IRC-Galleria

Tiistaina teimme 1,5h lenkin niin että minä ratsastin Hetalla ja Anne ajoi Elsaa. Nyt varmistui viimein se, että Elsa ei todellakaan pelkää juuri mitään. Autoja, traktoreita tai moottoripyöriä, eikä edes uteliaita pikkulapsia jotka tulivat tienviereen hevosia ihmettelemään. Kilomterejä meillä tuli 7-10, en ole aivan varma kuinka pitkä Ojamäentie on, jonka päässä kävimme kääntymässä ja saimme otettua pari reippaampaakin pätkää. Elsallehan laukkaavan Hetan perässä ravaaminen oli lähinnä hölkkää, mutta Anne sanoi että tamma menee just sitä vauhtia kuin siltä pyytää ja on muutenkin tosi herkkä ja miellyttävä ajaa.

Rauhallisesti otettiin siksikin että Elsalta puuttui toinen takakenkä.
Kun tulimme lenkiltä, tehtiin Laurin kanssa lentävä vaihto. Minä tulin sisään syöttämään poikaa ja L meni ihmettelemään löytyykö meiltä sopivaa irtokenkää. Elsalle olikin sen oma vasemman jalan takakenkä joka sopi prikulleen, joten tarkan mittailun ja 16 naulan jälkeen oli Lauri saanut sille monomenon alle, eikä aikaakaan ollut mennyt kuin 45min.

Carita on lopettelemassa kengityshommia ja on muutenkin pulaa sepistä, joten päätimme opetella irtokengän lyönnin itse. Ja kumpihan meistä on pikkutarkempi ja perfektionistisempi tuollaisissa asioissa? Halusin ehdottomasti että Lauri tekee tämän homman, koska hän on miljoona kertaa tarkempi ja huolellisempi kuin minä ja ottaa selvää asioista. Ostimme Fabritiuksen raamatun (jossa siis muutenkin ihan hyvää anatomiantekstia minua silmälläpitäen) josta saatiin yksityiskohtaisia ajatuksia ja perustyökalut irtosi alle satasella. Pakko sanoa että työn jälki näytti oikein hyvälle ja hevonenkin pysyi tyytyväisenä koko kenkäyksen ajan. Irtokenkää enempää tuskin tullaan lyömään, mutta oma taitonsa tämäkin.

--

Jullen kanssa oltiin tänään neuvolassa. Poika on kasvanut aivan hurjasti, joten ei ihme jos minulta on jokunen kilo lähtenyt! Mitat ovat nyt, reilun 3kk iässä 7330/64, edelleen siis tulee viikossa parisataa grammaa painoa. Poika sai rokotteen jota itki niin pitkään että sain nostettua hänet pystyasentoon syliin jossa rauhoittui välittömästi. Sen verran kuitenkin hermostui että lääkärintarkistuksessa parkui puolet ajasta.

Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Vauvaheijasteita ei enää ole, joten mikään ei estä Jullea aloittamasta maailmanvalloitusta! Kovasti olisi halunnutkin jo päästä ryömimään ja koitti ottaa stetoskoopista käsillään kiinni kun lääkäri kuunteli keuhkoja. Oli kuulemma tosi "mukana meiningissä", eli tarkkaavainen lapsi.
Vähän harmittaa se, että tuo päiväitkuisuus kuitattiin vaan "en minä voi sille mitään" ja "sen kanssa on vaan elettävä" -kommenteilla vaikka itse ilmaisin huoleni lapsen hyvinvoinnista. Kai se sitten on niin, mutta tuntuu vaan niin pahalta katsoa kun oma lapsi huuta kuin pistetty sika eikä mikään helilttely tai heijaus auta ja tissikään ei aina kelpaa lohdukkeeksi.

Toinen mikä harmitti oli myös se, että meidät piti saada "alta pois" ja en ehtinyt pyytää lääkäriltä rotavirusrokotetta! Suurinpiirtein oltiin ovea avaamassa kun olisin vielä halunnut jutella noista itkuista. Pitänee varmaan soittaa parin tunnin päästä ja kysyä että mitenköhän voisin sen saada. Muutenkin tuntuvat vaan olevan kovin kiireisiä. Raskausaikana paapottiin ja hätisteltiin kokeisiin ja muihin, mutta nyt kun lapsi on syntynyt ei tukea arkielämän huoliin oikein tunnu löytyvän.

Kai se on tärkeintä että lapsi kasvaa, mutta henkilökohtaisesti äitinä minulle olisi tosi tärkeää myös lapsen hyvinvointi ja onnellisuus. Ymmärrän sen että pienet lapset itkevät ihan jokainen joskus, mutta kun päivittän sitä tapahtuu niin ettei millään löydä sille syytä niin tottakai se pistää miettimään onko pienellä kipuja tai jotain.

Mikähän siinä on että taas lääkäri olisi tyrkyttänyt meille sitä iänikuista tuttia. Esim. itkujen aikana poika ei tunge sormia suuhun vaan tekee sitä hyvin harvoin. Varsinaista imemistä tapahtuu vain silloin kun on nälkäinen, jolloin onkin aika ottaa tissi esiin. En ymmärrä miksi minun pitäisi opettaa hänet tutille kun hän ei sitä tunnu kaipaavan. Peukaloa ei ole imenyt ikinä eikä enää nukahda rinnalle vaan syötyään irroittautuu itse ja nukkuu vasta sitten.
Minun mielipiteeni on, että jos tutti olisi lapselle täysin välttämätön niin hän olisi syntynyt sen kanssa ja on jokaisen äidin oma asia antaako sen lapselleen vai hoitaako asian jotenkin muuten. Ymmärrän kyllä imemisen tarpeen esim. pulloruokituilla mutta meillä on riittänyt maito sillä periaatteella tosi hyvin että imeminen on tarkoitettu stimuloimaan rintaa eikä vauva ime turhaan vaan tekee "lisätilausta".

Nyt poitsu alkaa heräilemään turvakaukalossa jossa on nukkunut puolisen tuntia jo. Nukahti siihen autossa eikä herännyt kun tultiin kotiin.
Ja meikäläistä väsyttää kun aamu-unet jäivät vähiin...