IRC-Galleria

Timpska

Timpska

On ihminen ihmiselle.

Ajassa ja sen tuolla puolen.Tiistai 20.05.2008 00:40


Se on taas minussa pinnalla, se levottomuus, sielun ja sen tasapainon löytäminen siihen mitä oikeasti etsii. Jossakin vaiheessa olin jo tavoittanut pienen häivähdyksen totuudesta, ja tiedän senkin ettei sitä oikeaa totuutta ole. Ja mitä siitä? Ei mitään. Perus tylsyys. Täytyy yrittää keskittyä, täytyy tehdä asiat jotka ovat tärkeitä, täytyy yrittää elää. Jokin kuitenkin puristaa rintaa koko ajan,
se tulee välillä uniin, ja joskus muistuttaa menneisyyden varjoista. Voi olla että olen jo unohtanut, mutta sydän parkani ei. Eiköhän se kiveksi muutu, kun aikansa odottaa?

Videonauhaa ja budoaSunnuntai 18.05.2008 01:11


Kuvailin Shidoshimme opetusta ja materiaalia kertyi noin 2h 20min. Toki siinäpä ei treenaamisesta oikeastaan mitään tule, joten tein valinnan ja kuvasin. Täytyyhän jonkun tehdä sekin.

Hmm.?Torstai 08.05.2008 13:18

Bändin laulusolisti pyysi biisiä seuraaviin treeneihin. Lupasi tulla uusien sanoituksien kanssa.
Jollakin ihmeellisellä tavalla tekaisin ja äänitin parissa tunnissa, siis kotivehkeillä, ja yhdellä kitaralla
kolme ehdotelmaa uusiksi biiseiksi. Jos nyt maailmassa on enää yhtään uutta biisiä?
Evilän setä tykkäsi uusista. Ja se on hyvä.
Oispa se aina yhtä helppoa. Oli verran huono olo, että en pystynyt fokusoitumaan kuin yhteen asiaan, sillä kertaa. Tämä helvetin maha on ollut sekaisin kohta viikon.
Viime yönä 5 kertaa wc-rules ok, naapurit tykkää varmasti kanssa. Mutta, toki eilen kävin jo pyöräilemässä 20km, ja olin töissäkin pienen hetken. Meinaa vaan olla välillä aika heikko-olo.
Mutta, jos ei huomenissa ala helpottamaan, niin välskärille on sitten kertomista.
Mutta pääasia on että korvat, silmät ja kädet pelaa.

Kävin kuulon testauttamassaKeskiviikko 07.05.2008 16:49

Audiogrammi on tyypillinen tapa esittää graafisesti tutkittavan henkilön kuulonalenema.

Tai sitten se ettei alenemaa ole. Tiesin sen että oikean korvan kuulo on huonontunut harrasteissa.
Se että ero ei ollut kovin merkittävä, oli suurempi yllätys. Eroa oli mutta siten ettei normaalissa elämässä asilla pitäisi olla merkitystä. Osittain se voi johtua iän(!) mukanaan tuomasta heikentymästä.
Hoitaja/ testaaja kysyi uteliaana- Miksi ylipäätänsä testautin kuuloni? Koska se on erinomainen?
Niin, siis, ehkäpä, muttei niin hyvä mitä joskus on ollut;)
Ja, odotan lääkärin soittoa ja tarkempaa analyysia niistä taajuuksista joissa on alentunut herkkyys.
Niin, alunperin menin tuon tuonne koskapa minulla on ajoittaista tinnitusta oikeassa korvassa.
Esimerkiksi lusikan kilahdus lattialle saattaa sen laukaista; Kuulotaajuuksista häipyy ylemmät osat ja kaikki kuulostaa puurolta... Mutta, koskapa se ei ole aivan jatkuva tilanne, asian kanssa voi elää.
Ja kuka käskee tiputtelemaan lusikoita tms.?

PS. Kyllä siinä oikessa korvassa on selkeä tiputus, 6000-8000 hertsin välillä. Mutta vasen oli onneksi vielä kohtuullisen hyvä. Samalla alueella myös siinä tiputusta, mutta aivan normaalin rajoissa.
Tulpat siis tilaukseen seuraavasta kunnon tilistä. 200e ne maksaa. mutta ovat kyllä sen arvoisetkin.


No niin, ja taas rocken rollia.Sunnuntai 20.04.2008 21:18

Oltiin eilen keikalla, Ytyällä, video-opiskelijoiden kevätriehassa.
Mukavaa oli, oma liikkuva back-stage, elikkäs matkailuauto takasi hyvän fiiliksen, ja rauhoittumisen ennen keikkaa. Mulla on nääs aika kauhea ramppikuume... Pari olutta siihen ennen keikkaa rauhoittaa sopivasti. Mutta siitäkin huolimatta tuntui ettei soitto lähde ekassa biisissä mitenkään kulkemaan... Mutta ei muuta kuin rocken roll.

Timo

http://uk.youtube.com/watch?v=hf_sgvN_WMA


Sanat.

Can you see faces of satan ?
I want see your fuckin' hands up !
Black hole of the mephisto, burnin' burnin' turning' allnight long, in black hole.
Black hole of the memphisto, burnin' burnin' freakin' allnight long, yes, all night long.
I want see faces of dark desire, I can see young faces goes Fire, burning all night long, throught the black hole,
Black hole of the mephisto, burnin' burnin' turning' allnight long, in black hole.
Black hole of the mephisto, ah hah how
Black hole of the mephisto, oh hoh ho

From road to home, sweet home.Torstai 17.04.2008 22:49


Ihan ekaksi totean että pidän työstäni. Ja en valita.
Ihan vain realitteetteja tässä kertailen, ja mennyttä viikkoa.

Su 18.30 - 21.30 kuvauksia, Oulussa, ihan perussettiä, kolmen hengen kuvasryhmä; 2 kuvaajaa, ja äänimies. Kuvaajat hoitavat myös valaisun, ja toimivat äänittäjinä, äänet tulevat kameraan.
Sekä ykköskuvaaja ohjaa samalla kun kuvaa. Ja se meidän äänimieskin on oikeastaan tuottaja. ja ottaa siis puomilla tilaääntä. Ja henkilöiden dialogi tulee langattomien nappimikkien kautta.
Ma 08.00 - 20.00 matka Kuortaneelle, kuvauksia, ja vapaalle jo aikaisin. Yöpyminen Urheiluopiston asuntola-hotellissa.
Ti 08.15 - 10.30 kuvauksia Kuortaneella, ja sen jälkeen Vaasassa kuvauksia 13-16.00
jonka jälkeen Tampereen kautta, Helsinkiin, jossa kuvauksia ilta 23.30 asti.
Ke Herätys! 05.30 , äänieditointi kutsuu. Nukahdin jossakin vaiheessa, jouduin herättämään koneen haltijan, elikkäs ohjaaja-sedän, jolla oli tunnukset koneeseen. Aika noloa. Mutta, homma saatiin tehtyä ennen detahlineä joka oli 11.00. Sen jälkeen kohti Oulua, 11.30. Perillä, n.18.45.
Ei kovin huonsoti, peräkärryn kanssa ajettuna. Vain yksi pysähdys. Kuskin vaihto ja tauko samalla.
Paikan päällä sitten... Soittokamat olikin jo valmiina. Tonin kanssa laitettiin kamerat, 3kpl. valmiiksi.
Keikka alkoi n. 20.15. Väsymyksestä ja lievästä kuumeesta johtuen keikka ei osaltani mennyt aivan putkeen. Niin, tosiaan olin koko reissun ajan poskionteloiden takia lievässä kuumessa.
Noh. Ei muuta kuin rock n' roll =)

Ok, taas on käyty budoilemassa, ja nyt sanoi kyynärpää sellaisen ikävän naksahduksen.Toimii vielä ja on hieman kipeänä. Aivan sama. Kuuluu lajin luonteeseen.
Idealside ja bepanthenia kehiin. Hieraisee hiukka voidetta silmiin, niin muut kivut vaipuu unholaan.

Timo

PS. Juu, tuohon pitää vielä lisätä oikean käden peukku, josta onnistuin mattoveitsellä leikkaamaan pienen siivun poes. Juuri siitä kärjestä, jossa kitaran plektra istuu etusormen kera. Verethän sieltä heti tirskahtaa kun yrittää soitella. Ja ei se ainakaan helpottanut budoilua... Kun joissakin tekniikoissa on se koko käden toiminta sen tarttumisen kannalta tärkeää. Mutta, khyllä se siitä.

Hauska tilannekuva.Lauantai 29.03.2008 21:18


Oltiin kuvaamassa, yhtä työjuttua, ja mun pikkukamera oli laajakulmalla yläviistosta kuvaamassa.
Ja se oli sitten rigattu niin hyvin teipillä sähkökiskoon kiinni, että kun yritin laittaa nauhoitusta päälle, olin sitten aluksi ottanut tällaisen tilannekuvan, photoshot toiminnolla:)

Unable.Perjantai 28.03.2008 19:23


Nyt on kyllä puhti poes. Hittolainen, joka ilta meinaa hieman kuumeen oiretta olla. Ja ei jaksa, ei pysty. Jos ei lepo auta, nii ei sitten mikään. Noh, siis toki olen puuhaillut ja tehnyt, mutten oikeen mitään kovin liikunnallista pysty, kun hikiä pukkaa pelkästä kävelemisestäkin.
Ja aamupäivällä olin vielä kovasti menossa matsiin veljen kanssa, joka ei sitten tulekaan. Ja nyt ei taida jaksaa treeneihinkään mennä, kun joka paikkaa särkee. En ole ihan varma onko tämä flunssaa, ylirasitusta (mistä?) vai onkos mun selkä jostakin syystä äitynyt taas pahaksi. Kun ei pitäis olla, vaan onko siltikin?
Hei vaan, ei se mitään, menen pitkäseni ja luen sotakirjaa. Se asettaa asiat aina omaan mittakaavansa. Ja sitä paitsi, toinen maailmansota ei lopu koskaan. Ainakaan kirjoissa ja elokuvissa.

Niin, muuten, tällä viikolla olen rikkonut ainoastaan yhden lennokin, jonka senkin kaverin ystävällisellä avustuksella. Korjattu on. Elämä on.

Tuo kuva ei liity siihen, ja siinä esiintyvä ystävä ei liity siihen. Laitoin sen huvikseen, kun on niin hyvä kuva.

610km.Sunnuntai 23.03.2008 20:34


Tulipahan sitten ajettua 610km, kahden päivän aikana. Eihän se paljoa ole. Mutta ajoin sen kuitenkin aika tavalla yksin, ja hieman kipeällä selällä. Toki, rahallisesti ihan ok. Eli siis jotakin jäi plussan puolelle... Jos se nyt sinänsä on edes oleellista, kun on taas aivan puhki.
Mutta, päätin sen reisuun tehdä, ja sen tein.