Niin! Vappu lähestyy, tunnen sen läsnäolon jo. Se on mukava juhla, joka on tehty vain sen takia että ihmiset saisivat yhden sunnuntain vetää kauheat perseet.
Toki se on "työnväen"-juhla, mutta se työväki kuuluu -91 kaatuneeseen aatteeseen. Siksi vappuna näkee eniten valkolakkeja, ainakin niistä jotka tekee "jotain muuta kehittävää kuin ryyppääminen".
Kuitenkin, hyvää säätä ollaan luvattu. Nyt on ollut muutamana päivänä erittäin kauniita ilmoja ja olen yllättänyt itseni, makaamalla takapihan laudoituksella nauttimassa auringosta. En koskaan ennen oikein tykännyt kyseisestä kaasuräjähdyksestä - toki nautin sen lämmöstä ja ruskettavasta vaikutuksesta, mutta ei se koskaan ennen koskettanut minua sillä tavalla, että oikein hihkuen vedän paitaa pois.
Ehkäpä on aika heittää valkeus nurkkaan. Valkeuden heittäminen pois tuntuu olevan myös trendikästä, ainakin median kohdalla. En viitsi puida tätä asiaa tämän enempää, koska jokainen varmasti on huomannut tämän saman asian.
Jos olet valkoinen heteromies - et ole kiinnostava mihinkään mediaan.
Koko yön näin unta hotellista, joka sijaitsi jossakin saksan ja espanjan sekoitusvaltiossa. Siellä oli helvetin kurja sää, mutta kauhea fiilis että "nyt ollaan lomalla".
Siinä tapahtui oikeastaan aika paljon - hyvin paljon asioita joissa jouduin ajattelemaan hieman syvemmin. Se ei ollut painajainen, vaan oikeastaan ihmisen moraalia koskevia pulmia pelkästään. Yhteen vaiheeseen uneksin kumittavani graffitia pois pyyhekumilla hotellin lattiasta . Jos sinulle koskaan tulee sellaisia ajatuksia unessa, että "helvetti, mistä minä oikein uneksin?", niin sitten koin juuri sellaisen. Taas.
Aamulla heräsin rasittuneena ja valmiiksi väsyneenä.
Voitko sinä rasittaa itsesi loppuun jo unessasi?
Jos voit, niin valmiiksi totean että se on aivan perseestä.