IRC-Galleria

Hiljaisuudesta lepoon,
Nyt lienee aika rauhoittua.
Siirtyä pöydältä lattialle,
lakaista lika pinnalta.

Tehköön joku sen puolestani,
olen täyttänyt jo oman osani.

Kiitos ja apu,
niitä ei tunneta.

Astun jalkojeni varaan,
ne kantakoot minua tästä lähtien.
Pöly sotkee jalkani,
pöytä kaatuu lastinsa painosta.

Tehköön joku sen puolestani,
olen tehnyt oman osani.

Kiitos ja apu,
niitä ei tunneta.

Ryhmähtäen lattialle,
kuin kasaamaton elämäni.
Katson sotkua,
kuin kaatunutta elämääni.

Tehköön joku sen puolestani,
olen tehnyt jo oman osani.
Tehköön joku sen puolestani,
kasatkoon pöytäni.

Totuus ja luottamus,
niitä ei tunneta.
Apu ja kiitos,
niitä ei huomata.

Tuijotan ja tuijotan,
Täytyisi itse tajuta asia.
Kukaan ei siivoa jälkiäni,
on minun itse kasattava pöytäni.

Rymisten seinille,
sotken paikan paremmin.
Siivoan sen jälkeen sotkuni,
itsepähän sotkinkin.

Ymmärrän sen,
ei kukaan siivoa jälkiäni.

Nyt myöhemmin,
katselen pöytääni.
Sain kaiken korjattua,
tästä on hyvä jatkaa.

Sitä joskus pysähtyy miettimään,
Mikä tässä juuri nyt on tärkeintä.
Sitä pysähtyy, miettii ja toteaa,
tarvitsisin jotain uutta elämään.

Hetki on vain hetki.
Se kestää vain sen tietyn ajan.
Tämäkin on minulle hetki,
hetki hetkien joukossa.

Askeleet vievät jonnekin,
kuljen eteen päin.
Pysähdyn,
olen taas hetkessä.

Puro virtaa suuntaansa,
kohti minua.
Katson aina vastaan,
se työntää voimallaan.

Kun käännyn toiselle laidalle,
puro myötäilee reittiään.
Ei mitään painetta vastassaan,
pois päin hetkestä.

Matka jatkuu mietteissä,
askel askeleen perään.
Kädet reunalla,
aidalla suuren maailman.

Kohisten koskessa virtaa,
kuohuen elämän voimaa.
Pisaroita kasvoilla,
jatketaanhan matkaa.

Hetken keskeyttäjä,
kutsuu seuraan kaltaistensa.
Tahtoo kuulla tarinaa,
hetkiä menneitä.

Jalat saavat levähtää,
kyytiin pääsi helpompaan.
Vie hetkeen seuraavaan,
kaaoksessa tavataan.

Vapautta pidetään sairaana,
joutaa nuo hoitolaan.
Siniset valot vilkkuen,
saapuuko kyyti noutamaan.

Matka jatkuu taas kävellen,
Keskustelua pursuten.
Ei purkautumista sen suurempaa,
tahtoisi yrittää vain uudestaan.

Kotiin nää kadut vie,
mikä tyttö! Kuka lie.

Mitä sitä taas tuli tehtyä...

*Ripsiliima
*Meikkisiveltimen vaihtopäitä
*Kynsilakka
*Huivi
*Vyö
*Hesen salaatti
*Alushousuja x3
*Loppu viikon safkat
*Tupakkia

= reilu 40e.

Ei paineita.
Elämä hymyilee.
Kyllä tästä vielä selvitään.
Sanoo, ei tarvitse pelätä.

Sinä olet minun.

Anna anteeksi,
en jaksa hymyillä.
Irrota kivi rinnastani,
en jaksa sen painoa.

Painoa,
liikaa painoa.

Kostea tyyny,
anna anteeksi.
Kyynelillä ei loppua,
irrota kivi rinnasta.

Kipua,
liikaa kipua.

Päättymätön leikki,
anna anteeksi.
Haluan uuteen alkuun,
irrota kivi rinnasta.

Katsotaan taas huomiseen...
En jaksa enää uskoa.

Pois.

"Rakkaus on julma vitsi".

-Herra Ylppö

Pistin jälleen sinisen värin tukkaan.
Tällä kertaa koko päähän.
Saa nyt nähdä mitä tästä tulee kun 5kk sitten viimeksi vaalennettu tukkaa,
(nyt en vaalentanut) ja punaista hiusväriä on monta kerrosta tukassa.

Tuleekohan siitä violetti?

Nyt se hörhiläinen osas ihan itte pihalle, sieltä mistä tulikin.

Miksei kerrostalossamme ole hyttysverkkoja ikkunoissa?
Ei sillä, eihän näin korkealla hyttysiä ole,
mutta noita ampiaisia riittää.
Nuo vitun raitajellonat pörrää ikkunastani sisään,
kuin linnan juhliin kutsutut muotisuunnittelijat..
Nyt tuo yks vitun karvaturpa jäi nylkyttämään minun verhokiskoani,
eikä tajua ryömiä pihalle.