IRC-Galleria

Hymysi suojissa
lähellä silmiesi rantaa
saavun kotiin
ihmisten keskellä.

Myrskyn silmässä
rauhallisuutesi meri
minut tyyneyteen
tuudittaa.

Olet minulle hyvä yö
hiljaisuus, folk.
Toteuneet toiveet,
niinkuin puhalsit ukkosesta
äänen pois.

Niinkuin ulappaa
loimottaa.
Niinkuin saunan suojissa
myrskylyhdyn pehmeä valo
kesää säilyttää.

Puhkottu reikiä
meren pohjaan
kallioon
otsoniin
kuuhun
aivoihin
sodissa minne vain.

siirretty sateita juhlien tieltä
kuivatettu järvet
kasteltu aavikko
käännetty virtauksen suunta
lennätetty eläimet kodeistaan
kuka minnekin
lennetty,
kuka minnekin
kuka mistäkin syystä
tai syyttä.

Kaivettu maasta kaikki
omat ja vieraiden
ruiskutettu kaikki steriiliksi
syöty itsemme steriiliksi.
Puukotettu metsien harmonia
ja laitettu soimaan
metallinen kakofonia.

Lähetetty signaaleja äärettömyyksiin
niinkuin maailman hätähuutoja
jumalten tai muiden sivilisaatioiden käsiin.
kelluttu lähiavaruudessa neljä minuuttia
kukin ryöväri kerrallaan
huippuhienoa.

Katseltu satelliittia radallaan
joka välittää meille
ahneuden nälkäkuolemaa
hoidettu lainarahalla omaa tuntoa.
Käyty kirkossa ja suljettu silmämme.

Perustettu projekteja
joidenka tehtävä on päättyä
ennenkuin huijaus paljastuu.
Keksitty byrokratia joka joustaa kuin teräksinen ratas.
Annettu rahaa köyhien pysyä köyhinä.

Koeponnistettu itsemme
kahdeksan euron tuntiliksaa vastaan helvettiin.
Menty seinää päin
sukupolvi toisensa perään.
Flirttailtu kovalla rahalla.
Oksennettu ylen.

Kielletty pienen piirin hyväksi
randomisti kaikkea.
Vedelty viimeisiä
yhtä aikaa henkeä haukkovan
asuinsijamme kanssa.
Vuokrattu sydämemme
ja maksettu hautapaikoista
jatkuvan talouskasvun ihmeen.

Tämä yö pudottaa
tähdistä runoja kuin kastehelmiä
tai kuin kyyneleitä koska tänään ei rakenneta
vaan katsotaan hymyillen taa.

Tänään iloitaan siitä mitä on nyt
ja mitä vielä saa kokea.
Eikä yksikään vuodenaika ole
liian hieno kulkea pois.

Valo minulle yössä
suojakerroin 30 rinnan päälle.
Sinun kynäsi valossa minä peittelen
lapseni painajaisilta.

Sen tarkemmin en sinusta tiedä.
Jos joskus tunnistat minut kadulla-
lupaa hymyillä.

Ei asu pienen tytön onni
vaikka isä ottaa niin rennosti
ettei edes voi herätä tytön tuskaan.

Päivästä toiseen joku perkeleen muija ajaa
Porista Raumalle
tekemään hetkeksi jotain tytön traumalle.
Vittu se päivystää.

Seuraavana päivänä on paperit kunnossa ja tyttö pihalla leikissään.
Isän luo pukkaa sellaista ryhmää ettei sitä voi kuvitella edes leikillään.
Poliiseilta turhautunutta läppää
"vittu mitä porukkaa"
ja kioskilla emäntä saa soittaa ambulanssia
yhdelle onnettomalle
joka sentään viiltohaavasta kaulassa onnistui pöllimään koko lössin
viinat mukanaan.
Niin akuutti hätä oli.

Palaa särjetty sydän.
Lepattaa iltaruskoon
sininen liekki
jonka aamu tullessaan parrasvaloihin kaivaa.

Näissä kesäöissä sinussa syöpyy
eletty elämä
ja syyttävä sormi käy sinua itseäsi vastaan
adagiot laahustaa tai kääntyy väärinpäin niinkuin
muistot joidenka tehtävä ei ollut koskaan satuttaa.

Tänä yönä oi loistaa pullon pohja.
Tippa jallua palaneelle iholle.
ja nainen juoksee naapurista kaulaan puukotettuna grillille.

Silmissäni vilisee kuvat
väärät polut ja true tyhjyys jonka lääkäri minulle joskus keksi määrätä.
Silmäni katsovat meren ulappaa
minne se mua tuudittaa

Lauloit "minun sydämeni kipiä on"
ja vaikka en siitä sanaakaan uskonut-
en niissä olosuhteissa ja sen kaiken jälkeen
minun sydämeni ei ollut enään kipeä
ja tälle kesälle pantiin alulle ensimmäinen muisto.

Jonnekin ihmiskohtaloiden taa
ihmismerten jotka sadoin sydämin sua koskettaa.
Et kauaksi mutta teet lähtöä.

Et pakkaa vaan suutelet,
en ole surullinen vaan iloitsen.
Kuinka sinunlaisia on.
Kuinka tunnen jo nyt
etten koskaan enää
katso yötä yksin.

Kuinka me näemmä aina toistemme läpi
ja kuinka aina tulen hymyilemään
kyyneleissäsi kun sinulla on raskasta.

Sinä olet minulle aina iso hali
kun olen ihmeissäni vailla suuntaa
itseni kanssa.

Teet lähtöä jo
vaikka päivämme ei ehtinyt edes illan haavaan.
Ja toisaalta tässä kesässä oli
sanottu jo kaikki tarpeellinen.

Ja henkisesti niin pieni mies
että menee kusen mukana
joka päivä uudestaan
ison huuhtelun mukana-
niin kusipää se on.

Se on niin kusipää
ettei tiedä siitä koskaan
itsekään.

Minulle ei riitä
tää tasainen keinunta
tää myrsky.

Tää molli,
duuri,
pelkät muistot
tai ääni.

Ei mulle tunnu riittävän
taivaalta tähdet tai tuhannetkaan kesäyöt.

Kaipauksessa on pohjatonta tarkoitusta.
Niinkuin nälkäiset parvet hakevat parempaa huomista.

Mulle vois riittää silti
sun silmät
sun sydän,
mielestäs jokin murunen.
Yks aurinko jossa sun kanssa kylpeä.

Tai talvisen taipaleen purenta
jos sä oisit mukana.
Mulle riittäis Jocelyn Pook, jos mä voisin sen soittaa sulle-
sinä oikeana hetkenä
jolloin mulle
ei ois enää muuta kuin yksi.
En kirjoita tätä loppuun.