IRC-Galleria

Olen pienestä pitäen ihmetellyt miksi on ihmisiä, jotka omistavat elämänsä Jumalan palvelemiselle. En oikeastaan edes siksi, että koko ajatus Jumalan olemassaolosta on ihan pienestä pitäen ollut minulle täysin absurdi, vaan myös sen takia, että Ramaatussa kuvattu Jumala ei mielestäni ole koskaan vaikuttanut palvomisen arvoiselta olennolta.

Marquis De Saden teoksessa "Dialogue entre un prêtre et un moribond" (Dialogi papin ja kuolevan miehen välillä) pappi esittää kuolevalle miehelle kysymyksen, jossa haluaa tietää, katuuko mies elämänsä aikana tekemiään virheitä sekä lihansa heikkouksia ja onko valmis pyytämään näitä Jumalalta anteeksi. Mies myöntää katuvansa virheitä, joihin on syyllistynyt, mutta ei pyydä niitä Jumalalta anteeksi. Ollessaan jumaluskoisten doktriinien sokaisema, kuoleva mies oli virheellisesti luullut luonnon hänelle luomia luonnollisia haluja ja himoja syntisiksi, sen sijaan, että olisi toteuttanut itseään tavalla, jolla luonto tarkoitti. Tätä hän katuu.

Hän ei suostu pyytämään virheitään anteeksi Jumalalta siitä yksinkertaisesta syystä, että Jumalaa ei ole olemassa.

Muistan jo ala-asteen uskonnon tunneilla ihmetelleeni, että jos Jumala on kaikkivoipa ja tosiaan loi koko maailmankaikkeuden kaikkine monimutkaisine yksityiskohtineen yhdessä viikossa, miksi minun tulisi antaa kovin suurta arvoa hänen yksittäiselle ihmeteolleen. Yksittäiseen rukoukseen vastaaminen tai yksittäisen sairauden parantaminen yliluonnolliselta oliolta, joka pelkällä ajatuksenvoimalla kykenee luomaan kokonaisen universumin, ei ole suuri saavutus taikka ponnistus. Enhän minä arvosta multibiljonääriäkään, joka lahjoittaa hyväntekeväisyyteen sata euroa, vaikka tuo sata euroa esimerkiksi suomalaiselle köyhälle onkin suuri summa. Ei se silti ole kyseiseltä biljonääriltä suuri uhraus.

Jumala ei myöskään tunnu tekevän ihmetekoja pyytteettömästi, vaan hänellä on aina agendanaan saada itselleen palvojia ja seuraajia. Raamatun mukaan Jumala voi antaa kyvyttömälle ihmisille kykyjä, jotka tekevät hänet onnelliseksi, mutta Jumala voi ottaa nämä kyvyt myös pois, jos ihminen ei päätä seurata Jumalaa. Onko yhtiöpomo, joka maksaa yksilölle palkkakorvausta hänen tekemästä työstään pyytteetön ja yliluonnollinen? Egoistiset motivaatiot hyville teioille eivät ole yliluonnollisia, vaan inhimillisiä. Jos taas Jumala onkin inhimillinen, mikä hänestä sitten edes tekee Jumalan ja miksi hän olisi palvomiseni arvoinen? Minulla on ympärilläni päivittäin ihmisiä, jotka ovat pyynnöstä valmiita tekemään eteeni asioita, joko korvausta tai vastapalveluksia vastaan. Tämä toiminta ei eroa mitenkään Raamatun esittämän Jumalan toiminnasta. Itse asiassa tuo väliaikaisilla kyvyillä siunattu mies on kykyjen menettämisen jälkeen luultavasti paljon onnettomampi, kuin oli ennen kykyjään, koska tietää mistä jäi paitsi. Jumala siis pikkumaisuudessaan ja narsismissaan aiheutti tarpeetonta mielipahaa.

Minä nuorena uskonnon tuntien seurauksena yritin kyllä ymmärtää jumaluskoa. Yritin ymmärtää, että mikä saa aikuiset ihmiset rukoilemaan, puhumaan itsekseen ja uskomaan asioihin, jotka selvästi ovat ristiriidassa tieteellisen todistusaineiston kanssa. En vaan ikinä käsittänyt, että minkä takia asioista täytyy väen vängällä vääntämällä tehdä monimutkaisempia ja vaikeampia kuin ne ovat. Jos tieteessä ollaan päästy konsensukseen, että luonto on kykeneväinen tuottamaan kaiken sen, mitä ympärillämme näemme, miksi asiaa pitää monimutkaistaa niin, että kaiken taakse on keksittävä jonkinlainen Luoja? Näin kristinuskon (ja muutkin uskonnot) aina vain entisaikojen mytologiana, jolla yritettiin selittää asioita, joita silloin ei osattu tieteellisesti selittää. Kyllähän Raamattu monessa asiassa osaa kuvata ihmisen ja hänen toimintansa hyvin, ja tähän teistit usein osoittavatkin sormellaan.

Mutta onko se loppujen lopuksi niin ihmeellistä? Ihmisen kirjoittamassa kirjassa ihminen olentona kuvataan oikeaoppisesti. Ihminen toimii edelleen monessa suhteessa samallalailla kuin oli järkevää käyttäytyä 10 000 vuotta sitten, vaikka ympäristömme onkin radikaalisti muuttunut. Ihmisen alkukantaisuus näkyy esimerkiksi parinmuodostuksessa esiintyvissä irrationaalisuuksissa. Tottakai ihminen osaa itsestään kirjoittaa.

Luoja-käsityksen takana on luultavasti ihmisen yksinkertaisen maailmankuvan aiheuttama tarve nähdä kaiken monimutkaisen takana sen luoja, rakentaja. Sanotaan, että jokaisella kellolla on seppänsä. Maailmankaikkeus on juuri meille sopiva, monimutkainen ja hienovarainen järjestelmä ja näin ollen sen täytyy olla jonkun meille luoma.

Tämähän kuitenkaan ei tietenkään kestä lähempää tarkastelua. Syy, miksi maailma vaikuttaa meistä juuri meille luodulta, on, että me olemme täällä, emmekä ole tietoisia muunlaisesta maailmasta.

Meillä ei ole kokemusta muunlaisesta maailmasta.

Tämän maailman olosuhteet ovat luoneet meidät ja sen takia tottakai nämä olosuhteet ylläpitävät elämäämme. Eivät nämä olosuhteet silti objektiivisesti ajateltuna ole täydelliset. Onko syöpä osoitus maailman täydellisyydestä? Miksi maailmassa vallitsevat niin erilaiset olot eri puolilla planeettaa, miksei ruokaa riitä kaikille? Jos maailma luotiin ihmisiä varten, miksi Jumala loi maailmasta sellaisen, joka asettaa eri ihmisryhmät aivan eriarvoisiin asemiin, riippuen siitä, mihin syntyvät. Jos maailma luotiin ihmistä varten, miksi elämämme elinehto, aurinko, on meille potentiaalisesti hengenvaarallinen, jos altistumme sille liikaa?

Ihminen kuuluu lajina niihin, jotka ovat kuitenkin kaikesta huolimatta sopeutuneet ympäristöönsä ja olleet näin ollen evoluution suosimia. Jos emme olisi sopeutuneet ympäristöömme, meitä ei enää olisi, vaan olisimme miljoonien muiden lajien kaltaisesti kuolleet sukupuuttoon jo, emmekä siis olisi täällä pohtimassa, että miten tämä maailma vaikuttaakin niin meille tehdyltä. Luultavasti ihmisten sukupuuttoon kuoleminen tulee sekin tulevaisuudessa tapahtumaan, mutta ei tätä blogia nyt lukevien elinaikana. Ellei joku kaiva tätä tulevaisuudessa esiin bittiavaruuden syövereistä, tietenkin.

Ja jos jokaisella kellolla on oltava seppänsä, kuka on Jumalan seppä?