IRC-Galleria

Pistetäänkö vähän vauhtia elämään? Pistetäänpä hyvinkin! Köyhän miehen lumipallo vierii kuumalla kesähelteellä mäkeä alas sulaen, jättäen jälkensä kuivaan maahan. Vauhtia vauhtia meno muuttuu hitaammaksi sekunti sekunnilta, kahden mansikan jälkeen pieni meduusa pulahtaa ulos, siinä kaikki enempään ei riittänyt.
Lääke on löytynyt sillä lähtee ongelmista pahin, enää ei uppouduta kommunikaatio-ongelmaan joka salakavalasti kaivelee ongelman haltijaa sisältäpäin omiin mietteisiinsä, hiljentää totaalisesti. Jää yksin ajatuksiensa kanssa, nyppii kuihtunutta nurmikkoa neuroottisena. Lumipallo vierimään, tai edes se nopeampi puolisko, lääke on lääke ja hyvä sellainen. Muutaman päivän kuuri eikä hiljaisuus enää häiritse, katoaa pois. Saa olla taas oma itsensä, muiden kengillä ei ole hyvä kävellä, se on todettu ennenkin.
Ongelmista suurin ratkeaa pois, hajoaa palasiksi. Toivon mukaan lääke toimii tälläkin kertaa, vaikka paras lääke on aina ystävien olemassaolo. Ei silläkään silti kaikki parane, liian syvälle kaivautunut ongelma on revittävä irti juurineen. Juuret on poltettava ja tuhkat liidätettävä jokeen korkean vuoren huipulta. Tuuli puhaltaa eri suuntiin, antamaan jonnekin toisaalle uutta elämää.

Koostat elämäsi tosiasioista, pienistä ja mahdollisesti tarpeettomista. Koet tärkeiksi asioita joita enemmistö boikotoi. Kuka onkaan väärässä, voitko kaiken tämän jälkeen kertoa mikä on oikein mikä väärin? Kuka on oikea ihminen päättämään siitä ja monesta muusta asiasta, löydätkö sen yhden henkilön? Minä en ainakaan löydä olematonta, tai sellaista joka ei ainakaan omassa maailmankuvassani ole todellista, tai tarpeellista. Elätkö itse omien käsityksiensi varassa vai oletko sulautettu elämään jonkun muun faktojen mukaan. Fakta on fakta, eletään niiden mukaan, onko kyseessä tosiasia jos olet vain kuullut sen pitävän paikkaansa. Jos uskot, usko pois mutta oman itsensä ja intuitionsa varassa on sinällään tuskattomampaa elää, ei tarvitse kärsiä muiden virheistä, ei tarvitse olla väsynyt muiden valvomisesta.
Mietin jonkin aikaa sitten, että itsestäänselvyyksiä ei tarvitse sanoa ääneen, mutta ovatko kyseiset asiat loppupeleissä itsestäänseviä muillekin kuin itsellesi. Sanoja voi jättää pois, ne kuitenkin hukkuvat maailman muihin ääniin, jäävät kaikumaan tyhjillä seinillä ilmeettöminä. Joskus, silti joskus hiljaisuus on liikaa. Hiljaa seurassa vajonneena omiin mietteisiinsä. Nämä oivallukset terapoi sanattomuuttani, mahdollisesti kommunikaatio-ongelmani on haihtumassa pois, täyttäen tyhjyyden taas sanoilla. Ainakin valitsen sanani tästedes tarkasti. Tai annan tulla vaan, ei siinä tarvitse kovinkaan paljoa jäädä miettimään. Sanattomia lauseita, tyhjiä ilmeitä.

Hatkaa hatkaa älä pysähdy kuumottelemaan älä katso taakse vaan jatka matkaa. Jalat vie eteenpäin sulaudutaan kuplista kupliin elämän meressä, vaan ainoastaan venaan että pääsen taas kanssas sulauttamaan kuplamme yhteen sulkeutumaan sopivasti avoimeen omaan pieneen kuplaamme. Aika kuluu sekunti sekuntilta hitaasti, mutta varmasti kohti loppuaan älä luovuta nyt. Kellon kuluminen antaa toivoa. Aika on suurin vihollisesi voita se ja ole vapaa siihen ei tarvita montaa lupaa.
Älä anna yhteiskunnan normien rikkoa kuplaasi, johon sisältyy elämäsi pienet ja suuret, hyvät ja pahat teot. Mennyt ja tuleva koostaa jokaisen meidän kuplasta omanlaisensa.
Ne pirstoi mun kuplan viiltävän teräviksi lasinsiruiksi joita sain pitkän ajan kerätä sormet haavoista verillä mieleni mustimmista sopukoista. Olen koittanut liimata sitä kasaan pikkuhiljaa, mutta osa sirpleista on kadonnut. Poissa. Koskaan ei tule takaisin sama kupla. Nämä puuttuvat palat eivät korvaannu millään, ilmenee ties minä vakavina kommunikaatio-ongelmina ollessani yksin kuplassani. En tarvitse muita, vaikka heitä kaikkia omalla tavallani rakastan, ainoa elämästäni puuttuva asia on valoisa puoleni. Ainoa ystävä, jonka kuplaani takaisin haluan.
Yin ja Yang. Niin hyvin kompensoit kaikkea toimintaani. Ole sinä se valoisa auringossa paistatteleva keijukainen, mä olen synkissä metsissä samoava pimeyden ilmentymä.
Aika kultaa muistot mutta nämä muistot ovat kultaakin kalliimpia.
Ja ei, en unohda sua koskaan sen jos muistaisit.

Raiteelle lentää kaunis kukkanen lopettaen elämänsä ikuisuuteen upoten. Se ikuisuus kestää kädessä viiltona, kahdelta puolen veret toisiinsa sekoittuvat.

Oikeesti, voi vittu voitteko jättää mut jo rauhaan. Täyttä kusetusta koko juttu ei voi luottaa mihinkään varsinkaan niihin. Ei auta mikään seulapurkkiin laitetusta vessanpönttövedestäki muka löytyy thc:tä ja buprenorfiinii kun vaan luullaan että siinä on meitin antama näyte. Miten olis dna vitun testi ei liittymä koska nyt ei liittäydytä eikä varsinkaan liittouduta niiden kanssa. Koittaa vaan vittu saada jonnekki lukkojen taakse kiitti mut ei kiitti. Aina on ollu tiedossa ettei voi luottaa mut toi on jo snadisti liian häijyy. Vittu yhteiskunta rakentuu valheista ongelmat lakastaan maton alle, matto heitetään mereen ajelehtimaan. Sytytetään kynttilä sen muistoksi sade sen kuitenki sammuttaa. Ei jää savuhaituvaakaan ilmaan. Totaalinen unohdus.

Vienosti kuin seulakettu kiipii puukiipijä trippipuuhun risteämäkohdalle vievän tien varrella. Imeytyy oksistojen latvoihin sulautuen sulavasti hieman hassahtaneisiin kuvioihin karstoista kaavitussa kaarnassa. Pesukarhuksi väitetty ilveksen toteama seulakettu uppoutui kommunikaatio-ongelmiinsa mutta pikkuhiljaa alkaa tämäkin veikeä veijari ryömiä esiin hukkuvien lasten joukosta. Ei vedä enää syvimmät mustat syöverit puoleensa, rämpii ylös pohjamudista. Ei voi ei sammakko hypellä enää mutta sehän on selvä, se selviää voittajana pinnalle muiden haukkoessa henkeään vaivalloisesti näätäparan haikeasti kuiskaillessa kumiseville seinille. Hipihiljaa hiipivä hieman helposti väsähtävä hiiri on hyvä olla mukana seikkailujen syvimmissä kuiluissa mutta ei ole hiirestä eikä kenestäkään muustakaan korvaamaan menetettyä. Toivoa on vielä, kootkaa arkki täyteen ja laskekaa vesille!

Eeppiselle aurinkokivelle läikky hieman ketunleipäteetä josta nuoltiin se pois, tuli vähän kiven makua messiin eikä peliä läpäissy lähes kukaan. Kömmin ensin itse sen läpi ja sitten muiden pudottua viimeinen vaihtoehto Kentsu liiteli sen loppuun asti. Siinä oli kyllä mielenkiintoinen ihminen. Ryömittiin ympäri ämpäri ja Maijan kans mentiin läpi kaislamerta ja käveltiin vetten päällä. Sitten kaikki imeytyi telttoihin goisaamaaan ja jäi vain kolmen kopla, ihan saatanan hyvä kopla olikin. Ja lopulta tuli kuoriutuminen.

Niin joo ja kristallipallo riipuskelee säteiden lävistämänä puisen metsän nokassa. Ei lopu koskaan ei edes tarvitsekkaan.

Siis nyt tapahtu jotain mielenkiintoista ihan oikeesti sen kommunikaatio-ongelman lisäksi koska tää vitun irc-galleria vaan imaisi yhden sellasen sisäänsä ja se katosi olemattomiin.
Se vaan oli siinä (vai oliko(olematta)?) EI kun nyt ihan tosi tollanen loppu nyt .

Se tietää joka on ollut yksin itsensä ja todellisuuden kanssa läpi yön. Siis ei välttämättä tota ylempää koska se ei liity siihen nyt mitenkään muutenkuin että kommunikaatio-ongelma on sen synnyttämä tila.

Jos epätoivo olisi tila, tietäisin miltä se näyttäisi. Se vaan oli raskaampaa mitä muistin KOSKA tämä oli uudella tasolla

---

tasolla

---

tasolla

---

Lisäks noi tasot menee vituilleen koska tässä nyt kun skrivaan tätä , kaikki on just niinkunpitääkin mutta kun tallennetaan joka on sinänsä ihan helvetin turhaa, ne tasot menee vituilleen!

Ja sitten vielä näppis-ongelma ja tuohon jos saisin nuolen se osoittaisi sitä.

Lopulta totesin voittaneeni ajan. Pahin viholliseni koskaan.

Viha tätä yhteiskuntaa kohtaan kasvaa herkeämättä.

Se tuli ollakseen ja nähtävästi jäädäkseen. Ei lähe pois, jätti ikuiset merkkinsä. Lopullinen muutos. Piirtyy ilmaan haihtuu pois. Tulee kuitenkin aina takaisin, koskaan ei katoa mihinkään.

Täs ei voi nyt muuta sanoo että se vaan oli elämys ettekä kukaan tiiä miten vitun iso stoori siihen lauseeseen sisältyy. Sepä se. Hah.