Nekroplastinen sinfonia, naamioitujen kakofonia.
Kuolleen lihan tuoksu nostaa muistot pintaan, en halua rakastaa.
Sekoitan maailmani väreihin, tuoksuihin ja roskiin, koskaan en halua pois.
Hiki, raparperi ja hiiva, kasvojeni maut.
Oli aika jolloin olin ilonen, oli aika jolloin olin surullinen.
Nyt vain olen ja tiedän, että aika on ihmisen keksimä käsite.
Seison parvekkeella ja katson avaruuteen, ymmärrän olevani pieni.
Aion elää tätä elämää, nyt.
Paskanjauhantaa suurilla tunteilla, valehtelua hymy huulilla.
Leikkimielisyys tuulen yläpuolella, kuin ostoskeskus ilman asiakkaita.
Kuulen kuinka minua kutsutaan, useiden ajatusten tavoin.
Rätisevä nuotio, painavana päällä.