IRC-Galleria

Sen vuoksi, että sopiva tilaisuus länkätykselle tulee yleensä silloin kun minulla on kattila levyllä ja pullot ja pumpunosat siellä puhdistumassa. Kiehumiseen menee kuitenkin jonkinaikaa.

Nukuttiin juuri sitten 5h putkeen. Kerrassaan aikamoista luxusta. Eilinen päivä oli muutenkin onnistunut, imetin jopa 2x molemmista rinnoista kun tuli sopivat tilaisuudet ja rauhallinen hetki. En pistä tämän varaan mitään, mutta aijon kuitenkin nyt sopivan tilaisuuden tullen tarjota rintaa. Pidän kuitenkin huolen että pysyvät ehjinä, ensisijaista on kuitenkin molempien hyvä fiilis!

Uskallettiin myös Laurin kanssa testata joko paikat kestää avioelämää :) Aluksi tuntui että tikit ottavat vastaan mutta eihän siinä tarvittu kuin kovaa ajoa :D Miehestä huomasi kyllä ettei ole vähään aikaan saanut, onneksi on kuitenkin varustettu sillä ominaisuudella että pystyy jatkamaan vaikka olisi jo tullutkin. Meikäläinen saapui vähän jälkijunassa - tuntui oudolta - mutta itsekeskeisesti ajateltuna, pääasia että itsekin saa!

Ilta olikin sitten taas kitinää. Ei mikään kelvannut. Vaippaa, ruokaa, kylpy, ilmakylpyä, kanniskelua liinassa (ekaa kertaa kietaisux2 pystyasento), nukutusyrityksiä... Sain nukahtamaan syliin, mutta kun nostin vaunuihin mennäkseni vessaan niin huuto alkoi taas. Muutama tunti oli sellaista harmistunutta jurppimista, mutta kun mentiin yhdessä nukkumaan niin uni tuli molemmille nopeasti. Liekö pikkuinen vain väsynyt.

Ajoimme viime viikolla seurojentalon ohi ja Lauri huomasi että Vanjärven kesäjuhlat olivat taas tuloillaan. Olisivat nyt lauantaina. Viikonlopuksi oli luvattu kuitenkin sadetta joten ajateltiin että katsotaan kelien mukaan mennäänkö käymään. Kilometrin verran on vielä ihan asiallinen vaunuttelumatkakin.

Perjantai ja lauantai - kerrassaan luxusta minulle kun L otti kerrankin vähän rennommin mikä tarkoitti sitä että oli aikaa katsoa välillä pojan perään. Etenkin lauantaina hän ei nimittäin juuri nukkunut. Olisi pitänyt seurustella kokoajan ja vaippaa vaihdettiin alvariinsa kun vaativa rääkyminen alkoi välittömästi sen kastuttua. Poika on oppinut selvästi komentamaan äitiä! Napitti isän sylistä meikäläistä silmiin välillä itkien käskevästi parin sekunnin ajan ja sitten taas tuijotus. Kun vaippa saatiin pois niin ilme kirkastui välittömästi. Jokapäiväisten ilmekylpyjen ajankin tosin pitää olla seuraa.

Perjantaina katsoimme Die Blechtrommelin iltapuhteiksi. Vallan mainiota.
Lauantaina pääsimmekin lempipuuhaani: punaviiniä ja musiikkia! Lauria en saanut tälläekertaa lauleskelemaan mutta itse hoilasin nuotinvierestä ja tanssahtelin pojan kanssa.
Pitäisi pestä suu saippualla, huomasin nimittäin että nyt kun en ole enää raskaana ja seesteinen niin kiroilen entiseen tapaan ja riekun pahemmin kuin ennen. Scheisse.

Päätimme sitten lähteä Vanjärven kesäjuhlille, koska illalla olikin jo nätti keli. Puin oikein Manowarin Kings of Metal-paidan joten että olin miltei parhaimmissani - vain tennarit puuttui. Lapselle laitettiin villatakki vaunuihin illan viileyttä vastaan ja Lauri teki historiaa vaihtamalla puhtaan paidan. Tukkani oli likainen, mutta lippis korvasi suihkussakäynnin. Näin lähdimme taapertamaan seurojentalolle päin.

Matkalla heräsi kysymys että olikohan ne juhlat tosissaan nyt. Itse en ollut nähnyt koko mainosta, mutta Lauri sanoi että jos oli kerran sanonut että olisivat lauantaina niin eiköhän ne nyt sitten ole. Puolessamatkaa näimmekin että viereinen pelto oli parkkipaikkana tuttuun tapaan ja ihmisiäkin oli pihalla kun päästiin lähemmäksi. J alkoi rattaissa huutaa ja saatiin tilapäisesti hiljentymään heiluttamalla. Ei kuitenkaan täysin rauhoittunut. Meillä on näköjään vauva joka ei kärryttelystä perusta - autokyyti sen olla pitää.

Kovasti oli juhlavan näköistä porukkaa seurojentalon pihassa. ja kun tulimme lähemmäs näimme banderollin jossa mainostettiin Vanjärven kesäjuhlia... 5.8. :D
Hääthän siellä oli menossa kuten monena kesälauantaina muutenkin. Vaunuilimme siis suvereenisti paikan ohi ja kävimme Hjeltin kohdalla kääntymässä. Sitten kotiinpäin. Jossain välillä älysin avata huutavan lapsen villatakkia ja ennenkaikkea ottaa myssyn pois korvien päältä. Se rauhoitti lapsen ja loppumatkan olikin sitten hiljaa. Menimme kotiin ja kuuntelimme vielä musiikkia (ja vaihdettiin vaipat n+1 kertaa) ennen nukkumaanmenoa.

Nuoresta herra Niemisestä tulee isona putkimies. Minulla oli toinen tissi osittain tukossa ja sain hänet avaamaan sen. Mihin pumppu ei pysty niin vauva pystyy, tukos oli vielä sopivasti leuan puolella. Valitettavasti jouduin irroittamaan hänet jossain vaiheessa kun alkoi mennä taas nyhtämiseksi.
Mutta hieno hetki tämäkin <3

Väsyttää enemmän kuin ikinä. Kunhan nuo pullot ja pumpun osat on kiehuneet niin pääsen taas hetkeksi nukkumaan... vain herätäkseni uudelleen pumppaamaan.
Omalla tahdonvoimalla otan kaksi settiä tänä yönä, niin paljon pelkään maidontulon loppumista. Hiton rankkaa tämä on - olla naimisissa tuon hiton pöristiminen kanssa josta ei voi olla erossa kuutta tuntia pitempään.

Keskiviikko-yönä olin mennyt pojan kanssa nukkumaan ja pyytänyt että Lauri katsoo pumpun osat pois kattilasta kun ovat puhdistuneet.
Katsoi sitten siinä vaiheessa kun alkoi haista palaneelle ja pumppaustratti oli sulanut kiinni kattilan pohjaan. Onni onnettomuudessa oli että viimeiset maidot olin niistänyt niinkin myöhään kuin klo 0:30, joten kun Citymarket aukesi klo 8, olin vielä liikuntakykyinen. Tuntui kyllä että utareet repeää ja autolla ajaessa jokainen töyssy teki pahaa. Olinkin tarkoituksella yön ja aamun juomatta jotta ei pakkautuisi enempää. Kun klo 9 jälkeen pääsin kotona lypsämään niin tuloksena oli yhteensä reilu 3dl valkeaa kultaa. Paha vaan että tälläiset pumppausvälit ehdyttävät maidontuloa, kun jokainen erillinen kerta periaatteessa "tilaa" uutta maitoa. Eli se 3dl tulos on vain näennäisesti hyvä ja kostautuu myöhemmin ellei nyt tee asialle jotain. Eli lyhennä ainakin hetkellisestä pummpausvälejä.

Mitäpä sitä ei oman rakkaansa eteen tekisi. Äidinmaito on kuitenkin suunniteltu häntä varten. Tissiä olen tarjonnut parina päivänä huonolla menestyksellä, Lauri sanoo että anna olla jo mutta itse elättelen vielä vähän toivoa - jos sittenkin?

Meidän lapsillamme ei tule olemaan yhtään tätiä tai enoa. Setiäkin on vain yksi, Laurin pikkuveli joka ei ainakaan tällähetkellä ole vielä innostunut setäilystä - oli kuitenkin kuulemma hoitanut Hallaa kun olimme synnärillä joten pisteet siitä Jaskalle.

Äitini siskot kävivät eilen tapaamassa ja lupasivat täteillä senkin edestä :) Ja mikäs siinä, Ulla kaappasi pojan tottuneesti syliinsä. Tosi hienoa että kerrankin joku joka uskaltaa ja osaa häntä pidellä. Tuntuu että ihmiset pelkäävät vauvaa (kuten minäkin alkuun) ja sitä että se menee rikki. Hanna lupasi että sylittelee sitten kun poika vähän kasvaa ja osaa itse kannatella päätään.

Lahjojakin saatiin jo, vaikka nimenantopippalot on kuukauden päästä. Hienoin lahja oli kuitenkin se että Ulla lupasi että voidaan joskus tuoda pikkukundi hoitoon. Ehkä äiti ja isäkin pääsevät joskus käymään kaksin jossain :) ...ainakin jos liikumme Hämeenlinnan suunnalle.
Mutta ihan vielä ei raaski. Kyse ei olisi siitä etteikö vauva pärjäisi jonkun muun hoidossa hetken, vaan siitä että äiti ei kestä olla erossa. Ikävä ajatus olla niin kaukana ettei kuule jos toisella on hätä ;) Kai tämä on taas tätä biologiaa...

Sunnuntaina ottaessani märän vaipan pois ja pojalle jutellessani, olin melkein varma että hän hymyili minulle. Ihan tarkoituksella ja ilman vatsanväänteitä :)

Neuvolassa maanantaina sanoin asiasta mutta sijainen oli sitä mieltä että ei kuukauden ikäinen vielä hymyile, että parin kuukauden iässä sitten vasta... Jotenkin kuitenkin tuntui että onkohan noin. Ja sitten samana iltana poikaa kylvettäessäni meni loppukin usko tädin höpinään. Ei voi olla sattumaa että kun ollaan pojan lempipuuhassa niin hän innoissaan polskiessa nauraa äänettömästi ja valaisee hymyllään koko kylpyhuoneen. Kyllä meidän iso mies osaa jo näyttää ilonsa. Eivät vauvat ole automaatteja jotka tiettyyn aikaan toimivat tietyllä tavalla, siinä jokainen äiti on varmasti yhtä mieltä kanssani :)

Ja neuvolassa mitattiin ja punnittiin poika. Katsoin ensin että hitto, eihän tuolle ole tullut juuri yhtään painoa edelliseen kertaan verrattuna.. kunnes tajusin että ensimmäinen numero olikin suurempi! Kahdessa viikossa oli tullut yli kilo lisää lukeman ollessa 4690g. Pituuttakin poika oli saanut 6cm syntymäpituuteen nähden ja on siis nyt 55cm pitkä. Ei toisaalta mikään ihme kun miettii millaiset määrät ruokaa häneen uppoaa.

Anne kävi tänään tyhjentämässä karsinoita. Harmitti kun en ehtinyt juttelemaan pitempään kun olimme juuri tulleet asioilta ja pojalla oli scheisset vaipassa. Heta siemennettiin eilen viidettä kertaa (oli siis taas tyhjä) ja myös Matleena ultrattiin eilen tyhjäksi mutta oli kuulemma juuri tulossa kiimaan. Ja minä kun olin 99% varma että se olisi tiine!
Ostimme lisää siirrettäviä aitatolppia ja lankaa. Pitäisi käydä tuo yksi niitty laittamassa. Vaikka sinällään ei olekkaan kiire, koska Matleena ja Elsa saavat ensin siivota tuon laidunpellon. Mutta mitä nopeammin, sitä nopeammin. Ei hommia kannata jättää viimetinkaan!

Näytän pitkästä aikaa hyvältä. Ainoa vaan että tuo maha on aika crude kirkkaanpunaisine arpineen ja löysine nahkoineen. Onneksi rintojen kasvu vähän kompensoi sitä.
Nyt ihan viikossa on raskauden aiheuttama turvotus laskenut ja olen päässyt aika hyvin eroon kaksoisleuastakin :) Samat vaatteet menee päälle kuin ennen raskautta ja painokin on sama tai vähän alle.

Koitin eilen leikkiä hevaria ja laittaa hiuksiin hieman mustia raitoja, mutta nuo kevytsävytteet on anaalista ja tulos on aika mitäänsanomaton. No ei se mitään. Minä ruletan muutenkin ihan tarpeeksi, ehkä tässä kiireen varjolla putoaa vielä muutama ylimääräinen kilo niin alan näyttää taas 15-vuotiaalta ;) Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

Pitihän sitä taas yrittää itsepäisesti. Tarve on niin kova saada lapsi tissille, kumpuaa varmaan jostain hormonien syövereistä. En pysty hyväksymään itseäni pulloruokkijana vaikka samaa maitoa olisikin.

Lapsi oli rauhallinen joten minulla oli aikaa ohjata häntä rinnalle sopivaan asentoon. Nänni tuntui kohtuuttoman isolta, mutta loppujenlopuksi sainkin sen mielestäni riittävän ylös kohti kitalakea ja imun päälle. Ensin kaikki alkoi täysin kivuttomasti ja olin jo aivan onnessani että tästä olisi hyvä jatkaa, sitten poika hölläsi omatoimisesti otetta ja alkoi imeä kapeammalta alueelta -> kipu. Lopuksi sylkäisi suustaan melkein koko rinnan ja nyppi nännin päätä -> poistin välittömästi suusta, mutta rintaa jomotti seuraavat 2h ja vanha parantunut haava eritti jotain epämääräistä skeidaa. Jos jotain positiivista niin kahdessa seuraavassa pumppauksessa huomasin että heruminen olisi saattanut parantua jo yhdestä imetyskerrasta.

Mietin vaan pääni puhki MIKÄ oli vialla ettei poika pitänyt hyväntuntuista otetta vaikka kuulosti siltä että sai maitoa ihan hyvin. Asento oli mukava meillä molemmilla ja tilanne muutenkin rento ja rauhallinen. Ehkä uskallan vielä joskus yrittää, mutta tuon tissin parantelemiseen menee ainakin viikko. Ei mennyt niin pahasti kuin silloin viimeksi kun rintakumi repäisi sen verille.

Viime heinäkuussa olin toipumassa entisen työpaikkani aiheuttamasta stressistä rankan kevään jälkeen. Olin saanut opiskelupaikan ja Spiidi-varsa kasvoi huimaa vauhtia. Meillä oli pihassa ennätysmäärä hevosia: Matleena, Spiidi, Osku, Heta ja vierailevana tähtenä tinker-tamma Liinu. Lisäksi Saku oli laiduntamassa Nummi-Pusulassa.

Kuun lopussa oli Assemblyt. Heitimme herjalla McGurkin kanssa, että sitten kun lapsia hommaa, ne täytyy tehdä niin että ei ole raskaana Assyjen aikaan että pääsee boozemblyille. Sanoin että tähän täytyy pyrkiä vaikka ajankohtaa onkin vaikea päättää.
Tulimme Assyilta kotiin jo lauantaina koska meillä oli hotelli vain kahdeksi päiväksi ja olimme muutenkin jo aika hajalla. Laurilla loppui patterit molempina iltoina ennen aikojaan.

Kun olimme päässeet kotiin, ajoi faija pihaan ja sanoi että äiti on huonona. Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lähdimme heti Hämeenlinnaan sairaalaan. Seuraavana päivänä äiti kuoli. En muista miten selvittiin seuraavat viikot, mutta nekin on tullut elettyä.

Elokuussa tein kaupat Spiidistä, oli hautajaiset ja sain rauhoittavia joita en kyllä syönyt kuin pari kertaa.

Syyskuussa sain Severi-ruunan joka oli kaikkien toiveitteni täyttymys. Vietimme 25-vuotispäivääni Helsingissä Meijun ja Samun kanssa. En päässyt opiskelemaan koska en sittenkään täyttänyt kriteerejä. Saku sai uuden kodin sieltä mistä Severi oli tullut.

Lokakuussa tein positiivisen raskaustestin jota olinkin kovasti toivonut. Loppuvuoden voinkin enemmän tai vähemmän pahoin.

Joulukuun pimeydessä Severi sairastui ja lopetettiin Yliopistollisessa Eläinsairaalassa vuorokauden kuluttua. Kuljetuskoppi jäi siivoamatta (eipä siellä lantaa ollutkaan kun ähkyssä kaikki jäi suolenmutkaan...) ja loimet perähudlariin. Monena päivänä itkin tullessani autolla kotipihaan eikä tähtipää tullut aidalle vastaan. Jouluaatto oli väsyneen seesteinen.

Tammikuussa nostin leukaa pystyyn ja koitin hymyillä menetysteni läpi.
Vietimme ihanan hotelliviikonlopun Laurin kanssa - yhdessäolon merkeissä.

Helmikuu toi tullessaan kevään tuulahduksen ja Elsa-tamman jonka pelastin teurasautolta. Ensimmäisiä kertoja kahteen kuukauteen alkoi hevoshommat kiinnostaa yhtään.

Huhtikuussa aloiteltiin Hetan kanssa astutusrumbaa. Seuraavat kuukaudet ajeltiinkin hevosten ja spermojen kanssa Lohjan ja Vihdin väliä. Ajoin myös kerran ojaan omaa tyhmyyttäni.

Kesäkuuta oltiin odotettu. Rakas pieni poikamme syntyi päivää ennen laskettua aikaa aamuauringon paistaessa sälekaihtimien lävitse. Jorvissa oli upea henkilökunta ja juhannus vietettiin kotona.

Heinäkuu on puolessavälissä kun kirjoitan tätä. Vuosi 2005 oli kokonaisuudessaan rankka kokemus jo alkuvuoden vastoinkäymisten (eläinsuojelutarkastus, Xenonin lopetus) johdosta ja loppui mitä masentavammin.

Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihan toista ja katsomme hyvillä mielin eteenpäin. Tänä vuonna Assyt on elokuussa ja ajattelin käydä yhden siiderin siellä juomassa :)
Minä tein sen minkä pitikin ;) Vaikka boozemblyt tuskin jää kovin pitkäaikaiseksi tapahtumaksi meille tänä vuonna.

Olen useampana päivänä saanut Batterya koneeseen ja vanha kunnon Zele nostaa päätään. Tekstiä tulee ja Laurin kanssa on hauskaa lohkeilla länkättämään ja vaahtoamaan turhantärkeää haista-paskaa.

Poika on ilahduttanut minua kovasti seurustelemalla hyväntuulisena ja käyttäytymällä hienosti tämänpäivän kauppareissulla. Tämän päivän itkut voi laskea yhteensä pariinkymmeneen minuuttiin jos pienet kitinät otetaan lukuun ja unikin on maistunut. Niin tosin äitiäkin väsyttää. Väsyttää ihan kauheasti. Yöpumppaukset vaativat verojaan.

Lähipiirissä on hyvää ja huonoa. Iloisia uutisia on sen suhteen että vielä tänä vuonna on pari vauvaa tulossa lisää, ikävää taas oli kuulla että lähisukulainen on vakavasti sairas.
Vuottakaan ei ole siitä kun isäni sylissään kantoi äidin tuhkat Lopen hautausmaan lepoon ja nyt sama petollinen sairaus kummittelee jälleen maisemissa. Vielä on liian aikaista sanoa mikä on ennuste, mutta olemme yhtälailla huolissamme ja surullisia - toiveikkaita kuitenkin.

Vaan sitä tämä elämän kiertokulku on. Toiset syntyy, toiset lähtee.
Itse sanoinkin eilen isälle puhelimessa että elämän suhteen koen että laatu korvaa määrän. It better to burn out than fade away...