Viime lauantaina (1. pv) olin juuri herännyt Torniossa, kunnes äiti soittaa ja ilmottaa että mun kissa on hävinny. En kerennyt edes sisäistää asiaa, koska eihän sitä tajua ennenkuin menee sinne ja huomaa ettei ookkaan enää sitä kissaa, joka tulee illalla viereen kehräämään.
Tapaus on oma 2-vuotias narttukissani Lumo.
Lumo oli päässyt perjantai iltana livahtamaan oven raosta ulos. Ja koska kissa on pieni ja tumma, ei isä huomannut asiaa ollenkaan kuin vasta aamulla.
Lumo ei tullut edes porukoiden kollin, Jimin, seurassa kotiin. Koska kissa on erittäin pieni (sisäsiittoinen - on kooltaa noin 5-6kk kissan kokoinen..) ja arka, saimme parin pakkasyön jälkeen heittää toivomme. Äiti ja isä kävivät joka paikan katsomassa (mm. kaikki mahdolliset ladot, meidän tallin ja naapureiden ulkokatokset ym.), mutta Lumoa ei näkynyt.
Eilen kuitenkin näkyi.
Isä meni autotalliin normaaliin tapaan ja ihmetteli, kun työhuone oli sotkuinen. Kynät ja paperit pitkin lattioita. Äiti oli tullut kattoon ja siellähän se Lumo oli kokottänyt pöydän alla ja huutanut pelastusta.
Oli siis päässyt viikonlopun aikana livahtamaan autotalliin ja jäänyt sinne lukkojen taakse. Lumo oli tosi arka, säntäili joka suuntaan eikä antanut kiinni. Totta kai se on arka, kun isä on melunnu ja paukuttanu autotallissa ja Lumo on kököttänyt siellä viiden päivän ajan :<
Kissa on nyt turvallisesti kotona ja alkaa pikkuhiljaa taas tottua ihmiseen. Kova nälkähän sillä oli, reppana.
Eikä varmaan toista kertaa halua ulos mennä... Eikä menekkään. Ei siittä ole ulkokissaksi.
Unruhe