jossain päin maailmaa
sodita, ladata aseita.
Näenkö vielä sen päivän jolloin
aseet vaikenevat,
kyynelten raidoittamat kasvot muistavat miten hymyillä ja
rukouksiin ristityt kädet kohoavat lähemmäs taivasta;
sinisempää kuin koskaan aiemmin.
Kuolema on pitänyt majaa täällä liian kauan.
Kun kitkerä savu tulitusten jäljiltä viimein haihtuu, ruudin haju, kuoleman haju,
aurinko löytää tiensä jälleen ihmisten kasvoille.
Maailma saa värinsä takaisin.
Ei ole enää vihollista,
ei vastapuolta,
ei uhria.
Vain ihminen toisen vieressä.
Ystävänä.