IRC-Galleria

Sanat kuin tyhjät kuoret,
ne kolisevat elämäni roskalaatikon pohjalle.
Roskalaatikko täynnä kuoria.
Kömmin sinne itsekin.

Menneen talven lumet,
sulaneet sielusta,
valuneet kyynelinä,
uurtaen kasvoihin jäljet siitä mitä ei enää ole.

Putkinäöllä läpi elämän
Syöksyen, hämärässä pakenen
demonieni yöhön.
Uutta aamua odottaen,
auringon värjätessä,
kaiken purppurallaan.
Kuin yö olisi vain painajaista.

Bittien taivas on iso paikka,
ja sinne on lyhyt matka.

Kaiken sellaisen pienen kivan tekeminen välillä, on elinehto.
Siis; Rakennan lentokoneen pienoismallia, kissa sylissä, ulkona pöydän ääressä , auringossa.
Luen hyvää kirjaa, makoillen nurmikolla. Paistan makkaraa, savu kirvelee silmissä, saaden onnen kyyneleen valumaan.
Katson taivaan pilviä, ja olen siinä hetkessä, kiinni elämässä, enemmän kuin pitkään aikaan.
Onnellisena, tyytyväisenä. Ei kiirettä. Ei pakkoa. Vain se hetki.

Toisinaan huomaa olevansa tyytyväinen elämäänsä, hetkittäin jopa onnellinen, siihen että voi elää siinä hetkessä. Onnen murusia talletetaan sieluun ja sydämeen.
Sydämessäni on aukko. Toivottavasti sen joku joskus paikkaa.
Sydän rinnassa, tuntee ja ymmärtää elämää, joskus jopa itseäänkin.

Ha-ha!
Kiinni jäit!
Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida.
Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen.
Laita tämä teksti omaan päiväkirjaasi ja nappaa kaikki paiväkirjaasi (vahingossakin) lukevat..

Taistojen taivas, luojan sinikannel,
Soittaa sävelmää kuoleman.

Miehistä parhaat ja valitut,
nousevat leikkiin tuonelan.

Hetkestä toiseen vaistollaan,
kuin metallipedot,
taivaalla taistellaan.

Julma tanssi käy metallin,
piirtyy taivaalle kuvio kaunehin.

Laulumaiden tulinen myrsky,
kaksikymmentä yhteen,
kohtalon käsky.

Taivas täynnä hehkuvaa rautaa,
käy monen matka,
kohti tulista hautaa.

Ritarinristin heistä monet saa,
elon polku käy Walhallaan.

Toverit parhaimmat siellä odottaa,
eläen ikuista kunniaa.

Raskaimman taistelun kun käynyt on,
siivin valkein voi nousta lentohon.

Nuoret miehet, hopearatsuissaan,
ovat taakseen jättäneet lapsuuden maan,

sinitaivaalle, kehtoon pilvien
he nousevat, puolesta vapauden

sydämessään varmuus,
kunnian, velvollisuuden.
Kohti luojaa kaanteen taivasten,
historiaan, sivuille kirjojen.

Hämmästys, hetki kuumuuden,
välähtäen läpi ikuisuuden,
lentäen kanssa tovereiden,
löytäen ikuisen nuoruuden.

Rankimpina hetkinä,
henkisen helvettini tulessa,
paloivat panssarini ja piikkini pois.
Jäljelle jäi vain; tie, totuus, elämä, ja
rakkaus ?


Rakkaus on tasavertaisuutta,
täytyy vain antaa sielunsa aitona ,
ja sydämensä ilman itsekkyyttä.

Siksi se onkin niin vaikeaa:)