IRC-Galleria

Hmm. Oli aamu. Vaikea aamu. Puoli tuntia myöhässä kouluun kun ei vaan tuntunut pääsevän sängystä ylös.

Koulussa tämä voisi laskea turhaksi päiväksi. Ensiksi muutama tunti jotain kulttuurikasvatusta ja sitten kemiaa jonka jälkeen melkee kaks tuntia odottelua että pääsee matikan uusintaan. Johon opettaja ei ollut tehnyt mulle edes koetta. No, tein sitten jonkun muun kokeen. Aika sama.

Olen taas huomannut, että tiistaissa on jotain ihmeellistä. Tiistait on käytännöllisesti katsoen ihan turhia. Tai siis, niillä ei ole mitään merkitystä. Ne eivät ole maanantai-päiviä, jotka aloittavat viikon, eivät keskiviikkoja joissa kouluviikko on jo puolessa välissä saati sitten torstaita jolloin viikonloppu alkaa (kyllä, minulla). Viikonloppu onkin sitten merkittävä jo sinänsä. Kaikkine sunnuntai-jumituksineen jne. Mutta siis takaisin aiheeseen. Tiistaihin.

Tiistaina (eli hienommin sanottuna tänään) tuli taas olo, ettei mulla ole kiire mihinkään. Melkein kävelin koulustakin kotiin. Mutta sitten en kävellyt. Tai kävelin, paitsi että tulin tuon Mäkelänkadun pätkän suurimmaksi osaksi sporalla (vautsi miten hieno sana tuokin on). En tajua miksi teki mieli kävellä, kun tuolla oli tuommoinen keli mikä onkin. Tiistai se oli. Tää on tää päivä jolloin ei tarvii miettiä miltä näyttää kun kävelee ulkona tai että mitä muut ihmiset sinusta ajattelee. Tiistaina ei varmastikaan ole tapahtunut mitään merkittävää koskaan. Jos on, niin kertokaa toki. Se olisi varsin mukava tietää.

Mutta en sano, ettäkö tiistai olisi aivan turha. Ei ei ja ei. Tiistai on merkityksellinen lähinnä juuri sellaisena päivänä joka se on. Viikon ainut päivä, jolloin millään ei ole merkitystä. Silloin ei tarvitse yrittää menestyä, kunhan vain roikkuu mukana. Se on jotenkin niin lohdullista.

Tämän päivän muuten pelasti täysin myös se, että armoitettu opettajamme kertoi, jotta huomenna ei olekaan kemian tunteja. Se tarkoittaa vapaapäivää. Miten mahtavaa. Sitten torstaina koulua ja sitten viisi päivää vapaata. Kiitos siitä.

Jännä että en ookkaan vähään aikaan kirjottanu tänne. Pitäisi harrastaa tätä useammin. Minulla kun tuppaa yleensä olemaan aika paljon sanottavaa ja ajatuksia mielessä. Lupaan parantaa tapani jatkossa. Ainakin tietyt kaverit ovat varmasti iloisia siitä että selitän ja höpötän vähemmän.

Tv. Petri

p.s Ainiin. Veli palkkasi mut keksimään miten Atlantin suolaisesta vedestä voisi Saharan kuumuutta apuna käyttäen saada makeaa vettä edullisesti ja helposti. To-Be-Labra-analyytikko iskee!

p.s 2 Kutsukaa mut kahville, haluan paljon kahvia. Tosin huomennahan taidan itse kahvitella. ;)

Now you need to be honest.

No more apologies, no more coming back.

If you don't feel nothing, I'll go.
But if you do, say it.

Niin. Tämä päivä on taas ollut yksi niistä päivistä, jolloin olo tuntuu oudolta. Olo on muuttunut aamusta. Ainakin väsyttää enemmän. Tämä on todellakin niin yksi niistä sunnuntai-illoista, jolloin tajuaa että olisi pitänyt tehdä miljoona juttua mutta ei ole kuitenkaan saanut tehtyä. Eikä saa tehtyä saati edes aloitettua. Tosin sitten pitää vain rohkeasti myöntää ettei edes aio tehdä. Huomenna, sanon minä.

Huomenna pitäisi taas olla kahdeksalta Onnentien tietotuvassa nauttimassa labran hajuista. Onneksi on vain neljä tuntia niin ei ole niin paljon aikaa miettiä että mitä tekisi tällä kertaa väärin. Huomenna sitten ne työselostukset vanhoista töistä kyllä kyllä. Ja vaatteita vois tiskata. Niin sitten taas kelpaisi painaa menemään. Ah, kyllä. Sitten voisi pitää n+1 päivää taukoa tuosta c2h5oh-aineesta. Se ei ole oikein nyt in. Ei sillä elämä ainakaan parane.

Mutta, uusi viikko, uudet kujeet, mutta samat ongelmat.

np: Stella - Kelle Ihosi Tuoksuu

Ensinnäkin. Voiko kuvitella parempaa paikkaa viettää 20v-synttäreitä kuin keskussotilassairaala. Vielä sillä lisäyksellä, että missaa Sigur Rósin keikan. Ei varmastikaan. Tästä huolimatta, onnea Jp:lle joka siellä Tilkassa keuhkokuumeessa tällä hetkellä makaa. Sustakin tulee vielä mies. :)

Sitten joo.

En tiedä. Pitäisi yrittää kai tehdä elämällään jotain fiksua. Olo on tällä hetkellä semmoinen kun Erlend Loella Supernaiivissa. Puuttuu innostus. Yleensäkin kaikkeen. Sitten kun sitä innostusta yrittää etsiä jostain, niin matkalla hajottaa itsensä, ja parhaassa tapauksessa täysin sivullisia ihmisiä. Siitä tuleekin ahdistus ja huono olo itelle potenssiin kolme ja mitä varmimmin tekee kaiken vielä uusiksi. "Sense of touch" sanoisi varmaan joku viisas ihminen. Sellainen jolla on ollut innostusta. Mä olen tosin aika varma siitä, että mullakin on joskus ollut innostusta. Niin kuin ihan nuorimman nuoruudenkin jälkeen. Koska ei musta aina ole tuntunut tältä.

Tosin vähän pienemmässä mittakaavassa on tuntunut tältä ennenkin. Tommonen kolmisen vuotta sitten pahimmillaan. Historia toistaa itseään sanotaan. Senkin on joku innostunut ja minua viisaampi sanonut. Mutta aiemmin tämä juttu ei vaan mennyt näin. Tai meni mutta. Olen ehkä vähän huono elämään itseni kanssa, kun tulee liikaa mietittyä. Pitäisi varmaan alkaa tekemään jotain ihan niin kuin suuressa mittakaavassa. Löytyisi ehkä se kiinnostus. Edes vähän sitä lapsenomaista riemua siitä kun juoksee lehtien seassa.

"Elämä on tragedia niille ihmisille, jotka tuntevat ja komedia niille, jotka ajattelevat." - La Bruyére

np: Olavi Uusivirta - Rakkausrunoja

Niin toki. Niinalle mahdollisimman hyvää nimipäivää! (olihan tässä päivässä sitten jotain hyvääkin)

On vähän väärin, että juuri tälläisenä päivänä nukkuu lähes pommiin, myöhästyy ratikasta, jää bussista yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois (lue: kävelee yli puol kilometriä enemmän) ja vielä saa kokeesta kakkosen. Ja yleensäkin lähtee ulos kotoa vain siksi että huomaa että kaunis ja mukava sää on vaihtunut tuommoiseksi mihin nyt on. Ei näy lehtiä puissa, on märkää ja tihkuttaa satavarmasti päin kasvoja. Kiitti jee!

np: Moby - Porcelain