Huomenna olis tarkotus matkata Helsinkiin kokoukseen. Menomatka sujuu pendolinolla, vähän hirvittää... oikeesti se vauhti on niin hurrrja. Olen hassu. Mut ei se haittaa :)
Pohdin tuossa päivänä muutamana erästä ihmisryhmää joihin aina välillä törmää. Kyse on ns. "ammattivalittajien" ryhmästä. Jotkut tuntuvat tekevän sitä ihan työkseen, voi jessus sentään... kun mikään ei ole hyvin. Jos kerrot että olet ollut vähän kipeä, hän on vielä kipeämpi. Jos kerrot jostain iloisesta tapahtumasta, ammattivalittaja tyrmää sen jollain kommentillaan. (Esim. "Hei, mä sain töitä" - " et sä siellä kuitenkaan kauaa jaksa, en mäkään jaksanut") Naapurit ovat aina ihan takapuolesta, asui hän missä tahansa...
"Voi kamala, mä en saa kuin 800 euroa kuussa ansiosidonnaista päivärahaa, miten mä voin tulla sellasella rahalla toimeen..." kertoilee ammattivalittaja kelan alle 500 euron rahoilla elävälle tutulleen.
Suhteellisuudentajua tällaisille ihmisille kiitos. Ja vähän enemmän toisten huomioon ottamista. Kärsivällisyys on hyve, mutta ei sitä pieni ihminen aina enää jaksa olla kärsivällinenkään kun tällaisiin ihmispoloihin kohtaa. Rajansa kaikella.