IRC-Galleria

Pulttikristus

Pulttikristus

Victory is a tradition.

Blogimerkintä

- Vanhempi »
Olipa kerran, vuosia sitten, nettisivu nimeltään IRC-Galleria. IRC-Galleria oli tarkoitettu nimensä mukaisesti irkkaajille. Sivustolle sai laittaa kuvansa ja ilmoittaa kanavat, joita käytti, minkä jälkeen muut irkkaajat saattoivat käydä tsekkaamassa, että minkälaisen kaverin kanssa he vaihtavat ajatuksia. Tähän aikaan IRC-Gallerian ylläpito ilmoitti, että IRC-Galleriasta ei koskaan tule maksullista eikä kaupallista.

Muutama vuosi myöhemmin IRC-Galleria on täynnä mitä erinäisempiä maksullisia toimintoja. Esimerkiksi Oma kuva, jolla saa mainostaa omia kasvojaan muille käyttäjille. Tätä käytetään pääasiassa siten, että ensin pistetään GALTSUUN uusi kuva, jossa näkyy tissit ja vähän pyllyä, että Corollojensa kanssa posettavat pääjalkaiset innostuisivat vonkaamaan ja ainoa Suomessa tapahtuva lajinjatkamisprosessi voisi tapahtua.

Mainostaminen, bannerit ja sen sellainen on ymmärrettävää, koska tällaista palvelua ei voi pyörittää ilmaiseksi, minkä lisäksi mainokset eivät aseta käyttäjiä millään tavalla erilaiseen asemaan siitä riippuen, minkä verran he ovat valmiita maksamaan tai millainen heidän pappa betalar -liittymiensä saldoraja on.

Mainoksia huomattavasti vastenmielisempi asia on gallerian ns. "vip"-ominaisuudet. Vip-ominaisuuksien laittaminen käyttäjille ei maksa gallerialle yhtään mitään. Vip-ominaisuudet ovat täydellisen immateriaalisia, eikä niistä koidu parin binäärin muutoksen aiheuttamaa kovalevyn kulumista suurempaa vahinkoa yhtään kenellekään. Vipit maksavat kymmenen euroa vuosi. Tämä tarkoittaa 60 vanhaa markkaa. 10:llä eurolla saa Afrikkaan nälästä kärsiville perheille kuokan ja pussin siemeniä. Jos olette valmiita ennemmin käyttämään kymmenen euroa gallerian vippeihin, joilla ei ole minkäänlaista vastinetta reaalimaailmassa ja joista ei ole teille yhtään mitään hyötyä, ennemmin kuin kuokkaan, joka on todellinen, fyysinen esine, ja joka voi oikeasti pelastaa ihmisten henkiä, olette itsekeskeisiä pällejä, joiden mielestä on parempi heittää rahaa kaivoon kuin antaa sitä ihmisille, jotka sitä oikeasti tarvivat.

Pointti on tuo rahan heittäminen kaivoon. Sälät, vipit ja muut sellaiset eivät Oikeasti ole yhtään mitään. Niistä ei jää niiden ostajalle käteen yhtään mitään, yleensä ei edes kuittia, eivätkä ne ole olemassa missään muualla kuin bittiavaruudessa ykkösenä ja nollana. IRC-Gallerian kokoisen sivuston mainostulot kattavat siihen menevät kustannukset, joten rahan varastaminen typeriltä teineiltä ei ole hyväksyttävä keino kasvattaa GALTSUN tuloja.

Eikä siinä vielä mitään, mutta sitten tätä vippien hommaamista pyritään vielä markkinoimaan kaiken maailman Deitti.fi:stä pöllityillä ideoilla. (Muistakaa, että tämän nimi on edelleen "IRC"-Galleria, eikä 715517.biz.) Tästä pahimpana esimerkkinä vasta tullut SIVIILISÄÄDYN lisääminen gallerian profiiliin. En ollut - tiedättekö - millään tavalla yllättynyt, kun tsekkasin, voiko siviilisäädyn mukaan hakea ilman vip-ominaisuuksia. Eipä voi. Eli; siviilisäädyn lisääminen ei sinällään anna yhtään kenellekään käyttäjästä yhtään niin olennaista tietoa, etteikö sitä voisi olla pistämättä, tai jos sen katsotaan antavan, silloin ainakin sen tulisi olla ilmaisissa hakukriteereissä. Mutta ei. Siviilisääty lisättiin galleriaan VAIN JA AINOASTAAN sen vuoksi, että suurempi määrä ihmisiä ostaisi vipit ja galleria saisi enemmän rahaa. Se niistä GALTSUN jaloista periaatteista, joita se vielä joskus väitti noudattavansa.

Ensi kerralla kerron teille Gallerian ihmisoikeusrikkomuksista, median etiikasta ja IRC-Gallerian kokoisen yhteisön moraalisista velvollisuuksista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.