Rakas päiväkirja, tänään on ollut taas paljon mietittävää. Mitä sitä tuli eilen tehtyä, missä oltua, ketä tavattua? Muistikuvat ovat hataria, yksittäisiä välähdyksiä ajasta jonka juhlinnan sakea sumuverho on ansiokkaasti peittänyt. Nyt on turvauduttava ystävien kallisarvoiseen apuun. Toivon, uskon heidän kertovan tarinoita eilisestä, päivästä joka katkesi kuin hauras, kuivunut lepänoksa. Mutta turhaan, niin turhaan edes toivon heidän mitään muistavan. He olivat mukana. Samoissa paikoissa, samoilla tavoilla. Meillä kaikilla on joitakin välähdyksiä, paloja menneestä. Ehkä voimme yhdessä koota niistä yhtenäisen, kokonaisuuden. Mutta haluammeko edes muistaa? Tarvitseeko meidän muistaa? Olisiko aikamme sittenkin siirtyä seuraavaan, edellistä toistavaan, kauniin sumuiseen epätodellisuuteen...