IRC-Galleria

Riikka-Liisa

Riikka-Liisa

Hämärän rajamailla...

Maksimoitu colliekatrasMaanantai 06.08.2007 05:50

Classic tuli takaisin kotiin. Talossa siis nyt kolme collieta, kuulostaa vallan ihanalta :). Mentiin ottamaan pieni yötottis. Lähinnä isännän ja Tuiken juttuhan se oli, itse lähdin seuraksi. Tai no, olihan minulla pieni kiinnostus katsoa miten saan Jumbon toimimaan.

Yllätyin suunnattomasti kuinka hyvin Tuikella ja isännällä nykyään liikkeet menee. Tuike on kovin innoissaan, en mitenkään voi sanoa tyttöä enää uniseksi. Ollaan nyt saatu perheen sisäinen kilpakumppani Classicin kanssa. Hmmm... Valitettavasti Classic on hieman lapanen tällä hetkellä. Kyllä sillä intoa riittää, haluaa tehdä jne. Mutta sen tekemisestä on todellakin puhti pois. En viitsi sen kanssa oikein nyt treenatakaan. Kunhan saan taas oman pienen Classicin takaisin, sitten aloitamme taas treenit.

Nyt voin valita jonkun "korvaavan koiran", jonka kanssa pikkuisen harjoittelen. Tänään sitten testailin eiliseen tapaan Jumboa. Oli hauska huomata, miten Jumboon sai jo heti kontaktia. Yleisesti ottaen se oli hieman ihmeissään, että mikä juttu tämä nyt on... tullaan yöllä kentälle syömään nakkeja. Siinä nakkien napsimisen yhteydessä koitan ohjastaa Jumboa tekemään jotain pientä. Nyt ihan luoksetuloa ja seuraamista. Alkeita alkeita, mutta siitä se lähtee. Ei se mahdoton koira mitenkään ole. Taas minulle uudenlainen ohjattava :)

Pikku-treenien jälkeen käveltiin lenkki. Johanneksen leikkiessä Boogien kanssa talutin hetken kolmea collieta. Ja voin sanoa, että tuntui mukavalta. Oli ihana nähdä kolmen pehkon kulkevan kylki kyljessä. Kyllä sitä kävi unelmoimaan, että jospa joskus olisi itsellä todellakin kolme collieta.
Vaikka mistäpä minä en unelmoisi. Maailmassa on niin paljon ihania koiria, jotka voisin omakseni ottaa.

Silimen Rommi-ColaSunnuntai 05.08.2007 06:57

Illalla meille tuli vierailevatähti, Jumbo. Classicin velipoika tuli meille nyt toistaiseksi, kun omistaja luopuu siitä.

Ollaan nyt katseltu kymmenisen tuntia toista. Ihan mukavalta veikolta vaikuttaa. Tulee hyvin toimeen Boogien kanssa.
Kauniskin on, vai pitäisikö sanoa komea. Muistuttaa kovin paljon Classicia. Samanlaiset silmät ja katse. Hyvin rakastettava koira. Ranekin olisi varmasti tykästynyt kovin.

Kävimme nyt yöllä kentällä ottamassa hieman tottista. Pientä testailua Jumbon kanssa. Istu, maahan... hieman sivulle ohjaamista, seuraamisen alkeita ja luoksetulon tynkää. Olihan pojalle hieman haastetta, kun kaksi uutta kaveria oli lähellä ja tuntemattomat ihmiset kyseessä.

Täytyy kyllä todeta, että colliet ovat varsin sopeutuvia koiria. Kovin rakastunut olen.

Collie-tapaaminenMaanantai 30.07.2007 23:05

Päivän tähdet olivat:
Nici (Black Gary One Night Lover)
Classic (Silimen Classic-Cola)
Venla (Pikkumusti)
Foxi (Roxier's Star Shadow)
Pinja (Silimen Tähtisilmä)
Tuike (Silimen Tähti Olen Minä)
Titja (Dandinas Put Up to Play)

Eli matkaa tehtiin kuuden pehkon ja yhden nahkan kanssa. Ei se lenkin pituus, mutta aika. Rannalle siis suunnattiin. Matkalta mukaan poimittiin yksi kappale suomenlapinkoiran pentuja. Koirat leikki ja leikki. Ja aloittihan Tuike leikin uimisella. Tyttö ui elämänsä ensimmäistä kertaa pienen lenkin.

Nukkuvat muuten molemmat tällä hetkellä.

Kummallinen tuhinaTorstai 26.07.2007 18:08

Olipa kerran kuvankaunis soopeli. Soopeli nukkui kauneusuntaan. Unen sekaan sekoittui ihmeellinen ääni, collie nosti päänsä ja alkoi kuuntelemaan mistä ääni kuului. Collie näki nurkassa nukkuvan dobermannin. Dobermannin tassut olivat vinksin vonksin kuonon päällä. Tassujen välistä kuului outoa tuhinaa.
Collie yritti miettiä mitä tuhina oli. Hän käänteli päätään ja käänteli taas päätään. Lopulta collie päätti selvittää asian. Soopelinvärinen turkkieläin lähestyi ihmetellen lyhytkarvaista jalkaeläintä. Aikansa touhua katseltuaan kultaturkki haukahti katsoen lähes mustaa silpputurkkia.
Kun mitään ei tapahtunut kaunotar koitti tutkia asiaa monelta kantilta. Ihmetellen kummaa ääntä collie kävi takaisin nukkumaan.

Ainekin saivat omistajat naurut kun Tuikekin ihmetteli Boogieta, toopermannin kummajaista.

Classic kantavana?Keskiviikko 11.07.2007 16:21

Noutokapulaa ja keppejä (ojasta löytyvistä tyhjistä kaljapulloista puhumattakaan) kantava koira Classic on ollut jo ihan pienestä pennusta lähtien. Mutta nyt tuntuisi, että Classic kantaisi pikkuisia pentuja itse.

Tyttö on oksentanut muutamaan kertaan lähipäivinä ja ollut hieman huono syömään. Hieman merkit viittaisi siihen, että astutus olisi onnistunut. Toivotaan toivotaan todella niin. Mikäs olisikaan sen suloisempaa kuin Classicin pennut. Jo etukäteen olen kovin rakastunut niihin.
Tänään aikaisin aamulla, kello neljän pintaan, tuli lenkiltä mukanamme sisälle taas erinäinen määrä hyttysiä. Ikäviä öttiäisiä, surisevat korvan lähellä ja haluavat meidän luovuttavan verta. Mikäs sen mukavampi paikka olisikaan luovuttaa verta kuin oma koti. Mutta valitettavasti en ymmärrä miksi minun pitäisi luovuttaa verta niin ikävästi puhuvalle hemmolle.
Eli aikalaiseksi riesaksi koen ne hyttyset kuitenkin. Onneksi meille on kuitenkin muuttanut muutaman vuoden sisään kaksi collieta. Aamullakin tytöt pomppasivat yhteistuumin pystyyn kun kuulivat sirinää. Pienet silmät äkkäsivät hyttysiä ja niin alkoi napsiminen. Tytöt valppaina menivät ympäri asuntoa ja pyydystivät hyttysiä. Kiitos heille.

Tuike on vielä nuori, enkä tiedä mihin kaikkiin lajeihin Tuike on erikoistunut. Mutta Classic hävittää hyttysten lisäksi tehokkaasti ainekin muurahaiset ja hämähäkit. Monen monta kertaa kaunis collie on pelastanut minut tappajahämähäkiltä. Classic tietää, että kun emäntä kiljahtelee, on aika tulla auttamaan.
Myös isäntää Classic auttaa mielellään. Kun Classic kuulee kuinka hyttysiiä aletaan läiskimään, syöksyy hän paikalle salamana ja alkaa napsimaan.

Eli mikä on johtopäätös. Collie on erittäin upea palveluskoira.

Tuiken näyttely; Porvoo 8.7.2007Sunnuntai 08.07.2007 19:50

Laatuarvostelusta Tuike sai ERI:n. Tällä kertaa ei tullut sijoitusta kilpailuluokassa. Valitettavasti arvostelusta en saa mitään selvää, en edes sitä, millä kielellä arvostelu on kirjoitettu. Aika näyttää selviääkö arvostelun sisältö minulle joskus.

Näyttelyssä en ollut itse paikan päällä. Olin kotona neljän muun koiran kanssa.

Classicin luonnetestiSunnuntai 08.07.2007 16:05

Pukkila 6.5.2007, Jorma Kerkkä ja Mikael Laine

I Toimintakyky -1 (Pieni)
II Terävyys +1 (Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu +1 (Pieni)
IV Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1 (Hieman rauhaton)
VI Temperamentti +2 (Kohtuullisen vilkas)
VII Kovuus -2 (Pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus ++ Laukaisukokematon

Loppupisteet +101

Boogien luonnetestiSunnuntai 08.07.2007 16:00

Orimattila 15.4.2007, Kai Tarkka ja Mikael Laine

I Toimintakyky +1 (Kohtuullinen)
II Terävyys +1 (Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu -1 (Haluton)
IV Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1 (Hieman rauhaton)
VI Temperamentti +2 (Kohtuullisen vilkas)
VII Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus +++ Laukaisuvarma

Loppupisteet +153

Carlon luonnetestiSunnuntai 08.07.2007 15:56

Orimattila 4.4.2004, Kai Tarkka ja Sami Kiiveri

I Toimintakyky +1 (Kohtuullinen)
II Terävyys +3 (Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
III Puolustushalu +3 (Kohtuullinen hillitty)
IV Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
V Hermorakenne +1 (Hieman rauhaton)
VI Temperamentti +2 (Kohtuullisen vilkas)
VII Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
VIII Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus + Laukaisuvarma

Loppupisteet +159