IRC-Galleria

Ajattelin tässä enemmän tai vähemmän huonosti nukutun yön jälkeen rueta kirjoittamaan unista. Tai ehkä lienee paras sanoa, että lyhyesti, mutta ahkerasti koisatun yön jälkeen.

Tieteellisesti ei ole voitu todistaa sitä voiko unet olla enneunia, tai ei ainakaan täydellisesti. Unien väitetään olevan vain alitajunnan luomia kuvia... mutta voiko niillä olla joku tärkeämpikin tarkoitus?
Olen itse huomannut, että aina jossain vaiheessa yötä eräs tietty henkilö esiintyy unissani, voisiko tämä olla muistutusta jostain? Ehkäpä sanomattomista sanoista ja tekemättömistä teoista.
Olisiko mahdollista, että unet näyttävät oikean suhtautumisen eri henkilöihin, sen mikä alitajuntaan on jäänyt?
Voipa hyvinkin olla.

Minun unet eivät varmaan koskaan ole toteutuneet oikeassa elämässä... tai jos ovat, niin en ole huomannut.
Musitan joskus kuulleeni isäni puhuvan äidilleni jostain isän sukulaisesta, joka oli kaksikin kertaa nähnyt unen, jossa joku toinen sukulainen kuolee. Ja muutenhan se ei olisi erikoista, mutta kun uni on tullut samana yönä kuin tämä toinen sukulainen on kuollut.
Sattumaa?
Perhaps, mutta voi olla myös, että ei. Ehkä joidenkin alitajunta on jotenkin "yliluonnollisesti" yhteydessä toisiin alitajuntoihin ja eräänlainen viestien vastaanottaja... Mutta tiedä häntä.

Eiköhän tässä ollut tämän viikon syvälliset pohdiskelut... joskohan ensi viikolla taas jotain tulisi mietiskeltyä.

Keväisen sairastelun (Hehee, enpäs muuten ehkä tulekkaan sairaaksi koeviikolle, olo on nimittäin ihan hyvä, parempi kuin eilen) ja vajotuksen keskelle on hyvä tarjota kaikkea vajotusta lisäävää, jottei tule liian tylsää.
http://www.albinoblacksheep.com/flash/llama
ja
http://www.weebls-stuff.com/toons/Narwhals/

"Enjoy"

Ei, ei vielä tänään syvällisiä mietteitä, vaan harrastamaan suomalaisten yleisintä harrastusta, valitusta.
Ruotsi prkl... Elämä olis varmaan aika paljonkin helpompaa jos ruotsia ei tarttis opiskella, nimittäin jotenkin tuntuu ettei tule menemään oikein vahvasti tämä huominen koe, mutta onneksi ihkuboxissani on filosofinen avain kaikkeen epäonnistumiseen.

Jee jee... Kohta alkaapi koeviikko ja vaan 7 koetta, eli siis aika paljon. Ensimmäisenä on ruotsin koe, eli ei mitään herkkua. Kaiken lisäksi olen tulossa varmaan sairaaksi, just koeviikolle. Ei maha olla mitenkään ihanaa lukea kokeisiin kuumeessa tai silleen. Melkeen pitäis tänään rueta jo oikeasti lukemaan siihen kokeeseen (on tiistaina) mutta ei oikein jaksa. Matikkaakin pitäis laskea, ja vähän olenkin jo laskenut... mutta en tarpeeksi, luulen (matikka siis keskiviikkona). Bilsa ja yhteiskuntaoppikin ovat sitten tossa ensviikolla vielä, että vain 4 koetta neljänä koeviikon päivänä. Toisella koeviikon puolikkaalla (myös 4 päivää) on onneksi yksi vapaapäivä... ööö, siis "lukupäivä".

Voisi koittaa taas ensiviikolla pistää tänne jotain "syvällisiä" mietteitä, jos kerkeää dat... öö, kokeisiin lukemiselta.

Tässä taidan kirjoittaa pari sanaa meidän hundista, eli siis koirasta, eli tuosta karvaläjästä mistä minullakin on kuva.

Meidän koiralla mahtais olla kykyjä ovelta ovelle myyvien kaupparatsujen karkoittamisessa, ainakin kokemattomien kaupparatsujen...
Tässä puolisen tuntia sitten meillä kävi yksi 9. luokkalainen ja 4 seiskaluokkalaista (kaikki olivat tyttöjä) yrittämässä kaupata karkkia, tai jotain suklaata (me myytiin kans yläasteella samanlaisia luulisin).
Siinä normaaliin tapaan, oli tullut vähän kuuma yrittäessä taistella vajottavaakin vajottavampien läksyjen kanssa, joten olin ottanut paidan pois ja painunut koneelle hetkeksi. Sinä aikana kun olin koneella, ovikello soi ja menin avaamaan, ilman paitaa tietysti (se olis pitäny hakea mun omasta huoneesta, joka olisi ollut ovelta katsoen juuri päinvastaisessa suunnassa kuin kone). Koira haukkui, sisällä. Ei pahasti, mutta sillain että ne tytötkin varmaan kuuli sen, ja ehkä ymmärsivät että hundi haukkui juuri heille (tai sitten minulle merkiksi, että joku on ovella).
Siinä kun avasin oven ja huomasin aika pian mitä oli meneillä. "Jaahas, nää on tullu mytymään karkkia... Mulla ei oo rahaa eikä vanhemmat oo kotona, joten taitavat poistua tyhjin käsin", tuumin jotain tuohon suuntaan. Siinä meinasi tytöillä vähän pokka pettää kun ilman paitaa avasin, mutta pian vanhin heistä näytti siihen malliin, että ei saa nauraa. Vanhin heistä esitti heidän asian ja minä vastasin totuuden mukaisesti, "mulla ei oo oikein rahaa". Hän sanoi (se ainoa joka niistä puhui mulle) kiitos (mitäköhän lienee tarkoittanut) ja pistin oven kiinni. Heti oven sulkeuduttua tytöt taisivat purskahtaa nauruun, tai ainakin siltä kuullosti. Ei kai minun kroppa nyt niin huonossa kunnossa ole? Olenhan sentään hoikka nuori mies, jolla on jopa vähän lihastakin... Naisten tulkitseminen ei mahda olla mun laji.
Pisti tilanne vähän vihastuttamaan... Eikös se ole ihan sama olenko minä kotona ilman paita, vai paidan kanssa?

Noh, sitten oikeastaan siihen alkuperäiseen aiheeseen; Jos en olisi mennyt avaamaan, niin olisivatkohan he poistuneet ripeästi Lumikin haukkujen saattelemana? Voihan se olla, hundi osaa nimittäin haukka hyvin suurilla äänenkorkeus eroilla, joista tällä kertaa se käytti melko matalaa ääntä (joka siis kuullostaa varmaan vähän isommalta koiralta ja siten ehkä hieman pelottavammalta). Valitettavasti Lumikki käyttä hyvin harvoin mitään korvaa miellyttävää sävelkorkeutta, yleensä joko aivan liian kimakka, tai sitten jotain muuta vastaavan mukavaa.

en oo ihan varma toimiiko tämä linkki mutta sisältää kaksi loistavaa Turo's Hevi Gee:n biisiä;

http://www.youtube.com/watch?v=sef1H_wZds0&feature=channel

Väärässä paikassa väärään aikaan... Varmaan tuttua kaikille, tai sitten jos ajatellaan itsekeskeisesti, muut tekevät vääriä asioita väärään aikaan, väärässä paikassa.

Silloin kun meilläkin vielä lankapuhelin toimi (perhanan kallista oli), ei ollut mitenkään ihme, että puhelin soi juuri silloin kun menit vessaan (onneksi minun ei yleensä tarvinnut vastata siihen). Tässä yksikin ilta ovikello soi juuri kun olin kerennyt vessaan istahtamaan, lievästi sanottuna ärsytti. Siellä oli joku yhteisvastuukeräys tyyppi, joka oli juuri lähdössä kun minä pääsin ovelle saakka. Ei siinä, ihan ok asialla, mutta ei parempaa aikaa olisi voinut valita? Olin just yksin kotona, vaikka mistäpä hän sitä pystyi tietämään.
Noh selvisin siitä sillä, kun se kysyi että onko vanhempia kotona ja minähän vastasin totuudenmukaisesti; Ei oo.

Toinen perusjuttu (miltein sääntö ilmain poikkeusta) on se, että kun olet kylvyssä tai suihkussa, niin soi joko puhelin tai ovikello, varsinkin jos satut olemaan yksin kotona. Noh, minulla ei tätä ole tapahtunut kovin usein, sillä meillä ei ole ammetta ja suihkussa käyn yleensä vain saunan yhteydessä ja silloin en pääsääntöisesti ole yksin kotona.

Murrosikä, melkonen vaihe elämässä. Kasvetaan niin pituutta kuin myös henkisesti. Perseestä murrosiässä on se että omia tunteita on välillä melko hankala tulkita tarkasti, mutta onneksi sekin korjaantuu jälleen murroiän edetessä loppua kohti.
Tässä kun olen mietiskellyt asioita näin lomalla, niin olen huomannut ajatusteni selkeytyneen verrattuna jonnekin yläasteelle (kuitenkin ihan minun ajatuksia verrataan, ei yleisessä mittakaavassa). Yllätyksekseni olen huomannut tulleeni joissain asoissa takaisin siihen pisteesen mitä ne olivat ennen murrosiän alkamista, tosin vain joissain mielipiteissä ja niissäkin hieman viisaampana.

Käsittääkseni murrosikä on kaikille muutosten aika (niin henkisesti kuin fyysisesti), niin se on ollut myös minulle. Tuo ikävaihe ei ole minultakaan vielä ohi, mutta loppu lähestyy. Muuttunut olen paljon niin ulkonäöltä kuin mieleltäni (no joo, kuten hyvä lukijakin on varmaan jo huomannut, tämä teksti meinaa toistaa vähän itseään). Yläaste on, varsinkin pojille, paikka missä karaistutaan, heikoille ei ole tilaa viidakonlaeissa, ainakaan näkyvää paikkaa, heikkojenkin on pakko karaistua selvitäkseen. Kuitenkin pelkään pahoin, että karaistuminen pimentää ajatuksia, jossain määrin ainakin. Itsellänikin oli pakko muuttua yläasteella, ja en epäile etteikö osa ajatuksistani olisi ollut tavallista synkempiä, mutta täällä lukiossa ei päde enää viidakon lait, ainakaan niin vahvasti.

Kuten varmaan hieman voi päätellä näistä minun teksteistäni, minä olen henkilö joka mietiskelee aika paljon... ihan vain tällaisena asiaan kuulumattomana lisähuomiona.

Tuosta ulkonäköasiasta jonka nostin esille jokunen rivi sitten...
Se miten olen muuttunut pikkupojasta, ei välttämättä olisi mikään ihan lyhyt, joten päätän vähän lyhennellä.
Jos nykyinen minäni ja joku 'minä 8 vuotta sitten' seisoisivat vierekkäin, voisi olla ehkä jopa hieman hankala tunnistaa niitä kahta samaksi. Ensinnäkin olen kasvanut aika helkkaristi pituutta. Toiseksi, finnit, niistä ei pääse yli eikä ympäri (mutta niitä voi kivasti puristella peilin edessä :P ), mutta niidenkin kanssa on tullut opeteltua elämään. ... hmm... rasvaprosentti olisi varmaan molemilla laskettavissa yhden käden sormilla... sekään ei aina ole niin hyvä juttu kuin voisi luulla (talvella palelee helposti). Yksi juttu on kuitenkin pysynyt aika samana, nimittäin silmät. Sanovat että silmät ovat sielun peili. Ehkä, ehkä ei, mutta se on totta, että silmät eivät juuri muutu iänkään kasaantuessa, mitä nyt kasvavat ja saattavat sokeutua tai tulla kaihi, mutta nehän ovat aivan pieniä asioita verrattuna sellaisiin huoliin, kuin; "Kuinkakohan monta karkkia tässä pusissa on", tai "kuinka monta hiekanjyvää on kourallisessa hiekkaa".

Eiköhän tämä luento ole ihan sopiva lopettaa tähän. Muistutan vielä, että tämä luento oli vapaehtoinen ;)

Ajattelu...
Kaikki varmaan harrastaa sitä joskus, ainakin toivottavasti.
Olen tässä huomannut, että itsellä monesti ajatukset juoksee monesti hyvinkin vilkkaasti kun kuuntelee musiikkia... tosin, juoksee ne ilman musiikkiakin.
Tässä rupesin yksi päivä miettimään, että kun muut ihmiset kuuntelee musiikkia, ajattelevatko hekin. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä, jos eivät laula mukana tai nuku. Tosin tuskin kukaan jaksaa ikuisesti laulaa mukana, vaan ajatukset lähtevät harhailemaan.

Ajattelussa on se jännä puoli, että kun kuuluisi ajatella, niin aivot monesti käyvät tyhjää. Ja kun sitten ei pitäisi ajatella, kuten silloin kun yrittää nukkua, niin ajatukset pyörivät mielessä hyvin pitkään. Tosin, onneksi aivotkin toimivat joskus loogisesti, ajatukset kulkevat selkeästi silloin kun itse on selvänä ja rauhallinen, mutta ei yritä nukkua... 'hypoteesini' voi tosin mennä aika pahasti metsän puolelle, mutta samapa tuo.

Kuinka paljon ihminen käyttää päivässä ajatteluun?
Riippuu tietenkin ihmisestä, ehkäpä vielä niin, että mitä hiljaisempi, sitä enemmän ajattelee, kunhan vain otetaan huomioon yksilölliset poikkeukset.

Nyt sitten siihen mitä alunperin oli tarkoitus kirjoittaa.
Olen ehkä hieman omalaatuinen kaveri, sillä minun ajatukseni eivät juokse läheskään aina suomeksi, vaikka onkin ainoa äidinkieleni. Usein ajatukseni juoksevat englanniksi, tai ainakin juoksivat, mutta nyt ole kauhukseni huomannut ajattelevani myös välillä ruotsiksi.
Tämä vieraalla kielellä ajattelu jatkuu yleensä niin pitkään, kunnes täytyy rueta puhumaan tai kirjoittamaan suomeksi, jos ei tule aukkoa englanninkielen taitamuksessa, joka pakottaa siirtymään suomenkieleen.
Mitäköhän tulevaisuus tuo tullessaan?

Juu, lienee ehkä ihan kohdallaan antaa pieni varoitus siitä, jos kokeilee tuota edellisessä merkinnässäni neuvomaa juttua;

Ne sukat haisee aika karseelle sitten päivän päätteeksi. Hajua voisi miltein luonnehtia norsunkaatajaksi, mutta varpaita ei todellakaan palele ja jos on vaihtosukkia, niin mikäs siinä.