IRC-Galleria

Näin viimeyönä unta ystävästä. Miten hän nauroi, oli oma itsensä niinkuin aina ennen.
Unta ystävästä joka on tavoittamattomissa. Missä hän nyt on? Kuka tietää...

Lauantaina tuntui että ei olisi pitänyt nousta sängystä ollenkaan. Piti mukamas käydä kylppäritarvikeostoksilla ja yli 100e meillä menikin, mutta mitään ei oikein saatu hankittua. Voi jotkut saakelin koukut maksaa 20e/kappale. Eihyvääpäivää.

Lisäksi Laurille iski vielä päänsärky, oikein kunnollinen sellainen joten lähdettiin enempiä miettimättä kotiin ja kaupastakin jäi puolet ruuista ostamatta kun toinen vaan kulki zombiena perässä ja painui kotiin päästyä suoraan nukkumaan pariksi tunniksi. Olin jo valmis heittämään lusikan nurkkaan ja ahdistus pukkasi pintaan kun mitään ei saa aikaan. Sitten kuitenkin rupesin siivoamaan ja imuroin ja pesin lattioita muutaman tunnin. L friskaantui jossain vaiheessa ja maalasi kylppärin kattopanelit. Tajusin vasta klo 21 pastaakstiketta laittaessani että tässähän on oltu aktiivisia ja jopa kiireisiä sitten koko loppupäivä kuitenkin ;)

Sunnuntaina vietettiin ihana hellimisaamu ja vähän vastahakoisesti könyttiin peitoista ylös. Miia ja Juha-tulivat Pilvi-vauvansa kanssa käymään. Tai ei se Pilvi kai enää kovin vauva ole, kohta vuoden ikäinen jo eli iso neiti. Juotiin kahveita grillipaikalla ja turistiin leppoisissa merkeissä vielä sisällä. Tosi hieno keli, mutta vähän turhan kuuma olla suoraan auringossa. Mukava oli nähdä ihmsiä pitkästä aikaa vaikka itse en välttämättä ole nyt parhaimmillani kun hieman väsynyt ja raihnainenkin.

Illan otin sitten jo vähän iisimmin. Lauri sai kylppärin katon koolaukset kuntoon ja välillä kokeiltiin jos se kiva S-vaihtoehto auttaisi käynnistelemään synnytystä. Ei kyllä toiminut ja muutenkin maha oli tiellä!
Tyhjennettiin turvekuormat ja siivosin traikun.

Hallalla alkoi toissapäivänä superraju karvanlähtö. En tiedä onko kuumalla kelillä osuutta asiaan, mutta turkkia lähtee tupoittain. Nypin ja harjasin sitä pihalla mutta kai täällä on kaikki paikat taas ihan karvoissa.. ja juuri kun sain sängynaluset yms. kuntoon.

Lähenevään synnytykseen liittyy jännittävä elementti, johon normaalina ei-masokistisena ihmisenä en ole ennen törmännyt. Odotan kipua. Toivon että seuraava supistus sattuisi ja kun paikkoja välillä vihloo illalla, saatan maata tyytyväisenä sängyllä kuunnellen tuntemuksua ja eläen niitten kanssa jokaisen hengenvedon. Ne tuntuvat turvallisilta eivätkä sinällään epämiellyttäviltä. Jotenkin tietää että ne kuuluvat asiaan ja tuovat tavoitetta lähemmäksi.

Ns. turhat säryt ja raihnaisuus ei tuota samaa mielihyvää. Se on nyt muutaman päivän aikana alkanut ottaa kroppaa haltuunsa. Minua väsyttää, eilen iskiassärky vei yllättäen hetkellisesti toisen jalan alta ilman ensivaroituksia ja sängyssä kääntyminen on hankalaa. Mieluummin olenkin pystyssä ja puuhailen. On tullut pestyä lattioita ja muita "once in a lifetime" -juttuja nyt kun laastia ei enää tarvitse pölistellä. Henkisestä olisin valmis jo lähtemään.

Huomenna olisi taas neuvola. Jokaisella kerralla viime aikoina olen toivonut ettei tarvitsisi mennä enää.

Synnytyksessä on myös toinen hassu elementti kivuntoiveen lisäksi: Ensin pelkää että se tapahtuu ja kun päästään tarpeeksi pitkälle niin sen toivoo tapahtuvan. Minulla ei ollut oikeastaan mitään kautta siinä välissä. Eli kun neuvolassakin todettiin että vauva alkaa olla valmis niin huoli liian aikaisesta käynnistymisestä vaihtui odottamiseen. Sitä ennen pelkäsi että toinen tulee ennen aikojaan ja sairastelee sitten helpommin ja jotuu makaamaan sairaalassa pitkään.

Jokainen päivä lähempänä tulevaisuutta. Ja siltikään ei koskaan tiedä milloin lähdetään. Toisaalta aika kuluu nopeasti ja sitten taas omalla tavallaan tuntuu ikuisuudelta.

Kävin 9. luokkaa toista kertaa. Huoneeni vanhempien luona oli jaettu ikäänkuin kolmeen osaan kaapin ja sohvan avulla. Puolet huoneesta oli selkeästi oleskelutilaa, avaraa ja valoisaa. Yhden nurkan jakoi sohva, hylly ja tietokonepöytäni. Siinä istuin usein vihreässä tuolissa, näppis sylissä, Harman-Kardon itki armoa ja modeeni paukutti laskua.
Toinen perimmäinen nurkka oli varattu 120cm leveälle joustinsängylleni. Yöpöydän virkaa toimitti kaijutin ja siinä kaijuttimen päällä oli kelloradio. Kouluaamuina herätys oli 6:45

Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun herätessäni soi Apulannan kappale Anna Mulle Piiskaa.
Nytkin nuottikirjasta kappaleita lauleskellessani (autuaassa kodin yksinäisyydessä) tuo biisi tuo minulle mieleen ne aamut, sen tupakantuoksuisen talven ja Tanelin joka oli usein hyvin vaikea saada hereille. Sain hänet pukemaan viimetingassa ja siitä sitten isän kyydillä Hätilään josta lähdin muka-kouluun ja Taneli muka-kauppikseen. Todellisuudessa kävelimme yleensä kaupunkiin jossa vetelehdimme Sokoksella siihen asti kunnes kauppiksella (HILTI) oli ruokis ja kävimme sitten skruudaamassa ilmaiset sapuskat.

Niiltä ajoilta muita elementtejä olivat Diorin huivini, musta vyölaukku (ylettömän tyylikästä), Kangaroon lenkkarit, kampaus joka kesti mopokypärän takuuntumatta.
Olin neulonut Tanelille pitkän kaulahuivin joka oli hänellä päällään lähestulkoon aina. Tanelilla oli isoja luomia selässä ja tutkin niitä usein mielenkiinnolla. Painoimme jossain vaiheessa saman verran, mutta hänellä oli pituutta melkein 30cm enemmän.

Kirjoitimme välillä yhteistekstejä, vuoronperään pari riviä. Poltimme liikaa pilveä ennenkuin eräänä keväisenä päivänä päätin että loppuu minun osaltani. Sinä talvena tähyiltiin Hale-Boppia eräänä talvisena iltana vanhan hautausmaan vieressä olevassa leikkipuistossa. Mukana oli myös Ährö joka ilmeisesti tänä päivänä on kuollut.

Nuoruudenmuistot hiljentävät taas. Ja silti, olin se minä. Se tyttö joka sitten puhalsi niitä saippuakuplia eron jälkeen ja Tanelin kaverit olivat varmoja että olen tullut hulluksi koska oli tammikuu. Sillä erotuksella että vuosi oli 98.

Itseasiassa jäin kesälomalle Matralta vuosi sitten kesäkuun alusta. Meillä oli remontti karseimmillaan, Spiidi syntyi 11. päivä ja pikkuinen 8 viikkoinen Halla tuli toisena lomapäivänä. Vuoteen meille ei tullut lämmintä vettä sisään, vuoteen ei oltu pesty pyykkiä kotona tai käyty täällä suihkussa. Tuleeko elämästä vihdoin luxusta?

Hevoset ovat nyt pois, Hallakin on iso koira ja kylppäri pian käyttövalmis. Kirjoitusprojekti alkaa olla tältäerää minun osaltani varmaan ohitse. Olisikohan tässä nyt saumaa levätä jokunen päivä ennenkuin lähdetään Jorviin vauvaa hakemaan? Miltä tuntuisi heittää maaten tuohon sohvalle, sulkea silmät ja muistaa ettei tarvitse katsoa kellosta koska päiväheinät pitää viedä tai onko kertakäyttöhaarukat taas loppumassa. Siivottavaahan meiltä löytyisi ja remonttikohteita piisaa, mutta eletään sitä vaihessa että voisin sanoa: "Ei, ei nyt". Ne kun eivät ole niin kiireellisiä.

Olin eilen jotenkin niin väsynyt henkisesti että purin illalla vähän pahaa mieltä Laurin kainalossa. Rauhoitti kummasti. Yö nukuttiinkin taas ihan lintassa niin että puolet sängystä oli tyhjänä. On ihanaa että on joku joka ymmärtää ja jonka kanssa asioista voi jutella oikeasti, paljastaa omat heikoutensa ja epävarmuutensa. Esitinkin kysymyksen: Missä vaiheessa minusta on tullut tälläinen perfektionisti?

Ja kaikesta väsymyksestä ja rankasta kuluneesta vuodesta huolimatta olen aika onnellinen. Joistain asioista haikealla tavalla, toisista koko sydämestäni. Olen oppinut imemään sitä tunneta myös ulkopuoleltani. Viime lauantaina S-raudassa myyjäpoika hymyili minulle ystävällisesti kun maksoin ostokset (olimme Laurin ja Lassin kanssa ostamassa silikonia). Ja siitä jäi hyvä mieli joka tuntuu edelleen.

Sitä tämä päivä on ollut. Aikataulut varmistuivat vasta eilen illalla, kun eläinlääkäri suvaitsi ilmoitella moneltako olisi paikalla. Kiva homma meille kun piti sopia muutaman muunkin ihmisen kanssa asioista... Ja johan tässä oli odoteltu ja kyselty yli viikko asiasta että saataisi aikataulut pelaamaan. Turha vaiva.

No, Anne tuli pihaan ennen klo 8, koska veisimme ensin Matleenan. Olin funtsinut asiaa viikon verran ja tullut siihen tulokseen että on parempi olla yrittämättä Hetaa ja Matleenaa yhtä aikaa autoon. Matleenan lastaus ei ole muutenkaan turvallista ja nopeaa jotenka ei viitsi hermostuttaa Hetaa siinä samalla, eikä olisi edes taattua että molemmat "mahtuisivat" samaan koppiin ilman riuhtomista ja säätöä.

Matleena saatiinkin autoon 20min keskustelun jälkeen perinteisillä keinoilla. ÄLKÄÄ KOSKAAN TEHKÖ NÄIN. Riittävästi painetta kopin ulkopuolella, rauhallista oleilua sillalla ja kopin sisällä ja välillä pyydetään eteenpäin. Kun tamma on kopissa niin takasilta nopeasti ylös ja sitten voi hevosen sitoa ja käydä pistämässä sen vierestä takaketjutkin kiinni. Matleena ei panikoi missään vaiheessa - kunhan jullittelee ja kysyy että tarviiko tosissaan mennä. Aina on loppuviimein tarvinnut ja alistuu kohtaloonsa.

Puolessa tunnissa olimme Millitallilla ja M pääsi uuden miehen kanssa tutustumaan. Herrasmies Nipsu ei yrittänyt selkään vaikka Matleena suurinpiirtein ruikki päin ja sitten taas antoi kaviota. Luultavasti kiima menossa pois, epäilisin...
Mutta pienen juoksentelun jälkeen näyttivät olevan hyvää pataa keskenään joten me ryntäsimme autoon, suuntasimme Johtotähden takaisin Vanjärvelle ja kaapaisimme Hetan kyytiin ---> Lohjalle.

Yleensä Moki on myöhässä, mutta nyt oli meidän vuoro myöhästyä puolisen tuntia. Oli kuulemma juuri saapunut kun me tulimme Heta trailerissa pihaan.
Paljon ei jäänyt arvailujen varaan - Heta ei ollut taaskaan tiine ja itseasiassa aika hyvässä kiimassa. Se vietiin samaan tarhaan jossa Elsa oli ja matkalla piti pissata Prinssin eteen.
Sitten vielä ruikkia heinäkasaan jota Elsa oli käyttänyt vuoteenaan.

Tammat eivät varsinaisesti ilahtuneet jälleennäkemisestä. Elsa katseli vuoroin korvat hörössä, vuoroin pitkin päätä ja loppujenlopuksi AJOI HETAN KAUEMMAS. Siis meidän vässykkätamma Elsa! Se on kuulemma ollut maanantaista asti kiukkuinen ja toivotaan että se olisi merkki tiineydestä. Yllätys oli että parin päähyökkäyksen aikana Heta väisti Elsaa, eli arvojärjestys oli tässä uudessa paikassa selvästi vaihtunut! Saas nähdä mikä on tilanne sitten kun tullaan kotiin.

Kävimme Annen kanssa vielä hakemassa traikullisen turvetta Selkistä ja sieltä sitten lopenuupuneina kotiin. Kello olikin jo kolmen pintaan.
Olen aivan kuollut... rehkittyä on tullut niin paljon että nyt jos ei vauva ala vähitellen kiinnittyä tuonne lantioon niin jo on kumma. Itseasiassa loppuviikosta olisi vielä tekemistä, eli jos syntyisi sitten vaikka ensi viikolla.... ;)

Mutta laitetaan tähän loppukevennykseksi pari totuutta:
HUOLETON ON HEVOSETON MIES
(vaan miten osaan olla ilman niitä seuraavat pari kuukautta?)

ja

ENNEN MINULLA OLI AIKAA, RAHAA JA YSTÄVIÄ
- NYT MINULLA ON HEVOSIA
(ihan liian totta!)

Heinäkuun 2002 lopulla Matleena ultrattiin tiineeksi Tussarista. Kävin ostamassa pienen mustan varsariimun Tampereen Ratsutarvikkeesta ja odotus sai alkaa.

Muutto Vesilahteen elokuussa käänsi taas yhden lehden meidän yhteiselossa. Jätin ratsastukset pois kokonaan ja keskityttiin maastakäsinharjoitteluun. Tamma toimikin varsin hyvin ja yhteiselo oli harmonista. Muutenkin tuntui nyt siltä että Matleena viihtyi ihan eri tavalla tällä pikkutallilla, kuin kaupunkitallin hälinässä jossa lapset pitivät torikokouksiaan sen karsinan ulkopuolella.

Edelleen juoksutus oli sillointällöin pukkilaukkaa, mutta tamman pinna piteni ja jopa huumorinpoikasta tuntui löytyvän. Kävimme ihmettelemässä lehmiä jokusen kerran maastakäsin ja loppujenlopuksi nekään eivät enää kammottaneet niin paljon. Osallistuimme myös Minna Lindströmin kurssille ja siellä Matleena toimi hyvin. Lastaus oli kuitenkin edelleen murheenkryyni.

Ja toinen oli kengitys. Etupään naulaaminen oli ollut alkuperäinen ongelma, mutta nyt näytti siltä että tilanne alkoi mennä vain pahemmaksi. Itse sain tehdä jaloille mitä lystäsin, mutta meidän hyvätöinen ja muuten taitava seppä vaan ei yksinkertaisesti tullut tamman kanssa juttuun. Viimeinen pisara oli kun 1,5h session jälkeen tiinettä tammaa oli mäiskitty vasaralla kylkeen, sen nenä oli kipeä huulipuristimesta (kavahti aina kun nokka osui johonkin) ja itse olin myös mustelmilla. "Se on vaan kusipää", minulle ilmoitettiin. Siinä vaiheessa lakkasin uskomasta ja pyysin paikalle seuraavaan kengitykseen naispuolisen sepän joka käytti kyllä saman ajan, mutta ilman tappelua ja riuhtomista.

Matleena on käsittelijänsä peili. Minun pitää muistuttaa siitä itseäni vielä tänäkin päivänä. Jos itse hermostun tai mokaan niin tammakin hermostuu. Kun vain pystyisi sen tajuamaan niinäkin hetkinä kun eniten ottaa päähän.

Omaan elämään tuli suuria muutoksia sinä syksynä. Rahatilanteen ja auton jähmettymisen takia en päässyt tallille kovin usein. Kun keväällä muutin Laurin luokse, oli hän tavannut Matleenani vain kerran mutta sekin oli ollut positiivinen kokemus. "Metukasta" tulisi osa meidän *molempien* elämää vielä jonain päivänä.

Maalis-Huhtikuussa 2003 lähti Matleena takaisin Kylmäkoskelle varsomista silmälläpitäen. Halusin saada sen tuttuun ja osaavaan paikkaan vaikka olimme todella hyvin myös Vesilahdessa viihtyneet. Saku syntyi helatorstai-yönä 29.5. ja kävi heti selväksi että Matleena on sekä helppo synnyttäjä että luontainen emätamma :)

Kylmiksessä oli myös toinen varsuli "Taavi", jonka kanssa meidän Saku pääsi leikkimään ja kasvamaan. Kesä ja syksy kuluivatkin niin että tamma ja varsa viettivät lokoisia laumapäiviä ja kävimme niitä vain joskus katsomassa. Enemmänkin kuljimme silmät auki täällä läntisen Uudenmaan seudulla ja etsimme kotia jonne hevoset saataisiin osaksi arkipäivää. Elämän realiteetteja kuitenkin on, että kahden hevosen pitäminen pääkaupunkiseudulla on niin kallista että olisin joutunut myymään sieluni Luciferille jotta se olisi onnistunut.

2.11.2003 sitten eksyimme tämän kämpän asuntoesittelyyn ja vaikka emme heti tajunneetkaan että tästä tulisi koti meille ja hevosillemme, niin reilun kuukauden kuluttua Lauri istui pankissa tekemässä kauppakirjoja.
Anulla alkoi kypsyä hermot Matleenaan ja kun pääsimme itse muuttamaan vuodenvaihteessa uuteen kotiimme niin lupasin että haetaan Matleena ja Saku kotiin tammi-helmikuun taitteessa. Sitä ennen piti kuitenkin tehdä n+1 asiaa jotka osoittautuivat luultua rankemmiksi...

WC-pytty ja pysyvä pesukone ovat niin käteviä että olen alvariinsa käyttänyt molempia siitä lähtien kun ne la-iltana ja eilen sunnuntaina saatiin asennettua paikoilleen. Pojat pistivät silikonit lauantaina laulamaan ja nyt Lauri on asennellut sitä sun tätä. Vähän tekisi mieli itkua vääntää kun tuo kylppärin kaappihomma ei istu eikä toimi. Tuli tehtyä aika hitonmoinen suunnitteluvirhe heti kättelyssä, mutta eiköhän siihenkin jotain kehitetä.

Eilen olikin kokopäivä-action päällä. Saimme varmaan voimia siitä että pitkästä aikaa tuli oikeasti nukuttua pitkään! Hevoset ovat olleet nyt kaksi päivää laitumessa joten ei tarvitse herätä niitä syöttämään ja siirtelemään. Halla aloitti tuijottelun klo 9 aikaan, mutta kyllä minäkin jo silloin aloin olemaan valmis. Pari tuntia köllittiin ja heräiltiin pystyssä toiset pari. Sitten tuli Anne ja lähdimme Selkiin säkittämään turvetta.

Tein diilin aika reilusta määrästä kuiviketta ensi talveksi. Ja todellinen määrä selvisi meille oikeastaan vasta kun olimme täyttäneet 20 säkkiä ja nostaneet ne peräkärryyn. Tuntui ettei kasa ollut pienentynyt ollenkaan! 1,5h työn jälkeen näytti edelleen samalta kuin tullessa. Olimme molemmat poikki ja pinossa, mutta tyytyväisiä. Aivan hyvin näköjään onnistuu lapiointi ja säkkien nostelu vielä melkein viikolla 38. Vaikka illalla olinkin jumissa niin tänään onkin sitten jo paikat taas paremmassa kunnossa kuin jos olisi vain maannut kotona.

Kotiin päästyäni laitoin heti ruuan. Meillä oli sudennälkä ja kaavin sen kokoon mitä kaapista löytyi. Sitten vielä siivoiltiin pari tuntia remonttihommien alta. Jos ja kun meille tulee vieraita he saattavat kauhistella miten sotkuista meillä on... mutta tietäisivätkä pitä se ON OLLUT koko talven ;) Tavaran määrä on vähentynyt oleellisesti ja täällä mahtuu jo liikkumaan. Ihanaa luxusta! Pesin tosiaan vielä pari satsia pyykkiä ja sammuimme sohvalle kuin kynttilät.

Tämän päivän missio on lähinnä täydentää jääkaappia. Se oli viikonlopun jäljiltä melkein tyhjä joten pesin sen aamutoimekseni. Sitten pitäisikin lähteä kauppaan.
Illalla mennään myös pesulle, joten lakanat voisi vaihtaa tänään ja jos tuolta telineiltä irtoaa tilaa niin seuraavaksi olisi vuorossa valkopyykki. Onnistuin toki perjantaina pudottamaan puhtaanvalkealle paidalle rasvaa pizzan päältä. Saas nähdä tuleeko koskaan enää puhtaaksi :(

Huomenna on tuttuun tapaan neuvola ja keskiviikkona lähdemme kuskaamaan loppujakin hevosia seuraaviin sijoituspaikkoihinsa. Elsaa muuten ei perjantain jälkeen enää ollut tarvis siementää, ei kyykännyt enää ja perjantaina Marjon soitellessa oli Rokki-Tähden sperma ollut aivan huippua. Eli luulisi että on tiineenä tuo tamma!

Viikonloppuna - lauantaina (?) sitten ovat ilmeisesti Miia ja Juha tulossa käymään ellei heille ole tullut jotain esteitä esim. talokauppojensa tiimoilta. Tästä voisi tietty vielä viestitellä asianomaisten kanssa, mutta itse olen jotenkin sellainen että pidän sovittuna jotain asiaa vaikka siitä ei ihan jatkuvasti muistuteltaisikaan. Eiköhän homma selvinne lähipäivinä ;)
Muutoin ei ihan vielä ole selvillä jatkosuunnitelmat, eikä niitä välttämättä kannata enempää tehdäkkään kun ei tiedä koska lähtö tulee.. Joka viikolle vaan kummasti aina pulpahtaa jotain uutta. Ehkä tämä viikko vielä menee, mutta sitten pitäisi osata sanoa STOP, koska toisaalta rupeaa sitten taas ahdistamaan jos jokin muka-tärkeä juttu jää tekemättä.

Oikeaa perjantaita ei ole ollut kahteen viikkoon joten on tätä odotettukin. Viime viikonloppu oli puoliunessa nuokuttua sillisalaattia, huonoja kelejä ja tylsyyttä. Nyt olisi tarkoitus saada pientä puuhaakin aikaiseksi ja mikä tärkeintä olla yhdessä rakkaan kanssa ja ehkä hieman katsella tuon pihamaan tilannetta.

Hevoset ovat leikanneet upeasti meidän etupihan nurmikon. Tämän päivän saavat olla vielä piha-alueen ruohoilla mutta vähitellen käy siirtyminen tuonne ison laitumen puolelle. Toissapäivänä aitaa korjatessani vaan kirosin miten huonosti se kasvaa. Keskiviikoksi pitäisi sapuskan riittää, en laittaisi mielelläni enää kuivalle niitä kun tuo avattu paali ei ole mikään priima tässä vaiheessa tarjoilua. Uutta en viitsi avata kun menee satoja kiloja haaskuun. Vähän kyllä pelottaa sen kunto noin muuten koska muovipinta ei taida olla ihan ehjä.

Elsa siemennetään tänään ensimmäistä kertaa. Marjolta tuli viestiä että follikkeli oli toissapäivänä ultrassa 3.4cm kokoinen ja hyvää kiimaa näyttää.
Sovimme myös että Elsakin saisi olla nyt yötä päivää ulkona kelien salliessa. Annoin luvan poistaa takakengät niin pääsee paremmin porukkaan.

Luvattuja sateita ei tullut vieläkään vaan ei tuo niin haittaa. Muuta extraa tältä viikolta on että kävimme ostamassa Laurin kanssa itsellemme uudet kengät. Vanhat lenkkarini hajoavat päälle ja haisevat kilometrin päähän. Jos nämä uutuudenkarheat Strollersit menisivät ainakin ensi kesään. Tallikenkinä mahdollisimman yksinkertaiset ja mauttomat lenkkarit ovat kuninkaita.

Loppuvuonna 2001 olin hieromassa Anun luona Kylmäkoskella Regalea, josta silloin piti tulla starttihevonen. Yli vuosi takaperin olin myynyt Säpsyn pois ja sinnitellyt muiden hevosten kanssa puuhailemalla.

Jotenkin se nuori pieni suomenhevostamma siellä karsinassa kiinnosti. Oli äidinkin kanssa vähän puhuttu jos hommattaisi yhteinen hevonen jolla voisi molemmat käydä ratsastamassa vaikka eri paikkakunnilla asuttiinkin. Tämä Matleena olisi juuri sopivan kokoinen vankka paketti. Ajettu hevonen - äkkiäkös sille laittaisi satulan selkään ja lähtisi lenkille.

Sovittiin Anun kanssa että käyn liikuttamassa sitä ja katsotaan sitten joskos ostattelisin tammaa. Äidinkin sain vähän nihkeästi innostumaan ja hän kävi muistaakseni joskus jopa katsomassa Matleenaa Kylmäkoskella.

Siihen aikaan en ollut niin kiinnostunut suomenhevosten suvuista, mutta Luonnos emän puolella viehätti. Myöskin T-kirjatut tammat ja hieman erikoinen isä olivat asioita joista olen etenkin myöhemmin iloinnut. Matleenalle on helppo löytää ori, erisukuinenkin koska sillä itsellään ei ole varsinaisia valtaoreja suvussa (Suikku, Hilu, Vieteri) vaikka perinteistä Murto-linjaa edustaakin. Tässä on Matleenan tiedot sukupostissa: http://www.sukuposti.net/fakta.php?Numero=86884

Juoksuttelin tammaa. Se oppi sen nopeasti. Muutenkin sille tuli hyvin pian pelisäännöt selviksi. Terävä tajuamaan, erittäin säpäkkä vaikka tarpeen tullen osasi antaa itsestään hitaan vaikutelman. Sitä se ei kuitenkaan ole. Väittäisin että se on liian fiksu minulle koska näinäkin päivinä se järjestää yllätyksiä elämään.

Ensimmäinen asia jonka opin Matleenalta oli nöyryys. On hevosia joille EI heitetä satulaa selkään ja lähdetä ajohevosen kärryjen perässä maastoon. Se tuntui itsestäänselvältä ja hyvältä idealta vielä siinäkin vaiheessa kun kävin tallinkäytävällä sen selässä.
Kuitenkin ensimmäinen "ratsastuskertani" päättyi yhden askeleen jälkeen kierrepukkiin ja senkin jälkeen Anulla oli hommia pitää tamma aloillaan että yleensä pääsin sen selkään. Mitään ei ennakolta varoittanut eikä ollut välittänyt satulasta tai muustakaan aikaisemmin.

2002 otin tamman lähemmäksi itseäni Tampereelle. Liikutin sitä useamman kerran viikossa ja aloimme jopa edistyä. Ratsastin kentällä kerran viikossa, teimme kävelylenkkejä maastossa kohdaten autoja ja muuta pelottavaa josta tamma ei välittänyt pahemmin ja juoksuttelin sitä sekä hangessa että sileällä. Ohjasajoin sitä liinoilla takaa ja joskus irtohypitimme tammaa ja sen tarhakaveria Diamond Sofiita.

Toiset päivät menivät hienosti. Tamma oli kuin ihmisen mieli. Sitten oli niitä päiviä jolloin kynnin kenttää liinassa tamman perässä ja heittelin sitä pikkukivillä kun se meinasi jäädä syömään toiseen päätyyn kenttää jäänyttä heinää kun olin vasta puolessa välissä matkaa sitä hakemaan.
Oli niitä päiviä jolloin pukkisarjasta ja kiitolaukasta narunpäässä ei tullut loppua ja puristin liinaa rystyset valkoisena. Joskus pyöröjuoksutin sitä tunnin melkein itkua vääntäen tarhassa kun tamma ei vilkaissutkaan minuun.

Ja sitten oli niitä helliä hetkiä. Raaputtelimme toisiamme karsinassa tunninverran, tamma seisoi irti käytävällä hievahtamatta harjattavana tai seurasi minua käskystä hoitotarvikekaapille. Talutin sitä pihalla ilman narua ja riimua ja se poseerasi kameralle kun vanhempani kävivät kuvaamassa sitä.

Eräänä päivänä olisin ratsastanut ilman satulaa. Tamma ei päästyänyt minua selkään. Ja kun melkein olin kyydissä se nakkasi minut tantereeseen. Tarvittiin kaksi ihmistä pitelemään sitä ja yksi punttaamaan että pääsin uudelleen selkään. Siitäkin huolimatta Matleena onnistui jyräämään useita askelia kuolaimet kireällä eteenpäin.
Vesiboksiin oli menty aina hyvin, mutta joskus se sitten päätti ettei enää. Keskusteltuamme peruutin sen sinne ja jouduin tekemään sen jokaisella kerralla. Se oli saanut päähänsä ettei se ole mukava paikka.

Matleena on hyvä kuljettaa ja vuolla. Mutta paskameinen lastata ja kengittää.
Tamma pysyy käsissä hyvin, mutta aikuisella ihmisellä joka tietää mitä tekee.
Se on ystävällinen kiltti, mutta siltä puutuu kaikki palvelunhalu ja nöyryys.

Kesällä 2002 vein Matleenan laitumelle Iittalaan ja se astutettiin. Syksyllä muutimmekin uuteen kotiin Vesilahdelle jonne sain rakentaa pyöröaitauksen ja ratsastushommat jäivät taas sikseen....