Ensimmäinen henkilö paljastaa viisi omituista tapaansa ja haastaa sitten viisi seuraavaa henkilöä, joiden pitää seurata esimerkkiä ja paljastaa vuorostaan viisi omista oudoista tavoistaan. He sitten haastavat seuraavat ihmiset ja niin edelleen. Nämä ohjeet sekä haasteetavÃen nimet pitää kirjoittaa selkeästi paljastusten oheen.
1. En osaa ikinä olla pitkiä aikoja selkä ovea kohti. Ruokapöydässä tuolini pitää olla niin, ettei minun tarvitse istua selkä oveen päin ja nukkumaan mennessäni olen aina joko selälläni tai kasvot ovea kohti.
2. Minulla on paha pakkomielle mennä ulkoa kotiin tullessani ensimmäiseksi pesemään käteni. Tätä ei tapahdu, jos olen jonkun luona kylässä vaan ainoastaan tullessani ihan mistä tahansa kotini ulkopuolelta sisään kotiini.
3. Kun tulen kotiin niin, ettei ketään muuta ole paikalla, kierrän aina jokaisen varaston ja pimeän nurkan sekä tarkistan ovien olevan varmasti lukossa. En tiedä, minkä mörön tai rosvon oletan vaatehuoneissa piileskelevän, mutta epäloogisinta asiassa on, ettei minulla ikinä kiertäessäni ole mukana mitään kättä pidempää, jolla puolustautua, jos jossain nurkassa sattuisikin joku kyttäämään.
4. Kiertelen joskus bussin lähtöä odotellessani kirjastossa ilman mitään erityistä asiaa niin kauan, että bussi ja seuraava ja mahdollisesti sitäkin seuraava ehtivät jo lähteä ilman minua kyydissään.
5. Saatan saada jostain sanoista tai kappaleista tai lyriikoista yhtäkkisiä kummallisia ajatusketjuja. Alan yhtäkkiä yleensä täysin epäsopivassa tilanteessa ajatella jotain täysin asiaankuulumatonta. Joskus sen huomaa siitä, etten keskity ollenkaan siihen, mitä joku minulle puhuu tai joissain tapauksissa sitä ei välttämättä edes huomaa. Luultavasti tuollaiset tilanteet ovat hauskimpia puhekumppaneideni kannalta.
En nakita ketään. Ei jaksa nyt.