IRC-Galleria

En ole kovinkaan komea ihminen, enkä niinkään järkeväkään. Ainakaan kokoaikaa. Minun oma syntini on "ylianalysoiminen" ja "röyhkeys" ja "saareutuminen". Tiedän nämä kaikki - minulle on nämä kerrottu.

Ei, ei mikään psykiatri, koska uskon itse olevani suurempi lohdunmäärä kuin joku vanha kääkkä penkillänsä, miettimässä että mikä minun päätäni vaivaa.
Se on vain sen takia, että koska minä tiedän täsmälleen mikä minua vaivaa, enkä tarvitse ketään minua siitä informoimaan. Tosin. On yksi.

Tämä henkilö ei todellakaan päästä minusta irti; en tarkoita sitä että hän roikkuisi jalastani ja vinkuisi minua tekemään jotain siveetöntä - päinvastoin.
Hän roikkuu perässäni ( oman analyysini perusteella ) siksi, että hän nauttii minun ivaamisesta ja rasittamisesta. Tosin, vaikka se hieman masokistista onkin, minäkin nautin niistä keskusteluista hänen kanssansa.

Minkälaisia nämä "henkevät" keskustelut ovat/olivat? Annampas teille hieman näyttöä.

"En käsitä että sinä olisit mitenkään normaali ihminen, siis en tarkoita sitä, että olisit joku supermies. Tosin et ole tavallinenkaan. Se on jotain sinun päässäsi mikä tekee sinusta erinlaisen."

"Miksi olet niin putkessa? Avarra näkemystäsi. Olet jästipää, etkä suostu hyväksymään kenenkään muun ajattelutapaa, kuin omasi."

"Voisitko sinä jättää tämän objektiivisuuden pois? Minä en tykkää kun sinä perustelet erimielisyyksiä "nainen ja mies"-periaatteella."

Kaikki mitä minä edustan tuolle henkilölle, ovat hänelle veren ja sodan asia. Hän vihaa minua, hän rakastaa minun vihaamistani. Sehän on noidankehä - jos hän lopettaa minun toimintojen ja ajattelutapani arvostelua ja pilkkaamista, hänellä ei ole enää sitä ihanaa väittelyn ja haukkumisen tunnetta.

Joten kumpi tässä on sekaisin päästänsä? Minä, joka olen ja myönnän, erakoitunut ja omalaatuinen ihminen, jota ei pahemmin kiinnosta kukaan muu kuin omat ajatukset.
Vai tämä omalaatuinen, ihana nainen, joka rakastaa minun vihaamistani niin syvästi, että ei voi myöntää vihaavansa tahi rakastavansa minua, mutta kuitenkin roikkuu kokoajan perässäni?

Tänään, tuo ihana ihminen otti minuun yhteyttä haukkumalla minut siitä, että en ole pitänyt yhteyttä. Viimekertainen yhteen/yhteydenottaminen päättyi siihen, että hän ei halunnut enää kuulla minusta mitään. Kaksi kuukautta vierähti ja heti tulee kauheaa mäkätystä, että miksi minä en enää pidä yhteyttä, enkö ole enää hänen ystävänsä?
Voiko kukaan olla ystävä tuollaisen henkilön kanssa?

Minä pystyn. Minä rakastan häntä, omalla tavallani, niinkuin hän rakastaa minua omalla tavallansa. Tapamme toisemme, kokoajan työnnämme toisiamme pois ykkösen paikalta - emmekä me kumpikaan tipu.
Se on loputon kehä.

Voimmeko me joskus jättää hyvästit?

"En minä halua. Sinulle ainakaan."

Miettikää, minkälainen ihminen?

Sinulle.

Tulipa mieleeni tarina kolmesta pienestä pojasta, jotka asuivat pienissä punaissa taloissa. Talot eivät olleet yleellisiä, vaan slummimaisia koppeja tungettu tiiviisti toisiaan vasten. Kuvittele talot neliömäisinä pitkinä parakkeina.
Keskellä niitä on räikeänpunainen vallassa ja kokonaistunnelma on hapeton. Kuin maisema haukkoisi happea. Tukehtunut tunnelma.

Pienet talot kätkivät sisäänsä ihmisiä, joista jokainen oli erinlainen. Oli yksinhuoltajia, alkoholisteja, uuspareja, uusavuttomia ja yhteiskunnan hylkiöitä.
Kuitenkin, hökkeleissä oli kolme perhettä.

Ensimmäinen perhe koostui kahdesta henkilöstä. Toinen heistä oli voimaton ja eloton työtön yksinhuoltajaäiti, joka paastosi päivät ja söi vasta kun poika tuli tarhasta, päivän ainoan aterian.

Toinen perhe koostui neljästä hengestä: Yksinäisestä ja sulkeutuneesta tytöstä, pienestä ja pirteästä hyväsydämisestä pojasta joka kärsi pahoista allergioista, isästä ja äidistä jotka molemmat tappelivat työttömyyden rajoilla.

Kolmas perhe oli suurin, muistaakseni siinä oli jopa kuusi henkeä. Enemmänkin, mutta he asuivat jo muualla joten en mainitse heitä. Henkilöihin kuului kaksi isoveljeä, jotka molemmat keskittivät kaiken energiansa tietokoneisiin ja työnhakuun, isä ja äiti jotka hoitivat periaatteessa "hanttihommia" molemmat. Isä kärsi vielä sydänongelmista. Lisäksi heillä oli yksi pieni, laiha iloinen poika. Ja vielä toinen poika, mutta hän oli vielä tulossa tähän maailmaan.

Kolme poikaa ystävystyivät ja kasvoivat yhdessä. He kohtasivat monia uusia, mieltä kutkuttavia asioita että uusia haasteita. Jokainen meistä on kohdannut tai tulee kohtaamaan nämä asiat.
Ja kaikki varmasti, hetken mietittyään, tulee ymmärtämään nämä asiat.

Noin 15 vuoden kuluttua, jokainen oli täysin erinlainen... mutta täysin samanlainen. He erosivat toisistaan, jokainen muutti parempiin olosuhteisiin.

Työttömyyden rajoilla taistelevien vanhempien lapsi sai omakotitalon idyllisestä metsäseudusta, jossa hän pääsi toteuttamaan vihojaan ja pelkojaan. Hän asuu vieläkin vanhempiensa luona, erosi koulustaan ja ajattelee seuraavaan ammattiin lukemista.
Hän oli porukan huumorisuoni, joka sai kolmikon aina nauramaan.

Hanttihommavanhempien lapsi sai tyttöystävän ja oman lainakämpän jostain kaukaisesta keskisuomesta. Hän tekee hanttihommia, kunnes saa oman talon ostettua ja kunnes tyttöystävänsä on opiskellut itsensä pieneläinlääkäriksi.
Hän oli porukan keksijä, joka aina keksi uutta tekemistä ja ihmeteltävää, ohjasi kolmikon seikkailuihin.

Kolmas asuu vieläkin rivitalossa, samanlaisessa seudussa. Hän opiskelee itseänsä ammattiin, tulevaisuuden suunnitelmat ainoana valonaan.
Hän oli porukan isoveli, joka aina ajatteli pitemmälle kuin normaali-ihminen ajattelisi. Hän oli aina murheittensa varjossa, aina ajattelemassa synkeää tulevaisuutta.

Nämä kolme lasta eivät enää pahemmin tapaa toisiaan, mutta kuitenkin vielä se sama ystävyyden itu istuu kaikkien kolmien sydämissä. Vaikka he kaikki kolme ovat toistensa vastakohtia, ovat he yhä sisimmissään kolme seikkailevaa poikaa.
He tunnistavat itsensä kyllä.

Minä olen yksi näistä pojista. Kiitos teille kahdelle kaikesta, mitä olimme kokeneet. Soitelkaa.
- Murehtija.

Olen järkyttynyt, raivoissani, suruissani samaan aikaan. Olen kertakaikkiaan helvetin JÄRKYTTYNYT.
Miksi?

Puhukoon seuraava linkki puolestaan.

VAROITUS! EI HEIKKOHERMOISILLE. TARVITAAN RAUTAVATSA. VOI AIHEUTTAA PAHOINVOINTIA JA ANEMIAA. ÄLÄ KATSO, JOS TUNNET OLOSI HEIKKOHERMOISEKSI. VAROITUS!

http://video.google.com/videoplay?docid=3251419433163515470

Eikä ole vittuakaan mitä voin tälle tehdä. Paitsi yksi:

Nahkatakki jää ostamatta.

Niin! Vappu lähestyy, tunnen sen läsnäolon jo. Se on mukava juhla, joka on tehty vain sen takia että ihmiset saisivat yhden sunnuntain vetää kauheat perseet.
Toki se on "työnväen"-juhla, mutta se työväki kuuluu -91 kaatuneeseen aatteeseen. Siksi vappuna näkee eniten valkolakkeja, ainakin niistä jotka tekee "jotain muuta kehittävää kuin ryyppääminen".

Kuitenkin, hyvää säätä ollaan luvattu. Nyt on ollut muutamana päivänä erittäin kauniita ilmoja ja olen yllättänyt itseni, makaamalla takapihan laudoituksella nauttimassa auringosta. En koskaan ennen oikein tykännyt kyseisestä kaasuräjähdyksestä - toki nautin sen lämmöstä ja ruskettavasta vaikutuksesta, mutta ei se koskaan ennen koskettanut minua sillä tavalla, että oikein hihkuen vedän paitaa pois.
Ehkäpä on aika heittää valkeus nurkkaan. Valkeuden heittäminen pois tuntuu olevan myös trendikästä, ainakin median kohdalla. En viitsi puida tätä asiaa tämän enempää, koska jokainen varmasti on huomannut tämän saman asian.
Jos olet valkoinen heteromies - et ole kiinnostava mihinkään mediaan.


Koko yön näin unta hotellista, joka sijaitsi jossakin saksan ja espanjan sekoitusvaltiossa. Siellä oli helvetin kurja sää, mutta kauhea fiilis että "nyt ollaan lomalla".
Siinä tapahtui oikeastaan aika paljon - hyvin paljon asioita joissa jouduin ajattelemaan hieman syvemmin. Se ei ollut painajainen, vaan oikeastaan ihmisen moraalia koskevia pulmia pelkästään. Yhteen vaiheeseen uneksin kumittavani graffitia pois pyyhekumilla hotellin lattiasta . Jos sinulle koskaan tulee sellaisia ajatuksia unessa, että "helvetti, mistä minä oikein uneksin?", niin sitten koin juuri sellaisen. Taas.
Aamulla heräsin rasittuneena ja valmiiksi väsyneenä.
Voitko sinä rasittaa itsesi loppuun jo unessasi?
Jos voit, niin valmiiksi totean että se on aivan perseestä.

Ah, en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Varmaan sen takia, että sain aika runsasta kommentointia. En siis gallerian puolelta, vaan ihan oikeassa elämässä.
Omituiset ihmiset tulivat avautumaan minulle, kertomaan minulle että "kuinka oikeassa minä olen" tai jotain sen tyyppistä sontaa.

Enhän minä anna täällä viisauksia tai faktoja, pikemminkin kannusteita ihmisille. Ei minun mielepiteeni, ajatukseni tai tunne-elämäni voi olla sinun.
Toki joku voi saada vaikutteita ja miettiä niiden kautta uudelleen, ehkäpä päästä hieman samantyyppiseen lopputulokseen kuin minä.
Ongelmana on se, että minulla ei ole lopputulosta.

Q: "Eikö minulla muka ole samanlaista lopputulosta kuin sinulla?"
V: "Mitä helvetin lopputulosta?"

Tulee mieleen ainakin tusina ihmistä, jotka ovat lähestyneet minua tuolla tavoin. Ehkäpä siksi voimme kaikki ymmärtää, miksi minua harvemmin lähestytään.
Olen kylmä. En pahemmin luo syvempiä kontakteja, minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ei se masennus ole ainakaan - en koe itseäni masentuneeksi ainakaan.
Ja seurahan kiinnostaa aina, jokaisella ihmisellä on jotain omaa ja erikoista mitä tuijottaa ja ihmetellä kaikessa hiljaisuudessa.
Miksi helvetissä minulla on sitten vaikeuksia luoda kontakteja ihmisiin?

Luulempa, että olen keksinyt vastauksen tähän itsetutkinnan loppuun.
En suvaitse muita, koska en koe olevani heidän kanssaan samalla tasolla. En tarkoita sitä, että muut ihmiset olisivat minun yläpuolellani, minua parempia. Etten kokisi olevani samaa maata heidän kanssaan, olen heikompaa laatua kuin he.
Päinvastoin. Näen heikkouksia. En oikeastaan mitään muuta. Heikkouksia, aina vain niitä helvetin heikoimpia lenkkejä. En minä halua ajatella ihmisistä, että he olisivat minua huonompia. En halua olla niin itsekäs.

Mutta -ttu vie, tunnun olevan ja se tuntuu aivan helvetin hyvälle.


Vastaako tuokaan lopulta ongelmaan:
Minulle tuli eräs naaras juttelemaan. Juttelin takaisin. Juttelimme pitkänkin aikaa, monesta eri asiasta. Loppujenlopuksi hän vollotti kavereittansa kanssa, että kuinka paha ihminen minä olen.
En edes <loukannut> häntä tai hänen periaatteitansa, tosin en kehunutkaan.
Olin kylmä. Olin kuin Q & A -palsta.

Miksi?

No -ttu:sta minä tiedän. Jos tietäisin, niin voisin sanoa itseäni täydellisyydeksi.

Ei, en tiedä mitä se tarkoittaa. Se on pyörinyt päässäni tosin jo ainakin kolme vuotta.
Olen hieman erinlainen kuin muut, päähäni pamahtaa ajatuksia joita pohdin montakin tuntia. Näytän siltä että kuuntelen ja hymyilen leveästi, leikin mukana, vaikka olen jossain kaukana miettimässä mitä ja missä. Ollaan menty joskus jopa niin äärilaitaan, että olen tuijottanut eteeni Bodomin järvelle ainakin tunnin, tajuamatta että kaveri vierestä sanoi että menee kotiin ja häipyi.

Tietenkin minua sanotaan erikoiseksi, mitä helvettiä sinä luulet itse olevasi?

Se että olen siunattu tällä erittäin ajattelevalla päällä, joka löytää miettimistä ties-siitä ja kenties-tuosta on täydennetty olemattomalla kirjoitustaidolla ja vielä huonommalla puhetaidolla. En osaa ilmaista itseäni. Toki teenhän sitä nytkin, mutta tarkoitan siis ääneen.
Kuitenkin, jokatapauksessa, olen kirjoitustaitoinen, puhetaitoinen että ajattelukykyinen jolle on heitetty taito olla äärimmäisen hankala ja erittäin vaikea asioissa. Mielipiteeni on enemmänkin universaali kuin yksilöllinen, ehkäpä siksi universaalisti yksilöllinen.

En tajua välillä itsekkään mitä päähäni tulee, mutta tuossa on osa siitä. Suodattamatta tungin sen siihen, yhtään estämättä itseäni katoamaan aiheesta. Eikö olekkin outoa? Mitä kaikkea voi mieleeni pamahtaa.
Näen silmissäni äärimmäisiä teorioita miten planeetat syntyy tai rakkaus kasvaa, kuinka väri huutaa tai mikä on elämäntarkoitus... Mutten osaa pukea sitä ymmärrettäväksi kieleksi.
Jos minulta pyydettäisiin nyt antamaan noihin vastaus, vastaisin:

Öhlömtök oröm kok.

Jotain sinnepäin. En itsekkään tajua. Näen ja käsitän asian helvetin yksinkertaiseksi, suorastaan nerokkaaksi ja ihmettelen että miksi sitä ei ole julkistettu. Ongelmana on se, että en osaa vastata <mitä> tai <miten> tai <missä> kysymyksiin.

Eikö olekkin uskomatonta? Eikö minua voisi ajatella hulluksi tämän perusteella? Tokihan niin tahtoisi ajatella. Mutta olen myös erittäin välkky peittämään sellaiset asiat. En puhu mielipiteistäni, annan muiden vaan muodostaa sen kuvan. Samalla he piirtävät silmiinsä oman kuvansa, kun yrittävät etsiä minusta vikoja peilaamalla minua heihin.
Se on järkyttävää, miten tosiasiat säätävät ihmiset raivoon. Kuinka joku voi kantaa sydämessään vihaa, vaikka en ole sanonut sanaakaan, katsonut silmiinkään.
Onko se kyky? Jos en itse ole siihen osallinen, eihän se voi olla. Mutta jos se ei toimi muiden kohdalla, vain ja ainoastaan minun, niin silloinhan se on minun ominaisuus?
Tai tietenkin, on se ääripää vastaus tähänkin. En haluaisi takertua siihen, koska se on äärimmäisen jyrkkä. Uskomaton. Tajuton. Asia, mikä ei kävisi järkeen millään.

Koska minä olisin täydellinen.

Enhän minä ole! Minulla ei ole 160 sentin rintakehää, 40 sentin sukupuolielintä, Einsteinin älykkyysosamäärää ( ihan ), komeutta niinkuin hollywoodin nukkemiehillä, viisautta niinkuin vanhalla kiikkutuolissa istuvalla ukilla.
Vai olenko?
Sehän jää sinun päätettäväksi.
Enhän minä ole vihjannut mitään, annoin tosiasiat käteesi. Mitä mietit? Mitä tulee mieleesi? Ensimmäisenä, yli 95% ihmisistä, mieleen tulee <sinä itse>.

Eikö olekkin ihmeellistä?

Siis kuinka kovaa voidaan potkia päähän?
Ei, en puhu nyt siitä että kuinka monta kertaa sinua on potkaistu päähän ( jos lähit popottamaan sitä mielessäsi, niin näköjään muutaman kerran liian vähän ) vaan sitä, että kuinka moni asia voi mennä pieleen samaan aikaan?
Teiden voittamaton kulkuri, rohkea Sankarimme otti tästä selvää. Kautta valtion byrokratian, lävitse 14 vuotiaiden megarefleksien, seitsämän angstaavan täysi-ikäisen miehen ja lukemattoman EI yhteyttä ottaneen naaraan kautta hän tuli teille kertomaan:
Aivan vitusti. Siis niiQ Helvetin monta kertaa ja aika perkeleen kovaa vielä.

Oletko koskaan rakastanut ketään niin, että sydämesi läpättää jo kun ajattelet häntä?
Jos olet, niin oletko koskaan munannut tuota rakkautta niin totaalisesti, että homma kaatui vain sinun omaan typeryytesi.
Sankarimme on.

Oletko koskaan miettinyt, että kuinka monta euroa pelikone voi imeä putkeen?
Jos olet ja olet myös testannut, niin tiedät varmasti vastauksen.
Niin tietää Sankarimmekin.

Oletko koskaan haaveillut lottovoitosta ja miettinyt, mitä tekisi rahoilla? Suunnitellut ehkäpä monta tuntia asiaa ja lähtenyt innoissaisi ostamaan lottokuponkeja, jotka sitten katoavat ennen arvontapäivää, ettet edes Pety vaan jäät epäilyksen kalvavaan varjoon?
Kyllä Perkele Meidän Sankarimme On ja On Ostanut ja On Kadottanut. ( 3,3m € päävoitto, jäi lunastamatta kuulemma )

Oletko koskaan kertonut hyvää heittoa, mille kukaan ei naura. Ehkäpä viiden minuutin päästä kuulet saman heiton uudelleen ja kaikki nauravat?
Sankarimme on.

Oletko koskaan tunnustanut jotain kaverillesi, joka tuijottaa sinua syvälle silmiin ja nyökkää vakavana? Varmasti olet. Mutta onko tuo kaveri ottanut suorastaan Megafonin käteensä, vääristellyt sanojasi ja monistaen sen ympäri maata?
Sankarimme on ollut tässäkin uhri.

Joten voidaan sanoa, että tämä Sanaton Sankari on Kovan Onnen ehdoton Ritari. Vai mitä?
Tietenkin voidaan lyödä takaisin että "omg somaliassa lössil on paljon paskemmin hommat", mutta voidaan sanoa se...
... Että jos he eivät edes tajua paremmasta, niin miten he voisivat olla onnettomimpia kuin minä? Onhan minulla sapuskaa, katto ja tietokone jolle voin rauhassa angstata. Ehkäpä juuri se on kaiken pahan alkuperä: Angstaus.

":E" vaan teillekkin.

Niin, koirani kuoli alkuvuodesta. Ja huomenna lähtee kissakin viimeiselle reissulleen.

Nyt se on poissa sitten. Olen täysin ilman elukoita. En tiedä miten käsittelisin tätä asiaa. Olen oikeastaan jopa pelottavan... tunteeton. Tässä tilanteessa. Olin jo varautunut raivokohtaukseen tai johonkin muuhun, millä purkaa surun, mutta eipä näköjään tullutkaan mitään.
Se taitaa vituttaa kaikista eniten.

Good luck & Have fun

Dodiin, dodiin. Taas kerran vuodatan ah-niin-raskasta sydäntäni tälle pienelle palstalle, jota kukaan ei kuitenkaan lue. Siinä on oikeastaan syy että kirjoitan:
Voisin laittaa tänne vaikka elämäntarkoituksen ( jonka tietenkin tiedän ) ja kukaan ei huomaisi sitä.
Siitä ei kuitenkaan pitänyt vuodattaa.

Kaikki tietävät Työssäharjoittelujaksot. Niin, istut kaksi kuukautta <töissä> ilman palkkaa, 10€ ruokarahapalkalla siis. Tunnet olosi kiinalaiseksi suorastaan.
Kuitenkin, ajattelin länsimaalaistaa koko homman ja marssin työvastaavan luokse. Pamautin hänelle eteen tälläisen diilin, että jos minä saan 3€/h ( alle minipalkan ja reilusti, onhan tämä sentään työssäharjoittelu ) niin olisin taatusti paljon motivoituneempi tekemään töitä firmalle.
No hän sitten juoksi viemään asiaa eteenpäin. Ja niin alkoi kahden viikon tuskainen odottelu ja pyyntöni meni edustajan pöydältä pöydälle, jokaisen käden kautta. "Hyväksyntä"-leimaa sateli niin että tuskanhiki kävi.
Ja viimeiseen esteeseen, minun opettajaani, se tömähti. Leukani loksahti kuullessani, että maikka oli kieltänyt tuon naurettavan pienen palkanmaksun, koska silloin se ei enää olisi työssäoppimis-suhde vaan työsuhde.

Harmittavaa, mutta joudun myöntämään tappioni tällä kertaa, koska nuo sanat ovat vielä kaiken päälle totta.
Olen aivan varma, että herra on itse Lucifer joka on ottanut minut vielä silmätikuksi. Perkeleen perkeleet.

Flirttaa ilman taskuja


Koska nimesi mukaan olet mukava tyyppi, sinulla on varmasti paljon kavereita. Näin ollen Äiti Maa suosittelee sinulle Kolumbus Kaveripiiri-lisäpalvelua. Sillä voit puhua edullisesti vaikka koko heimolle.

:E