Anturat jaloissaan hän kävelee pitkin katuja
Aivan niin kuin haukka lentää aavikolla
Katselee valoja, kuuntelee kaupunkien satuja
Eilinen pyyhkiytynyt kuin hukkunut rannikolla
Kätkee kalleutensa syvälle silmiin
Karhun lailla käskee karjaisten
Ajatus nousee taivaalle, pilviin
Löytää itsensä kaltaistensa joukosta, leijonan harjaisten
Tämä malja on satumaalle
Sille ainoalle ja oikealle
Totuus on rikkautta raskaampaa
Ja siksi kulkee kohteenaan aavemaa