IRC-Galleria

Pyydän sinun pahuuttasi
sitä ainoaa joka sinussa kohtalon pyhää
heijastaa.
Valkaisemaan tuonen oksan taipuisia
liian helppoja elämiä.

Pyydän sinua toistelemaan virheitäsi
jotta näkisin pimeässä valon.
Kun sinun omistushaluksi muuttunut
rakkautesi
vihloo minua hämärässä
tiedän ja tunnen
kuinka jatkan etsintää.

Olen korkealla vuorella
ja katselen kuinka linnut
muistuttavat meitä puutteistamme.
Katselen kuinka syöksyvät
valosta pimeään.
Selviytyjiä.
yhä uuden tuulen mukaan,
yhtään iskua köyhempänä.

Emme voi muistaa niin
alkuumme.
Maa ole ensimmäisemme.

Valtavan paljon kauemmas aikaan
ajattomuuteen ennen kuin aurinkomme
suunnittelikaan syntymää,
aina sitten,
jo kolusimme äärettömyyttä,
tilatonta taikaa.

Väistelimme kosmisia kolareita
ylittäessämme vain uudestaan aina
suurten aikojen pimeän
valtamerten muistin seisauttavan massan ja paineen.

Lukematon määrä aikaa seilattuamme
nyt täällä.
Tuomittuna kadottamaan aina entisen maailman
kuin dementia
joka pyyhkii meidät virheistä.

Täältäkin lähdemme ennenkuin pajahtaa
supernova taivaan kannelle.
meillä on silloin,
teknologia tavoittaa tähdet,
laskimme sen lähtiessämme.
ja meistä tulee taas ikuisia.

Matka vie meiltä ikuisuuden.
Emme voi muistaa niin.
Kiertolaisten pahin kirous
on toisto.

Olemme kaikki universumit
samaa pisaraa.
Me ihmiset niin tiiviitä
että olemme jo
toistemme sisällä.

Niin täydellinen hiljaisuus
että sattuu.
Täydellinen pyyhkiytyminen,
unohdus
muistot koko universumista ulos.

Vie sinne minne eivät
Hubblet lennä.
Sinne minne loppuu
tähtiä virpovat tähtisumut,
minne loppuu aika
olla.

Minne loppuu
niin minne?
Juuri sinne
minua pyyhitään.

Sen piti olla
aivan tavallisen päivän
tavallisen kaupan kassalla
jolloin tapaisimme jälleen.
Sen piti olla niin.

Huomasitkin sinut sinä tavallisena päivänä
jonain muuna ja
paljon jossain muualla.
Kuin olin ajatellut sen olevan.

Emme olleet koskaan ennen olleet
niin etäällä toisistamme kuin
silloin tavallisena päivänä
sen aivan tavallisen terveyskeskuksen
huoneessa 4
jossa minulla oli sinulle asiaa.

Sen aivan tavallisen pikkukaupungin terveyskeskuksen
aivan tavallisessa huonenumerossa
sinä kuuntelit.
Minua hävetti kun sinä esitit empatiaa
ja minun olisi pitänyt
sairastaa jotain aivan muuta
jotta tavallista kiusallisempi tilanne estyisi syntymästä.

Kerroin sinulle sinä päivänä,
aivan tavallisia juttuja elämästäni.
Sinulle, aivan tavalliselle
vastavalmistuneelle
naislääkärille.

Poistuessani kiitin luojaa
ettei minulla sentään ollut
hyvä lukija,
klamydia.

Tänä päivänä, näin nuorena
huolestuttaa
arvomme ja itsekkyytemme.
Olemme sokeita vuosille.

Vanhukset kymmenen vuotta saattosängyissään
hampaitta aladoopia ja liisteripuuroa-
Ei kyllä sovi kesäteatteriin!

Itkiessään kyynelittä empaattisuuttaan,
kun näkevät loppuunpalaneen hoitajan luiden läpi.
Ei enempää pahoinvointia maailmaan
toivottaa asiakas.

Hikeä pukkaa omatunto
saamattomuus ja häpeä.
Hikeä pukkaa kun toivoo jumalan olevan
jo päättämässä tämän tiettömän taipaleen,
tämän hoitosuhteen.

Siellä jossain salatuissa käytäväbunkkereissa on
vielä muutamia porvareitakin kunnallisen käskyn alla,
ihmeissään
ja rapajuoppo se vaan porskuttaa rollaattorillaan
tasa-arvoa ja tilejä tasan.
Oikeus on tapahtunut,
oikeus jonka olemme valinneet.

Järkyttyisikö pappa
kevätkynnöistään huolissaan
jos kertoisin viljelyn olevan nykyään kiellettyä
ja liian käyrät kurkut ovat roskiksessa,
possuillekaan ei saa antaa.
Kaatopaikkaa pitää kasvattaa.

Järkyttäisikö tieto
ettei nyt olla kuntoutuksessa.
Nyt saatetaan placebolla tuonelaan ja
pappikin on nainen sen 20:ntä minuuttia kuussa.

Huimaisiko nousta ylös 16:sta tunnin levon jälkeen?
Siihenkin on lääkkeensä.
Annetaan se ennalta jo,
varmuus ei ole pahaksi.

Ensimmäinen käytäväverkoston
syötettynä napalminkuumalla puurolla. (tiedän, sitä osui käteeni)
Puheetta vaikea kommunikoida että anna jäähtyä.
Kesätyöntekijä kirjaa: ruoka ei maistunut
ja huoneessa haisi pahalle.

Viimeisenä vuorossa oleva veteraani
saa haalean puuron,
mutta hällä ei väliä, ei söisikään
vaikka omaiset miniää myöten pakottaa
Hän tahtoisi pois ja päätös on vakaa.
Ei auta validaatio enää, vain pahentaa.

Kun sun fyysisesti mentävä on,
ja henkesi meni jo kun vedin ensikännin.
Pidän sinua,
pidän sinusta eettisesti huolta
ettet karkaa,
ainakaan minun vuorollani.

Haluaisit tänään ylös.
Otsikon mukaan se on dementiaa,
lääkäri joka ei ole sinua nähnyt tiesi sen.
Ota levon kannalta tämä päivä, vuosi.
Kaipaat myös kotiin mutta
siellä asuvat Virtaset nykyään.
Sinulta on viety kaikki,
paitsi henkesi, siitä emme luovu.
Olemme vieneet sinulta jo luopumisenkin.
Tämä on jatkumo.
Miksi mietin natsisaksaa?
Jaaha, nyt tulee paskaa,
kun vatsasi ei toimi enää
toimitan sen puolestasi kunnolla ja
kerralla.

kertoisinko sinulle nesteenpuutteesta,
siitä että kuolet keuhkokuumeeseen?
Kun pistetään sinut ahmimaan
myös väärään kurkkuun.

Kertoisinko kuinka tyttäresi esikoinen
kuoli kevätjäillä?
Kertoisinko olevani se joka
sinut pukee
valkoiseen ristiin.
Kertoisinko edes omaisistasi,
vai olisiko se tuskaa
tuskan päälle?

Kerron sinulle päivät, ilmat ja vuodet.
Itsestäni puhun vain varoen.
Kerron 2000-luvusta vain helpottaakseni
omaa häpeääni.
"Maailma on kiireinen pysäkki"

Kehun hieman kauneuttasi
kuinka sinua ovat vuodet meikanneet.
Sinulla on lempeät vastaukset
ja ruskeat silmät.

Olen ihminen vierelläsi
viimeisen vuodenajan.

laulan sinulle!
Sanoja tuskin muistat
mutta melodiat vievät sinut hyviin hetkiin.
Kesiin, lapsuuteen ja ensirakkauteen.
Olet rakastanut.
Kieli kun ei enää riitä
mennään alitajuntaan.

Tänä päivänä,
näin nuorena
huolestuttaa.

Vuodet vaahtoavat tsunamin nopeudella.
Kohta olen osa tätä kärsimysnäytelmää.
Ota minut aiemmin!

Mitä se on?
Tehnyt ansaitakseen
adjektiivinsa?
Mitä se on meille thenyt
kun arvostamme antiikkia
mutta emme vanhaa
ainakaan tosissamme.

Kuljemme kovaa
samaan sudenkuoppaan,
ainakin yhtä syvään
kuin olemme rakentaneet
ja olleet jäässä
arvoillamme,
arvottomuudellamme.

Asettelemalla hintoja sydämille
kuljemme maailman kiireen yksinäisyyteen
tai pakenemme kovempaa.
Pahaa oloa tuntomme tunnottomuuden
oman käden kautta
haudan hiljaisuuteen.

5.9.2007

Aamu aikaa
valmistaa merelle,
merelle lähtöön.
Purjeita ylös
kohti päivää
saalista.

Ilta tyyni...
Mainingit ovat rauhoittuneet,
maisemat
lepäämään valon äärimmäiseen laitaan.

Kilahtaneet kuvitelmat kaikkeudesta
ilman peikkoja valuvat
happosateena ylös pilviä.

Maa kuivuu ja murenee alta
railot vievät miestä kuumuuteen.
Ilmestykirja oli nyt
ja ihmisyyden rajoilla mursi tuli kaiken.

Tuonpuoleisten maisemien värjyssä
kaikki kävi sinertäväksi.
Odotus oli kuin ikuinen suru.
Absoluuttinen nollapiste-kaikki pysähtyi, pysähtyminenkin.
Ajatukset ja rajat ylittävä kauhu vain jatkoivat.
Helvetti ei pysähdy koskaan.

Kun otetaan esimerkkitapaus, Virtanenhan se yleensä on?
Mutta miksi mielikuvissa Virtanen on aina mies?

Kuntouta rakastavaksi minut jälleen. (ja vaikka)

Tue siipeni ja puhalla minut hyvään tuuleen. (Sitten voisit)

Hoivaa minua rakastettavaksi uudelleen. (Tai)

Pura suojauksestani ja helli minua onneen uuteen. (anyway)