Nyt olisi melkein sopiva aika rikkoa periaatepäätökseni olla koskaan kiroilematta julkisesti Internetissä.
Päivän positiivisimmat asiat olivat, että näin muutamia ihmisiä, joita olin kaivannut ja joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, rikastuin muutaman kymmenen euroa lahjakirjeiden ansiosta, kuuntelin taas Sonataa ja sain ainoastaan yhden hysteerisen itkukohtauksen, vaikka olisi ollut sopivia tilanteita useampaankin.
Minä en vain nyt jaksaisi yhtään mitään. Lisäksi minun pitää olla tällainen keskiverto kasin ja M:n oppilas, jonka suurin saavutus lukioaikana taisi olla kokonaan stipendeiltä välttyminen. Iloa ja elämää ja niin varmaan.
Tämä on vaan taas niitä päiviä.