IRC-Galleria

Tämä yö pudottaa
tähdistä runoja kuin kastehelmiä
tai kuin kyyneleitä koska tänään ei rakenneta
vaan katsotaan hymyillen taa.

Tänään iloitaan siitä mitä on nyt
ja mitä vielä saa kokea.
Eikä yksikään vuodenaika ole
liian hieno kulkea pois.

Valo minulle yössä
suojakerroin 30 rinnan päälle.
Sinun kynäsi valossa minä peittelen
lapseni painajaisilta.

Sen tarkemmin en sinusta tiedä.
Jos joskus tunnistat minut kadulla-
lupaa hymyillä.

Ei asu pienen tytön onni
vaikka isä ottaa niin rennosti
ettei edes voi herätä tytön tuskaan.

Päivästä toiseen joku perkeleen muija ajaa
Porista Raumalle
tekemään hetkeksi jotain tytön traumalle.
Vittu se päivystää.

Seuraavana päivänä on paperit kunnossa ja tyttö pihalla leikissään.
Isän luo pukkaa sellaista ryhmää ettei sitä voi kuvitella edes leikillään.
Poliiseilta turhautunutta läppää
"vittu mitä porukkaa"
ja kioskilla emäntä saa soittaa ambulanssia
yhdelle onnettomalle
joka sentään viiltohaavasta kaulassa onnistui pöllimään koko lössin
viinat mukanaan.
Niin akuutti hätä oli.

Palaa särjetty sydän.
Lepattaa iltaruskoon
sininen liekki
jonka aamu tullessaan parrasvaloihin kaivaa.

Näissä kesäöissä sinussa syöpyy
eletty elämä
ja syyttävä sormi käy sinua itseäsi vastaan
adagiot laahustaa tai kääntyy väärinpäin niinkuin
muistot joidenka tehtävä ei ollut koskaan satuttaa.

Tänä yönä oi loistaa pullon pohja.
Tippa jallua palaneelle iholle.
ja nainen juoksee naapurista kaulaan puukotettuna grillille.

Silmissäni vilisee kuvat
väärät polut ja true tyhjyys jonka lääkäri minulle joskus keksi määrätä.
Silmäni katsovat meren ulappaa
minne se mua tuudittaa

Lauloit "minun sydämeni kipiä on"
ja vaikka en siitä sanaakaan uskonut-
en niissä olosuhteissa ja sen kaiken jälkeen
minun sydämeni ei ollut enään kipeä
ja tälle kesälle pantiin alulle ensimmäinen muisto.

Jonnekin ihmiskohtaloiden taa
ihmismerten jotka sadoin sydämin sua koskettaa.
Et kauaksi mutta teet lähtöä.

Et pakkaa vaan suutelet,
en ole surullinen vaan iloitsen.
Kuinka sinunlaisia on.
Kuinka tunnen jo nyt
etten koskaan enää
katso yötä yksin.

Kuinka me näemmä aina toistemme läpi
ja kuinka aina tulen hymyilemään
kyyneleissäsi kun sinulla on raskasta.

Sinä olet minulle aina iso hali
kun olen ihmeissäni vailla suuntaa
itseni kanssa.

Teet lähtöä jo
vaikka päivämme ei ehtinyt edes illan haavaan.
Ja toisaalta tässä kesässä oli
sanottu jo kaikki tarpeellinen.

Ja henkisesti niin pieni mies
että menee kusen mukana
joka päivä uudestaan
ison huuhtelun mukana-
niin kusipää se on.

Se on niin kusipää
ettei tiedä siitä koskaan
itsekään.

Minulle ei riitä
tää tasainen keinunta
tää myrsky.

Tää molli,
duuri,
pelkät muistot
tai ääni.

Ei mulle tunnu riittävän
taivaalta tähdet tai tuhannetkaan kesäyöt.

Kaipauksessa on pohjatonta tarkoitusta.
Niinkuin nälkäiset parvet hakevat parempaa huomista.

Mulle vois riittää silti
sun silmät
sun sydän,
mielestäs jokin murunen.
Yks aurinko jossa sun kanssa kylpeä.

Tai talvisen taipaleen purenta
jos sä oisit mukana.
Mulle riittäis Jocelyn Pook, jos mä voisin sen soittaa sulle-
sinä oikeana hetkenä
jolloin mulle
ei ois enää muuta kuin yksi.
En kirjoita tätä loppuun.

Tulee kun jo alkuun heitellään pitkiä hyvästejä
kun muijalla viiraa
ja lapset lakkaavat tottelemasta.

Kun juhannuksena havahtuu oksennuksestaan miettimään
sinulle vuosia toisen syöttämää tarinaa
kuinka huono isä sitä onkaan.

Kuinka kokee tuon auringonlaskun jotenkin syykseen-
kuinka häpeää sitä että on hauskaa
ja pihvit ovat perfect.

Onnentunteita puskee pintaan varmaan liian harvoin.
Meren euforiaan tekee mieli hukkua,
juoda sitä suolaa ahnaasti kuin kolmen tähden jallua.

En minä vaan voi
lakata rakastamasta
vaikka sinä menit sinne-
ja sinä sinne.
Sinä olet vielä tapaamatta
ja sinuun ei sanani rohjennut siellä saunassa tänään
minua vastapäätä vaikka näin tatuoinnestasi että olemme
juopuneet samasta terästä.

Ajaudun tasaisin väliajoin rantakallioon, valveille ja sattuu
pyhimpään
kun tuhlaan kesää.
Kun heitän minusta sinkoavia haaksirikkoisen rakkauden varoja
taivaan aaltoon
kaikkien nähtäville mutta ei kenenkään käsiin koskettaa.
Älä koskaan unohda minua.

Ja meidän yltäkylläisyydestä valuu veri
sitä mukaa kun kylkiluut purkautuvat jossain kohtaa luiden läpi
kaasujalkamme painaa entistä enemmän.

Kaikkea on jo hyödytöntä opettaa.
Tai jos opettaisi vain nopean kuoleman
tai että deeleistä aivot niin juntturaan että
hetkeksi unohtaa
kuinka riistetään ja käydään sen perään kirkossa.


Ikäänkuin henkisellä puolella olisi jotain annettavaa
ikäänkuin olisi jostain huolissaan.