoksen joulun taikaa, joka varmistaisi etteivät he näkisi elämässään onnettomia päiviä.

Tämän reissun jälkeen Simo hoiti viimeiset 50 000 kotia, jotka olivat vielä jäljellä ja lensi sitten poroineen takaisin eduskuntatalon kellariin. Siellä hän riisui nuttunsa, leikkasi parran ja istui ruokapöytään. Kellokin oli jo kolme illalla, joten oli Joulupukinkin aika istua perheineen ja tonttuineen jouluaterialle.

Hyvää joulua kaikille tämän joulukalenterin lukijoille!

Samassa vanha mies nousi keinutuolistaan nuoren miehen rivakoin liikkein ja asteli kohti vaatekaappia. Mies avasi vaatekaapin, ja siellä näkyi tulinen pätsi. Simo ei keksinyt sille mitään muuta nimeä, kuin helvetti. Vanhus sulki kaapin, harmitteli mutisten muistiaan ja avasi oven uudelleen. Nyt ovesta tulvahti pipareiden ja kynttilöiden tuoksua. Joulupukki tuli ja otti poikaansa kädestä kiinni ja talutti tämän ovesta. Tämän oli oltava Korvatunturi.

"Olemme eduskuntatalon kellarissa. Tämä paikka siirrettiin Korvatunturilta, kun liikaa turisteja alkoi pyörimään liian lähellä pajaani" kertoi Joulupukki. "Täällä minä tonttuineni valmistelen lahjat koko maailmalle. Olemme tiettävästi valtion tehokkain ja tuottavin laitos, koska valmistamme kaikki tuotteet taikavoimillamme kansan kärsimyksestä. Samalla päästöinä syntyy maailmaan iloa ja joulurauhaa", jatkoi Pukki.

Simo oli kuin klapilla päähän lyöty ja hämmästeli sitä hässäkän ja hyörinän määrää, joka Pajassa vallitsi. Viimeisiä lahjoja vielä rakenneltiin, viimeisteltiin ja paketoitiin ja samalla tontut lappasivat valtavia määriä paketteja olalla kulkevaan kangassäkkiin. Jotenkin kaikki paketit vain mahtuivat sinne.

Joulupukki vei Simon toimistoonsa ja istui mukavannäköiseen tuoliin ja viittoili Simon istumaan toiselle tuolille, joka ei sekään ollut yhtään hassumpi. Miehet joivat teetä, eivätkä puhuneet mitään. He vain katselivat toisiaan, ja molemmat aina tiesivät, mitä toinen olisi sanonut seuraavaksi, joten keskustelu olisi ollut aivan turhaa. Joulupukkien suku nimittäin ymmärtää sanomattakin paitsi toisiaan, myös kaikkia muita ihmisiä. Tästä taiasta osa on myös tontuilla, jotka kiertävät urkkimassa joululahjatoiveita.

Lopulta vanha mies nousi ylös ja lähti kävelemään toimiston nurkassa olevaa kaappia kohti. Siellä oli punainen nuttu, hattu ja mustat nahkaiset saappaat sekä vanttuut. "Tässä sinulle työvaatteet. Eräänlainen univormu. Tässä ei ole ihan yhtä hienoja ominaisuuksia kuin Bätmänillä, mutta on se ainakin lämmin. Parta sinulle kasvaa huomiseksi."

Mikä kumma paikka tämä oikein on? Nyt oli jo aamu ja Simo oli levännyt. Hän oli levännyt ja pirteä, pirteänpi kuin koskaan. Hän nousi ylös ja puki sänkynsä viereen ilmestyneet omat vaatteensa ja meni keittiöön katsomaan, mikä siellä tuoksui niin taivaallisesta. Keittiössä nainen teki joulruokia, hänelle oli kinkku uunissa ja erilaisia laatikoita pöydällä.

"Tule olohuoneeseen, Väinöllä on sinulle asiaa. Minä olen muuten Aino."
Simo käveli taas naisen perässä olohuoneeseen, missä istui vanha mies keinutuolissa lukemassa kirjaa ja silittämässä hajamielisesti ruskeansävyistä maatiaiskissaa. Simon nähdessään mies laski kirjansa tuolin vieressä olevalle pöydälle ja nyökkäsi Simon istumaan sohvalle piene matkan päähän.

Mies oli vanha, kuten vaimonsa. Hänellä oli valkeat siistit hiukset ja hiukan vaaleaa partaa. Samoin kuin vaimonsa, hänenkin silmissään tuikki elämänilo.
"Ihmettelet varmaan, mitä eilen tapahtui. Tarkoitan siis sen jälkeen, kun veneenne kaatui." Mies aloitti keskustelun. Keskustelusta ei kuitenkaan syntynyt keskustelua, koska Simo ei saanut suustaan mitään ääntä ulos. Mies jatkoi:
"Minä olen jo vanha mies ja alkaa olla minun aika siirtyä eläkkeelle. Siksi olenkin hankkinut tänne sinut, ainoan poikani. Ajattelin jo, ettei sinusta tulisi mitään sen jälkeen kun ratkesit ryyppäämään ja luulin sukumme sammuvan. Mutta nyt viime päivinä olet ryhdistäytynyt ja osoittanut olevasi isäsi poika. Siksi ajattelinkin, että sinun on aika jatkaa nyt minun jalanjäljissäni."
"Ja kukahan te oikeastaan olette?" kysyi Simo
"Minä olen Joulupukki!"

Simo käveli portaita ylös aina neljänteen kerrokseen. Siellä oli ovi auki. Ovesta kajasti lämmin valo ja leijui vastaan joulupiparin tuoksu. Vanha nainen ovella hymyili. Vaikka nainen oli varmasti iältään ainakin 80 vuotta vanha, oli hänellä edelleen viisikesäisen viaton ja pyyteetön hymy, joka säteili onnellisuutta. Nainen kehotti Simoa astumaan peremmälle.

Simo saapui asunnnon eteiseen ja otti kengät pois jalastaan. Samalla hän mietti, mistä hän oli saanut kenkänsä takaisin, koska nehän hän potki jalastaan pudotessaan järveen. Samaten hänen muut vaatteensa. Tämä ei kuitenkaan ollut Simon mielestä sen ihmeellisempää, kuin muutkaan hänen tänään kokemansa asiat, joten hän ei jaksanut sillä vaivata päätään. Ulkovaatteet riisuttuaan hän käveli vanhan naisen perässä vain huomatakseen, että asunnossa oli sauna lämmin.

Nainen antoi hänelle pyyhkeen ja kehotti saunomaan ja peseytymään. Nyt vasta Simo tajusi, ettei hän ollut käynyt saunassa aikoihin. Siitä oli vuosia, ei niissä remmeissä, joissa hän oli viime vuodet pyörinyt, ollut saunoja. Hän kiipesi lauteille ja heitti vettä. Hän antoi kiukaan kuuman henkäyksen purra selkäänsä. Hän tunsi puhdistuvansa. Kaikki vuosien lika lähti hänen ihostaan liikkeelle. Tuntui kuin hän olisi nuorentunut. Tämä löyly oli vahvempi kuin kuningas alkoholi, joka oli viime vuosina jättänyt raastinraudalla jälkensä Simon kasvoihin.

Saunasta tullessaan hän näki peilistä aivan vieraan miehen, tai olihan se tuttu, mutta niin kaukaa menneisyydestä, että hän oli jo unohtanut. Siinä olivat hänen kasvonsa sellaisina, kuin ne viisi vuotta takaperin olivat olleet ennen korkin aukeamista.

Saunan jälkeen Simo puki naiselta saamansa vaatteet päälle, koska nainen lupasi pestä hänen omansa. Sitten Simo sai riisipuuroa syödäkseen iltapalaksi ja lopulta nainen ohjasi hänet vierashuoneen sänkyyn.
"Hyvää yötä rassu, huomenna elämä alkaa valjeta sinullekin" toivotti nainen ja sulki oven ennen kuin Simo ehti kysyä mitään tai edes kiittää.

Myrsky tuntui senkuin yltyvän, ja pian vene keikahtikin ympäri. Simo varautui jo uuteen kylmään kylpyyn, mutta hän ei pudinnutkaan veteen. Ainakaan hän ei kastunut. Hän tunsi kyllä viileän veden vellovan allaan ja avatessaan silmänsä huomasi muut veneessä olleet kellyuvan hänen ympärillään pelastusliivien varassa. Miksei hän uponnut? Eihän miehellä ollut edes liivejä päällä.

Pian Simolle alkoi selvitä, että hän ei tosiaankaan uppoaisi. Hän nousi seisomaan veden päälle, mikä oil vaikeampaa, kuin olisi voinut kuvitella. Aivan kuin olisi yrittänyt seistä matolla, jonka alta tökittiin koko ajan. Jokainen aalto meinasi kaataa Simon maahan. Tai siis veteen. Simo käveli veneen luo. Vene oli kevyt. Simo käänsi sen takaisin pystyyn, ja kas: siinä ei ollut sisällä yhtään vettä! Seuraavaksi tämä resuinen puliukko, joka sattui nyt kävelemään veden päällä nosteli vedessä räpiköivät toverinsa veneeseen.

Kaikkien ollessa veneessä alkoi matka kohti rantaa, eikä kukaan puhunut mitään. Simo oli itsekin hämmästynyt tapahtuneesta. Hänestä tuntui jotenkin erilaiselta. Ei ollut enää krapula. Hänellä oli energiaa, tuntui, että hän jaksaisi tehdä mitä vain! Vaikka ympärillä järvi raivosi, oli heidän veneensä kulkureitti täysin tyyni.

Rannalle he pääsivät kauas sieltä, missä Simo oli pudonnut ja missä Tomi todennäköisesti oli. Eikä Simosta nyt juuri tuntunutkaan, että hän kaipaisi lääkäriä. Hän oli elämänsä kunnossa.

Hän käveli pitkään. Niin kauan, että tuli yö ja hänen tarvitsi etsiä itselleen yösija. Hänelle tuli vahva usko ihmisten joulumieleen ja hyvyyteen, ja tätä uskoaan hän meni kokeilemaan. Hän pimputti yhden oven ovisummeria, ja pyysi päästä sisään ja yöksi nukkumaan. Vanhan naisen ääni vastasi ja kohta ovesta kuului pärinä, joka kertoi että saa mennä sisään.

Näkyi jänniä näkyjä. Joku ratsasti marsulla pitkin tienpiennarta, jolla kasvoi horsmia. Ratsastaja oli viikatemies. Viikatemies saapui keskellä maantietä makaavan Simon luo, ja kysyi mihin tämä oli matkalla. "Emmä tiä, mä vissiin hukun kohta", vastasi hämmentynyt antisankarimme elämän ja kuoleman valtiaalle. Viikatemies naurahti, vaihtoi vanhan, puuvartisen, mutta terävältä ja kiiltäväteräiseltä näyttävän viikatteensa toiseen käteen ja virkkoi: "Olin jo matkalla tänne hakemaan sinua, koska vahvasti vaikutti, että olisit jo kypsää viljaa minun niitettäväkseni, mutta ne pirun veneharrastajat tulevat kuin halla ja pilaavat satoni." "Eli siis mä selviän?" "Aivan."

Viikatemies alkoi häilyä pois, mutta tilalle tuli jotain paljon kammottavampaa. Simo tunsi, kuinka hän ei itse hengittänyt, mutta hänen keuhkonsa täyttyivät. Joku puhalsi hänen keuhkoihinsa ilmaa. Nyt joku paineli hänen rintaansa. Hän alkoi kuulla ääniä ympäriltään, mutta ei jaksanut vielä avata silmiään. Eihän vielä ollut pakko lähteä töihin.

Taas joku puhalsi ilmaa Simon keuhkoihin. Nyt hän avasi silmänsä ja näki, että joku todella oli aivan lähellä hänen kasvojaan ja puhalsi ilmaa häneen. Kun tämä pelastuksen enkeli lopetti puhaltamisen huomattuaan Simon avanneen silmänsä, pelästyi Simo enemmän kuin nörtti kun netti katkeaa. Häntä elvyttänyt nainen ei ollut mikään varsinainen ruusunnuppu, vaan ennemminkin peruna, eikä edes sen kukka vaan se osa, joka oli maan alla. Tuo asfaltinruntelema hirviö oli siis pelastanut hänen henkensä. Tuo suohirviö hymyili hänelle ja haki myös ystävänsä katsomaan herännyttä ihmispoijua. Kuolema ei siis tullutkaan!

Simo kampesi itsensä istumaan ja katsoi ympärilleen. Taivas oli mustana pilvistä ja tuuli puhalsi aaltoja veneen kylkiä vasten. Välillä vesi tuli myös laitojen yli. Myös miehistö näytti pelokkaalta: vene uhkasi kaatua!

Vesi oli hyisen kylmää ja tuuli nostatti aaltoja. Rappeutuneet lihakset eivät enää vuosien viinassa lillumisen jälkeen muistaneet, miten veden kanssa pärjää, vaan Simon pinnalla pysyminen oli lähinnä epätoivoisen räpiköimisen ansiota. Tomi huusi laiturilta jotain. Vaatteet alkoivat kastua läpi ja vetää voimatonta miestä kohti pohjaa. Näinkö hän, Tampereen kasvatti, joutuisi jonkun saatanan makrillin evääksi? Ei helvetissä!

Simo alkoi riisua takkiaan, eikä välittänyt vaikka pää kävi välillä hiukan veden alla. Takin jälkeen saivat lähteä kengät. Vielä paita, ja johan alkoi kevenemään pinnalla pysyminen. Mutta mitäs? Missä oli laituri ja Hulkko? Tuuli pentele oli varmaan ajanut häntä taistelunsa aikana kohti ulappaa.

Näsijärven kylmät kädet pyyhkivät märillä sormillaan simon kasvoja yrittäen saada hänestä tarpeeksi hyvän otteen vetääkseen veden pimeyteen. Eikös se Jeesus joskus ollut jonkun pelastanutkin vähän samanlaisesta pinteestä. Oliko siitä lehdessä vai oliko joku dokumenttielokuva vai mikä?

Simon kädet ja jalat alkoivat kangistua. Hän oli hiukan onnistunut muistelemaan uintitaitoa mieleensä, ja oli pulikoinutkin omaa rauhallista tahtiaan kohti suuntaa, josta oletti tulleensa. Jos hän olisi katsonut taakseen, olisi hän nähnyt Näsinneulan tönöttämässä maamerkkinä aivan hänen putoamiskohtansa vieressä.

Miestä paleli. Hänen jäsenensä tärisivät, hänen leukansa tärisi. Hän yritti huutaa, mutta kurkusta ei kuulunut kuin hiljaista korinaa. Ollappa nyt edes se vitun Titanicin salongin ovi, jonka varassa lillua, mutta eipä ole tavallisella härmäläisellä varaa Hollywoodin hienouksiin. Viimeisenä näkynään ennen tajuttomuutta Simo näki veneen, joka lipui häntä kohti. Varmastikin Tuonen joen soutaja oli häntä tullut hakemaan.

Niin Tomi, kuin Simokaan ei tiennyt, mitä tehdä seuraavaksi. Tomin luo ei voinut mennä, koska Libyalaiset saattaisivat olla siellä vastassa. Simolla taas ei tainnut mitään paikkaa ollakaan. He kävelivät kahdestaan pitkin Tampereen katuja vältellen suurempia teitä, joilta terroristit saattaisivat heita etsiskellä. He saapuivat Näsijärven rantaan ja istuivat alas.

Tomi alkoi muistelemaan Simon saapumista vastaanotolleen. "Minkäs takia sinä muuten tulitkaan minua tapaamaan siinä kauheassa kännissäsi?" Simo joutui hetken itsekin miettimään, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut, ja saikin lopulta ongittua mielensä likakaivosta sen lahnan, jonka kyljessä oli eilinen päivä.

Simo kertoi Tomille krapulakeijusta ja sihteeristä, jonka se tappoi. Siitä, kuinka keiju hankki hänelle mielin määrin koskenkorvaa ja hajotti leikkimökin. Kuinka he olivat menossa Hanskin kanssa kuokkimaan teatterin pikkujouluihin. Kuinka Simolle oli alkanut tulla hiljalleen krapula ja ainoaksi pelastuksekseen hän oli ajatellut Tomin, joka monet kerrat oli hänet aiemminkin pelastanut viinan kiroilta. Lopulta hän pääsi tarinassaan kohtaan, jossa vartijat toivat häntä yläkertaan, ja Jeesus ilmestyi hänelle ja pelasti hänet ilmeisesti krapulakeijulta.

"Sitä ollaan sitten uskon miehiä nykyään", totesi Tomi ehkä hiukan kysyvälläkin ja samalla huvittuneella ja epäuskoisella äänellä.
"Ja vitut! Jos Jeesus olisi halunnut minut omiin riveihinsä, olisi sen hinttarin pitänyt pelastaa minun ja Sallan liitto, eikä yrittää pitää hengissä vanhaa rappioitunutta paskakasaa, jonka elämä on päivästä päivään vain kovennettua rangaistusta helvetistä!" Simo raivosi niin, että suupielistä tuli vaahtoa ja hän nousi seisomaankin laiturin reunalla.

Samalla hetkellä laituriin iski kuitenkin suurempi aalto ja Simo horjahti etanolin mukanaan viemän koordinaation puutteessa suoraan järveen. Hyiseen ja vellovaan vesimassaan!