IRC-Galleria

Kovasti olen yrittänyt olla ihminen ja ystävän tukena.
Jotenkin on siltikin liian tyhjäksi puserrettu olo, taas.
Jos antaa kaikkensa ja näkee siltikin vain sen romahduksen, aivan vierestä, niin kyllä se tavallaan romahduttaa aina hieman omaakin uskoa siihen että hyvyys joskus palkitaan. Pakko siltikin olla, ihminen ihmiselle.Ystävyys velvoittaa. Usko, toivo ja rakkaus, toivottomuus ja turhat uhraukset. Ehkä en ollut sitten riittävän hyvä? Ristiriitaista on taas tämä. Omat tunteet pitäis painaa alas, ja hyväksyä vaan tilanteen mahdottomuus. Mutta, mikäänhän ei ole mahdotonta? Edes aito rakkaus.

Teltta pystyssä, aamuun harmaaseen
Katson käteeni, ainoaani, armaaseen
Siihen puserran kipinän elämän,
jospa joskus löytäisin, sen,
oikean emännän.

Sielu vereslihalla,
ihmissuhteiden viidakossa kahlaan,
omien halujeni petoja vastaan taistellen.
Laastaria tarvitsen,
tai edes henkistä-bepantheniä.
Sydämensä ääntä on silti pakko kuunnella,
en voi luovuttaa.

En tiedä mikä elämässä on ollut vaikeinta. Ehkä se että ei ole voinut täysin luottaa keneenkään, ja sitä myöten myös itseluottamus on taas pitkään ollut hukassa. Nyt mietin miten koen rakkauden. Ehkä se pyyteetön halu olla hyvä toista ihmistä kohtaan, tai ehkäpä vain halua olla rakastettu. Halut ohjaavat ihmistä. Jos se halu tulee koko sydämestä, niin eihän se voi olla väärin? Olen taas tässä tilanteessa, että en enää tiedä yhtään mitään, tai tiedän paljonkin, mutta ehkä pelkään liikaa, tunnetasolla. Luulin olevani, mutta en olekaan. Luulin että voisin rakastua, mutta en tiedä onko se taas vain hyvän olon tunne jota haen tyhjyyteen sisälläni. Olisin ollut jo valmis siihen, mutta ei, vieläkään? Ei koskaan. Suurin rakkauteni on ollut lennokit ja lentokoneet. Kohti korkeuksia, ylös luojan luo, sillä taivaalla on juhlat. Siinäkin olen hyvin vajavaisesti pystynyt toteuttamaan itseäni. Tai en ole ollut tarpeeksi realisti omien kykyjen suhteen.
Unelmia ja haaveita paremmasta. Ei sitä ole parempaa, on vain tämä hetki. Tuska siitä mitä ei ole tässä ja nyt. Hän. Hän ei ole tässä. En tiedä onko hän edes olemassa. Tavallaan se on mahdollisuus meissä jokaisessa. Mutta epätodennäköistä. Sitä takertuu jokaiseen pieneen toivon kipinään ja mahdollisuuteen. Jos kokee yhteyttä toiseen ihmiseen voimakkaasti, niin pettymyshän siitä yleensä tulee. Uudestaan. Vaikka siltikin jaksaa uskoa. Vaikka toivoa ei ole. Ei rakkautta. On vain tyhjiä sanoja ja kuoria. Pelko. Yksinjäämisen pelko. Kipu. Kipu sydämessä. Se ei mene pois. Sitä ei saa pois, sydäntä rinnasta. Se näkee liikaa. Itsekkyyttä. Ahneutta. Suru. Surullinen sielu. Näin jo pilkahduksen sieluntoveristani. Miksi en voi olla siitä vain iloinen, koska on toivoa vielä? Mitä helvettiä minulle on tapahtumassa?

Vanha sanonta; Exän kanssa yhteen palaaminen on kuin yrittäisit työntää paskaa takaisin rectumiin. Eli aika paska homma, yleensä. ja, tästä vois vielä johdattaa sen, että en kovin innoissani olisi siitä paskan syömisestäkään... Kertaalleen syöty ruoka ei ole parhaimmillaan.

Ajatus maailman rauhalle ; Muodostetaan ihmisketju maapallon ympäri. Pahimmat höyrypäät voidaan sijoittaa Mariaanienhautavajoaman kohdalle. Ok, ja mää voin siellä rannassa myydä lopuille kukkahattuja... World is business as usually. Peace and love, mothers fuckers. Ei se ongelma ole se etteikö tavallisten sekä normaalien että erilaisten ihmisten kans tulisi tavallinen ja normaali ihminen toimeen. Mutta viimeistään laivan upotessahan, kaikki ajattelee vaan omaa tai korkeintaan sen etua joka on käden ulottuvilla ( ok, ehkä meistä n.5% kykenee jonkin sortin sankaruuteen, ja ne miehet on siellä intiössä). Jos ja kun osa maailman ihmisistä elää henkisesti vielä 1500 luvulla, noin niinku ihmisarvojen ja oikeuksien puolesta? Kuka vapaaehtoisesti juoksee siihen tähtäimeen tai sen macheten hakattavaksi? Minä en ainakaan. Käännätkö toisenkin posken? Perseelle läpsimiset on sitten asia erikseen. Jos on jotakin asiaa tämän suhteen niin YV:tä kiitos. Katsotaan sitten jatketaanko face-kavereina, jos muutenkaan.

Ps. Tämä oli siis mun face-päivityksenä.

Tylsä avautuminen, osa 666.

No, kukapa sitä ei kunnon kumppania haluais. Naiset vaan on niin ylpistyneet että ei edes yv.tä voida pistää, aloite pistäis tehdä miehen suunnasta. Nainenhan sen valinnan aina kuitenkin tekee, ukkoja viedään niinku pässiä narussa. Netistä ei muuta saa kuin pahan mielen. Ja, niin, kun ei baareissa viihdy niin... Hmm. tanssikursseille, ei? Johonkin sinkkumiitteihin, ei pysty, liikaa ihmisiä kerralla. Niinku, ois nyt etes niitä kunnon naisia. Näillä aamuilla/kokemuksilla ei kuitenkaan ihan mihin tahansa enää pysty syttymään. Ja jos itse pyrkii olemaan kunnossa ja elää terveellisesti, niin ei jaksa innostua mistään 'vanhoista sotanorsuista'. Ja taas saa tästäkin kommentista vaan paskaa niskaan, tiedän. Mulla vaan on ollut kaikki naisystävät aina jonkin verran nuorempia... Ja nyt jos aattelee senki ettei lapsia ole vielä itsellä yhtään, niin parempi sen tulevan kumppanin ois senkin varalta olla pikkuisen nuorempi... Sori nyt tää avautuminen, ja nillitys. Mutta juu. Meen pyörimään taas tuonne sänkyyn yksin. Ei taas viikkoon ole kunnolla saanut nukuttua, ei vaan meinaa tottua tuohon liiaan isoon sänkyyn, ja yksin olemiseen.Öitä.