IRC-Galleria

Lennän, mielikuvitukseni aallokossa.
Ryömin, lapsuuteni muistoissa.
Istun, yllä kaiken muun.
On vain oltava, elossa.

Turhautumisen ylitse hiipivä masennus, elämän päävärit.
Iloinen, vihainen, surullinen. Musta, musta ja musta.
Elä elämäsi hymyillen, kuole kuolemasi muistellen.
Hikoilevat helmet, vierien kesällä.

En tunne sinua, mutta haluan sinut.
Tiedän miltä tuoksut juuri kun olet itkenyt, tiedän miltä hymysi näyttää.
Tiedän kuinka pehmeä ihosi on, mutta en tiedä kuka olet.
Tiedän vain, olet minun.

Elävänä nyljetyt eläimet, surulliset katseet.
Elävänä poltetut ihmiset, noitien tuskanhuudot.
Värikäs todellisuus tuntee tuskan, huutaa mukana.
Vaan eipä silti. Ei, ei.

There once was a fox, living in a box and he ate a lot of lox. One day the fox left his box and went to the local market to buy some lox. The fox rushed to the fish vendor and shouted "lox, lox, lox!" and finally the fox got his lox. As the fox went back to his box to eat the lox, there was a knock on the door, the fox opened the door and there was a bear with his nose sniffing. "I got a faint smell of lox coming from this box", the bear said, "could i get some lox, please, little fox?" So the fox and bear, both in the same box, enjoyed the last of the lox. The end.

I once saw a man living in a lake, holding a rake, thinking it was fake. The fake rake was indeed fake because it wasn't a rake. The fake rake, held by the man living in a lake was in fact a giant octopus pretending to be a rake. This is the story of a man, living in a lake.

Lineaarinen nonfiguratiivisuus, elämäni sokeri ja suola.
Hapanta mauttomuutta, makeuden komeus.
Kaiken elämän häpykarvat, pois ajeltuina, siistimättömänä.
Kuin unimaailmassa, vapisen.

Jyväskyläläisen hevosenkenkäkutomon rattaat ovat ruostuneet.
Korroosion jättämät jäljet näkyvät selvästi. Masennusta on ilmassa.
Olkoon kesä tai talvi, päivä taikka yö. Kukaan ei silti kuule kitinää, ei ymmärrä hiljaisuutta.
Kylpyamme täynnä vetyperoksidia, aivot polttavaa kemikaalia.
Korttipakan yksinäinen jokeri, ystävänsä kadottaneena.

Jo satoja vuosia sitten muistettiin, tiedettiin sama salaisuus kuin nykyään.
Hiljaisuudessa elävät, äänettömästi kuolevat.
Ei ole fantasiaa, ei mielikuvitusta, vaan totisinta totta.
Kotiinpaluu ulkomailta, ei ole varmaa sekään.

Kitkerää hunajateetä, paskaista naurua.
Henkinen ylilyönti, itsetunnon raiskaus.
Keltainen kuutamo, oven takana odottaa.
Lempeitä säveliä, sinulle.

Niin kuin punainen vanukas, olet sinä viisas.
Aivan kuin tähtien valo, matkustat kauas pois.
Vahasta valettu, kyljelleen pystytetty.
Huulesi kuin koiperhoset, hiljaa.