Olipa huisketta. Perjantaista lähtien oli pojat meillä, eilen isompi kotiutui, ja just äsken pienempi. Välillä sitä mietti että miten sitä jaksaa, mutta nyt....
On kuin ois lapset riistetty pesästä. Voi rakas miten sulla on ollu raskasta kun oot vuosikausia tätä vuoristorataa ajellut. Tiesin että sulla on ollut raskasta, mutta nyt kun ehdin paremmin vielä tottua että ovat täällä, niin ymmärrän taas astetta paremmin sua.
Hatunnosto kaikille yksinhuoltajille jaksamisesta. Hatunnosto kaikille vanhemmille. Hatunnosto kaikille kasvatusalan ihmisille.
Hatunnosto myös unohdetuille ja huomiotta jääneille viikonloppuvanhemmille. Ensinnäkin niille vanhemmille jotka eron myötä näkevät lapsiaan vain harvoin. Ja sitten vielä meille jotka saavat elämäänsä puolisonsa lapset.
Kenenkään osa ei ole helppo eikä tuskaton. Mutta jokainen hetki jonka saa lasten(sa) kanssa olla, on siunaus. Myös jokainen hetki jonka joutuu lapsista(an) erossa olemaan, on siunaus.
Kaikilla ei ole lasta jonka kanssa olla, tai jota kaivata.
Kiitos!