IRC-Galleria

Jos aina vain nielet kiltisti mutisematta sinuun kohdistuneet loukkaukset ja ilkeydet, teet väärin itseäsi kohtaaan. Jokainenhan tietää tämän.

Mutta muistammeko että teemme väärin myös toisia kohtaan? Ilmaisemalla loukkaantumisemme ja suuttumuksemme kerromme loukkaajallemme hänen tehneen väärin. Muutoin hän ei ehkä sitä itse tajuaisi, emmehän me aina ole niin tietoisia teoistamme. Näin annamme hänelle myös mahdollisuuden muuttaa käyttäytymistään.

Ja oppia. Esim parisuhteessa... Selän takana ystäville valitetaan kuinka puoliso tekee sitä ja tätä, vaikka puolisolle ei ole välttämättä tästä edes sanottu. Onko ihme jos tilanne vain pahenee kun mukaan tulee kertynyttä patoutunutta ärtymystä jolloin kaikki muukin alkaa ärsyttää ja kaikki menee ihan sotkuun ja sekaisin. Lumipallo ilmiö. Mutta täähän pätee kaikissa ihmissuhteissa, niin pysyvissä kuin ohimenevissäkin.

Meidän on ilmaistava tunteemme. Olemme vastuussa toki lähinnä omista teoistamme, mutta on meillä silti myös yhteisvastuu toisistammekin.

Emmekä saa antaa periksi ja kääntää polkumme suuntaa ja luopua meille tärkeistä asioista vain siksi, että joku koittaa meihin vaikuttaa. Kahnauksia ja vastuksia tuleekin elämässä olla, ja missä olisimme jos jokaisen myötä vaihtaisimme suuntaa.....

Eiköhän sovita niin, että tästä lähin sanomme aina kun jokin painaa mieltämme tai ei tunnu oikealle, jooko? Ja jos ei oppi mene toielle perille, niin muistutamme pariin kertaan, ja jos ei vieläkään mene perille, niin jätämme asian taaksemme ja jätämme sitten omaan arvoonsa. Emmekä ota siiä kantaaksemme pahaa oloa vaan annamme anteeksi.

Eikö?