IRC-Galleria

Kadulla joku tuli luokseni puhumaan. Hänen asiansa sattui oleman arka ja epäkohtelias. Hänen ruumiinkielensä vainosi varjossa puukolla. Äänensävystä päättelin, että herra tuli kieltämään minulta jotain. Tunsin kuulevinani yhden sanan kaksi kertaa kahdessa lauseessa, enkä luule, että hän kiroili missään vaiheessa. Kuuntelin häntä loppuun ja vastasin takaisin nyökkäämällä ja sanomalla "ok". Mies ei sen jälkeen, enää vaivannut illan hämärtyessä. Kävelin loput illasta perheen kanssa kampin alueella, kun minua alkoi ahdistaa epäluulo ja kiinnostus siitä mistä valitettiin.

Minulle aina sanotaan, ettei kuurouta tarvitse pelätä. Kun joku tulee puhumaan niin pitää kertoa suoraan, ettei kuule ja ihmiset ymmärtäisivät. Todellisuudessa kaikki toimii toisinpäin kuin lääkärit uskottelevat. Keskustelut ventovieraiden kanssa ovat liian lyhyitä, jotta saisin anoa ymmärrystä tilanteeni nähden. Pelkästään sen selittäminen laukaisisi heissä jonkinlaisen tunteen jonka en osaa selittää. He vain mykistyvät, lähtevät pois tai yrittävät kohteliaasti jatkamaan. Ymmärrän heidät hyvin. Siksi kirjoitankin tämän heille. Minunlaiseni ihminen ymmärtää. Voitte ihan rohkeasti vaan lähtemään keskustelusta pois. Ei tarvitse olla kohtelias ja jäämään puhumaan asiasta joka ei vie minnekään. Voitte vaikka pyytää anteeksi vaivaamisesta, siinä ei ole mitään häpeämistä. Tosin ole mitään syytä pyytä edes anteeksi. Kyllä kuuro ymmärtää, he ovat kokeneet tämän useita kertoja. Ja niin olen minäkin.

Saanen vielä mainita, että iloitsen erikseen oireettomista viikoista täysillä. Rakastan tätä oireettomuutta. Se on kuin kylmää kesä ilmaa hengittäisi. Tuntuu hyvin vapaalta elää suhteellisen normaalia elämää. Elämän ei tarvitse aina olla niin synkkä x)