IRC-Galleria

I. JEESUS KAIKEN KESKUKSEKSI

Tartumme otsikkomme ensimmäiseen sanaan - Jeesus! Kristillisen uskon suurin ihme ja samalla sen ydin ja sen olemus on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan Poika ja Ihmisen Poika, hän tuli ihmiseksi, hän kärsi meidän pahuutemme tähden, hän nousi ylös kuolleista, hän elää tänäänkin, on omiensa kanssa ja pian hän tulee takaisin. Kaikki oleelli­nen kristillisessä uskossamme keskittyy tähän yhteen persoonaan, siihen mitä hän on, mitä hän on tehnyt ja mitä tulee vielä tekemään.

Tähän nimeen ja henkilöön sisältyy kaikki, mitä kristillinen usko voi tarjota tänään yhtä hyvin koko maailmalle kuin yhdelle ahdistuneelle ja kyselevälle ihmiselle kahdenkeskisessä sielunhoidollisessa keskustelussa. Sielunhoitotilanteessa hiljaa mielessämme toivon mukaan kyselemme, miten Jeesus Kristus pääsisi palvelemaan tätä lähimmäistäni tässä ja nyt? Miten löydämme yhdessä suuren Lääkärin ja ihmisen ainoan todellisen auttajan luo?

Toki meidän tehtävämme on nimenomaan palvella toista, ei opettaa eikä taivuttaa häntä omaan käsitykseemme asioista tai edes omaan uskoomme. Emme saa kuitenkaan tyytyä siihen, että Jeesuksen todellisuus ja hyvyys eivät pääse esille yhteisessä hetkessämme. Lopulta meillä sielunhoidossa ei ole muuta todellista annettavaa kuin läsnä oleva Herra Jeesus Kristus. Sielunhoito onkin Kristuksen evankeliumin liikkeellä oloa tässä maailmassa. Siinä julistamme tavalla tai toiselle evankeliumia yhdelle ihmiselle. Siksi sielunhoito ei ole terapiaa eikä se saa jäädä terapian tasolle vain ajallisiin!

Ja kuitenkin kuinka arkoja, jopa häpeilevän anteeksipyytäviä olemmekaan aikamme ihmisen edessä tuomaan esiin Jeesuksen nimeä ja yrittäessämme todistaa hänestä.

Pitäisikö meidän mennä Jeesuksen vakavien sanojen alle ja todella kuunnella niitä: ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa" (Mark. 8:38).

Toistan vielä: Oli miten oli, niin joka tapauksessa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan vastaus tänäänkin niin koko ihmiskunnan kuin yksityisen ihmisen syvimpään hätään oman ainosyntyisen Poikansa lähettäminen maailmaan. Jumalan vastaus ei siis ole joku oppi, joku teko, jolla asiat järjestetään vaan persoona, henkilö – Jeesus Kristus todellinen ihminen ja todellinen Jumala – persoona jonka voimme oppia tuntemaan ja jonka kanssa voimme olla joka päivä yhteydessä.

Hän on kaiken syy ja perusta, kaiken välittäjä ja vaikuttaja, kaiken ylläpitäjä ja voima, kaiken päämäärä ja tarkoitus. Hän ”asuu kaikkien tähtitaivaiden tuolla puolen” ja silti niiden keskellä. Hän ”istuu majesteettina valtaistuimella” ja silti myös ”kumartuu tomun maahan” (Raimo Mäkelä). Tämän Jeesuksen todellisuuden tulisi tavalla tai toisella heijastua jokaiseen meidänkin sielunhoidolliseen keskusteluumme. Ei tyrkyttämisenä, vaan hiljaisena läsnäolona, aivan kuin tuoksuna.

Miten rohkeasti ensimmäisen sukupolven kristityt sanoivatkaan: ”Kristuksessa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä (Kol. 2:3). Hän, ”Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla” (Hepr 1:2). ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa” (Kol 1:15-17).

He olivat syvästi vakuuttuneita siitä, että ”Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ’Jeesus Kristus on Herra’" (Fil. 2:10-11). ”Hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala” (Room 9:5). ”Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä” (1 Joh 5:20).

Onko ihme, jos ensimmäisen sukupolven kristityt uskalsivat sanoa: ”Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle” (2 Kor. 10:5).

Miten rohkeasti vielä 1600-luvulla elänyt kuuluisa matemaatikko Blaise Pascal korostikaan Jeesuksen Kristuksen merkitystä: ”Tunnemme Jumalan yksistään Jeesuksen Kristuksen avulla. Itseämmekään emme tunne muuten kuin Jeesuksen Kristuksen avulla. Elämän ja kuoleman tunnemme vain Jeesuksen Kristuksen avulla. Ilman Jeesusta Kristusta emme tiedä, mitä on elämämme, mitä kuolemamme, mitä on Jumala, mitä itse olemme. Siten me ilman Raamattua, jonka kohteena on vain Jeesus Kristus, emme tunne mitään, vaan näemme pelkkää pimeyttä ja sekavuutta Jumalan luonnossa ja omassa luonnosamme” (Mietelmiä, 214).

Tämä henkilö on yhtä todellinen, elävä kuin sinä ja minä tässä ja nyt. Juuri hän on kristillisen uskon vastaus koko ihmiskunnan syvimpiin kysymyksiin olemassaolomme tarkoituksesta ja päämäärästä. Hän on vastaus jokaisen ihmisen kaipuuseen onnellisesta elämästä.

Palautan mieliimme tilanteen Israelin autiomaamatkalta. Jälleen kansa oli kapinoinut vaikeuksien keskellä Jumalaa vastaan. Jälleen Jumala pyhyytensä tähden kuritti kapinoivaa kansaa. Käärmeet tulivat leiriin ja monia kuoli. Silloin Mooses sai käskyn ripustaa leirin keskelle tangon päähän vaskikäärmeen. Ja nyt jokainen käärmeen purema, joka katsoi tuohon tangon päässä riippuvaan käärmeeseen, jäi eloon. Käärmeen kuolettavan myrkyn ihmisruumissa voitti katse vaskikäärmeeseen.

Tämä kuvan Jeesus palautta mieliimme Joh 3:3: "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän” (Joh 3:4-15). Siksi Johannes Kastaja sanoi niin vakuuttavasti: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29, 36). Siksi Heprealaiskirje kehottaa: ”Katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään… Ajatelkaa häntä” (12:2,3). ”Tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä” (Kol. 3;1-2).

Kuinka hyvä olisi aina välillä laulaa virttä 42: 1. On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle. Se lohdun antaa vaivoihin, tuo rauhan ristin alle. 2. Se rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa särkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä. 3. Se nimi kallioni on ja linna luja Herran. Sen rikkaus on loputon, muu kaikki viedään kerran.

Vanhoja Herää Valvomaan lehden vuosikertoja selaillessa sattui silmääni hengellinen laulu. Se sopii hyviin päättämään otsikkomme ensimmäisen sanan Jeesus tulkinnan: Vain, yksin Jeesus mulle riittävi. Vain Hänen luonaan tyyntyy syömmeni. Vain luona ristin hiljaa vartoen saan kaiken hältä, mitä tarvitsen. Kuin virvatulten liekki häilyvä on täällä onnekkainkin elämä. Pois rientää hetket onnen päivien vain Jeesus antaa onnen iäisen. Vain Jeesus riittää. Kaiken peittää yö ja sydän, tuskaa täynnä, kuumeisesti lyö, kun kuljen kautta korven pimennon. Vain Jeesus riittää, kun Hän luonain on. Vain Jeesus riittää. Myrskyt raivoaa ja aallot uhkaa purren hukuttaa. Oi, auta, Herra, huudan tuskassaan. Hän tyyntää myrskyn, kun on purressain. On luonain Jeesus. Silmäin sulkeutuu ja päärlyportit mulle avautuu. On luonain Hän, kun jätän tämän maan ja muutan Isän kotiin ihanaan. (HV 2/1955)

JEESUS LÄHTEENÄ JA OPETTAJANA

Koettaessamme eläytyä kanssaihmistemme ongelmiin, meidän päällimmäisenä tavoitteena tulisi olla, että tavalla taikka toisella Jeesuksen nimi tulisi esiin, kuulisimme hänen paimenääntään ja niin kohtaisimme hänet sekä lähteenä että opastajana. Me itse olemme ihmisinä niin tyhjiä ja tyhjänpäiväisiä!

Jeesus lähteenä! Miten aikoinaan profeetta Sakarja sanoikaan: "Sinä päivänä… puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta” (13:1). Kristillinen kirkko on ymmärtänyt, että tämä profetia puhuu juuri Jeesuksesta. Hän on keskellämme kuin avoin lähde. Me saamme siitä juoda elämän vettä. Psalmista sanoo: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon” (Ps. 36:10) ja hän on meille ”lähde, josta vesi ei ehdy” (Jes 58:11).

Samalla on hyvä myös palauttaa mieleen profeetta Jeremian surumieliset sanat: ”Minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä” (Jer. 2:13).”He ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen.” Mutta jatkaa rukouksella: ”Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!” (17:13, 14).

”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään." He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko" (Joh. 6:27-28).

Muistamme myös kuinka Jeesus huusi kovalla äännellä – niin todella Raamattu kertoo: huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan" (Joh. 7:37-38).

Voisimmepa psalmin laulajien tavoin sanoa: "Kaikki minun lähteeni ovat sinussa". (Ps. 87:7 KR 38). Hän on se ainoa, joka voi antaa minulle elämän, todellisen elämän. Hän voi antaa elämän, josta Raamattu käyttää sanaa yltäkylläinen (Joh. 10:10, kreik. perisson, vielä enemmän, ylenpalttinen, yllin kylin, peri tarkoittaa ympäröidä joka puolelta). Vain hän antaa iankaikkisen elämän. ”Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta” (Joh. 10:28).

Miten Jeesus sanoikaan samarialaiselle naiselle: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" (Joh 4:14).

Miten suurenmoista olisikaan, jos saisimme sielunhoitotilanteessa kuulla ja jopa kokea todeksi Jesajan sana: ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää!” (Jes 55:1-3).

SYNTIEMME ANTEEKSIANTAMUS ON RATKAISEVA SUHTEESSAMME JUMALAAN, ILMAN SITÄ MEILLE EI OLE YHTEYTTÄ JUMALAAN

Vasta nyt otamme esille otsikkomme avainsanan – tuon vaikean ja niin tärkeän sanan anteeksiantamus. Meille on talletettuna järkyttävä Mooseksen rukous Jumalan johdatusta vastaan kapinaan nousseen kansansa puolesta: ”Herra, näytä nyt voimasi suuruus! Olethan sanonut: 'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.' Koska siis armosi on suuri, anna kansallesi anteeksi sen pahat teot, niin kuin olet tähänkin asti antanut sille anteeksi aina Egyptistä lähdöstä saakka." Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit” (4 Moos. 14:17-20). Syntisyytemme tähden vain anteeksiantamus voi luoda läheisen yhteyden meidän ja Jumalan välille.

Juuri anteeksiantamus on ainoa sana Apostolisessa uskontunnustuksessa, jolla kuvataan koko uskonelämän todellista sisältöä: ”Minä uskon… syntien anteeksiantamuksen (kreik. eis afesin hamartion). Verbi afiemi voidaan kääntää sanoilla päästää, heittää, lähettää, antaa mennä, laskea mene­mään, hylätä, poistua jostakin

Yhteys Jumalaan ja olemisemme Jumalan lapsena voi toteutua vain syntiemme anteeksiantamuksessa. Voimme toki sanan anteeksiantamus vaihtaa myös sanaan uskonvanhurskaus – molemmat sanat kuvaavat samaa asiaa.

Syntiemme anteeksiantamuksessa on aina ja ennen kaikkea kysymys Jumalan suhteesta, Jumalan asenteesta meihin – käytän näitä perin inhimillisiä sanoja. Syntiemme anteeksiantamus tapahtuu aina ja joka kerta Jumalan edessä taivaassa tai ehkä voimme sanoa Jumalan sydämessä hänen ajatellessaan meitä. Syntiemme anteeksiantamus tapahtuu Jumalan sisimmässä.

Mitä tarkoitan, kun sanon, että anteeksiantamuksessa on kysymys Jumalan sisimmästä? Asian tekee meille havainnollisesti Raamatun ehkä vaikeimmin luettava kirja 3. Moos. Se on kirja synnistä, uhrista, verestä, sovituksesta ja anteeksiantamuksesta. Yhteenvetona siellä sanotaan: ”Veri tuottaa sovituksen” (3 Moos 17:11 KR 38). Saman sanoo UT: ”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista” (Hepr. 9:22).

3. Moos:ssa syntien anteeksiantamuksen lähtökohtana on se, että joku israelilainen oli tehnyt syntiä, rikkonut Herran käskyä vastaan ja tehnyt jotakin, mitä ei saa tehdä (4:2). Näin hän oli tullut syynalaiseksi, syylliseksi (4:3,13, 22, 27, 5:1, 2, 3, 4, 5). Toimintaohjeet ovat selvät: "Kun joku on joutunut syynalaiseksi jonkin tällaisen teon vuoksi, hänen tulee tunnustaa rikkomuksensa. Hänen on tekemänsä rikkomuksen sovitukseksi tuotava Herralle syntiuhrina… lammas. Pappi toimittakoon hänen rikkomuksensa sovitusmenot” (5:5-6).

Yksityiskohtaisesti saamme tietää, että kun syntinen on tuonut syntiuhriksi uhrieläimen, hänen on pantava kätensä eläimen päälle tunnustettava siinä syntinsä (3 Moos. 16:21). Mutta tämähän on samaa, mitä UT sanoo: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh 1:9).

Näin sovitettavat synnit pannaan uhrieläimen kannettavaksi (3 Moos 16:10, 21). Mutta niinhän UT:kin sanoo: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän ’kantoi meidän syntimme’ ristinpuulle” (1 Piet. 2:24). Kuinka hyvin tähän viittaakaan Johannes Kastajan sanat: ”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29).

Tunnustamisen jälkeen syntisen itsensä oli teurastettava uhrieläin. Nyt pappi ottaa eläimen verta ja sivelee sitä alttarin sarviin. Näin toimitetaan synnin sovitus ja vasta sen jälkeen ihminen on Herran edessä puhdas kaikista synneistään (16:30).

On häkellyttävää lukea, kuinka 3 Moos:n luvuissa 4 ja 5 toistetaan tämä äärettömän tärkeä totuus anteeksiantamuksesta kahdeksan kertaa. Sen tulisi syöpyä syvälle meidän sydämeemme:

Kun pappi on toimittanut nämä sovitusmenot, kansa saa rikkomuksensa anteeksi (4:20).

Kun pappi näin on toimittanut sovitusmenot, kansan johtomies saa rikkomuksensa anteeksi (4:26),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi” (4:31),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi” (4:35),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tehneelle annetaan anteeksi” (5:10),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot jostakin tällaisesta rikkomuksesta, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi (5:13)

kun pappi on toimittanut tahattomasti tehdyn rikkomuksen sovitusmenot, rikkomus annetaan anteeksi” (5:18),

kun pappi on toimittanut sovitusmenot Herran edessä, rikkomus annetaan anteeksi (5:26).

Jeesus on meidän syntiuhrimme ja pappimme. Hän on meidän puolestamme toimittanut sovitusmenot ja siksi hänen kädestään voimme saada syntimme anteeksi. Näin Jeesus on meille anteeksiantamuksen lähde, hän on se avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.

Tätä kuunnellessamme meille muistutetaan: ”Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielenmuutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan” (Jukka Thurèn).

Siksi voimme nyt rohkeasti julistaa: "Jumala antaa synnit anteeksi, antaa anteeksi kaikki synnit ja kaikissa tapauksissa ja kaikkina aikoina ja antaa anteeksi ansaitsemattomasti ja kokonaan." Ja lisätä Lutherin sanat: "Syntien anteeksiantamusta ei voida ottaa vastaan muutoin kuin uskolla. Aarre on kyllä tarjona ja pantuna jokaiselle ovelle, vieläpä pöydällekin, mutta siihen vaaditaan, että sinä myös otat sen vastaan ja pidät sen varmasti sellaisena kuin sanat sen sinulle antavat" (C.O. Rosenius).

1960-luvulla Suomessakin vieraillut lähetystyöntekijä Ralf Shallis on terävästi nähnyt tähän sisältyvän erään nykyajan ihmisen ongelman. ”Joku sanoo nyt varmasti: "Tuo kuulostaa kyllä hie­nolta, mutta ei se niin helppoa ole. Mitä oikein tarkoitat? Sitäkö, että voin tehdä syntiä Jumalaa vastaan ja kuitenkin kaikki pyyhitään aina noin vain pois? Ei mi­nun omatuntona ainakaan salli minun uskoa niin help­poon ratkaisuun!" Olet aivan oikeassa, kun et halua uskoa helppoon ratkaisuun. Jumalalle tämä ratkaisu ei ollut helppo. Pienimmästäkin synnistäsi Jumala maksoi kalliin hin­nan: Poikansa kärsimisen ja kuoleman. Jeesuksen ve­ren vuodattaminen oli kaikkea muuta kuin helppo rat­kaisu, mutta Jumala haluaa sinun uskovan tämän ainut­laatuisen uhrin tuottaman sovituksen ehdottomuuteen. Jeesus itse huusi ristillä: "Se on täytetty." Jos et usko, että Hän antaa anteeksi, olet langennut epäuskon syn­tiin. Saatanan perimmäinen tarkoitus on viedä sinulta varmuus anteeksiantamuksesta ja syöstä sinut takaisin tuskaisiin epäilyksiin. Näin hän lamaannuttaa hengelli­sen elämäsi, ja uskosi pysyy voimattomana.” ”Tuntuuko liian helpolta? Asia on kuitenkin niin, että Jumalan anteeksiantamusta ei voi saada millään muulla tavalla. Ota se vastaan ja kiitti Jumalaa! Ymmärrätkö, miten täydellisen työn Jumala on teh­nyt puolestasi? Oletko todella ymmärtänyt Jeesuksen veren arvon? Jumala kutsuu meitä kasvojensa eteen siksi, että Jeesus on Puolustajamme ja ylimmäinen pappimme eikä suinkaan vihollisemme.”

Per Wallendorff kirjoitti: "Kristuksen rakkaus tuo meidät syntiemme anteeksiantamuksen osallisuuteen. Siinä julistetaan Jumalan edessä joka hetki meille vanhurskauttamistuomio. Siinä syntisinä ja heikkoina tunnustamme viheliäisyytemme ja pyydämme, että Jumala Jeesuksen tähden antaisi kaikki syntimme anteeksi olemuksemme pohjia myöten. Siinä rukoilemme, että Jumala synnyttäisi oikean uskon sydämeemme ja pukisi päällemme Kristuksen lahjavanhurskauden pyhitykseksi, viisaudeksi ja lunastukseksi. Tämän vanhurskautustuomion tuo meille Raamatun saan Pyhä Hengen kautta omaisuudeksemme ja iloksemme. Kiitos tästä, rakas Herra Jeesus!" (Kylväjän ensimmäinen Vuosikirja 1980).

”Syntien anteeksiantamus on loukkaamaton ja muuttumaton. Turvatkaamme siihen. Pitäkäämme tätä lahjaa kaikkia muita kalliimpana, vieläpä halveksikaamme tämän lahjan rinnalla kaikkia muita, niin suuria ja loistavia kuin ovatkin” (Luther, Gen II, 289).

"Kristityl­le on usko syntien anteek­siantamukseen aina oleva suuri ja ratkaiseva asia. Se ei siis kuuluu vain uskonelämän alkuvaiheeseen. Mitä vanhemmaksi kristitty tulee, mitä pitemmälle hän pääsee pyhityksessä, mitä enemmän hän on tekemisissä Pyhän Hengen kanssa - sitä kipeämmin hän tarvitsee syntien anteeksiantamusta. Syntien anteeksiantamuksen ratkaiseva merkitys kristillisyyden muiden lahjojen rinnalla on siinä, että vain se suo meille pääsyn taivaaseen. Jumalan tuomioistuimen edessä ei kysytä suuria hengellisiä elämyksiä, ihmeparantumisia, Jumalan valtakunnan työssä saavutettuja tuloksia eikä muutakaan - vain sitä ovatko syntimme annetut meille anteeksi." "Kristuksen seu­rakunta ei kuitenkaan elä moraalista eikä Jumalan käskyjen tuntemisesta ja noudatta­mises­ta. Ei se elä uskonnostakaan, ei korkeista jumaluuden kokemisista eikä Jumalan salaisuuk­sien tuntemisesta. Se elää yksin syntien anteeksisaamisesta" (Fr. Wislöff, Raitis usko).

Mutta sitten tulee tärkeä huomio, joka nimenomaan sielunhoidossa on mitä keskeisin ja myös mitä kipein totuus: "Kaikki synnit ovat armosta annettu anteeksi, mutta vielä ei ole kaikki tullut terveeksi saadun lahjan kautta" (Luther). Siis anteeksiannon saanut ei olekaan tullut synnittömäksi. "Lihaamme rasittaa ikuinen synti. Niin kauan kuin maan päällä elämme, eivät virheemme ja erehdyksemme lopu. Siksi on todella tarpeen olla olemassa meitä varten ikuinen ja aina vaikuttava anteeksiantamus niin ettemme syntiemme tähden uudelleen joutuisi Jumalan vihattaviksi, vaan pysyisimme anteeksiantamuksen tähden alati armon autettavana" (Luther).

Menemme Genetsaretin järven rannalle

Meidät kutsutaan Raamattua lukiessamme samastumaan lukemaamme kohtaan. Me aivan kuin siirrymme Raamatun maailmaan ja annamme siellä olevan koskettaa ja puhua meille. Raamatun kuvaama maailma on minun maailmani. Näin syntyy aito yhteys meidän ja Raamatun henkilön ja tapahtuman välille. Raamattu puhuu juuri minulle juuri tässä. Jumalahan on koko ajan sama. Näin hän johti ja puhui silloin, näin hän johtaa ja puhuu minulle tänäänkin.

Muistamme kuvauksen Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Genetsaretin järven rannalla. Siitä kerrotaan Johannkesen evankeliumin viimeisessä luvussa.

Koska Jumala on antanut meille mielikuvituksen lahjan, niin voimme sulkea vaikkapa silmämme ja kuvitella istuvamme tuolla samalla paikalla kuin Pietari. Me voimme eläytyä niin tuohon tilanteeseen, että aivan kuin itsekin näemme Jeesuksen silmät ja kuulemme Jeesuksen äänen. Emme kuuntele vain sitä, mitä Pietari vastasi, sillä nyt on meidän vuoromme vastata. Kuuntelemme Jeesuksen kolme kertaa toistuvaa kysymystä.

Toivon mukaan suostumme tähän Jeesuksen kyselyyn. Hänhän elää tänäänkin. Hän on totisesti noussut ylös. Hauta on tyhjä. Sentähden lupauksensa – ”minä olen tiedän kanssanne joka päivä” - mukaan hän on kirjaimellisesti läsnä tässä ja nyt. Hän totisesti kuulee, mitä hänelle vastaamme.

Nyt hän siis katsoo meihin ja kysyy kolme kertaa käyttäen jopa minunkin etunimeäni: ”Rakastatko sinä minua”, ”rakastatko minua", ”olenko minä sinulle rakas?”

Mitä vastaamme sisimmässämme näihin Jeesuksen henkilökohtaisiin kysymyksiin?

Kuuntelemme miten UT:n sivuilla silloiset uskovat vastasivat

Kertaamme joitakin kohtia UT:sta, joissa tulee näkyviin ensimmäisen sukupolven kristittyjen vastus näihin kysymyksiin ja heidän rakkautensa Jeesukseen. Voimmeko me tänään sydämestämme yhtyä niihin?

En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta (1 Kor. 2:2).

Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle (Gal. 6:14).

Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto (Fil. 1:21)

Minun Herrani ja Jumalani! (Joh. 20:28)

Nyt olen kääntänyt selkäni kaikelle sille, mitä ennen pidin suuressa arvossa. Olen pannut luottamukseni ja toivoni yksin Kristukseen. Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen. Enää en kuvittele pelastuvani siksi, että olen hyvä ihminen, tai siksi, että noudatan Jumalan lakeja, vaan uskon, että Kristus yksin pelastaa minut. Jumala hyväksyy minut yhteyteensä, koska en luota kehenkään muuhun kuin Kristukseen ja siihen, mitä hän teki puolestani. Nyt haluan vain oppia paremmin tuntemaan Kristusta (Elävä uutinen, UT vapaasti kerrottuna, Juva 1977, Fil. 3:7-10).

Sen elämän, jota tässä ruumiissani elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani (Gal. 2:20).

Rikkain ja syvin tieto on tulla tuntemaan Jumalan salaisuus, Kristus, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä (Kol. 2:2-3).

Voidaanko meistäkin sanoa: Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa (1 Piet. 1:8).

Olkoon tänään pyyntönämme kirkkomme vanhan synnintunnustuksen mukainen: Että minä "niin kuin syntinen vaimo, sinua sydämestäni rakastaisin."

Kaksi varoitusta

Kuinka murheellista onkaan, jos olemme kadottaneet herkän ja sydämellisen suhteen Jeesukseen Kristukseen. Olemme silloin kadottamassa ensimmäisen rakkautemme häneen. Ilmestyskirjan Herra sanoo suoraan Efeson seurakunnan uskoville: "Olet luopunut ensi ajan rakkaudesta" (Ilm. 2:4, KR 92) ja ”hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (KR 38).

Tämä huoli täytti myös Paavalin sydämen, kun hän kirjoitti Korintin uskoville: "Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen" (2 Kor. 11:2-3).

Mitä kertovatkaan meitä edeltävien sukupolvien uskovat?

"Minun sydämessäni vallitsee ja on vallitseva yksinomaan tämä yksi asia, nimittäin rakkaus Herraani Jeesukseen Kristukseen, joka on ainoa keskus, alku ja loppu kaikissa niissä hengellisissä ja hurskaissa ajatuksissa, joita minulla on yöt päivät. Ja sittenkin tunnen, että tuskin pääsen edes tämän äärettömän, käsittämättömän ja pohjattoman viisauden alkuun ja että minun on onnistunut löytää ja saattaa päivän valoon tuskin muuta kuin muutamia vähäisiä siruja ja osia tästä kaikkein kalleimmasta ja rikkaimmasta kaivoksesta" (Luther, Elämän taistelussa, 24).

Myöhään illalla marraskuun 23. päivänä 1654 31-vuotias Blaise Pascal koki voimakkaan kääntymyksen. Tuo "tuliyö” muutti hänen loppuelämänsä suunnan. Pascal kirjoitti kokemuksensa paperinpalalle, joka hänen kuoltuaan löydettiin kiinniommeltuna hänen vaatteistaan. Lapussa oli kirjoitettuna mm.

Aabrahamin Jumala, lisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja tiedemiesten. Varmuutta, varmuutta, liikutusta, iloa, rauhaa. Jeesuksen Kristuksen Jumala. Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Unohduksiin maailma ja kaikki paitsi Jumala. Hänet löytää vain keinoin, jotka evankeliumi neuvoo.
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut. Iloa, iloa, iloa, ilon kyyneliä. Minä olen hänestä erossa Jumalani, jätätkö minut? Kunpa en jäisi ainaisesti eroon hänestä.
Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Jeesus Kristus, Jeesus Kristus. Minä olen erottanut itseni hänestä, paennut häntä, kieltänyt, ristiinnaulinnut hänet. Kunpa en koskaan joutuisi eroon hänestä. Hän pysyy vain keinoin jotka evankeliumi neuvoo. Iankaikkiseen iloon yhdestä koettelemusten päivästä maan päällä.

Monien sairauksiensa keskellä hän kirjoitti myös seuraavan rukouksen: ”Suo että tästä lähtien en toivoisi terveyttä ja elämää muussa tarkoituksessa kuin käyttääkseni ja päättääkseni sen sinua varten, sinun kanssasi ja sinussa. En rukoile sinulta terveyttä, en sairautta, en elämää, en kuolemaa, vaan että sinä vallitsisit terveyttäni ja sairauttani, elämääni ja kuolemaani sinun kunniaksesi, minun pelastuksekseni ja kirkon ja pyhiesi hyödyksi, joiden joukkoon toivon kerran armosi avulla kuuluvani. Sinä yksin tiedät, mikä minulle on parasta: sinä olet korkein valtias, tee mitä tahdot. Anna minulle, ota minulta, mutta saata tahtoni sopusointuun sinun tahtosi kanssa; ja käyköön niin, että minä nöyränä ja täydellisesti alistuen, pyhässä luottamuksessa valmistaudun vastaanottamaan iankaikkisen kaitselmuksesi määräyksiä ja yhtäläisesti kunnioitan kaikkea, mikä tulee sinulta.”

Mitä tarkoittaa rakkaus Jeesukseen?

Jälleen avuksemme tulevat Raamatun sanat. Ne antavat meille todellisen sisällön rakkaudelle Jeesusta kohtaan. Itselleni on merkinnyt paljon Pietarin rehelliset sanat: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh. 6:68-69). Tähän tunnustukseen liitän myös Jeesuksen vähän aikaisemmin sanomat sanat: "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos" (6:37).

Rakkaus on sitä, että saan mennä hänen luokseen sellaisena kuin olen.

On ihmeellistä opetella aina ja joka elämäntilanteessa katsomaan Jeesukseen. Vaikka näenkin jo jotain omasta turmeltuneisuudestani ja minulla on monenlaisia ahdistuksia, on pahan olon tunnetta, levottomuutta ja sairautta, saan kuitenkin kiinnittää huomioni Vapahtajaani ja mennä hänen luokseen siinä sisäisessä tilassa missä olen. Se on valtava etuoikeus. Hänen luonaan minulla on jo nyt kaikki se hyvä, joka minulta vielä puuttuu. Häneen katsoessani minulla on todellinen toivo valoisasta ja suurenmoisesta tulevaisuudesta. Kaiken ei tarvitse tänään olla hyvin eikä tuntua hyvältä. Saan kokea elämäni juuri sellaisena kuin se nyt on. Joka tapauksessa Jeesus riittää. Hänen olemassaolonsa rohkaisee ja kannustaa kärsivällisyyteen. Tähän maailmaan ja elämään kuuluu vaiva ja työ. Paratiisin ja sen ilon ja levon olemme kadottaneet, mutta Jeesukseen katsoessamme tulemme kokemaan, että ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele” (Hepr. 10:37) ja silloin kaikki kyyneleet pyyhitään pois.

On suurenmoista, että tänään ei kysytä kuinka kuuliainen olen ollut, kuinka hyvin olen noudattanut hänen käskyjään ja totellut häntä. Tänään ei kysellä millainen ihminen olen ollut ja kuinka hyvin olen onnistunut hänen seuraamisessaan eli kuinka hyviin olen totellut hänen käskyjään. Kysytään vain sydämeni suhdetta häneen – ja nimenomaan häneen persoonana ja menenkö kaikesta huolimatta hänen luokseen, liki häntä.

Nyt ei ole kysymys siitä, että vain hyvät ja onnistuneet uskovat saavat rakastaa Jeesusta. Nyt on lupa rakastaa häntä, jos kerta rakastaa, tykkää hänestä, sellaisetkin, joiden koko elämä on jatkuvaa epäonnistumista – ainakin toisten ihmisten silmissä. Nyt on tärkeintä, mitä sinun sydämesi kokee ja ajattelee, kun Jeesus pysähtyy sanansa ja Henkensä kautta eteesi, katsoo sinuun ja kysyy kolme kertaa: Olenko minä sinulle rakas?

Miten Luukkaan evankeliumin 18. luku opettaa rakastamaan Jeesusta?

Luuk. 18:ssa kerrotaan kolmesta henkilöstä, joihin omasta mielestään epäonnistuneinkin uskova uskaltaa ja voi samaistua jatkuvasti.

Ensimmäisenä on köyhä leski pyyntöinen ja väärämielinen tuomari tylyine asenteineen (Luuk. 18:3,6). Mitä lopulta tuomari ajattelikaan vaimon sitkeyden tähden: "Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä"' (18:5). Kuinka suorasukaisesti Jeesus soveltaakaan tätä rajua kuvaa uskonelämään: "Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" (18:7-8). Haluan olla ksi tuolla tavoin kerjäävistä, huutavista ja peräänantamattomuudessa ikään kuin silmät päästä repiviä.

Toinen on se rukoilija, joka ei uskaltanut edes kohottaa katsettaan taivasta kohden eikä kunnolla rukoilla muuta kuin elämänsä karuimman tosiasian: ja jolla ei ollut muita sanoja kuin: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (18:13). Tämä pitemmälle hän ei ollut päässyt, vaikka oli jo vanha mies eikä tämä ollut suinkaan ainoa kerta, jolloin hän oli rukoilemassa.

Kolmas rukoilija on se sokea kerjäläinen Jerikon tien laidassa. Kun Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi, hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Ja vaikka hänen käskettiin olla hiljaa, hän huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" (18:38,39).

Jeesuksen rakastaminen on jäämistä hänen eteensä milloin hiljaa, milloin huutaen, silloinkin kun ei ymmärrä eikä jaksa ajatella mitään. Se on hänen odottamistaan joka tapauksessa. Se on hänen odottamistaan vielä silloinkin, kun ei enää toivoa ole ja kuolema voittaa. Se on hänen odottamistaan, hänen, jonka nousu on varmaa kuin aamurusko (Hoos. 6:3).

Eräs varhainen käännös virrestä 600 (Bonnhoeffer, Kirjeitä vankilasta) kuvaa hyvin tätä odottavaa rakkautta Jeesukseen: ”Ja jos ojennat meille tuskan katkeran maljan täytettynä reunojaan myöten, niin otamme senkin kiitollisina ja vapisematta sinun hyvästä ja rakkaasta kädestäsi. Hyvien voimien ihmeellisesti ympäröimänä, me odotamme turvallisesti, mitä tahansa tuleekin. Jumala on kanssamme illoin ja aamuin ja aivan varmasti jokaisena uutena päivänä.”

Se on luottamista siihen, että hän on lähellä, hän on läsnä, näin siitäkin huolimatta, vaikka hän ei muuta minua eikä olosuhteitani. Olen juuri tällaisenani hänen lähellään ja hän minun lähelläni. Saan uudelleen ja uudelleen puhella ja välillä taas tuskan yltyessä huutaa hänelle kaiken sen mikä painaa ja ahdistaa.

Voin välittömästi keskustella hänen kanssaan. Kertoa hänelle, mitä on sydämelläni. Hän kuuntelee ja vastaa käyttäen Raamatun sanaa välineenään.

Rakkaus Jeesukseen paljastaa sydämeni pohjiaan myöten

Ajatelkaa kuinka vapauttaa onkaan sanoa Jeesukselle Pietarin tavoin: "Herra, sinä tiedät kaiken." Sinähän tahdot totuutta salatuimpaan saakka (Ps. 51:8). Tänäänkin kaikki on sinun edessäsi minussa paljastettuna. Sinä tunnet sydämeni salatuimmatkin, sen sisimmät aikeet ja ajatukset. Kaikki on avointa ja alastonta sinulle (Hepr. 4:12). Minun on turha kaunistella sisintäni. Sinä Herra tutkit sydämet, tiedät salaisimmatkin ajatukseni (Jer. 17:10). Sinä näet, että minun sydämeni on juuri sellainen, millaisen profeetta Jeremia sanoo ihmissydämen olevan: ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa!” Totisesti kyllä se petollinen ylitse kaiken ja pahanilkinen (Jer. 17:9).

Kohtaan ajallisen elämäni viime hetkeen asti Jeesuksen Kristuksen langenneena, inhottavana ja syntisenä ihmisenä. Muistamme miten Pietari huudahti, kun hän tajusi todella olevansa tekemisessä Jumalan Pojan kanssa. Hän lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies" (Luuk. 5:8).En kerta kaikkiaan täytä sitä mittaa, jonka Jumalan pyhä laki joka kerta avatessani Raamatun asettaa minun silmieni eteen.

Kohtaan Jeesuksen ristiinnaulittuna

Siksi on ihmeellistä, että saan kohdata Jeesukseen ristiinnaulittuna Herrana, joka kaikesta minun viheliäisyydestäni huolimatta antaa jatkuvasti ja antaa toistuvasti kaikki un syntini ja koko syntisyyteni anteeksi. Antaa anteeksi niin, että peittää minut vanhurskautensa vaatteeseen.

Tätä tilannettani kuvaa hyvin eräs runon katkelma: "Lunastit huonon ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit mun. Valitsit minut, valitsit huonon, vaan oli valinta sun. Kaikessa rikon ja kaikessa uuvun, vaan olen kuitenkin sun."

Siksi olen niin kiitollinen, että kohtaan hänet kärsimysmuodossa, teurastettuna Karitsana, joka on teurastettu juuri sen tähden, että olen niin kurja kuin olen. Juuri siinä muodossa häneen osoittaakin Johannes Kastajan sormi.

Näen siis hänet suurena, koska näen hänet syntieni lävitse. Hän ei mene minun kurjan ohitse. Hän välittää minusta.

Hän tulee kohti ja näyttää haavansa kuten hän teki tullessaan epäilyksen synnin vallassa olevaa Tuomasta kohden. Tuomashan oli itsevarmasti vaatinut: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko" (Joh. 20:25). Tälle vaatijalle hän sanoi: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" (Joh. 20:27). Ylösnousseenakin hänet tunnetaan haavoistaan ja ne ovat lyödyt minun syntieni tähden!

Hän tulee kohti ja sanoo nuo sanat silloinkin, vaikka sydämestäni lähtee pahoja ajatuksia, siveettömyyttä, varkautta, murhaa, aviorikoksia, ahneutta, häijyyttä, vilppiä, irstautta, pahansuopuutta, herjausta, ylpeyttä ja uhmamieltä (Mark. 7:21-22).

Hän tulee haavoille lyötynä Herrana, vaikka minussa asuu ja kantaa ilmeistä hedelmää sellaiset lihan teot kuten vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus. kateus (Gal. 50-21).

Mikään maailmassa ei ole lopulta merkittävämpää, tärkeämpää ja turvallisempaa kuin Herran Jeesuksen Kristuksen sovituskuolema Golgatan keskimmäisellä ristillä. Se avaa minulle taivaan. Haluan sitoa koko nykyisen elämäni, tulevaisuuteni, ihmisenä olemiseni tähän Jumalan liiton merkkiin ja historialliseen tapahtumaan – Jeesuksen ristiin.

On hyvä toistaa kommunistien vainoaman unkarilaisen piispan Zoltan Turoczyn sanoja: "Tule siis lähemmäksi, vielä lähemmäksi, kuin nyt täällä olet, katso, kuinka Kristuksen ruumis saa kouristuksia, kuinka se hikoilee, kuinka hänen haavoistaan vierii, ihan virtaa punainen veri. Katso hänen syljettyjä kasvojansa, hänen rokkautuneita huuliansa. Astu sinne aivan ristin juurelle, että valuisi päällesi punainen veri, sillä risti ei voi auttaa ketään muuta kuin ainoastaan sitä, joka seisoo kokonaan sen juurella, jonka päälle pääsee valumaan kuuma, polttavan kuuma punainen veri".

Yksin Jeesuksen Kristuksen sovituskuolema koko ihmiskunnan syntien rangaistuksena antaa rauhan rauhattomuuden keskelle. Yksin se antaa turvan turvattomuuteen. Se tuo ilon vaikka jatkuvasti joudun huokailemaan ja usein kyyneleet ovat silmissäni. Se tuo elämään valoa, vaikka pimeyttä on vielä paljon ja moni asiaa jää ratkaisematta. Siinä on luja perustus ja se kestää, vaikka koko maanpiiri hajoaisikin.

Kohtaamme ristin uhrissa Jumalan rakkauden, joka on läpeensä totuudellinen. Siinä ei sivuuteta kevyesti perusongelmaamme - syntiämme eikä syyllisyyttämme. Tämä rakkaus paljastaa kaiken synnin ja tuomitsee kuolemaan jokaisesta synnistä. Eihän Jeesuksen olisi tarvinnut kärsiä ristillä, jollei syntiä olisi ollut. Tässä rakkaudessa Jeesus Kristus ottaa syntimme päälleen ja kantaa niiden tuomion ja rangaistuksen.

Tämä rakkaus sulkee meidät jumalattomat syliinsä ja antaa uskon (Room. 4:5) ja antaa anteeksiantamuksen, sillä "autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt" (4:7).

Tämän anteeksiantavan rakkauden sylissä jatkamme vaellusta edelleenkin syntisinä. Voimme Paavalin tavoin huudahtaa: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen" (Room. 7:24-25).

Tämän rakkauden turvissa uskallamme kuolla tällaisina kurjina ihmisinä.

Hän tulee kohti ja sanoo nuo iankaikkisen autuuden tuovat sanat: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi" (Matt 9:2). Hän sanoo niin kuin hän sanoi syntiselle naisella fariseuksen huoneessa: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut" (Luuk. 7:48). Näin hän sanoo siksi, että "Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi" (Mark. 2:10). Totisesti "auki on nyt kädet Jeesuksen aivan, myös sinut (minut) helmaansa sulkeakseen" (Hgl 170:1. Siksi en voi olla yhtymättä jälleen Pietarin sanoihin: "Herra, kenen tykö me menisimme. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. (Joh 6:68)

Rakkaus Jeesuksen on aina syntisen rakkautta Sovittajaan

Kristuksen kohtaaminen syvemmältä tasoltaan on aina syntisen ja pyhän Jumalan kohtaamista. Se on musertavaa ja samalla niin ihanaa.

Samaa tapahtui myös profeetta Jesajan kohdalla, kun hän sai kutsumusnäyn. Hän huudahti: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin" (Jes. 6:5). Jesaja sai myös vastauksen: "Sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu" (6:7).

On huikaisevaa saada kokea, kuinka totta ovatkaan Jeesuksen kärsimystä kuvailevan Ps. 22:n sanat: "Hän ei halveksi heikkoa eikä karta kurjaa, ei käännä pois kasvojaan vaan kuulee kun huudan" (Ps. 22:25, KR 92).

Tämä on aina näin. Näin tapahtuu joka kerta!

Saan olla ihminen, joka on syvästi vakuuttunut ja myös käytännössä kerta toisensa jälkeen kokenut, että minun tuskainen syntiongelmani ja hedelmättömyyteni ratkeaa vain Jeesuksen ristinkuoleman edessä. Saan käydä uudelleen ja uudelleen hänen luokseen armahdettavaksi. Ja hän sanoo joka kerta: "Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois" (Joh. 6:37). Eihän sitä voi muuta kuin pitää tällaista Jeesusta Kristusta kaikki kaikkena!

Jumalan olemus on rakkaus, mutta meidän olemuksemme ei sitä ole. Siksi rakkaus meissä on aina vain vastarakkautta, heijastusrakkautta. Se ei ole ensimmäisenä. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä" (1 Joh. 4:10,19.).

Siksi emme voi luottaa omaan rakkauteemme, mutta kylläkin Jeesuksen rakkauteen. "Ah saavu, Jeesus seurahamme, niin rakastamme, uskomme. - Vain siitä syttyy sydämemme, kun saavut, Jeesus kallehin, kirkastat armon riemuksemme." (Virsi 103:2,4.).

Siksi kenties tärkein kysymyksemme onkin tänään: Miten osaamme antaa Jeesuksen rakastaa meitä puhtaasti ja vilpittömästi? Tärkein kysymyksemme ei siis olekaan kuinka syvästi ja aidosti minä rakastan häntä.

Loppusanat

"Minulla, Hyvä Brenz, on tapana kuvitella seuraavasti, jotta asian paremmin tajuaisin: Ikään kuin sydämessäni ei olisi mitään ominaisuutta, jota voisi kutsua uskoksi tai rakkaudeksi, vaan niiden paikalle laitan itsensä Kristuksen ja sanon: Tämä on minun vanhurskauteni, hän itse on se ominaisuuteni tai oleellinen vanhurskauteni (iustitia formalis). Näin teen, jotta voisin vapautua lain ja tekojen tarkkailusta, jopa Kristuksen tarkkailusta, kun hänet ymmärretään opettajaksi tai lahjojen antajaksi. Minä tandon, että hän itse itsenään on minulle lahja ja oppi, niin että minulla on kaikki hänessä. Hän sanoi näin: Minä olen tie, totuus ja elämä. Hän ei sanonut: Minä annan sinulle tien, totuuden ja elämän – ikään kuin hän minun ulkopuolelleni asettuneena vaikuttaisi minussa. Tien, totuuden ja elämän täytyy olla, pysyä ja elää minussa; hänen ei tule puhua vain minun kauttani tai minulle. 2. Kor. 5:ssa sanotaan: " – että olisimme vanhurskaus hänessä, ei rakkaudessa tai lahjoissa, jotka seuraavat" (Luther, Vainio, Väitöskirjan s. 52

1700-luvulla elänyt suomalainen herätyssaarnaaja Nils Wiklund sanoi tämän saman näin: "Minä isoon - Jeesus on leipäni. Minä janoon - Jeesus on juomani. Minä olen heikko - hänen haavoissansa on minun vahvuuteni. Minä olen voimaton - hänen veressänsä on minun tukeni. Minä olen vieras ja kulkija maan päällä - Golgatan mäellä on minun majani ja asumasijani. Taivaassa on minun kotoni. Sinne minä halajan, sinne tahtoo minun mieleni, minun ajatukseni ja haluni. Ylös, ylös, kotihin, kotihin - lapsi tahtoo isän tykö ja äitinsä helmaan, ja morsian ylkänsä tykö. Vanki tahtoo päästä vapauteen. Myrskyn ja aaltojen rasittama merimies ikävöitsee satamaa, mutta sinun tahtosi kuitenkin tapahtukoon. Likempänä se on nyt, kuin eilen, Jeesus. Anna minun sinussa pysyä siksi kuin tulet. Amen, amen."

Kristillisen uskon suurin ihme ja samalla tietenkin ongelma on ehdottomasti Jeesus Kristus, hänen persoonansa ja työnsä. Kaikki oleellinen kristillisessä uskossa keskittyy tähän persoonaan.
Kristittynä olemisen ydin on nimenomaan tämän persoonan tunteminen ja kristityn oman väitteen mukaan myös mitä läheisin henkilökohtainen yhteys Jeesukseen Kristukseen. Juuri tämä Jeesuksessa Kristuksessa koettu persoonallisen löytämisen riemu on ihmeitten ihme ja se on toistunut ensimmäisistä apostoleista alkaen sukupolvi sukupolven jälkeen meidän aikaamme asti. Meille riittää hänen persoonansa. Me luotamme siihen että Jumalan vastaus niin yksityisen ihmisen kuin koko ihmiskunnan hätään ja kyselyyn on vain tuossa yhdessä ainoassa persoonassa

Kyllä taasen kessan huomasi miten vaikeenpuolleista elämä on joidenkin kanssa.Olen niin ikävissäni .Äiti on sydän tähystys kokeissa.Olen niin peloissani ettei äidillänikin ole sydämmessä isoja vikoja.Oikeasti olen niin surullinen hänen takiaan ja täällä tyttären kanssa koko ajan ongelmaa .Pian laitan tyttären lapsensa kanssa pois täältä menee liian pitkälle .Ei mitää loppiua ole hänen huonolla käytöksellä.Luulee että jaksan loputtomiin katsella sitä ...Mä soitin mun isälle juuri asiasta ja sanoin että alkaa olla lopussa en enään jaksa..Että olen itsekkin sairaana...Etten jaksa kantaa takkoja yhtään...Alkaa loppua tämä touhu...ETSIN ITSELLENI MIEHEN JA KATOAN TAIVAAN KAMAJILLE NIIN ETTEI MINUSTA KUULU ENÄÄN MITÄÄN ...Olen hyvin väsynyt elää tämän kaltaista elämää....Haluaisin elää rauhaisaa elämää enkä aina riidan ja tappelun alla ei ole mun juttu...Kaikki loppuu sen päätin ..Tämä kesä sen elän omassa rauhassa...Se on sata ja varma...Tämä saa nyt riittää...Palataan astialle...Mukavaa tätä päivää ketkä luette ....

Herra on julistanut: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Kuolemattomuus on ikuista elämää ylösnousseena olentona. Kaikki saavat tämän lahjan Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Iankaikkinen elämä eli korotus tarkoittaa perintösijaa selestisen valtakunnan korkeimmassa asteessa, jossa me saamme asua Jumalan edessä yhdessä perheemme kanssa (ks. OL 131:1–4). Kuolemattomuuden tavoin tämäkin lahja on mahdollinen Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Se vaatii meiltä kuitenkin sitä, että me noudatamme ”evankeliumin lakeja ja toimituksia” (UK 3).
Iankaikkisen elämän polulla pysyminen

Kun sinut kastettiin ja sait Pyhän Hengen lahjan, astuit polulle, joka vie iankaikkiseen elämään. Profeetta Nefi opetti:

”Portti, josta teidän tulee mennä sisälle, on parannus ja vesikaste; ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta.

Ja silloin te olette tällä kaidalla ja kapealla polulla, joka johtaa iankaikkiseen elämään; niin, te olette menneet sisälle portista; te olette tehneet Isän ja Pojan käskyjen mukaisesti; ja te olette saaneet Pyhän Hengen, joka todistaa Isästä ja Pojasta täyttäen hänen antamansa lupauksen, että jos te menette sisälle oikealla tavalla, te saatte.” (2. Nefi 31:17–18.)

Nefi tähdensi sitä, että kun me olemme astuneet tälle ”kaidalle ja kapealle polulle”, meidän täytyy kestää loppuun asti uskossa:

”Kun olette päässeet tälle kaidalle ja kapealle polulle, minä kysyn, onko kaikki tehty? Katso, minä sanon teille: Ei; sillä te olette päässeet tähän saakka vain Kristuksen sanan avulla, järkkymättömän uskon avulla häneen, turvautuen täysin hänen ansioihinsa, joka on voimallinen pelastamaan.

Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Ja nyt, jos te ponnistelette eteenpäin kestiten itseänne Kristuksen sanalla ja kestätte loppuun asti, katso, näin sanoo Isä: Te saatte iankaikkisen elämän.” (2. Nefi 31:19–20.)

Nyt kun sinut on kastettu ja konfirmoitu, suuri osa edistymisestäsi kohti iankaikkista elämää riippuu muiden pelastavien toimitusten saamisesta: miehille asettaminen Melkisedekin pappeuteen, miehille ja naisille temppeliendaumentti ja avioliittoon sinetöiminen. Kun saat nämä toimitukset ja pidät niihin liittyvät liitot, valmistaudut perimään selestisen kirkkauden korkeimman asteen.
Iankaikkinen elämä on ulottuvillasi

Kun pohdit edistymistäsi ”kaidalla ja kapealla polulla”, voit olla varma siitä, että iankaikkinen elämä on ulottuvillasi. Herra haluaa sinun palaavan luokseen, eikä Hän vaadi sinulta milloinkaan mitään sellaista, mitä et voi täyttää. Hänen käskyjensä tarkoituksena on edistää onneasi. Kun osoitat uskoa ja palvelet Häntä kaikesta voimastasi, Hän antaa sinulle lujuutta ja valmistaa sinulle keinon tehdä, mitä Hän sitten käskeekin sinun tehdä (ks. 1. Nefi 3:7). Muista, että kun teet parhaasi ja teet parannuksen synneistäsi, Jeesuksen Kristuksen sovitus korvaa heikkoutesi ja tässä elämässä kokemasi epäoikeudenmukaisuudet, loukkaukset ja tuskat: ”Me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä” (2. Nefi 25:23).

Lisäviitteitä: Joh. 3:16; 17:3; 2. Nefi 9:39; Moroni 7:41; OL 14:7; 50:5.

Katso myös Armo; Jeesuksen Kristuksen sovitus; Kirkkauden valtakunnat; Laupeus.

Olen ollut aikasin hereillä jo enen 7 .Otin aamu lääkkeet ja jatkoin muutaman tunnin unia .Heräsin 9 aikoihin ja aloin tekee ruokaa uuniin .Imuroin ja syötin tyttären tytön niin kuin aina niin teen aamusin.Ajattelin että kautan meikki kaappini siistiksi jonkun ajan päästä ja koru varaston ynm mun tavaroitani..On tässä tekemistä aina tekemiset ei lopu .Mulle riittää tehtävää tässä taloudessa.Kun vaan jaksaa tehdä vaikka väkisin...Mua alkaa masetaa se että taas tullut lunta .Kun olin viimeksi ulkona niin lumet liki kaikki sulanut pois.Nyt taas on lunta reippaasti tullut...Elämä jatkuu ja sen tuomat ihmettelyt ja kummastelut...eiköhän tää 'taas tästä ..Lisään tänne Hengellisiä asioita luettavaksi ja kuunneltavaksi.Mukavaa päivää kaikille täällä oleville....

Tää päivä eletty .Katson hiukan Netfliksiä ja sitten käyn kasvo ja hammas pesulla ja nukkuu ..ON tämä päivä mennyt taas niin kuin nämä muutkin päivät...koitan vaan elää ja olla murehtimatta asioita.Odottelen lääkerin lähetettä mutta kyllä näyttää kestävän aikas lailla...Eivät näytä ottaneen todesta minun huolta itsestäni jotenkin vaan tajuan itse ettei kaikki ole ok ...Siksi haluan että kaikki pois suljetaan mitkä voi tehdä ongelmaa...No koitan olla liikaa ajattelematta...kaunuuta unia ihmiset tänne kaikille ...Palataan aamulla taas asiaan....

Ilta tässä on ihan rauhallisesti kulkenut .Otttanut ihan rauhassa oloa..Kävin lämpimässä suihkussa.Ja nyt vaan olen ja ihmettelen makkarissa.Hiukan vaihdoin järjestystä ,minun makkarissa.Nyt on parenpi...Pian syötän Pikku tirpan vaihdan yö vaatteet...On kyllä elämä hurjan raskasta ajoittain.Mutta täytyy siltii muistaa että ,jokaisesta hetkestä pitää olla onnellinen .On ihmisiä joilla ei ole asiat hyvin...Huomenna soitan hammas lääk eriin et saan tulehdus pillerit tähän poistettuun hampaaseen.Nyt voisin laittaa pikku tirpalle iltapalan...Palataan taas ,myöhemmin asiaan ;)