IRC-Galleria

valkeutta, puhtautta sisällä
sama tunne kuin olisin
juuri siivonnut huoneeni
täällä tuoksuu raikkaus

mutta kaikki sotkeutuu aikanaan

vaikka yhä edelleen mietin
sinua ihastukseni
sinua, joka suostuit puhumaan
sinä vain putosit kirkkaalta taivaalta
viereeni nukkumaan

Mietin myös sinua,
kenet aikoinaan hylkäsin
aito sirpale taivaalta,
joka olit lämpimämpi minulle
kuin kukaan koskaan

Ja sitten on vielä eräs
joka saa negatiiviseksi
ja saa vielä pahan olon
siitä keuhkojen keskikohdasta
vähän vasemmalle

En pelkää ihastuvani uudelleen
pelkään vain tämän
häviämisen kierteen jatkuvan
häviävän pienessä elämässäni

edes yksi onnistuminen
äärirajoiltasi, elämä

kiitos..?

Jälleen sydän täynnä
muurahaisia
kamala kuhina ja kihelmöinti

Ajan mittaa näiden kuusijalkaisten
kuuluisi joko kävellä tiehensä
tai sitten juhlia
kuin taivas ja helvetti
maailmojen viimeisenä päivänä

Mutta olen itse kyllästynyt
poismuuttamisen melankoliaan
aina saat rakentaa itseäsi uudelleen
ja sitten vielä lisää kuraa
saat niskaasi kun muistikuvat iskevät

Tämä aina-häviävän pelurin
olotila on kerrassaan hirvittävä
kuin painajainen, jossa oma perheesi
ei enää tunne sinua

Voisin sanoa haluavani itsemurhaa
mutta tulkitsisin itseni väärin

Tämä ei ole sitä
kun haluan tuhota itseni
tämä on vain sitä
kun olen tekemässä kuolemaa

ihan varmasti lopetan ihastumisen
seuraavan jälkeen...

Haluat hänet vain
itsellesi

sinulle tärkeä ihminen
järkkyy tunteiden mittelössä
sinusta tuntuu pahalta
haluat muuttaa asioita

Tärkeiden ihmisen järkkyessä
myös sinä järkyt
ja koet sen sietämättömäksi pahaksi
josta haluat eroon

Mutta kun hän selviää
sinä et ole paikalla
jotta voisit tukea
itseäsi

Luulet suojelevasi jotakuta
ja niin teetkin, suojelet
sinulle kaikkein tärkeintä
kutsumme häntä itseksi

sinulle tämä taistelu
on vain siivujen jakamista
pahan olon piirakasta

mitä enemmän lusikoit
toisen suuhun sanoja
ja saat hänet mustumaan
sitä suurempana pidät voittoasi

ja verhoat itsekkyytesi
rakkaudella

Kiipeä, ryömi, ja pakene

käännä jokaiselle
posliiniset kasvosi
jotka rakennat millisekunneissa
kun joku käy sinua kohti

älä murehdi, tätä posliinia on paljon
mutta varoitus sen käytöstä:
liiallinen muovailu saattaa
yltää sydämeen

...ja kun valkoinen kovuus iskee
et tiedä, missä enää kuljet
et tunne rajapintojasi
ja luulet olevasi "yhtä" maailman kanssa

Hiljaisessa huoneessa
vaaleat, tyhjät seinät
vaalea tyhjä kattokin
ja kalpea tyhjä minä

Vaikka realistinen maailma
olisikin värikäs
tämä paikka, jossa vietän
suurimman osan päivääni

on tyhjyyden putsaama

ja jos et pidä minusta
haluan tappaa sinut
mutta jos jätät pitämättä minusta
minulla voi olla jotain sinulle

mutta kaikki riippuu
satunnaisista puuskista
jotka puhaltavat täällä
milloin mistäkin suunnasta

vähän Sokeria elämään
mutta ihan liikaa suolaa
sekä vähän muitakin mausteita

kun et ole läsnä
millä maustaisin itseni?

nyt lasittunut katse
levitettynä seinälle
sekä nämä ajatukset
joita ette koskaan saaneet
minusta irti

sillä mausteet kuuluvat suuhun
eivät pääni sisälle

Olen yksin kotona, kun ovikello soi ja menen avaamaan. Ovella on viime syksyinen (2007) ihastukseni, joka ei koskaan vastannut minulle mitenkään, mutta joka tahtoi unessa nyt tulla käymään. Hän tulee sisään, ja menemme olohuoneeseeni. Juttelemme kevyitä jonkin aikaa, ja hän heittää jollain esineellä kevyesti kirjahyllyni päällä olevaa pehmolelua, joka kaatuu, ja ihmettelemme, kuinka sen voi niin pienellä voimalla saada kaatumaan. Pehmolelu tippuu kirjahyllyni taakse.
Juttelemme hetken aikaa jotain. Kysyin, miksi hän on täällä ja hän vastasi, ettei tykkää jättää asioita puolitiehen. Sitten kysyn, miksei hän vastannut minulle syksyllä. Hän kertoo, että oli kyllä vastannut minulle. En ollut vain jostain syystä saanut hänen viestiään. Sitten selailemme koneella hänen kuviaan, jostain gallerian ja kuvakkeen tapaiselta oudolta sivustolta. Hän kertoo joistain ystävyyssuhteistaan kuvagallerioissa näkyvien ihmisten kanssa. Istumme vierekkäin ja hän tulee poski minun poskeeni kiinni. Alan täristä kaikesta jännityksestä. Jossain vaiheessa vielä olohuoneessani ollessamme olen aikeissa sanoa hänelle, että tämän täytyy olla unta, koska miksi hänenlaisensa ”upea” ihminen tulisi käymään luonani. Jätän tämän kuitenkin sanomatta, koska pelkään sen kuulostavan typerältä. Katson samalla pöydälle, jonka päällä on jotain kirjoja, sekä muutama paperi, joissa on symbolein kirjoitettua tekstiä. Hän kävelee olohuoneeseen, ja istumme vielä hetkeksi juttelemaan joistain asioista. Uni päättyy, huomatessani alkavani heräämään yritän pitää unesta kiinni kaikin voimin, mutta se ei onnistu.

Kuvittele, että maailma on litteä
kuin kolikko

ja kuvittele kolikko pyörimässä pöydälläsi

kuvittele, että olet miljonääri
jonka miljoonat koostuvat pienistä kolikoista

ja kuvittele itsesi
pyörittämässä jokaista kolikkoasi

Keskustelu alkaa muista poikkeavalla kommentilla, yleensä huomautuksella jostain täysin epäoleellisesta yksityiskohdasta kuvassa. Tämä herättää huomion, ja antaa jo pienen palan luonteestani, joka on siis täynnä huomionkipeisyyttä ja erilaisuuden halua.
Joskus keskustelu käynnistyy, joskus ei, se riippuu naisen luonteesta. Sitten siirrytään tavanomaiseen jutusteluun. Olen jo erikoinen hänen silmissään, joten voin laskeutua tavalliselle tasolle ja kysellä päivän kuulumiset ja lempimusat ja lemmikkien sukuhaarat etc.
Jossain välissä kenties nainen saattaa alkaa pitämään minua söpönä, koska se on yleensä vaikutelma, johon tähtään. En tiedä, onko se omaa itseäni. en oikeastaan tiedä, mikä on oma itseni. Mutta söpön leikkiminen tuntuu silti monesti kivalta.
Ennen pitkää kuitenkin nainen yleensä huomaa, että pohjimmiltani olen hyvin tavallinen tallaaja. Puhun tavallisia asioita, toistan itseäni, minulla on kenties kerran kuussa paha päivä, toistan itseäni. Pelkään, että alan ärsyttämään ihmisiä, jolloin alan kysellä asiasta, jolloin kenties alan ärsyttää ihmisiä. Se on yksi peloistani. toinen on yksinjäämisen pelko.
Jos olen ihastunut johon kuhun ihmiseen, en osaa ilmaista sitä luontevasti, vaan periaatteessa räjäytän koko helahoidon ihastukseni silmille, jolloin seurauksia on yleensä kaksi: Hän ei tunne samoin, ja hiljenee erittäin radikaalisi minua kohtaan,ja minä saan niskoilleni n. viikon pituisen melankolian, tai sitten hän tuntee samoin minua kohtaan, jolloin minun ihastukseni häntä kohtaan romahtaa kuin hermo typeriin ihmisiin.
Luultavasti tärkeintä roolia koko tässä prosessissa näyttelee minusta säteilevä/huokuva/hehkuva epäitsevarmuus, joka on kertakaikkiaan vertaansa vailla. En siis tunne omia rajojani, mikä kaiketi näissä asioissa lienee älyttömän merkityksellistä. Hetken ajatus epäitsevarmuudesta saattaa lisätä söpöyttä, mutta lopputuloksena olen kuitenkin vain ystävä, tai tunteet menettänyt epätunne-ilkiö.

AAMEN

TISKAA NE HELVETIN TISKIT HETI KUN NIITÄ TULEE!

Rupee sienet jo vähitellen sapettamaan...