Hahaa, vihdoin lomalla, oikeastaan ekaa kertaa sitten joulun meitsi on oikeasti lomalla :P Tuli kaitsettua pieniä aivan ihania 8-vuotiaita kaksi viikkoa <3
Tein siis töitä liikuntaleirillä ohjaajana, ryhmässä oli noin 20 lasta ja ohjaajapari. Tänä vuonna oli taas upea porukka ohjaamassa leirillä lapsukaisia, ja aika kului pääasiassa kuin siivillä. Kerran vain tuli pieni paniikki kun hukkasimme yhden 8-vuotiaan pojan joka onneksi löytyi lopulta :S
Nyt sitten siirryn viettämään "ansaittua" kesälomaa. Tai noh, riippuu siitä keneltä kysytään :P Meinaan lomailla heinäkuun loppuun asti, sitten takaisin työelämään. Töitä teen baarissa syksyllä pelinhoitajana :P
Tähän on kiva hieman tilittää tapahtumia omasta elämästä, huolimatta siitä että en usko ketään kiinnostavan :)
Tiistaina Suomeen tulee Usasta yksi ystävätär jonka kanssa sitten asustelen lähes kuukauden, mageeta :) Sit kierretään hieman Suomea ja nautitaan kesästä.