IRC-Galleria

Murrosikä, melkonen vaihe elämässä. Kasvetaan niin pituutta kuin myös henkisesti. Perseestä murrosiässä on se että omia tunteita on välillä melko hankala tulkita tarkasti, mutta onneksi sekin korjaantuu jälleen murroiän edetessä loppua kohti.
Tässä kun olen mietiskellyt asioita näin lomalla, niin olen huomannut ajatusteni selkeytyneen verrattuna jonnekin yläasteelle (kuitenkin ihan minun ajatuksia verrataan, ei yleisessä mittakaavassa). Yllätyksekseni olen huomannut tulleeni joissain asoissa takaisin siihen pisteesen mitä ne olivat ennen murrosiän alkamista, tosin vain joissain mielipiteissä ja niissäkin hieman viisaampana.

Käsittääkseni murrosikä on kaikille muutosten aika (niin henkisesti kuin fyysisesti), niin se on ollut myös minulle. Tuo ikävaihe ei ole minultakaan vielä ohi, mutta loppu lähestyy. Muuttunut olen paljon niin ulkonäöltä kuin mieleltäni (no joo, kuten hyvä lukijakin on varmaan jo huomannut, tämä teksti meinaa toistaa vähän itseään). Yläaste on, varsinkin pojille, paikka missä karaistutaan, heikoille ei ole tilaa viidakonlaeissa, ainakaan näkyvää paikkaa, heikkojenkin on pakko karaistua selvitäkseen. Kuitenkin pelkään pahoin, että karaistuminen pimentää ajatuksia, jossain määrin ainakin. Itsellänikin oli pakko muuttua yläasteella, ja en epäile etteikö osa ajatuksistani olisi ollut tavallista synkempiä, mutta täällä lukiossa ei päde enää viidakon lait, ainakaan niin vahvasti.

Kuten varmaan hieman voi päätellä näistä minun teksteistäni, minä olen henkilö joka mietiskelee aika paljon... ihan vain tällaisena asiaan kuulumattomana lisähuomiona.

Tuosta ulkonäköasiasta jonka nostin esille jokunen rivi sitten...
Se miten olen muuttunut pikkupojasta, ei välttämättä olisi mikään ihan lyhyt, joten päätän vähän lyhennellä.
Jos nykyinen minäni ja joku 'minä 8 vuotta sitten' seisoisivat vierekkäin, voisi olla ehkä jopa hieman hankala tunnistaa niitä kahta samaksi. Ensinnäkin olen kasvanut aika helkkaristi pituutta. Toiseksi, finnit, niistä ei pääse yli eikä ympäri (mutta niitä voi kivasti puristella peilin edessä :P ), mutta niidenkin kanssa on tullut opeteltua elämään. ... hmm... rasvaprosentti olisi varmaan molemilla laskettavissa yhden käden sormilla... sekään ei aina ole niin hyvä juttu kuin voisi luulla (talvella palelee helposti). Yksi juttu on kuitenkin pysynyt aika samana, nimittäin silmät. Sanovat että silmät ovat sielun peili. Ehkä, ehkä ei, mutta se on totta, että silmät eivät juuri muutu iänkään kasaantuessa, mitä nyt kasvavat ja saattavat sokeutua tai tulla kaihi, mutta nehän ovat aivan pieniä asioita verrattuna sellaisiin huoliin, kuin; "Kuinkakohan monta karkkia tässä pusissa on", tai "kuinka monta hiekanjyvää on kourallisessa hiekkaa".

Eiköhän tämä luento ole ihan sopiva lopettaa tähän. Muistutan vielä, että tämä luento oli vapaehtoinen ;)

Ajattelu...
Kaikki varmaan harrastaa sitä joskus, ainakin toivottavasti.
Olen tässä huomannut, että itsellä monesti ajatukset juoksee monesti hyvinkin vilkkaasti kun kuuntelee musiikkia... tosin, juoksee ne ilman musiikkiakin.
Tässä rupesin yksi päivä miettimään, että kun muut ihmiset kuuntelee musiikkia, ajattelevatko hekin. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä, jos eivät laula mukana tai nuku. Tosin tuskin kukaan jaksaa ikuisesti laulaa mukana, vaan ajatukset lähtevät harhailemaan.

Ajattelussa on se jännä puoli, että kun kuuluisi ajatella, niin aivot monesti käyvät tyhjää. Ja kun sitten ei pitäisi ajatella, kuten silloin kun yrittää nukkua, niin ajatukset pyörivät mielessä hyvin pitkään. Tosin, onneksi aivotkin toimivat joskus loogisesti, ajatukset kulkevat selkeästi silloin kun itse on selvänä ja rauhallinen, mutta ei yritä nukkua... 'hypoteesini' voi tosin mennä aika pahasti metsän puolelle, mutta samapa tuo.

Kuinka paljon ihminen käyttää päivässä ajatteluun?
Riippuu tietenkin ihmisestä, ehkäpä vielä niin, että mitä hiljaisempi, sitä enemmän ajattelee, kunhan vain otetaan huomioon yksilölliset poikkeukset.

Nyt sitten siihen mitä alunperin oli tarkoitus kirjoittaa.
Olen ehkä hieman omalaatuinen kaveri, sillä minun ajatukseni eivät juokse läheskään aina suomeksi, vaikka onkin ainoa äidinkieleni. Usein ajatukseni juoksevat englanniksi, tai ainakin juoksivat, mutta nyt ole kauhukseni huomannut ajattelevani myös välillä ruotsiksi.
Tämä vieraalla kielellä ajattelu jatkuu yleensä niin pitkään, kunnes täytyy rueta puhumaan tai kirjoittamaan suomeksi, jos ei tule aukkoa englanninkielen taitamuksessa, joka pakottaa siirtymään suomenkieleen.
Mitäköhän tulevaisuus tuo tullessaan?

Juu, lienee ehkä ihan kohdallaan antaa pieni varoitus siitä, jos kokeilee tuota edellisessä merkinnässäni neuvomaa juttua;

Ne sukat haisee aika karseelle sitten päivän päätteeksi. Hajua voisi miltein luonnehtia norsunkaatajaksi, mutta varpaita ei todellakaan palele ja jos on vaihtosukkia, niin mikäs siinä.

Tässä heräillessä voisin kertoa teille eräästä hienosta "keksinnöstä".
Melko moni varmaan teistä lukijoista pitää joskus villasukkia, tai sitten ei. No kuitenkin, jos satutte pitämään niitä yhtäaikaa tavallisten sukkien kanssa, laittakaa ne villasukat sinne tavallisten sukkien alle. Sillain on lämpimäpi ja kuten itse käytän nimitystä, tulee sellainen hikilämmitys, joka kyllä pitää kylmän loitolla. Tai ainakin minulla on pitänyt, enhän minä voi kaikista tietää.

Ajattelin tässä kehottaa kaikkia niitä, jotka jostain syystä eksyvät lukemaan merkintöjäni, tutustumaan bändiin nimeltä Turo's Hevi Gee. Suomalainen on ja tekevät niinsanoakseni lähinnä 'pilalauluja' toisista biiseista, mutta säveltävät myös itse. Heidän biiseissään on aivan uskomattoman hyvät sanoitukset, niin hyvät että niille joko nauraa, tai laulaa mukana (tai sitten ei kumpaakaan). He osaavat myös soittaa aika perhanan hyvin.
Eli ne jotka tämän lukevat, äkkiä googlettamaan tai youtubeen selvittämään Turo's Hevi Gee:tä itselleen, jos ei entuudestaan tunne bändiä.

Hmm... Maanantaina meinas käydä huonosti. En ollu muistanu laittaa herätystä sunnuntai iltana, joten tuli herättyä vähän viime tipassa. Koulu alkoi vartin yli kahdeksan ja heräsin 7.42, ei siinä muuten mitään, mutta kun kouluunkin on matkaa vaivaiset 13 kilsaa ja olin jo myöhästynyt linja-autosta. Onneksi äiti ei ollut töissä, joten hän kävi heittämässä kouluun. En edes myöhästynyt tunnilta.

Sitten tänään... Piti käydä hammaslääkärissä porauttamassa hampaassa olevaa reikää. Päätin olla ottamatta puudutusta, kun olen kuullut, että puudutus sattuu aivan perhanasti (enemmän kuin itse poraus). Aluksi ei tuntunut missään, mutta kun pora meni yhä syvemmälle ja syvemmälle alkoi vihlomaan ja muutenkin sattumaan ihan sopivasti. Onneksi eivät poranneet kuin muutaman sekunnin jaksoja putkeen, jonka jälkeen pitivät parin sekunnin tauon ja jatkoivat. Jos poraus olisi ollut yhtäjaksoista, niin olisi voinut hyvinkin tulla niin sanoakseni tippa linssiin. Sitten jossain välissä meinasi pieni palanen hammasta mennä väärään kurkkuun ja oli pakko alkaa siinä sitten yskiskelemään hammaslääkärin ja hoitajan naamalle :)
Sitten oli kemiaa ja fysiikkaa tänään. Ihan mukavia aineita sinänsä, varsinkin kun opettaja on ihan mukava, mutta hän jääköön nyt nimeämättä. Noilla tunneilla ei tarvi edes aina itse viitata, niin minulta kysytään, sillä kun kukaan muu ei viittaa, niin opettaja saattaa vaan yhtä-äkkiä kysäistä minulta, sillä hänen mielestä taidan näyttää siltä että tiedän vastauksen... noh, niinhän minä usein tiedänkin.
Sama homma on historian ja yhteiskuntaopin tunneilla, minulta kysytään vaikken viittaa, joka sitten taitaa johtua siitä, että silloin kun olen viitannut, olen vastannut yleensä oikein ja siten he olettavat, että (siis yhteiskuntaopin/historian ope ja fysiikan/kemian ope) minä vastaan yleensä oikein... Niin, ehkä se lienee pakko myöntää; Mää oon vaan niin hyvä :P

PS. Huomenna parturiin.

Täytyy kirjoitella joskus taas vähän enemmänkin, mielellään vielä jotain kunnollistakin...
Mut joo, tänään automatkalla huomasin yhden lumihiutaleen, joka oli yllättävän hieno. Siinä oli kuusi sakaraa, jotka olivat kaikki yhtä pitkiä ja siinä oli tavallaan jokainen sakara yhdistetty kahteen viereiseen suunnilleen sakaran keskivaiheilta. Nämä yhdistävät siteet muodostivat säännöllisen kuusikulmion. Täytyy myöntää, että se oli aika upea hiutale... sellasia ei aina nää.

Sitten auton lasista kun pyyhkäisin lapasella hieman kuuraa lasin sisäpuolelta pois, tuli siihen kohtaankin ihan hieno juttu. Tämä pyyhkäisy nimittäin meni sellaisen kuurakohdan poikki jossa ennen lähtöämme oli ollut lunta. Pyyhkäisystä tullut jälki näytti kuin sumulta ja edellä mainitun kohdan pienempi osa, joka oli jäljen yläpuolella, näytti kuin laivalta, paitsi että sellaista laivaa ei oikeassa maailmassa taida nähdä. Kuitenkin, se muistutti sumun läpi näkyvää laivaa, kunhan vähän käytti mielikuvitusta. Se oli ihan hieno, vaikka hieman mietityttää, että kuinkakohan moni oikeasti huomaa tuollaisia juttuja kuin minä tänään... ei välttämättä kovin moni.

Se elää! Se elää! Eikun, hups... ei eläkkään. Noh, vaan ikuisuuprojekti on sapunut tiensä päähän :)

ikuisuusprojekti tulee valmistumaan tällä viikolla, ennen torstaita.

Etenee jälleen. Nyt on jo keskiajatkin ohitettu, seuraavana vuorossa uusi aika, jonka yritän väsätä tässä viikonlopun aikana. Ensiviikolle jäisi sitten enään industrialismi ja projekti olisi valmis.

Loppusuora lähestyy.

PS. 13. sivu menossa.