IRC-Galleria

Neulottuja silmäluomia
suljettuja suita
tukittuja korvia

ja kaiken yläpuolella
typerismi

herään korvien sointiin
musiikki on rumpusooloa
rautaisilla nuijilla

Toivon huomiselta enemmän
ehkä uutta videopeliä
ehkä elämänkumppania
vaikka tiedän huomisenkin täyttyvän
näistä tyhjistä unelmista

voiko minusta tulla hyvä haaveilija
niin hyvä,
että kaikki haaveilemani

toteutuu

Suhina, suhina päässä
vikaa kutsukaa keskus
jokin on hätänä

ruosteen syömät
ja huoltamattomat
kutsukaa apua

rattaat,
ehjä, ehjä, ehjä
kokonaisuus korjattu
yksi on halki ja toinenkin
ruoste nakertaa edelleen

öljyä, tarvitsen sitä
jumiutuminen. paine kasvaa
jännite kiristyy
ja mutterit halkeavat

saumat rakoavat
ja ulisevat pilleinä
jotain tapahtuu
kaupunki raunioituu
minä leviän käsiinne

Kristalleja ja kultaa
hopeasomisteista kaikki
uusin tekniikka
sekä vanhin antiikki

tienaat kymmenen tuntia
päivän lopuksi syöt ja nukut
"lomat ovat laiskoille"
"vain työtä tekemällä voi elää"

tietoisuus uudesta
tekee sinut onnelliseksi
eilinen lahjoitetaan lokeille
huomisesi syö
puolet maailmastamme

Olet sulkenut aistisi
pakannut tunteet laatikkoon
jossa myös itse olet
kaikelle tälle,
on palkattu käyttäjä

milloin koittaa huominen,
joka ei voi tuoda mitään tullessaan?

Kerro, miten ja missä me tapasimme ensimmäisen kerran?

Sinä joka kommentoit/luit tämän, kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä miten moni sinut muistaakaan :)

Ihminen kävelemässä
itsensä seurana yössä

näkee ja kuulee pimeää
vaikka aurinko näyttäytyy
vaikka päivä onkin

Ei ole planeetan asennolla väliä
tämä tunne on minun sisälläni

"miksi en kertonut hänelle itse"

yksi sana olisi riittäny

mitämitämitä mä teen kaikella elämällä :o olin suunnitellu itteni huippumusastaraks jo tän ikäsenä sillon ku olin varmaan 12 ja tässä sitä nyt ollaan ihan ihmisenä. nyt äkkiä jotain actionia!
TOIMINTAA

Olen koulussa hankkimassa tukiopetusta matikkaan, kun tapaan matikan/fysiikan opettaja(T) oviaukossa. he ovat kasvaneet yhteen kyljistä, eli he ovat siiamilaiset kaksoset. tosin unessa he erkanevat toisistaan ja saan tukiopetukseni!

Jälleen päiväni kietoutuu usvaan
Kuin katsoisi maailmaa savulasin lävitse
järki jäätyy ja muu sisus syttyy tuleen
Tänään minun ei kuulu nähdä silmin

Sinä olet nyt vapaa
Et ole sidoksissa mihinkään
Ja se tekee päivästäni
unen kaltaisen
En sallisi sinun lentää
Ellei se olisi jokaisen kohtalo


Lepää rauhassa Anni. Olit yksi elämäni opettajista.

Olemme kavereiden kanssa uuden tietyn rannan risteyksessä. Kuitenkin menemme vanhaan uimaan. Ystävät ovat menneet edeltä. Kävelen pitkältä tuntuvaa matkaa vanhasta uuteen tiettyyn. matkalla näkyy tien reunassa polkupyörä. suoralla asfaltti-tieltä vanhaan tietyn rantaan alan juosta lähes yli-inhimillistä vauhtia. Tahdon yllättää ystäväni. Saapuessani tietyn rantaan juosten hyppään ennen laituria, joka on monin verroin normaalia pidempi, ja lennän pitkälle vielä sen jälkeen veteen selkä edellä. Kuitenkin liu-un veden pintaa selälläni jonkin matkaa kunnes pysähdyn ja vajoan hitaasti veteen. Alan uida ystäviäni kohti, jotka ovat laiturin vasemmalla puolella, mutta aallokko ja veden virtaus estävät tätä. Pääsen kuitenkin laiturille saakka ottamaan tukea. Yhtäkkiä ystäväni ovat aivan laiturin vieressä. Koko paikka, jossa ystäväni olivat on nyt aivan laiturissa kiinni. Olli (^apla^) katsoo minua pitäen kiinni laivan kontin seinästä. Puhumme aallokosta, johon jouduin ja siitä, onko siinä helppoa vai vaikeaa uida. Nousen ylös vedestä ja alan auttamaan muutamaa ystävääni erään rekan lastaamisessa. Lastaamme konttiin vesiskoottereita niin, että kontin lastauksen puoleinen kylki on auki. kun nostan vesiskootteria konttiin, kuski eli tässä tapauksessa Jaakko alkaa peruuttamaan rekkaa ja on hyvin lähellä etteivät vesiskootterit vaurioidu kontin kyydissä, koska konttien leveys on vain metri tai pari. Yritän ilmeisesti laittaa vesiskoottereita kontin katolla ja ensimmäisellä kerralla, kun Jaakko peruuttaa saan vedettyä vesiskootteria niin, ettei se osu kontin ja toisen kontin väliin, mutta seuraavalla kerralla skootteri muuttuu tuulettimeksi ja jää konttien väliin tehden toiseen konttiin loven. Samanlaisen, kun tulee kun lyö kirveellä peltipintaan. Lähdemme viemään rekka-autoa korjattavaksi ja minä matkustan kontissa. Sisältä se on hyvin huonossa kunnossa. Korjattu monilla pellin paloilla ja muutenkin kovin lahossa kunnossa. Saavuttaessa korjaamolle vanha korjaaja tulee tallistansa ulos ja ajamme auton sinne. Tullessani tallista ulos korjaaja pyytää minua hakemaan lompakon heidän mökiltänsä. Korjaajan vaimo kertoo minulle mökin numeron ja saan melko selvän kuvan siitä, missä mökin pitäisi olla. Lähden kiipeämään mäkeä ylös, jonka huipulla mökin pitäisi olla. He sanoivat mäkeä tunturiksi. Kiivetessäni rinne-polkua, joka on aivan tavallinen metsäpolku, vastaan juoksee mäkeä alas kaksi tuntematonta ihmistä. Saapuessani mäen päälle on äkkiä aivan pimeää. Ei ole edes yö. Olen jonkin huoneen tapaisen sisällä, kuitenkin mäen laella. Oviraosta, josta tulin mäen huipulle kajastaa valoa juuri niin, että näen suurin piirtein hyvin. Mäen laki on täynnä kuusia. pieniä, polveen asti ulottuvia kuusia. Niitä on useasti lyhennetty sen korkuisiksi, joten ne ovat hyvin tuuheita. Kuitenkin niiden korkeimmalla olevien oksien neulaset ovat aivan ruskeita, vaikka kuuset muuten näyttävät terveiltä. Lähden vaeltamaan mäen laella etsien mökkiä, josta minun pitäisi hakea lompakko. Löydän kuitenkin vain vihreän kulmasohvan, jonka päällä on Play Station 2-pelejä. Löydän sohvalta avaimet (Joonatanin) ja muistan, että minun oli tarkoitus etsiä ne.
Sitten olen jälleen sielä, missä aloitinkin. Uuden tietyn risteyksessä. Lähden kävelemään Vähikkälään päin ja näen oikealla auton, jonka sisällä on isäni ja äitini. Auton vieressä on pieni lampi, jonka keskellä on kivi ja kiven päällä on kapista kärsivä jääkarhu. Se alkaa laskeutua kiveltä ja samalla sen viereen ilmestyy toinen, saman kokoinen jääkarhu. Karhut pillastuvat ja alkavat runnoa autoa, jossa isäni ja äitini ovat. Olen kauhuissani, sillä karhut rusentavat auton totaalisesti lyttyyn. Kädessäni on nopeasti rautaesine. Ilmeisesti jokin pieni rautakanki, jolla hakkaan karhut hengiltä. Pian olen entisten naapureideni pihalla. Maisema on melko erilainen. Paikasta on tullut jonkinlainen huvila. On syksy. Vanha mies tulee luokseni ja yrittää tappaa minut. Löydän jälleen läheltä rautaesineen, jolla lyön miehen tajuttomaksi ja juoksen pakoon. Törmään läheisessä metsässä jälleen jääkarhuihin, joita on nyt 4 tai 5. Ne alkavat raivoisasti jahdata minua ja juoksen pakoon. Juoksen sinne, mistä aiemmin löysin Joonatanin avaimet, mutta sohvien tilalle on nyt tullut mökki, joka minun ilmeisesti piti aiemmin etsiä. Käyn mökissä sisällä ja kuten aiemmin, löydän taas rauta-esineitä, joilla lyön muutamaa karhua ja yhä edelleen juoksen pakoon. Etenen jonkin vanhan talon vierustaa ja etsin sen alta turvakseni kunnollista lyömä-asetta. ensin luulin löytäneenikin jällen rautaisen, mutta yhtäkkiä huomaan sen olevan muovia ja heitän sen pois. Juoksen paikalle, jolla vanha mies yritti tappaa minut, mutta nyt hän on kadonnut. tilalla on joku nuorempi cowboy, jonka kanssa puhun jotain. Hän lähtee pois ja pian luokseni juoksee taas vanha mies, joka haluaa edelleen tappaa minut. Hänellä on musta kolmipiikkinen atrain mukana, jolla hän yrittää tappaa minut. Hän painaa minut kaulasta alas atraimen piikkien väliin ja kysyn, että miksi hän haluaa tappaa minut. Hän sanoo että on kunniakkaampaa kuolla näin, kuin jäädä jääkarhujen kynsiin. Sitten lyön miehen hengiltä taaaaaaas ja jälleen rautaisella, pienellä keihäällä.
Sitten astun ulos naapureideni talosta. On kesä ja olen ollut kahvilla naapureillani. Tunnelma on hyvin kevyt. naapurini vilkuttavat minulle ja jäävät vielä hetkeksi juttelemaan äitini kanssa. Kävelen heidän navettansa eteen ja lähden lentoon. naapurini huutavat: "jahas, mitäs se Tatu nyt on oppinut". Lennän heidän luoksensa, otan äitiäni kädestä kiinni ja lähden lentämään hänen kanssaan kohti Riihimäkeä. kuitenkin huomaan pian, että olemme kävelemässä Launosten siwan ohi menevällä suoralla tiellä ja vasemmalla puolellamme näkyy iso määri lasisiipisiä keijukaisia. Ne lentävät luoksemme ja muutamat niistä pirstoutuvat maahan ja sitten kaikki keijut vain katoavat. Jatkan matkaani äidin kanssa lentäen ja saavumme Riihimäkeen paikalle, jossa on hassuja lasivitriineitä, joissa on esillä tavaroita, jotka on lahjoitettu kodittomille orpolapsille. Äitini näyttää minulle erään esineen vitriinin takaa, jonka Sonja-siskoni oli lahjoittanut. Esine on jokin hassu peli, jonka näin aiemmin vihreiden sohvien luona. Äitini ja minun viereeni ilmestyy Paavo. Jäämme Paavon kanssa katsomaan, kun autot ajavat oudosti tiellä. Tiessä on 90 asteen mutka, ja autot ajavat holtittomasti ajaen aivan väärillä kaistoilla, kuitenkin törmäämättä. Sitten menemme käymään nopeasti kaupassa ja lähtiessämme ovella tulee vastaan sisareni sonja. Juttelemme nopeasti ja sitten Sonja ja äiti lähtevät jonnekin pois ja jään Paavon ja Joonatanin kanssa kolmisin. tulee yö.
Kävelemme öisellä kadulla Paavon ja Joonatanin kanssa ja lulltavasti näemme tai kuulemme jossain murron. Murtaudumme itsekin kauppaan sisään rikkomalla ikkunan. Olemme kaupassa sisällä ja jompikumpi, Paavo tai Joonatan pyytää minua soittamaan palokunnalle murrostamme jonkin oudon hämäämisen vuoksi. Soitan ja kerron murrosta kauppaan, mutten mainitse että olemme itse murtautujat. Puhelimesta kuuluu vihainen ääni: "miksi helvetissä te olette menneet heittämään kiven kauppani ikkunasta sisään". Käännyn säikähtäen katsomaan Paavoa ja Joonatania ja Paavo kysyy: "miten ihmeessä he voivat jo tietää". Joonatan istuu autossa kaupan, josta on tullut jonkin näköinen paloasema tai autokorjaamo, sisällä. Lopulta huomaan että olen soittanu Joonatanille ja Paavo ja Joonatan ovat vain pilailleet tämän puhelun.
Lähtiessämme kaupasta ja juuri, kun astumme ovesta ulos, astummekin yllättäen tervakoskelle koulun päädyssä olevasta ovesta. On kesä ja tie, joka kulkee koulun ohi on suljettu ja reunustettu tasaisin välein olevilla betoniporsailla ja kylteillä. Kyseessä on ilmeisestikin joku paraati. Koulutovereitani on kadun vieressä "naruaidan" toisella puolella ja he.. syövät välipalaa. Elias ja minä syömme Jyväshyvä Paussi-keksejä ja sanon Eliaalle: "Kyllä paussi on aina paussi-keksi"

Yksin ei ole hyvä olla,
ei liioin liiassa väkenpaljoudessa.
Aina joku tönii,
tai kukaan ei kuuntele.

Joko sitä innostuu liiaksi,
ja huitoo onnessaan ihmiset luotaan.
Tai sitten puhuu niin paljon,
Että käyttämästäsi ilma synnytää tyhjiön,
imien murskaavasti kaikki puoleesi.

Ole hetki ystävän kanssa.
Ole hetki itsesi kanssa.
Ole hetki kaikkien kanssa.

Älä koskaan ole yksin.