IRC-Galleria

Kävelen hauraan hattarapilven päällä liian raskain askelin.
Olen unohtanut todellisuuden.
Unohtanut pelot, vastuun, suraukset, surun.

Ja kun otan sen viimeisen askeleen,
hajoan.
Hajoan ja jään leijumaan ilmaan odottamaan pelastajaa.
Pelastajaa, joka tuskin saapuu.
Pelastajaa, joka katoaa kuitenkin.

Hajoan hattarapilveni mukana.
Hajoan ja tipun todellisuuteen pelon ja surun keskelle.

Sinne missä harvoina hyvinä päivinä paistaa aurinko.
Sinne missä lehdet tippuu puista jo ennen kesää.
Sinne minne talvi saapuu jo ennen syksyä.

Todellisuuteen, jota ei voi paeta.