IRC-Galleria

Pitäisikö minun lukea tiedotusopin pääsykokeeseen ne kaksi kirjaa, että ainakin pääsisin sitten johonkin opiskelemaan, jos se fysiikka ei tärppää vai pitäisikö minun jättää sikseen, koska minulla ei ole alan opiskelua kohtaan oikeastaan mitään todellista kiinnostusta eikä mitään motivaatiota lukea koetta varten ensi maanantaihin mennessä yhteensä yli 500 sivua enemmän tai vähemmän yli hilseen menevää tekstiä. En minä sinne kuitenkaan pääsisi ja jos pääsisin, niin minulle tulisi huono omatunto, koska veisin paikan joltain sellaiselta, joka oikeasti haluaisi sinne. Haluaisin vain jättää sikseen ja antaa olla. Pääsen fysiikkaan, jos pääsen ja jos en pääse, niin ensi vuonna uudestaan. Onko niin vaikeaa?

Korjaan yhtä aiempaa lausuntoani täällä. Lausuntoa, joka liittyi suurimpaan saavutukseeni lukioaikana.

Tarkan pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että suurin saavutukseni lukioaikana oli sittenkin se, että pysyin harvinaisuutena omassa lajissani. Tykkipuhtaana kuten eräällä tietyllä porukalla oli asia tapana ilmaista. En siis sekaantunut yhteenkään rakkaan kouluni muuhun oppilaaseen romanttisen suhteen merkeissä sinä aikana, jonka siellä vietin. ;) Saavutus se on, enkä tiedä montaa ihmistä, joka olisi pystynyt samaan.

Ei voi enää kaupungillakaan käydä ilman, että joutuu haastateltavaksi.

Kuolisin taas tylsyyteen, ellen lähtisi huomenna Tampereelle. Kotona ei ole yhtään mitään tekemistä, kun kaikilla muilla tuntuu olevan aikataulut täynnä.

//Päätin juuri lähteä Provinssirockiin vaikka yksin, jos en saa sinne muuta seuraa. Kyllä siellä aina kuitenkin tuttuja tapaa.

Kun olin hyvin pieni, niin järvi oli sininen ja rannankivet lämpöiset.
Kun oli pieni, äidin käsivarsi tuoksui aamulta.
Kun olin hyvin pieni, unesta uneen kävelin, nelijalkainen.

En muista kenen, mutta tulipa lapsuus mieleen, kun tuo yhtäkkiä tuli mieleeni.

Huomenna Helsinki. Pääsykoe. Fysiikka. Apua.

Ymmärsin eilen Iloa ja elämää -ilmaisun merkityksen. Minulla oli hauskaa niin juhlissani kuin sen jälkeen kaupungillakin. Ovat ne ihmiset vain niin ihania. :)

Lisäksi minua hävettää olla näin epätasapainoinen nykyään. Aina pienenä kuvittelin olevani ihminen, joka ei järkyty, stressaa tai anna tunnepuolen johtaa vaan elää järjen ja logiikan mukaan. Nykyään olenkin sitten jotain ihan päinvastaista.

Nyt olisi melkein sopiva aika rikkoa periaatepäätökseni olla koskaan kiroilematta julkisesti Internetissä.

Päivän positiivisimmat asiat olivat, että näin muutamia ihmisiä, joita olin kaivannut ja joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, rikastuin muutaman kymmenen euroa lahjakirjeiden ansiosta, kuuntelin taas Sonataa ja sain ainoastaan yhden hysteerisen itkukohtauksen, vaikka olisi ollut sopivia tilanteita useampaankin.

Minä en vain nyt jaksaisi yhtään mitään. Lisäksi minun pitää olla tällainen keskiverto kasin ja M:n oppilas, jonka suurin saavutus lukioaikana taisi olla kokonaan stipendeiltä välttyminen. Iloa ja elämää ja niin varmaan.

Tämä on vaan taas niitä päiviä.

Kaikki muut tuntuvat osaavan ihastumisen taidon. Minä en enää osaa kunnolla ihastua tai pikemminkin en enää uskalla ihastua. Vaikka minulla näköpiirissäni onkin ainakin yksi, johon voisin ihastua ja kunnolla, niin en uskalla tehdä sitä. Pettyminen liian monta kertaa johtaa tällaiseen. Lisäksi olisin kuitenkin liian ujo ja pelokas tekemään mitään asian eteen, joten annetaan taas kerran asian olla.

Ärsyttävää, kun hiukset lyhentyivät tänään niin paljon. Äiti väitti, ettei hän edes huomaa sitä, mutta minä huomaan itse, ja se on epämukavaa. Tosin tämä väri on mielestäni aivan ihana. :)

Tänään illalla lakkiaisharjoitukset. Toiseksi viimeinen kerta luultavasti ikinä, kun näen tietyt ihmiset. Jää ikävä, vaikka onkin mukavaa päästä pois.