IRC-Galleria

Ompas päässyt vierähtämään muutama päivä etten ole tännekään kirjoitellut. Mihinkähan kummaan tuo aika oikein kuluu ?

Ajatus muuttamisesta saa minulta aina hiukset pystyyn. Tämän kamalan tavarapaljouden keskellä se olisi uskomaton suoritus. Onneksi emme ole muuttamassa toiseen paikkaan, vain siirtämässä tavaroita huoneesta toiseen ja siitä seuraavaan. Niinhän siinä usein käy kun alkaa muuttaa tavaroiden paikkaa tai tässä tapauksessa huoneen paikkaa, siitä seuraa kierre, muuttokierre.

Kaikki alkoi siitä, kun tarvitsin oman huoneen jossa tehdä töitä ja harrastuksia. Muutin keväällä tavarani Aapiskukkoon, naapuritaloon, mutta en oikeastaan koskaan sinne eestynyt, vaikka olisin saanut olla siellä rauhassa, kirjoittaa, ommella, tehdä sukututkimusta jne...

Nyt kun kuopus siirtyi isompaan huoneeseen ja vihreästä huoneesta tuli leikkihuone tuleville pikkumuksuille sain minä sinisen kamarin itselleni. Huoneeseen tuli kyllä pari sänkyä vieraita varten, mutta uskon saavani olla kamarissani melko rauhassa.

Aikanaan jo Virginia Woolf kirjoitti, että naisella pitää olla oma huone ja omaa rahaa. Tämä aikansa feministi oli todella oikeassa. Oma taloudellinen riippumattomuus, oma tila tulee säilyttää vaikka olisi miten kiinteästi kiinni parisuhteessa ja perheessä. Vastuu itsestään ja tekemisistään on hyvin voimaannuttavaa, aikuisen ihmisen merkki. Se ei tarkoita sitä, ettei koskaan tarvitsisi toisia ihimisiä, olisi heikko, vaan sitä että pyrkii vastuuseen ja kantaa pääsääntöisesti vastuun itsestään.

Kunnallisvaalt lähestyvät ja vanha vaalihevonen korskuu taas tallissa. Olen löytänyt upean nuoren miehen, joka hyvän ulkonäkönsä lisäksi on fiksu. Tulevaisuuden tekijä. Vanhakin meni vipuun ja lupauduin vaalivankkurien vetäjäksi tälle 24 vuotiaalle Teemulle. Eli kaikki savonlinnalaiset äänestysikäiset, tässä tulee vaalimainos: "Teemu 100, Tulevaisuuden tekijä Savonlinnan valtuustoon".

Aamulla herään ja vessaan, ihan niin kuin joka aamu ennenkin. Aamupalaa kitusiin ja pyykkejä koneeseen ja vessaan. Olo on outo.
Ruohonleikkurin perään tallustamaan, puoli pihaa ajettu ja vessaan. Ei kiva.
Loput ruohot ja vessaan. Ei enää maistu mikään.
Lisää pyykkejä narulle kuivumaan ja vessaan. Heikottaa.
Ajattelin siivota auton, ja ajatukseksi se jäi ja vessaan. Nyt kutsuu jo vaakataso.
Jaffaa kuluu.
Illalla mies sanoo, että nyt hänenkin vatsansa on sekaisin, kiva kimppakivaa tiedossa.
Lähden kauppaan ja hakemaan yhtä lasta harrastuksista, käyn varmuuden vuoksi ennakkoon vessassa.
Kotona taas ja vessaan. Jääkaapissa usea pullo keltaista Jaffaa ja kaapissa iso paketti voileipäkeksejä, niillä on ennenkin selvitty kun vessa on liikaa kutsunut.
Yritän selviytyä.

Nukkuminen on aina ollut minun juttuni. Olen ollut kova tyttö nukkumaan ihan pienestä pitäen. Joten nyt harmittaa, kun monesti yöuneni ovat heikkoja tai/ja vaillinaisia. En meinaa jaksaa arjen pakerrusta jos en saa kunnolla nukuttua. Edellinen yö oli juuri tällainen "kakkayö", jolloin sain unen vasta 04.20 ja herätys oli jo ennen 08.00:a. Unen laatu oli myös heikkoa, heräilen ja pyörin. Taitaa olla osittain ikään liittyviä juttuja.

Eilen illalla pötkähdin sänkyyn kuopuksen kanssa katsomaan telkkaria päivällisen jälkeen, eikä mennyt kuin hetki kun silmäni lupsahtivat kiinni. Kun havahduin unesta oli kuopus laittanut peiton päälleni ja makasi kainalossani katsellen telkkaria, jatkoin unia. Havahtuessani uudelleen, kömpi kuopus kainalostani ja kysyi saisiko hän katsoa vielä yhden elokuvan, ei hajuakaan kellosta eikä muustakaan. Pyysin häntä kysymään asiaa iskältä, loistavaa vastuun siirtoa. Poika 11v. korjasi peiton takaisin päälleni sanoi rakastavansa minua ja pussasi suulle. Hyvä että en itkuun pärähtänyt, uni ehti ensin.

Kun heräsin aamulla nukuttuani 14 tuntia yhteen putkeen oli ensimmäisenä mielessä tuo iltainen rakkaudentunnustus ja huolenpito. Voi miten hyvältä se tuntui, vielä aamullakin.

Tein perheelle hotelliaamiaisen kokkeleineen, pekoneineen ja bratvursteineen kaikkineen. Eipä tarvitse lounaan perään heti kysellä. Eli hyvin on alkanut tämä viikonlopun alku. Iltapäivällä menen ystävän luo kylään ja kerään sieltä hieman marjoja pakkaseen, samalla on kiva höpötellä kuulumisia.

Nykyään kun menen elokuviin tai katson kotona elokuvaa haluan tietää etukäteen loppuuko elokuva onnellisesti, lukeeko lopussa "happy end". En kestä jos loppu on onneton. Avoimen lopun kestän juuri ja juuri, koska voin kuvitella elokuvalle oman onnellisen lopun, mutta jos tiedän että loppu on onneton tai surullinen en katso elokuvaa. Tiedän että tämä on naivin hullua, eihän elämäkään ole aina onnellista. Toivoisin sen kuitenkin olevan. Ja yritän elää niin, että mahdollisimman monen elämä päättyisi sanoihin "happy end"

Sadutkin alkavat usein sanoille "olipa kerran" tai "tapahtuipa kerran", niissä ei välttämättä ole onnellista alkua, eikä sillä ole väliäkään. Elämäkin voi alkaa onnettomasti, elämän varrella voi olla kaikenlaista koko tunteiden ja sattumusten kirjoa, mutta lopussa pitää olla sanat "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti". Onnellinen päämäärä luo toivoa paremmasta, johon meillä kaikilla on oikeus.

Mikä sitten on onnellinen loppu ? onko se sitä kun paha saa palkkansa ja prinsessa saa prinssinsä ja puoli valtakuntaa, vai se kun lapsi paranee sairaudesta tai eksyneet ihmiset löytävät takaisin kotiin. Joillekin onnellinen loppu voi olla riittävä ruoka ja elintaso ilman raatamista.

Minä olen viime päivinä paljon pohtinut omaa onnellista loppuani (huom läheiseni, en ole kuolemassa ). Eli miten vietän loppuelämäni niin, että voin lopussa todeta "happy end". Olen tehnyt isoja ratkaisuja elämässäni ennenkin, niin nytkin jättäessäni työpaikkani tänään. Olen valtavan helpottunut ja uskon, että ratkaisu on osa omaa "happy end":iä. Elämä kantaa ja tuo uusia haasteita, niihin on vain uskallettava tarttua rohkeasti.
Hyvää viikonloppua sinulle !

Kun ajelen pallerollani kaupunkiin katselen surullisena rikottua kynttilälyhtyä tien risteyksessä, kuhmuille potkittua pysäkkikatosta pikkukoulun risteyksessä, talon kivijalkaan kirjoitettua rumaa tekstiä, tuhrittua ja kaadettua kirjastoauton kylttiä ja kukkalaatikoita, joissa kukat on katkottu ja osa varastettu. Samanlaiseen henkiseen tuhoon ja välinpitämättömyyteen olen viime aikoina kiinnittänyt erityisesti huomiota, jostain syystä. Ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti, puhuvat rumasti, loukkaavat ja nolaavat.

Samaan aikaan olen miettinyt juurien merkitystä ihmisen elämässä. Omat juureni ovat olleet etsinnässä jo vuosia ja olen niistä melko selvillä. Sukulaiset ovat kertoneet viime aikoina monia pieniä tärkeitä tilanteita ja asioita, jotka kasvattavat niitä juuria yhä syvemmälle. Olen osa jotakin suurempaa kokonaisuutta. Tiedän mistä tulen ja minne olen menossa. Tunne tästä on tärkeä.

Meillä jokaisella on juuremme. Toisilla ne ovat hyvin syvät ja vahvat, toisilla heiveröiset pintajuuret joiden kanssa saa koko ajan pelätä milloin jokin elämän vastatuuli kaataa nurin.
Valitettavan monilla on juuret jääneet kokonaan kasvamatta. Onkohan juurettoman ihmisen helpompi tuhota ja toimia välinpitämättömästi elämää kohtaan, jos ei ole mitään menetettävää, ei tietoa tulevaisuudesta ? Kun ei tunne kuuluvansa mihinkään ei ole vastuuta mistään, ei siitä lyhdystä, katoksesta, kyltistä, kukista eikä läheisistä ihmisistäkään.

Onneksi juuria voi kasvattaa. Jokaisella on oikeus tuntea kuuluvansa jonnekin, oikeus tuntea menneisyytensä ja tulevaisuutensa, oma elämäntarinansa. Tulla kokonaiseksi.

Tällaisia minä olen kesälomani alkajaisiksi miettinyt. Tästä on hyvä laskeutua toiselle lomaviikolle, saas nähdä millaisia ajatuksia seuraavaksi päähän putkahtaa. Ilmat ainakin näyttää paranevan kun lapset lähtee kouluun.

Ensimmäinen päiväkirjakirjoitus, jonka kirjoitan täältä Riihirannasta eli mökiltä (kiitos sähköjen ja Mokkulan). Juhannukseksi tämä remontti sitten valmistui ainakin suurimmaksi osaksi ja nyt täällä on vietetty ihan mukavasti aikaa. Eilen tulin töiden jälkeen tänne suoraan. Ei tarvinnut ajaa kuin puoliväliin kaupungista. Muu perhe olikin jo täällä paikalla. Sauna lämpiämään ja uudet perunat kiehumaan. Eihän sitä muuta tarvita hyvään uneen, kun ensimmäinen työviikko loman jälkeen takana, hyvää ruokaa ja sauna uimisineen. Jäi äänikirja pulisemaan itsekseen kun uni vei voiton. Kuopus kainalossa tökki kylkeen, "äiti sinä kuorsaat" Kuinkas nyt noin, vastasin.
En kyllä ollut ainoa, mies kuorsasi sängyn toisella laidalla. Aamulla nukuttiin pitkään. Mökki täynnä tuhinaa. Siskonpeti lattialla, jossa kaikki neljä mukulaa vieri vieressä. Aika suloinen nelikko. Aamupalaa myöhään ja sauna lämpiämään. Osa lapsista kalaan, osa pelasi lautapelejä. Mies rakensi uutta tiskauspaikkaa ulos, kun vanha oli jo aikansa elänyt. Minä kudoin sukkaa ja nautin tuulikellon helinästä.
Päivällä mies, lapset ja koira lähtivät kohti kotia ja minä jäin yksin tänne nauttimaan hiljaisuudesta. Kun neljäs tyttö lähtee oopperaan illalla, niin mies tulee tänne ja pääsen yöksi kotiin. Siellä odottaakin muutama homma. Oopperavieraita tulee muutamaksi päiväksi ja vaikka en nyysääkään kotia puhtaaksi enkä paista uuni hehkuen leipomuksia, niin jotakin kuitenkin, pientä. Mieluisia vieraita on tulossa, odotan kovasti tapaamistamme. Maanantaina meitä odottaa Aida, joka on saanut tänä vuonna loistavat arvostelut.
Onneksi on luvattu hieman lämpenevää keliä, jospa pääsisimme vaikka vesille.

Lomalla toista päivää. Puolet kotona asuvista lapsista matkalla Helsinkiin. Yksi lapsista Mefistofelen harjoituksissa linnassa ja toinen, pienin vimpuloi jaloissa. Mökillä, sauna pian lämmin. Istun ulkona ja lapsi kantaa minulle rauduskoivun oksia, joista pitäisi tehdä vihta. Teen sen, en osaa sitoa oksalla en tehdä pantaa vaan kalastajanlangalla solmin nippuun. Pääsemme saunaan, ihana koivun tuoksu ja lempeä löyly. Saunomme kolmisin rauhassa. Jospa tänään uimaan, onhan jo heinäkuu ja vesikin hieman lämminnyt. Uskalsin, uin poijulle ja takaisin.
Saunan jälkeen kahvit porisemaan ja pyyhe ympärillä mökin terassille ihailemaan auringon punaamia puita vastarannalla. On tyyni ilta. Hyttyssavu tuo oman arominsa iltaan. Vastaleivottu pulla ja muki kahvia. Katsomme miehen kanssa toisiamme, pieni hymähdys, molemmat taas muistimme miksi olemme täällä. Juuri näiden pienien onnen hetkien takia.

Tämä kevät ja alkukesä on mennyt ilman kirjoja. Huomaan olevani uupunut enkä jaksa niistä kiinnostua. Pää tuntuu olevan täynnä niin paljon muuta. Toisaalta lukeminen olisi helpottanut uupumista, tiedän kuinka paljon kirjoista saa voimaa ja lohtua arkeen. Niimpä päätinkin aloittaa taas lukemisen vaikka vain vähän kerrassaan.

Nyt yöpöydällä on Nunna Kristodulin kirja "Rukouksen virta". Etenen hitaasti en aseta itselleni tavoitteita, luen sen mitä jaksan. Alkulehdillä kerrotaan hyvistä ajatuksista. Verrataan hyviä ajatuksia lammaslaumaan, jota itse kukin meistä kaitsee. Hyvä ajatuspaimen johdattaa ajatukset korkealle pois pikkumaisuuksista. Voimme säädellä ajatustemme sisältöä. Joku jopa väittää, että Onni olisi peräisin tyytyväisistä ajatuksista. Voi ollakin.

Ortodoksi isä Paisios jakaa tarinassaan ihmiset kärpäsiin ja mehiläisiin. Kauniilla kukkaniityllä kärpäset näkevät vain siellä olevan lantakasan, mehiläiset taas kaatopaikalla kiinnittävät huomionsa vain siellä kukkivaan kukkaan, vaikka se olisi yksin roskaläjien keskellä. Onneksi me voimme valita olemmeko kärpäsiä vai mehiläisiä. Voimme valita olemmeko osa kärpäs- vai mehiläisparvea.
Itse lisäisin tähän vertaukseen vielä itikat. Jatkuva ininä kaikesta myrkyttää myös ajatukset ja saa toimimaan verenhimoisesti.
Osaisimpa rakentaa sellaisen mehiläispesän, jossa parvi pysyy hengissä ja kaikilla olisi paikkansa. Mehiläiskuningattareksi minusta ei taida kuitenkaan olla.

On hieman ryytynyt olo. Tämä kesä on alkanut melko vauhdikkaasti. Heti kärkeen oli lakkiaiset tiedossa, ei omassa perheessä, mutta ystäväperheessä Helsingissä. Ei kun perhe ja koira autoon ja kohti etelää. Samalla päätimme tehdä kesälomareissun ja kuopuksen synttärireissun samalla matkalla. Lakkiaisjuhlat oli komeat, väkeä paljon, ilma suosi ja puutarha oli täynnä iloisia juhlijoita. Tarjoilut hyviä ja juomat myös. Viihdyimme. Illan suussa kuitenkin palasimme majapaikkaan, mökille "Espoon korpeen", jossa saunoimme, söimme hyvin, istuimme terassilla pitkään ja juttelimme. En muista milloin meillä olisi ollut perheenä yhdessä niin hauskaa kuin silloin. Nukuimme aamulla pitkään ja koira hyppeli sängystä toiseen, nukkui hetken, vaihtoi taas sänkyä. Hänen lomansa oli siinä kun pääsi sänkyyn nukkumaan, vielä peiton alle.
Aamulla lähdimme vesipuisto Serenaan. Ei ihan minun paikkani virtoineen ja liukumäkineen, mutta mies ja lapset tykkäsivät. Siellä meni muutama tunti. Ja mitä siitä seuraa, kokeneet tietävät, että aivan kamala nälkä. Tytöt halusivat shoppaamaan, eli ei kun Jumboon ja tarpeet tuli täytettyä. Kuopus sai kauko-ohjattavan synttärilahjaksi ja tytöt vaatteita. Vielä pikainen käynti Ikeaan ja sitten kotimatkalle. Hitaasti mutta varmasti. Kiva reissu, katkaisi arjen ja aloitti loman ja miten mukavaa meillä oli.
Tämä kulunut viikko on mennyt töiden ohessa Power Cupissa, eli maailman suurimman lentopallotapahtuman talkoohommissa. Lähes 10 000 ihmistä osallistui tähän tapahtumaan, siis tosi paljon. Olimme neljä päivää "Pelasta pallo" neuvojina, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Kierrätys oli päivien teema. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa kierrätettiin jätteet ja siihen tarvittiin meitä neuvomaan, miten se tapahtuu. Mies puki päällensä maapallopuvun ja pomppi se päällä neljä päivää ihan näännyksiin asti. Lapsetkin oli mukana kaikenlaisissa hommissa ja muutenkin tapahtumissa. Vaikka oli raskasta niin oli myös tosi kivaa. Tapasi uusia ihmisiä ja näki kaikkea uutta. Taas sitä huomasi miten mukavaa on tehdä asioita yhdessä, perheenä ja vähän laajemminkin. Vaikka nyt väsyttää, niin samalla yhdessä tekemisestä saa poweria arkeen.
Hyvää kesän alkua kaikille lomalaisille ja työnsankareille !

Heti aluksi on tunnustettava, että käytän tähän kirjoitukseen työaikaa. Jos siis pomo sattuisi tätä lukemaan, niin sovitaan että jätän seuraavan kahvitauon pitämättä.
"Mitä sinulle kuuluu ? ei ole sinusta viime aikoina kuulunut mitään, etkä ole Galleriaankaan kirjoittanut, että pysyisi edes hieman perillä naisen elämästä" Tällaisia kommentteja olen saanut viime aikoina. Ehkäpä olisi hyvä pysähtyä miettimään ajankäyttöään ja tärkeysjärjestyksiään.

Teistä varmaankin moni tietää/muistaa tarinan professorista joka opetti oppilaita käyttäen havaintovälineinä lasikippoa, eri kokoisia kiviä ja hiekkaa. Professori sanoi osoittaen lasikippoa, "tämä kuvaa elämänne rajallisuutta". Hän laittoi kulhoon isoimmat kivet ja sanoi "nämä kuvaavat elämänne tärkeimpiä asioita, kumppania, lapsia, terveyttä. Sitten hän kaatoi kuppiin pieniä kiviä, jotka asettuivat isojen kivien väleihin, "nämä ovat elämänne toiseksi tärkeimpiä asioita, työ, harrastukset, ystävät. Lopuksi hän kaatoi kulhoon hiekkaa, mikä valui isojen ja pienten kivien väleihin täyttäen kulhon. "Tämä hiekka kuvaa kaikkea sitä pientä vähemmän tärkeää, joka täyttää elämänne raot. On tärkeää täyttää elämä ensi isoilla ja tärkeillä asioilla ja antaa pienten asioiden vain olla täytteenä. Jos kaadat kulhoon ensin hiekan ja pienet kivet, ei suuret ja tärkeät enää sinne mahdu"
Prosessorin lopettaessa luentoaan tuli yksi opiskelijoista kulhon luo ja kaatoi siihen pullon siideriä, se imeytyi hiekkaan. Mitä tästä opimme ?
Aina elämässä on tilaa pullolliselle siideriä.
Pitäkää huolta isoista kivistä. Minäkin yritän.