IRC-Galleria

Se on huvittaa että kuinka minä kykenen aina tuhoamaan jokaisen sosiaalisen suhteen yhtäkomeasti kuin olen sen aikaankin saanut...

Helsinkiin muuttoni jälkeen tolkuton määrä tuttavia on kadonnut ja jos ei muuten niin muuten vain kyrpiintynyt minuun... Hauskaa päästä todistamaan ihmisten reaktioita...

Onneksi on nuot muutamat todelliset ystävät ja sitten muut ystävälliset ihmiset...

Mikä siinä on että ei voi olla kaikkien kaveri?

Ja mikä helvetin kirjoittamaton laki on siinä että kaikkien aikaisempien parisuhteiden heilat eivät voi edes katsoa kohti tai yleensäkään edes jutelle, tervehtiä tai mitään muutakaan... Yhtä poikkeusta lukuunottamatta...

Ja olenko minä ainoa tuttavapiireissäni joka uskaltaa yleisesti ilmaista tilanteensa? Ei minua hävetä tunnustaa että nyt menee vituilleen ja jos meneen paremmin niin senkin kyllä ilmaisen... -> hirmuisesti olen saanut tuomiota osakseni kun kerron avoimesti tilanteestani...

Ikävää sellainen... Omalla tavallaan tämä tänne kirjoittaminen helpottaa ainakin omalta osaltani patoutumia melkoisesti... Ehkäpä eniten siksi että ei ole virallisesti ketään kenelle kertoa...

Ehkäpä menneisyys antaa ymmärtää miksi olen näin avoin asioideni suhteen... Tietenkään en kaikkea kerro mutta kuitenkin niitä yleisesti painavia asioita, jne täällä puin... yksin ilman vuorovaikutusta mutta parempi näin...

Kai olen vain tuhonnut jokaisen parisuhteeni ainoastaan sillä että olen jakanut taakkaani kertomalla miten milloinkin menee... Vastineeksi olen toivonut saavani heidän omia tuntemuksiaan ja huoliaan... Mutta aina on käynyt niin että vastapuoli ei ole purkanut mieltään ja sen taakan alla ymmärrän hyvin että murtuu...

Mutta asiasta takaisin näkkileipään:

Tunnin päästä lähden kohti helsinkiä ottamaan taas härkää sarvista kiinni ja kampeamaan tätä maihin... Töitä on todella paljon ja muitakin huolia sillä suuntamalla on kiitettävästi mutta tilanne on parantumaan päin kun on saanut osaltaan päänsä selvitettyä...

Ainoa fakta on että röökistä tarvitsisi päästä eroon... Se ei ole helppoa... Vaikka alku onkin ollut lupaava... Mutta kumman valitsen: Röökin vaiko ruuan? valinta on helppo...

Mut ans kattoo kuinka pojan käy...

Johnny Cashin Solitary Man soi...

Toivon vain että löydän sen elämäni naisen joka oikeasti elää ja ymmärtää että aina ei voi olettaa kaiken menevän nappiin vaan että huonompiakin kausia on... Parisuhde on tiimipeliä... Mutta se että kun suhde reistailee hieman tai sitten oikein kunnolla niin nainen on nykyään aina lähtemässä hakemaan helpompaa suhdetta jostain muualta... Mutta niin niitä huonoja hetkiä tulee sielläkin... -> Joten toivon vain että löydän naisen joka oikeasti rakastuu minuun, eikä vain ulkouoreeni, jne omaisuuteeni kuten tähän mennessä on tapahtunut,,,

Vaikka kuinka on väitetty että minua on rakastettu niin silti aina se eteen astellut miekkonen paremmilla vatsalihaksilla, autolla ja paksummalla lompakolla voittaa sen rakkauden...

Minä vain olen liian kiltti...

Mutta jos tässä nyt joskus saa nuo opiskelut valmiiksi ja pääsen siihen työnsarkaan mihin kouluttaudun niin ei pitäisi tuottaa tuskaa laittaa vahinkoa kiertämään...

Aika näyttää... Pysynkö ikuisesti yksin vaiko löytyykö sitä oikeaa ikinä...

Että tällälaila tälläketaa...

Se vain soi soi soi ja soi...

Aah... Jahka nyt tulisi kesä ja pääsisi landella huudattamaan möykkäimiään...

Ja sitten Nepaan MARS!

Huvittavaa riehua viisnepassa fiilistellen, jne osaltaan myös kansaa huvitten...

Paras oli kun eräs tuttava sitten tule siihen tokaisemaan kun jotkut netioset olivat siellä jutelleen ja miettineet että kuinka nuo lavalla oliat jaksavat tarjota puhteensa vielä tuon joraamisen jälkeen jahka jos ikinä saatille pääsevät... -> no tuttavalle oli pakko tokaista että tämä joraaminen on vain pelkkää lämmittelyä... xD

Ei mennyt aivan sanantarkasti noin mutta pointti tulee kuitenkin selväksi... Heh...

Mutta kyllä... Otsikko kertoo suurimmilta osiltaan raa'an faktan... Ainakin itse olen onnistuneesti todistanut kyseisen tapahtuman liiankin monasti... Sen kaikki kaksi kertaa ja kolmatta odotellessa joka on jo ilsestäänselvä tapaus... Mutta toivo on vielä olemassa... Toivottavasti...

Yees... Mutta pakko on todeta että kyllä kaikki murheet katoavat kun pääsee vapauttamaan mielen musiikin aistinnalla fyysisen suorituksen äärirajoilla... <3 Jaksaa hymyilyttää niin uskomattomasti kun hiki virtaa, on hyvä olo, positiivinen olo, murheet tipotiessään...

Tottakai olisi ihan päästä altaaseen treenaamaan oikeasti, mutta käytäntö estää... PA:na on paha lähteä stadissa kahlaamaan altaaseen... heh...

Mutta tästä edeten menen tuutuumaan... Toviksi...

Jaksaa kummastuttaa...

Mikä saa ihmisen uskoutumaan toiselle... Siinä uskossa että toinenkin uskoutuu toiselle... Mutta ei... Sitten saatana keikutaan hulluuden rajamailla kun pää ei meinaa kestää totuutta että toinen olikin vain silmänlumetta ja tunteet olivat vastapuolella vain raakaa matematiikkaa... Ja minä materialistisessa yhtälössä otin kuonooni jälleen kerran...

Kait siellä sitten taas on joku uusi mies kiikarissa jo onnellisesti kuten aina ennenkin... Joku muutaman vuoden vanhempi valmistunut ja vakituísen työn omaava komealla autolla kaahaava miekkonen...

Elämä on raakaa... Tällä hetkellä se ainoakin onnellinen välähdys huomisesta on taas kuopattu syvälle paskaan... Ehkäpä siksi että en tohdi luovuttaa ajoissa... Ehkäpä luovutan lopullisesti... Mutta siihen täytyy kerätä voimia...

Kait näitä kirjoitukisani kohta aletaan vatvomaan ja minut ohjataan suljetulle osastolle... -> Muka parantumaan... Luulevat vain... taikka sitten saavat myrkyttää pienen pääni niin rusinaksi että perus voikukallakin on runsaampi ajatuksenjuoksu...

Ensikuu on todella mainiota katseltavaa... Koulu loppuu... Töitä ei ole... Kelan tuet tulevat ja menevät... Minulla ei onnellisesti ole varaa kulkea edes helsinginpaikallisliikenteen väylillä... taikka bussilla helvettiin helsingistä...

Että on opiskelian elämä ihanaa... Ja kun kaikki lähtee alkujaankin kusemaan niin sitten kusee koko roska... -> Mutta mikä vittu siinä on että kun on vaikeaa niin parisuhde täytyy lopettaa... ja ainoa mitä toivoo on pienen pieni henkinentuki... Mutta paskat... Haistatteluiden säestämänä lentää pihalle kun jokin menee vähänkin huonommin kuin prinsessa itse haluaa... Näin siis jokaisesessa parisuhteessani... Ei vain tässä edellisessäni...

Mutta AUTO on taikasana ja tie onneen... Se on tullut opittua... Ja sitten naurattaa että kehdataan väittää että kyllä tunteet ovat se tärkein asia.,.. Mutta seuraava lause alkaa jo salamoiden säestyksellä että missä auto? miksi ei ole autoa? AUTO! VITUN AUTO! Ja sitten ollaan taas onnellisesti yksin kun ei ole autoa...

Kuitenkin kestän melkopitkään painetta, stressiä, jne muuta paskaa ennenkuin lamaannun... Tällä hetkellä lamaantuminen on melkolailla laimea ilmaisu...

Edes mennyttä Sentecediä lainatakseni...

...so excuse me while i end my life...

Tältä tähän...

...ehkä lopullisesti...

...ehkä ei...

Se on jälleen faktaa että olen 100% sinkku...

Kaikki merkit viittaavat siihen kaikilta rintamilta...

Ja myöskin kommunikoimalla todistetuna...

Minä vain olen liian minä...

Ja se tulee aina niin olemaan...

Ei tunteita... Ei heikkouksia...

Mutta raaka fakta on:

No Pain, No Gain.

-> Minun ei ole muutakuin tuskaa, tosin ilman saavutuksia...

Täältä häntä koipienvälissä kohti ravitsemusliikettä selvinpäin joraamaan... Ehkä... Jos kykenee...

Kiitos.

Nenä vuotaa verta...

Saatana...

Sen siitä saa kun kävelee ajatuksissaan ovea päin...

Ei näin...

Mutta...

Krapulaa ei ole...

Humala on kadonnut...

Ja tänään ottamaan lisää kuppia...

Ainoalla todellisella erolla eiliseen...

Ehkä...

Toivon että tämä on vain väliaikaista...

Se on hassua kun on olo että asiat alkavat luistamaan niin sitten kaikki menee vituilleen... tehokkaasti...

Olen niin maassa että en jaksa edes kyynelehtiä...

Menetin arvokkaimman asiani...

Kaikkeni...

Mutta minä elän vieläkin...

Se on tullut todistettua että viina ei auta tilanteessa mitenkään... pahentaa vain tilannetta... Ja valheessa on pakko elää ja sitä täytyy uskoa... Koska kaikki mihin uskon ja turvaudun on vain valhetta paremmasta huomisesta... Ja se että suurinosa mitä minulle ikinä sanotaan on valhetta... Ja kun uskottu elämänkumppanikaan ei voi kertoa totuutta vaan karttelee kaiken suoraan sanottavan... Luottamusta ei tunnu olevan...

Kai olen vain niin epäuskottava että minulle ei kannata vaivautua sanomaan totuutta... Valehdellaan vain tai sitten ollaan hiljaa...

Masentaahan se...

Tämä kirjoittaminen helpottaa oloa... Mutta vain tiettyyn asteeseen saakka... Toivon vain kykeneväni selviämään tästä valheiden helvetistä...

Ne muutamat ihmiset jotka kykenevät puhumaan totta ovat arvossa arvaamattomassa minun arvomailmassani... Toivoen että puhuvat totta... Koska minä luotan heihin...

Aika kultaa muistot... Ja haavat...

Pettynyt olen kuitenkin jälleen kerran...

Kyllä...

Kyseisen herran tuotanto kolahtaa ja komeasti päähäni tällä hetkellä...

Tuli sitten itse munattua taasen kokonaisuutena tämän viimeisen 48h aikana kaikki syyt olla iloinen. jne... Väärinkäsitykset ovat perseestä... ja siihen ajautuu kun eivoida sanoa asioita suoraan vaan kierrellään ja annetaan aivan tolkuttoman väärä kuva...

Humalassa... Siis melkolailla vahvassa sellaisessa tulee sitten ymmärrettyä väärin ja sitten alkaa alamäki...

Empä ole meinaan ihan hetkeen noin onnessani viinaa ottanut. En todellakaan... Viime juhannuksena... Ehkä... Jos olin silloinkaan näin sekaisin... Kuvat kertovat paljon...

Mutta silti en mennyt tekemään mitään tyhmyyksiä... Heh... Kivaa oli... Ja heti uudestaan kun seuraava risteily koittaa...

Toivottavasti huomenna koittaa parempi huominen...

Kyllä...

On se aika vuodesta... Kuulemma... Legendaarinen TheRisteily edessä... xD

Päivä tukholmas risteily tietää pahaa... jos osa sakista ei hukkaa itteensä tukholmaan niin tapahtunee ihme... =P

Mutta tästä sitten naputtelen kuulumisia jahka palaan.. jos palaan... hhehe...

=)

Joo... tänpäivän (07.04.2006) sivulla 17 alalaidassa sit tuo mun nappaama foto. =)

Vartti julkisuudessa... Jee!

Köyhät on huvit ja itserakkaus on sairaus. =)

Meen nukkumaan... xD