IRC-Galleria

Voi mikä syyttävä katse minuun kohdistuu tuon kauluritratin sisältä! Olen varmasti ihan ääliö, mälsä ja epäempaattinen omistaja, kun en poista häiritsevää muovilieriötä joka estää näkyvyyden, kuuluvuuden ja ennenkaikkea kutisevien paikkojen rapsuttelun ja nakertelun tyystin.

Halla luuli ensin että mennään jonnekin kivaan paikkaa. Mutta siellä olikin vain ilkeä täti, joka pisti pahaa-avistamattoman rasavillin kankkuun kipeän piikin (*vingahdus*) joka aiheutti pahoinvointia, pyörrytystä ja loppujenlopuksi kaikista nousuyrityksistä huolimatta menivät jalatkin alta. Onneksi heräillessä rätkäle sai kerätä itseään kotoa, rakkaiden ihmisten luota takkatulen lämmöstä ja pehmoisen pedin päältä.

Lähtiessäni kauppaan ja kirjastoon, Halla jäi tippaan nukkumaan. Tunnin perästä palatessani, se olikin jo operoitu ja Lauri nosti sen Skodan perähudlariin. Kotona se oli vielä tajuttomana aika pitkään, mutta häntä alkoi heilua filtin alla ensimmäisiä kertoja ennen klo 18 kun se kuuli miten puhuimme siitä nimeltä. Silmät eivät vielä auenneet mutta se selvästi reagoi tuttuihin ääniin.

Jonkin ajan kuluttua se ponnisti sen verran, että pääsi raahautumaan viereeni, painautui jalkaani vasten ja putosi uudelleen siihen. Silittelin ja juttelin ja vähän ajan kuluttua houkuttelin sen takaisin petiin jonne sain sen uudelleen nukkumaan.

Illan mittaan se virkistyi hieman ja ennenpitkää ilmeisesti huomasi jotain oleellista puuttuvan takajalkojen välistä. Katri-täti oli salakavalasti nukkuessa vienyt sen pallit! Liikkuminen oli syöksähtelyä ja ulkona käyttäminen hankalaa kun märkyyden takia en olisi saanut päästää koiraa istumaan (mihin se tietty pyrki koko ajan). Sisällä koira valitti hieman ja ehdin jo katua ettei oltu haettu kipulääkkeitä sille. Laittelin pedin sängyn vierelle tuttuine filtteineen ja kun itse kävin maate, oli koira jo pian käpertynyt omaan sänkyynsä ja itku laantui.

Yöllä se herätti vain kerran olleen edelleen hieman surkea, mutta aamulla oli vastassa jo suhteellisen tuttu naama (tötteröä lukuunottamatta). Ulkona jalka nousi taas komeasti puun juureen ja kun olimme tekemässä tallia, oli tuttu pää ikkunassa - koira oli hypännyt sängylle :)
Toipuminen tuntuu olevan hyvällä mallilla vaikka moisen muovihärpäkkeen kantaminen kaulassa ahdistaa aivan selvästi. Ruokakin maistui paremmin kuin hyvin. Ei mikään ihme eilisen paaston jälkeen.

10-14 päivää pidetään kauluria, perjantaina saa ottaa liimasiteen pois leikkaushaavan päältä ja tikit sulavat itsestään. Täytyy vain tarkistaa että alue pysyy puhtaana ja kuivana... mikä tietää näillä keleillä jatkuvaa sisälläoloa.
Saas nähdä millainen koira tuolta härpättimen takaa sitten paljastuu, toivottavasti luonne ei muutu oleellisesti, koska itse pidän Hallasta juuri sellaisena kuin se on.

Eilen se sai muuten Laurilta uuden lempinimen. Lerpattavien korvien ja huolesta ryppyisen otsansa kanssa se näytti kuulemma ihan Viljamilta. Joten Viljami se siis olkoot nämä seuraavat pari viikkoa!